Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Yleissivistävä koulutus
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

20. Korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään 35 490 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ammattikorkeakouluja, yliopistoja ja tiedelaitoksia koskevan tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminnan menojen ja avustusten maksamiseen sekä CIMOn kanssa erikseen sovittaviin korkeakoulujen kansainvälistymistä edistäviin apurahoihin

2) korkeakoulujen ja tieteen yhteisten tietoteknisten palvelujen ja tietoverkon rahoittamiseen, korkeakoulujen ja tieteen toiminnan seurannan ja ohjauksen tietojärjestelmien sekä muiden vastaavien yhteisten menojen keskitettyyn rahoittamiseen

3) EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen

4) enintään 186 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.

Selvitysosa:Kehittämistoimilla tuetaan erityisesti korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän rakenteellista kehittämistä ja uudistamista. Tavoitteena on korkeakoulujen ja tieteen yhteisillä tai yhtenäisillä tietoteknisillä palveluilla kohottaa tukitoimintojen palvelutasoa, alentaa kustannuksia ja edistää sähköistä asiointia. Opintojen nopeuttamiseksi ja opintojen aloitusiän alentamiseksi kehitetään uutta korkeakoulujen sähköistä hakujärjestelmää ja lisätään opinto-ohjauksen koulutusta. Ammatillisen opettajankoulutuksen vuonna 2011 toteutetun laajennuksen tukea jatketaan ammattikorkeakouluille.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

Tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminta 6 040 000
Korkeakoulujen ja tieteen yhteiset tietotekniset palvelut ja tietoverkko 29 450 000
Yhteensä 35 490 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Supertietokoneen hankinta 5 000
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -64
Yhteensä 4 936

2013 talousarvio 35 490 000
2012 II lisätalousarvio
2012 talousarvio 30 554 000
2011 tilinpäätös 23 536 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 166/2012 vp (22.11.2012)

Momentille myönnetään 35 431 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Vähennys 59 000 euroa talousarvioesityksen 35 490 000 euroon nähden aiheutuu siirrosta momentille 24.01.01 opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan Pekingiin sijoitetusta korkeakoulu- ja tiedepolitiikan erityisasiantuntijan palkkaamisesta aiheutuvia menoja varten.

2013 talousarvio 35 431 000
2012 III lisätalousarvio -28 000
2012 II lisätalousarvio
2012 talousarvio 30 554 000
2011 tilinpäätös 23 536 000

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään 35 431 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ammattikorkeakouluja, yliopistoja ja tiedelaitoksia koskevan tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminnan menojen ja avustusten maksamiseen sekä CIMOn kanssa erikseen sovittaviin korkeakoulujen kansainvälistymistä edistäviin apurahoihin

2) korkeakoulujen ja tieteen yhteisten tietoteknisten palvelujen ja tietoverkon rahoittamiseen, korkeakoulujen ja tieteen toiminnan seurannan ja ohjauksen tietojärjestelmien sekä muiden vastaavien yhteisten menojen keskitettyyn rahoittamiseen

3) EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen

4) enintään 186 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.

III lisätalousarvioesitys HE 101/2013 vp (12.9.2013)

Momentille myönnetään lisäystä 200 000 euroa.

Lisämäärärahaa saa käyttää kansallista rakennusterveyttä tukevan koulutuksen ja rakennusarkkitehtikoulutuksen suunnittelusta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Tarkoituksena on laatia pikaisesti valtakunnallinen rakennusterveyden koulutuksen kehittämissuunnitelma. Oppilaitokset kohdentaisivat opetussisältöjään opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelman pohjalta osoittamalla tavalla.

2013 III lisätalousarvio 200 000
2013 talousarvio 35 431 000
2012 tilinpäätös 30 526 000
2011 tilinpäätös 23 536 000

Eduskunnan kirjelmä EK 25/2013 vp (11.10.2013)