Valtion talousarvioesitykset
 


  Etusivu  

  2020  

  2019  

  2018  

  2017  

  Aiemmat talousarviot 

  Ohje  

Valtiovarainministeriö    Svenska    
 
Sisällysluettelo
 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
   Yleisperustelut
   Numerotaulu
   Tuloarviot
   Määrärahat
     28. Valtiovarainministeriön hallinnonala
     29. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala
       10. Yleissivistävä koulutus
            30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin
     30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala
     31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala
     32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala
     35. Ympäristöministeriön hallinnonala

Talousarvioesitys 2014

30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 15 000 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös enintään 15 000 000 euroa opetusryhmäkoon pienentämiseen ja yleissivistävän koulutuksen laadun kehittämiseen.

Selvitysosa: Lisämäärärahalla tehostetaan ryhmäkokojen pienentämistä ja yleissivistävän koulutuksen laatua.


2014 II lisätalousarvio15 000 000
2014 talousarvio844 023 000
2013 tilinpäätös817 307 162
2012 tilinpäätös812 197 785