Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

27. Puolustusministeriön hallinnonalaPDF-versio

01. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tulot

Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 8 000 euroa.

Momentille kertyviä tuloja saa käyttää myös peruskorjaus- tai perusparannusmenojen väliaikaiseen rahoittamiseen.

Selvitysosa:

Toiminnalliset tulostavoitteet

Rakennuslaitoksen tuloksellisuus muodostuu asiakastyytyväisyydestä, työtyytyväisyydestä, hintakehityksestä verrattuna markkinoiden hintakehitykseen, ulkoistettujen toimintojen kilpailutuksen onnistumisesta, toimitilojen ja laitteiden käytettävyyden ja energiatehokkuuden parantumisesta sekä oman työn tehokkuuden lisäämisestä.

Toiminnallinen tehokkuus

Varmistetaan puolustushallinnolle järjestettävien palvelujen laatu, kilpailukyky, saatavuus ja toimintavarmuus. Lisätään palvelujen markkinaehtoisuutta turvallisuus ja valmiuskyky huomioiden. Kiinteistöjen ylläpidon, energiapalvelujen, ympäristönsuojelun ja asuntotoimen tunnusluvuille asetetaan seuraavat tavoitetasot:

Tunnusluku 2011
toteutuma
2012
ennakoitu
2013
arvio
       
Kiinteistönhoito      
Kiinteistönhoidon hintakehityksen vertailu, % -1,6 -2,0 -2,0
Hoito €/htm2 (Ei sis. kiinteistöveroa eikä ns. käyttäjäpalveluita) 0,62 0,64 0,65
Hoito m2/htv 9 000 9 300 9 300
Siivouspalvelut      
Siivouspalvelujen hintakehityksen vertailu, % -0,2 -1,0 -1,0
Siivouspalvelut, €/sm2 0,93 1,00 0,94
Siivouspalvelujen ulkoistamisaste, % 41 42 42
Tekniset palvelut      
Vuosikorjaukset, €/htm2/kk 0,51 0,51 0,53
Teknisten palveluiden ulkoistamisaste, % 65 70 75
Asuntotoimi      
Vuokrattavat asunnot, kpl/htv 246 250 260
Energiapalvelut      
Lämmön ominaiskulutus, kWh/rm3/L 38,3 38,6 38,0
— Toimistorakennukset 42,6 40,2 40,0
— Kasarmit 46,7 47,1 46,5
— Lämpimät varastot 30,4 29,5 29,5
— Huoltorakennukset 40,6 37,9 37,7
Sähkön ominaiskulutus, kWh/rm3/S 15,8 15,1 15,3
Veden ominaiskulutus, l/rm3/L 93 100 92
Ympäristöpalvelut      
Sekajätteen määrän vähentäminen, % 43 40 35
Hiilidioksidipäästöjen määrän vähentäminen, 1 000 tn CO2 143,0 155,0 150,0
Hiilidioksidipäästöjen määrän vähentäminen, kgCO2 / MWh 233,6 232,0 230,0
Uusiutuvan energian osuus energiantuotannossa, %      
— lämpö, osto 21 16 22
— lämpö, oma tuotanto 6 8 10
— sähkö 30 30 30
Ympäristönäkökulman huomioiminen hankinnoissa, % 88 70 90
Tuotokset ja laadunhallinta
Tunnusluku 2011
toteutuma
2012
ennakoitu
2013
arvio
       
Kiinteistöpalvelut      
Huoneistoala (milj. htm2), puolustushallinto 2,99 3,03 3,03
Huoneistoala (milj. htm2), muut 0,13 0,13 0,13
Rakennustilavuus (milj. rm3), puolustushallinto 14,7 15,2 15,2
Rakennustilavuus (milj. rm3), muut 0,65 0,6 0,6
Lämmitetty rakennustilavuus (milj. rm3), puolustushallinto 9,4 9,6 9,6
Lämmitetty rakennustilavuus (milj. rm3), muut 0,4 0,4 0,4
Siivouspalvelut      
Siivousala (milj. sm2), puolustushallinto 1,34 1,31 1,31
Siivousala (milj. sm2), muut 0,08 0,11 0,11
Tekniset palvelut      
Vuosikorjausprojektit (kpl) 1 500 1 370 1 370
Erillistilausprojektit (kpl) 970 900 900
Pieninvestointiprojektit (kpl) 148 200 200
Energiapalvelut      
Toimitettu lämpö (MWh) 373 810 396 000 392 000
Toimitettu sähkö (MWh) 269 014 270 000 270 000
Toimitettu vesi (1 000 m3) 1 219 1 280 1 265
Ympäristöpalvelut      
Ympäristöraportit (kpl) - 1 1
Päivitetyt jätehuoltosuunnitelmat, kpl 5 2 2
Uudet jätehuoltosuunnitelmat, kpl 2 6 2
Rakennuttamispalvelut      
Valmistuneet hankesuunnitelmat (kpl) 39 30 30
Valmistuneet hankkeet (kpl) 28 30 30
Asiakastyytyväisyys (1—5) 4,0 3,9 3,9
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Ylläpidetään työtyytyväisyyden tasoa panostamalla valittuihin henkilöstöpolitiikan painopistealueisiin.

Tunnusluku 2011
toteutuma
2012
ennakoitu
2013
tavoite
       
Työtyytyväisyys (1—5) 3,5 3,5 3,5
— naiset 3,44 3,5 3,5
— miehet 3,46 3,5 3,5

Rakennuslaitoksen tulot kertyvät valtion maksuperustelain (150/1992) ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen maksullisista suoritteista annetun puolustusministeriön asetuksen mukaan hinnoiteltavista suoritteista, joita puolustushallinnolle tuotetaan omakustannushintaan ja ulkopuolisille liiketaloudellisin perustein.

Toiminnan tulot ja menot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttotulot 161 121 152 901 159 472
Bruttomenot 161 068 152 893 159 464
Nettotulot 53 8 8

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2011
toteutuma1)
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot 161 156 152 901 159 472
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 160 180 152 893 159 464
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 976 8 8
Kustannusvastaavuus, % 101 100 100

1) Vuoden 2011 toteutuman ja tavoitteen ero johtuu varaston muutoksesta (lisäys), poistoja suuremmista käyttöomaisuushankinnoista sekä laskennallisista koroista.


2013 talousarvio 8 000
2012 talousarvio 8 000
2011 tilinpäätös 52 761

20. Tulot irtaimen omaisuuden myynnistä ja rojaltimaksuista

Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 18 000 euroa.

Momentille kertyviä tuloja saa käyttää irtaimen omaisuuden hankinta- ja huoltomenoihin, kotimaisen puolustusteollisuuden kanssa tehtävistä materiaalin vaihtosopimuksista aiheutuviin menoihin sekä irtaimen omaisuuden myynnistä aiheutuviin menoihin.

Selvitysosa:Momentille kertyvät tulot ovat irtaimen omaisuuden myyntituloja, häviämiskorvauksia sekä puolustusvoimien rahoittamasta tuotekehityksestä perittäviä rojaltimaksuja.

Tulot ja menot (euroa)

   
Bruttotulot  
Tulot irtaimen omaisuuden myynnistä, häviämiskorvauksista ja rojaltimaksuista 4 418 000
Bruttomenot  
Irtaimen omaisuuden myynti-, hankinta- ja huoltomenot 4 400 000
Nettotulot 18 000

2013 talousarvio 18 000
2012 talousarvio 18 000
2011 tilinpäätös 18 000

99. Puolustusministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 2 050 000 euroa.

Selvitysosa:Momentille kertyvät tulot ovat YK:n suorittamia kustannusten korvauksia kriisinhallintaoperaatioista ja niissä muille osanottajamaille tuotetuista palveluista perittyjä maksuja, hankintaennakkojen viivästyskorkoja, FMS-maksujärjestelyjen palautuksia ja korkotuottoja sekä hallinnonalan kirjanpitoyksikköjen sellaisia tuloja, joita ei ole budjetoitu muille momenteille.


2013 talousarvio 2 050 000
2012 talousarvio 3 734 000
2011 tilinpäätös 745 595