Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Yleissivistävä koulutus
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
              32. Valtionosuudet museoille
              50. Eräät avustukset
              70. Kaluston hankinta
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

03. Suomenlinnan hoitokunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 712 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) perusparannushankkeiden rahoittamiseen

2) kalusto- ja laitehankintoihin.

Selvitysosa: Suomenlinnan hoitokunta vastaa Unescon maailmanperintöluetteloon otetun ja kansallisesti merkittävän Suomenlinnan rakennuskulttuurimuistomerkin restauroinnista, ylläpidosta ja käyttämisestä sekä kohteen perusinformaation tuottamisesta ja jakamisesta yleisölle.

Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteena on vahvistaa Suomenlinnan maailmanperintökohteen esimerkillistä hoitoa, ylläpitoa ja esittelyä siten, että linnoitusalue säilyy elinvoimaisena ja vetovoimaisena.

Vuonna 2014 toteutetaan Suomenlinnan kunnostusohjelmaa ja Lonnan saaren asteittaista käyttöönottoa, korjataan kosteusvaurioituneet asunnot ja muut toimitilat, parannetaan kävijäpalveluita ja kehitetään Suomenlinnan opaskeskusta yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Sesongin ulkopuolisen matkailijamäärän tavoitteeksi asetetaan 183 000 matkailijaa. Suomenlinnan avovankilan rakennusten valmiiksi saattaminen toteutetaan erillisrahoituksella yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen kanssa hyödyntäen avovankilan työvoimaa. Kunnostus- ja perusparannustöissä käytetään myös ulkopuolisia urakoitsijoita.

Maailmanperintökohteen tunnetuksi tekemisessä noudatetaan Unescon edellyttämän hallinta- ja hoitosuunnitelman mukaisia toimia ja osallistutaan hallitusohjelman mukaiseen maailmaperintöstrategian toteuttamiseen. Yhteisön elinvoimaisuuden säilyttämiseksi tavoitteena on tukea monipuolista asukasrakennetta ja säilyttää alueella riittävät palvelut. Toiminnan taloudellisuuden tavoitteena on vuokratuottojen kahden prosentin kasvu vuonna 2014. Tarkoitus on, että perittävät vuokrat tulevat osaltaan kattamaan kiinteistöjen ylläpidon ja kiinteistökustannusten nousun aiheuttamat kustannukset. Laadullisena tavoitteena ovat suunnittelun ja rakentamisen taso, asukastyytyväisyys, linnoitukselle soveltuvat kulttuuriohjelmat sekä Suomenlinnan saavutettavuushankkeen saattaminen valmiiksi.

Tuloksellisuuden tunnusluvut 2011
toteutuma
2012
toteutuma
2014
arvio
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Matkailijamäärät sesongin ulkopuolisina kuukausina (loka—huhtikuu) 183 800 180 000 183 000
Toiminnallinen tehokkuus      
Hoitokunnan kokous- ja juhlatilojen käyttöaste, % 28 26 28
Linnoitusmuureista parhaassa kuntoluokassa koko linnoitusmuurimäärästä (52 800 m2), % 47 50 49
Vuokratuotot, kasvu % 1,53 4,4 2
Henkisten voimavarojen hallinta      
Henkilötyövuodet 88 90,4 91

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Bruttomenot 8 260 7 582 8 177
Bruttotulot 5 189 4 938 5 465
Nettomenot 3 071 2 644 2 712
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 498    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 332    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kosteusvaurioituneiden asuntojen ja muiden toimitilojen korjaaminen 200
Tuottavuustoimet -135
Palkkausten tarkistukset 10
Raamisopimuksen mukaisten koulutusrahojen keskittäminen -7
Yhteensä 68

2014 talousarvio 2 712 000
2013 I lisätalousarvio 200 000
2013 talousarvio 2 644 000
2012 tilinpäätös 2 905 000