Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

44. Valtionavustus yksittäisten yritysten hankevalmisteluun Venäjällä (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2014 talousarvio
2013 talousarvio 700 000
2012 tilinpäätös 1 000 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 34/2013 vp (13.12.2013)

Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.

Suomalaiset pk-yritykset ovat vuodesta 2012 voineet hakea Finnveran kautta kansainvälistymistukea Venäjälle suuntautuneisiin hankkeisiin. Vuonna 2013 avustusta on myönnetty jo 20 hankkeeseen ja muutamia hakemuksia on parhaillaan käsiteltävänä. Tuki on myönnetty suoraan pk-yritykselle, joka on voinut käyttää sitä joko omiin välittömiin kansainvälistymiskustannuksiinsa tai ostaa tarvitsemiinsa esi- ja hankeselvityksiin liittyvät palvelut ulkopuolisilta Venäjä-asiantuntijoilta.

Venäjän markkinat tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia suomalaisten pk-yritysten kasvulle, mutta toimintaympäristö Venäjällä on edelleen varsin haasteellinen. Perusteellisella hankevalmistelulla voidaan ehkäistä mahdollisia epäonnistumisia ja tappioita sekä osaltaan turvata Suomessa olevan liiketoiminnan tulevaisuus. Lisäksi asianmukaiset esi- ja hankeselvitykset nopeuttavat ja helpottavat myös ulkopuolisten rahoittajien mukaantuloa yrityksen Venäjälle suuntautuviin etabloitumishankkeisiin.  

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että vuoden 2013 tammi—elokuussa vienti Venäjälle laski kolme prosenttia. Valiokunta toteaa, että avustus on madaltanut pk-yritysten kynnystä lähteä etsimään kasvua Venäjän lähimarkkinoilta, ja pitää momentin palauttamista tarpeellisena.

Valiokunta viittaa yleisperustelujen yhteydessä esitettyyn ja korostaa myös arktisen alueen hankevalmistelun merkitystä.

Momentti ei sisälly ensi vuoden talousarvioesitykseen, mutta valiokunta palauttaa momentin ja osoittaa sille 1 400 000 euroa pk-yritysten Venäjälle tapahtuviin etabloitumishankkeisiin.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp (20.12.2013)

Momentille myönnetään 1 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuksena yksittäisten yritysten Venäjällä toteuttamaan hankevalmisteluun. Valtionavustuksen osuus voi olla enintään 50 prosenttia valtionavustukseen hyväksyttävistä kustannuksista. Avustusta myönnetään pääsääntöisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. Avustus on Euroopan unionin määrittelemää de minimis -tukea.

2) hallinnointimenoihin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.