Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         02. Valvonta
              63. Eräät erityishankkeet
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

04. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 70 198 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) toimintaan liittyvien kansainvälisten ja kotimaisten järjestöjen jäsenmaksuista, yhteisrahoitteisten hankkeiden rahoitusosuuksista, ulkomailla toteutettavien projektien, täydennyskoulutuksen avustuksen ja yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) EU:n hyväksymien hankkeiden rahoitukseen liittyvien menojen maksamiseen

3) Alkoholitutkimussäätiöön, Käypä hoito -suositusten laadintaan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämishankkeisiin liittyvien valtionavustusten maksamiseen

4) Alkoholitutkimussäätiön toiminnasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien menojen maksamiseen

5) koulutusneuvolatoiminnasta kunnille maksettavien korvausten maksamiseen

6) nettobudjetoidun yhteisrahoitteisen toiminnan tuloihin välittömästi liittyvien apurahojen maksamiseen

7) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen itse toteuttamiin terveyden edistämisen hankkeisiin.

Selvitysosa:Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtävänä on väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, sairauksien ja sosiaalisten ongelmien ehkäiseminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen. Laitos toteuttaa tehtäväänsä tutkimuksen, seurannan ja arvioinnin, kehittämistyön, asiantuntijavaikuttamisen ja viranomaistehtävien sekä kansainvälisen yhteistyön avulla. Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toimii alansa tilastoviranomaisena sekä huolehtii tehtäväalueensa tietoperustasta ja sen hyödyntämisestä.

Hallinnollisesti itsenäinen Alkoholitutkimussäätiö edistää ja tukee alkoholi- ja muuta päihdetutkimusta jakamalla apurahoja ja tekemällä tai teettämällä tutkimusta sekä harjoittamalla tutkimukseen liittyvää julkaisutoimintaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ottaa vuoden 2013 toimintansa perustaksi sosiaali- ja terveysministeriön strategian "Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020" sekä THL:n oman strategian "Terveydestä hyvinvointia - 2020 - hyvinvoinnista terveyttä". Sosiaalisen kestävyyden teemat liittyvät hyvinvoinnin turvaamisen taloudelliseen perustaan, hyvinvoinnin oikeudenmukaiseen jakautumiseen ja varautumiseen globaalien ilmiöiden tuottamiin muutoksiin. THL:n toiminnassa kestävyysteemat ovat mukana väestön terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn, palvelujärjestelmän tehokkuuden ja rahoituspohjan varmistamisen kysymyksissä. THL:n oman strategian päälinjaukset tähtäävät laitoksen toiminnan vaikuttavuuden lisäämiseen juuri näissä kysymyksissä. Linjauksissa määritellään tavoitteiksi, että väestön terveys, toimintakyky ja hyvinvointi kohentuvat, terveys- ja hyvinvointierot kaventuvat, valmius torjua globaaleja ja kansallisia terveys- ja hyvinvointiuhkia on korkealla tasolla ja sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmä vastaa tehokkaasti väestön ja yhteiskunnan tarpeisiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toiminnassa 2010-luvulla korostuu myös asiantuntijalaitoksen rooli tiedon käytön edistämisessä päätöksenteon kaikilla tasoilla. Tätä tukee laitoksen toiminta tietovarantojen kehittämiseksi ja niiden käytön helpottamiseksi. Julkisin varoin kerättyjen tietovarantojen käytettävyyden parantaminen on määritelty vuonna 2011 annetussa valtioneuvoston periaatepäätöksessä kaikilla aloilla keskeiseksi tavoitteeksi. THL on sosiaali- ja terveysalan tietovarantojen keskeinen tuottaja, jalostaja ja käytön edistäjä. THL:n strategiassa tietovarantoihin liittyy kaksi kuudesta päälinjauksesta. Tavoitteena on, että sosiaali- ja terveysalan tietovarantoja käytetään laajasti terveyden ja hyvinvoinnin sekä palvelujärjestelmän toimivuuden edistämiseen. Lisäksi toimitaan niin, että hyvinvointi- ja terveyskysymykset vaikuttavat vahvasti päätöksentekoon eri tasoilla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kohdentaa voimavarojaan uudelleen strategiansa mukaisesti. Laitos huolehtii siitä, että sen toiminnassa otetaan huomioon kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittämistavoitteet, jotka liittyvät myös sektoritutkimusjärjestelmän uudistamiseen.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ydintoiminnot toimivat tehokkaasti, taloudellisesti ja asiakassuuntautuneesti ja niiden laatu ja kustannusvaikuttavuus paranee. Laitoksen tuottavuus kasvaa ja maksullisen toiminnan ylijäämä käytetään tuotekehitykseen ja investointeihin. Laitoksen tieto- ja tilastotuotanto sekä verkkopalvelut ja portaalit ovat yhdessä toimiva kokonaisuus. Laitoksen organisaatio toimii kokonaisuutena ja organisaatiorakenne tukee laitoksen strategian linjauksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hallinto- ja toimintatavat edistävät sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rahoitusrakenne on hallinnassa. Taloudelliset ja henkilöstövoimavarat kohdennetaan strategisten linjausten mukaisesti. Henkilöstösuunnittelu on pitkäjänteistä ja henkilöstömäärä ja -rakenne vastaavat strategisia linjauksia. Laitos toimii taloudellisesti ja tuottavasti.

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on riittävä osaaminen toteuttaa tavoitteet. Laitoksen henkilöstön toimintavalmiutta ja osaamista kehitetään laitoksen strategian mukaisesti. Johtaminen on osaavaa ja kannustavaa ja henkilöstön kokema työhyvinvointi kasvaa ja työnantajakuva paranee.

Määrärahasta on varattu 542 480 euroa Alkoholitutkimussäätiölle suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon nettobudjetoituina tuloina yhteisrahoitteisten sopimustutkimusten ja muiden yhteishankkeiden maksuosuudet, maksullisen palvelutoiminnan ja erillisiin sopimuksiin perustuvien tilaustutkimusten tulot, muut maksullisen toiminnan myyntitulot kuten rojaltit ja vastaavat sekä tekijänoikeustulot ja saadut lahjoitusvarat ja sponsoritulot.

Tulot harvinaisten rokotteiden myynnistä ja välitystoiminnasta on merkitty momentille 12.33.03.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 108 985 108 275 110 448
Bruttotulot 41 215 40 250 40 250
Nettomenot 67 770 68 025 70 198
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 5 724    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 6 567    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot,suoritteiden myyntituotot 7 696 8 250 8 250
— tästä toimintamenomomentille nettouttamattomat tuotot 70 250 250
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 7 940 8 085 8 085
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -244 165 165
Kustannusvastaavuus, % 97 102 102

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot      
— muilta valtion virastoilta saatava rahoitus 20 520 17 000 17 000
— EU:lta saatava rahoitus 4 181 4 500 4 500
— muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus 1 869 4 500 4 500
— yhteisrahoitteisen toiminnan muut tuotot 7 604 6 000 6 000
Tuotot yhteensä 34 174 32 000 32 000
       
Hankkeiden kokonaiskustannukset 38 727 37 600 37 600
       
Omarahoitusosuus (tuotot - kustannukset) -4 553 -5 600 -5 600
Omarahoitusosuus, % 12 15 15

THL:n toiminnan kokonaiskustannukset ja htv:t tulosalueittain1)

  TP 2011
1 000 €
htv Arvio 2012
1 000 €
htv Tavoite 2013
1 000 €
htv
             
Hyvinvointi- ja terveyspolitiikat -toimiala 14 552 185 12 552 155 12 552 155
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimiala 24 687 284 26 687 312 26 687 312
Terveyden suojelun toimiala 41 887 370 41 887 366 41 887 366
Sosiaali- ja terveyspalvelut -toimiala 36 595 281 36 595 279 36 595 279
Tieto-osasto 10 455 85 10 455 95 10 345 95
Kansanväliset asiat 4 395 25 4 395 25 4 395 25
Yhteensä 132 571 1 230 132 571 1 232 132 461 1 232

1) Yhteiset palvelut ja muut tukitoiminnot on jaettu toimialoille htv-suhteessa. Menot sisältävät myös rokoteohjelman mukaiset rokotehankinnat ja oikeuslääkintätoimen momentin käytön. Nämä menot eivät vähennä THL:n toimintamenomomenttia.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Joukkotarkastusrekisterin ylläpito 630
Siirto momentilta 33.70.21 70
Siirto momentilta 33.70.22 700
Tasa-arvon tietopalvelun (Minna) siirto momentilta 33.01.01 180
Tuottavuustoimet -315
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentille 28.30.03) -66
Varhaiskasvatuksen ja päivähoidon siirto momentille 29.01.01 -70
Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -110
Palkkausten tarkistukset 1 870
Toimintamenosäästö (HO) -500
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -217
Tasomuutos 1
Yhteensä 2 173

2013 talousarvio 70 198 000
2012 II lisätalousarvio 1 771 000
2012 talousarvio 68 025 000
2011 tilinpäätös 68 613 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 166/2012 vp (22.11.2012)

Määrärahaa saa käyttää myös:

8) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen itse toteuttamiin tartuntatautien ehkäisyyn ja valvontaan liittyviin hankkeisiin.

Selvitysosa:Päätösosan kappaleen kohta 8) lisätään talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdaksi 8).


2013 talousarvio 70 198 000
2012 II lisätalousarvio 1 771 000
2012 talousarvio 68 025 000
2011 tilinpäätös 68 613 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 70 198 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) toimintaan liittyvien kansainvälisten ja kotimaisten järjestöjen jäsenmaksuista, yhteisrahoitteisten hankkeiden rahoitusosuuksista, ulkomailla toteutettavien projektien, täydennyskoulutuksen avustuksen ja yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) EU:n hyväksymien hankkeiden rahoitukseen liittyvien menojen maksamiseen

3) Alkoholitutkimussäätiöön, Käypä hoito -suositusten laadintaan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämishankkeisiin liittyvien valtionavustusten maksamiseen

4) Alkoholitutkimussäätiön toiminnasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien menojen maksamiseen

5) koulutusneuvolatoiminnasta kunnille maksettavien korvausten maksamiseen

6) nettobudjetoidun yhteisrahoitteisen toiminnan tuloihin välittömästi liittyvien apurahojen maksamiseen

7) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen itse toteuttamiin terveyden edistämisen hankkeisiin

8) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen itse toteuttamiin tartuntatautien ehkäisyyn ja valvontaan liittyviin hankkeisiin.

 

I lisätalousarvioesitys HE 52/2013 vp (23.5.2013)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Alkoholitutkimussäätiöön, Käypä hoito -suositusten laadintaan, syöpärekisterin tekniseen ylläpitoon Suomen Syöpäyhdistys ry:lle, näkövammarekisterin tekniseen ylläpitoon Näkövammaisten Keskusliitto ry:lle sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämishankkeisiin liittyvien valtionavustusten maksamiseen.

Selvitysosa:Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2013 I lisätalousarvio
2013 talousarvio 70 198 000
2012 tilinpäätös 69 796 000
2011 tilinpäätös 68 613 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 21/2013 vp (19.6.2013)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Alkoholitutkimussäätiöön, Käypä hoito -suositusten laadintaan, syöpärekisterin tekniseen ylläpitoon Suomen Syöpäyhdistys ry:lle, näkövammarekisterin tekniseen ylläpitoon Näkövammaisten Keskusliitto ry:lle sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämishankkeisiin liittyvien valtionavustusten maksamiseen.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 165/2013 vp (24.10.2013)

Momentilta vähennetään 147 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta.


2013 IV lisätalousarvio -147 000
2013 I lisätalousarvio
2013 talousarvio 70 198 000
2012 tilinpäätös 69 796 000
2011 tilinpäätös 68 613 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2013 vp (27.11.2013)

Momentilta vähennetään 147 000 euroa.