Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 52 356 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen maksamiseen.

Selvitysosa:Liikenne- ja viestintäministeriö asettaa alustavasti Liikenteen turvallisuusvirastolle vuodelle 2014 seuraavat toiminnalliset tavoitteet, jotka tukevat pääluokkaperusteluissa liikenteen toimialalle asetettuja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteita sekä hallinnonalalle asetettuja yhtenäisiä tavoitteita.

Tulostavoite 2012
toteutuma
2013
tavoite
2014
tavoite
       
TUOTOKSET JA LAADUNHALLINTA      
       
Liikennejärjestelmän turvallisuus ja ympäristö      
       
Turvallisuuden ja ympäristön tilakuva Turvallisuusindikaattorit kehitetty Ympäristötilakuva kehitetty, turvallisuustilakuva käytössä Turvallisuus- ja ympäristötilakuva käytössä
Vastuulliset toimintamallit (ammattiliikenne) - Mallit kehitetty ja koekäytetty (kolme kokeilua) Mallit tuotteistettu ja otettu käyttöön
Vastuulliset valinnat (yksityiset)   Ajokäyttäytymisen palautejärjestelmäkokeilut (TrafiSafe) ja autovalintatyökalut valmiit TrafiSafe ja autovalintatyökalut käytössä
Kansainvälisen vaikuttamisen tehostaminen - Vaikuttamisprosessit on tunnistettu ja vaikuttamissuunnitelma on tehty Vaikuttamissuunnitelma toteutunut
       
Palvelutaso      
Asiakastyytyväisyys, asiakkaat (asteikko 1—5) 3,6 väh. 3,6 väh. 3,6
Asiakastyytyväisyys, sidosryhmät (asteikko 1—5) 3,6 väh. 3,6 väh. 3,6
       
TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS      
Viranomaistehtävät      
Normien antaminen määräajassa, % 95 100 100
Lupien myöntäminen tavoiteajassa, %1) - 90 90
Valvonnan kehittäminen riskiperusteiseksi - Kehitetään menetelmä riskiperusteiseen valvontaan Menetelmän toimivuuden pilotointi, toimivuuden arviointi ja hyväksyminen
Tieliikenteen katsastuksen laatu, testiautotoiminnalla mitattuna vähintään 6/9 pistettä - Tavoitepistemäärän saavuttavien katsastusasemien osuudelle asetetaan tavoite Toteutumista seurataan
TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS      
Työn tuottavuuden kasvu, % -4,90 1 1
Kokonaistuottavuuden kasvu, % -3,12 2 2
Julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus, % (kolmen vuoden keskiarvo, %) 105 (4 vuoden ka) 101—109 101—108
Liiketaloudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus, % (kolmen vuoden keskiarvo, %) 134 (4 vuoden ka) 134—140 132—138
Sähköiset palvelut ja asiointi Määrä ja käyttöaste lisääntynyt Määrä ja käyttöaste lisääntynyt Määrä ja käyttöaste lisääntynyt

1) Eri liikennemuotojen henkilö-, organisaatio- ja liikennevälinelupien myöntämiselle vahvistetaan tavoiteajat.

Liikenteen turvallisuusviraston bruttomenot ovat noin 137,2 milj. euroa. Tästä maksullisen toiminnan tuloilla katetaan 84,9 milj. euroa ja loput 52,3 milj. euroa nettomäärärahalla. Nettomäärärahan mitoituksessa on otettu huomioon momentille 11.19.05 budjetoitua lentoliikenteen valvontamaksua vastaavat menot 11 100 000 euroa sekä momentille 11.19.07 budjetoitua katsastustoiminnan valvontamaksua vastaavat menot 9 570 000 euroa. Ajoneuvoverotustehtävän menot ovat 10 433 000 euroa. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon budjettitalouden sisäiset siirrot julkisten tietovarantojen avaamisesta. Keskeisimmät julkisoikeudelliset suoritteet tulonmuodostuksen kannalta ovat tieliikenteen ajoneuvojen rekisteröintiin ja liikenteeseen ottoon, ajokokeisiin, tutkintoihin ja ajokortteihin liittyvät suoritteet sekä erilaiset henkilöiden pätevyyteen liittyvät suoritteet. Vesikulkuneuvorekisteri siirtyy v. 2014 maistraateilta Liikenteen turvallisuusvirastolle.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio

2014
esitys
       
Bruttomenot 133 853 134 149 137 249
Bruttotulot 90 503 91 558 84 893
Nettomenot 43 350 42 591 52 356
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 19 615    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 16 767    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
Julkisoikeudelliset suoritteet 81 506 82 366 76 553
— Liikennevälineiden rekisteröinti 40 176 38 825 35 270
— Pätevyyksien rekisteröinti 7 809 8 046 9 232
— Tutkinnot, luvat ja valvonta 33 521 35 495 32 051
Liiketaloudelliset suoritteet (tietopalvelu) 8 658 9 192 8 340
Tuotot yhteensä 90 164 91 558 84 893
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
Julkisoikeudelliset suoritteet 76 399 81 870 77 835
— Liikennevälineiden rekisteröinti 33 794 35 210 34 231
— Pätevyyksien rekisteröinti 7 991 8 069 9 189
— Tutkinnot, luvat ja valvonta 34 614 38 591 34 415
Liiketaloudelliset suoritteet (tietopalvelu) 6 248 7 686 7 644
Kustannukset yhteensä 82 647 89 556 85 479
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset)      
Julkisoikeudelliset suoritteet 5 107 496 -1 282
— Liikennevälineiden rekisteröinti 6 382 3 615 1 039
— Pätevyyksien rekisteröinti -182 -23 43
— Tutkinnot, luvat ja valvonta -1 093 -3 096 -2 364
Liiketaloudelliset suoritteet (tietopalvelu) 2 410 1 506 696
Kustannusvastaavuus yhteensä 7 517 2 002 -586
       
Kustannusvastaavuus, %      
Julkisoikeudelliset suoritteet 107 101 98
— Liikennevälineiden rekisteröinti 119 110 103
— Pätevyyksien rekisteröinti 98 100 100
— Tutkinnot, luvat ja valvonta 97 92 93
Liiketaloudelliset suoritteet (tietopalvelu) 139 120 109
Kustannusvastaavuus, % yhteensä 109 102 99

Veroluonteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Tuotot      
Lentoliikenteen valvontamaksu 11 101 11 545 11 100
Katsastustoiminnan valvontamaksu - - 9 570
Tuotot yhteensä 11 101 11 545 20 670
       
Kustannukset      
Lentoliikenteen valvontamaksu 11 776 11 800 11 874
Katsastustoiminnan valvontamaksu - - 9 570
Kustannukset yhteensä 11 776 11 800 21 444
       
Ylijäämä (+)/Alijäämä (-)      
Lenntoliikenteen valvontamaksu -675 -255 -774
Katsastustoiminnan valvontamaksu - - 0
Ylijäämä (+)/Alijäämä (-) yhteensä -675 -255 -774
       
Kustannusvastaavuus, %      
Lentoliikenteen valvontamaksu 94 98 93
Katsastustoiminnan valvontamaksu - - 100
Kustannusvastaavuus, % 94 98 96

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Katsastustoiminnan valvontamaksu 9 570
Lentoliikenteen valvontamaksu -445
Tietoluovutusten maksuttomuus (HO) (siirto momentilta 25.10.03) 4
Tietoluovutusten maksuttomuus (HO) (siirto momentilta 25.20.01) 7
Tietoluovutusten maksuttomuus (HO) (siirto momentilta 25.30.01) 4
Tietoluovutusten maksuttomuus (HO) (siirto momentilta 26.10.01) 575
Tietoluovutusten maksuttomuus (HO) (siirto momentilta 26.20.01) 9
Tietoluovutusten maksuttomuus (HO) (siirto momentilta 26.30.02) 18
Tietoluovutusten maksuttomuus (HO) (siirto momentilta 27.10.01) 25
Tietoluovutusten maksuttomuus (HO) (siirto momentilta 28.10.01) 5
Tietoluovutusten maksuttomuus (HO) (siirto momentilta 28.10.02) 15
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -250
Julkisten tietovarantojen avaaminen (HO) 215
Palkkausten tarkistukset 42
Raamisopimuksen mukaisten koulutusrahojen keskittäminen -29
Yhteensä 9 765

2014 talousarvio 52 356 000
2013 talousarvio 42 591 000
2012 tilinpäätös 40 502 000