Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Ulkoasiainhallinto
              74. Talonrakennukset
         10. Kriisinhallinta
         (20.) Lähialueyhteistyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

01. UlkoasiainhallintoPDF-versio

Selvitysosa:

Tuotokset ja laadunhallinta
  • — Hallinnonalan johtamista kehitetään tavoitteena toiminnan vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden entistä järjestelmällisempi ohjaaminen ja arviointi. Vuonna 2013 jatketaan edelleen ministeriön tulosohjauksen ja suunnittelujärjestelmän kehittämistä.
  • — Suomen ulkoisen edustautumisen rakennetta ja toimintatapoja uudistetaan edelleen. Voimavarat keskitetään erityisesti niihin maihin ja alueisiin, joiden poliittinen ja taloudellinen merkitys on Suomen kannalta kasvamassa. Kehittämistyössä otetaan huomioon tiiviin pohjoismaisen yhteistyön lisäksi EU:n ulkosuhdehallinnon kehittyminen sekä Suomi-talo/Team Finland -toimintamalli. Edustustustoverkon muutoksia toimeenpannaan myös vuoden 2013 aikana.
  • — Edustustojen tarjoamat kansalaispalvelut ovat edustustoja eniten työllistävä sisältötehtävä. Kansalaispalveluiden kehittämistä jatketaan kansalaispalvelustrategian linjausten pohjalta. Kansalaisten omaa vastuuta korostetaan. Laittoman maahantulon ja ihmiskaupan torjunnassa sekä kriisiasioissa hyödynnetään viranomaisten välistä yhteistyötä sekä pohjoismaisen ja EU-yhteistyön tuomia mahdollisuuksia.
  • — Kansalaisviestinnässä panostetaan verkkoviestintään ja sosiaaliseen mediaan. Ministeriön Eurooppatiedotuksen toiminta on keskitetty Helsinkiin ja Rovaniemen maakuntapisteeseen, jonka tehtävät on kytketty Suomen EU-arktiseen informaatiokeskushankkeeseen.
Toiminnallinen tehokkuus
  • — Osana ministeriön suunnittelujärjestelmää kehitetään toiminnan tuloksellisuuden ja tuottavuuden mittaamista ml. toimintolaskenta. Hallinnonalalla jatketaan valmisteluja valtionhallinnon yhteisiin talous- ja henkilöstöhallinnon prosesseihin perustuvan tietojärjestelmän (Kieku) käyttöön ottamiseksi vuonna 2014.
  • — Ulkoasiainhallinnon tiedon hallinnan, ml. tietoarkkitehtuurimallit, kehittämistä jatketaan sähköistä asianhallintaa ja asiointipalveluja laajentamalla. Tietoturvallisuutta kehitetään kansainvälisten velvoitteiden asettamalta pohjalta Salve-hankkeessa. Verkkoviestinnän ja sosiaalisen median osuutta ministeriön ja edustustojen tiedonvälityksessä, ml. kriisiviestintä, lisätään.
  • — Ulkoministeriö tarkentaa valmius- ja tilanneorganisaatiotansa toimintavarmuuden turvaamiseksi monenlaisissa haastavissa tilanteissa.
  • — Suomi toimii myös turvallisuuden suhteen haasteellisissa asemamaissa, joissa länsimaihin, ja enenevässä määrin Pohjoismaihin, kohdistuva uhka on selkeästi kasvanut. Erityisesti panostetaan korkeauhkaisten toimintaympäristöjen edustustojen turvallisuuteen.
  • — Ulkoasiainministeriö hallinnoi kirjanpitoarvoltaan noin 265 milj. euron kiinteistöomaisuutta, jonka markkina-arvo on noin 436 milj. euroa. Vuonna 2013 jatketaan hallinnonalan kuntokartoitusohjelmaa sekä päivitetään kiinteistöstrategia. Kotimaassa aloitetaan tilatehokkuuden parantamiseen tähtäävät hankkeet yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Tavoitteena on entistä parempi taloudellisuus, tehokkuus ja tuottavuus kiinteistöjen hallinnassa. Merkittävin vireillä olevista hankkeista on Suomen EU-edustuston ja Suomen Brysselin suurlähetystön yhteistoimitilahanke, joka valmistuu huhtikuun 2013 loppuun mennessä muuttoa varten.
  • — Suomen viisumitoimintojen kehittämistä jatketaan, erityisesti Suomen Venäjällä olevissa edustustoissa. Ministeriö ottaa Kouvolan viisumipalvelukeskuksessa käyttöön paikkariippumattoman viisumikäsittelyn sähköistämällä hakemuksiin liittyvät asiakirjat sekä uudistamalla ja tehostamalla sisäisiä toimintaprosesseja.
  • — Osana hallinnonalan vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaa jatketaan ydintoimintojen läpikäyntiä ja priorisointia sekä tukitoimintojen kehittämistä, ml. toimintatapojen muutokset. Vuonna 2013 hallinnonalalta vähennetään 27 tehtävää.
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
  • — Ulkoasiainhallinnon henkilöstöstrategian toimeenpanoa jatketaan. Erityistä huomiota kiinnitetään johtajapolitiikkaan.
  • — Palkkausjärjestelmän kehittämistä jatketaan tavoitteena valtion yleislinjaukset huomioon ottava järjestelmä sekä tehtäväkiertoon soveltuvien soveltamiskäytänteiden luominen.
  • — Ministeriön toiminnan kehittämiseksi ja työn tuloksellisuuden edistämiseksi jatketaan työhyvinvoinnin valtavirtaistamista sekä kiinnitetään erityistä huomiota työsuojeluun. Työhyvinvoinnin arvioinnissa hyödynnetään mm. työtyytyväisyysbarometrin tuloksia.
  • — Osaamisen kehittäminen on osa ministeriön johtamisjärjestelmää. Tavoitteena on joustavasti muutoksiin reagoiva osaamisen kehittämisen tarjonta ja välineet. Työyhteisöjen omaa roolia osaamisen kehittämisessä vahvistetaan.

Ulkoasiainhallinnolle asetettujen tavoitteiden mukaiset tunnusluvut

  2011
toteutuma
2012
ennakoitu
2013
tavoite
       
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen      
Työtyytyväisyysbarometrin johtajuusindeksi 3,4 3,5 3,5
Työtyytyväisyysbarometrin osaamisen johtamisindeksi 3,5 3,6 3,6
Työhyvinvointi-indeksi 3,6 3,7 3,7
Työtyytyväisyysbarometrin vastausprosentti UM 69 % UM 75 % UM 75 %
  UE 48 % UE 55 % UE 60 %

01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 196 233 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) kunniakonsulien menojen maksamiseen

2) valtion virastoille maksettavien tutkimus- ja kehittämistoiminnasta aiheutuvien kulutusmenojen maksamiseen

3) ulkoasiainhallinnon toimialaan liittyvien tutkimusapurahojen maksamiseen

4) Suomeen suuntautuvien ministerivierailujen menojen ja niihin liittyvän tilapäisen työvoiman palkkioiden ja työnantajamaksujen maksamiseen.

Selvitysosa:

Ulkoasiainhallinnon toimintamenot vuonna 2013 (euroa)

   
Ministeriö, 966 henkilötyövuotta 81 657 000
Toimintamenot 16 800 000
Henkilöstömenot 64 857 000
   
Edustustot, 92 toimipistettä, 573 henkilötyövuotta 84 122 000
Eurooppa, 34 toimipistettä, 208 henkilötyövuotta 51 675 000
Toimintamenot 28 973 000
Henkilöstömenot 22 702 000
Itä, 7 toimipistettä, 83 henkilötyövuotta -33 382 000
Toimintamenot -42 615 000
Henkilöstömenot 9 233 000
Aasia ja Amerikka, 25 toimipistettä, 135 henkilötyövuotta 34 185 000
Toimintamenot 18 054 000
Henkilöstömenot 16 131 000
Afrikka ja Lähi-itä, 19 toimipistettä, 88 henkilötyövuotta 17 037 000
Toimintamenot 9 664 000
Henkilöstömenot 7 373 000
Pysyvät ja erityisedustustot, 6 toimipistettä, 59 henkilötyövuotta 14 607 000
Toimintamenot 8 546 000
Henkilöstömenot 6 061 000
   
Hallinnonalan yhteiset menot 30 454 000
Tietohallinto 18 554 000
Kiinteistöhallinto 10 000 000
Turvallisuus 1 900 000
Yhteensä 196 233 000

Edustustojen henkilöstömenoissa on esitetty lähetetyn henkilökunnan peruspalkkojen lisäksi seuraavat ulkomaan edustautumisen korvaukset: paikallis-, puoliso- ja lapsikorvaus, olosuhdekorvaus, lasten koulutuskorvaukset, hautajais- ja tapaamismatkat, lähetetyn henkilöstön terveydenhuoltoon liittyvät korvaukset, varustaumiskorvaus sekä muuttoihin liittyvät korvaukset. Paikalta palkatun henkilöstön henkilöstömenot sisältyvät edustustojen toimintamenoihin.

Hallinnonalan julkisoikeudellisista suoritteista saamat tulot kertyvät pääasiassa edustustoista saatavista viisumituloista ja ne esitetään osana edustustojen toimintamenoja. Suurin osa tuotoista kertyy Suomen Venäjän edustustojen viisumituloista.

Hallinnonalan yhteisillä menoilla katetaan vuoden mittaan ko. toimialojen menoja sekä ministeriössä että edustustoissa.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 249 591 249 061 263 794
Bruttotulot 50 232 48 997 67 561
Nettomenot 199 359 200 064 196 233
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 33 563    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 36 170    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, julkisoikeudelliset suoritteet (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot, suoritteiden myyntituotot 46 596 45 700 63 997
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 12 213 14 858 20 582
— osuus yhteiskustannuksista 13 999 15 279 19 565
Kustannukset yhteensä 26 212 30 137 40 147
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 20 384 15 563 23 850
Kustannusvastaavuus, % 178 152 159

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon nettobudjetoitavina tuloina ulkoasiainhallinnon suoritteiden maksuista annetun asetuksen (1353/2011) mukaiset tulot sekä edustustojen pankkitilien korkotulot.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -361
Toimintamenosäästö (HO) -5 000
Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -794
Palkkausten tarkistukset 3 790
UMA:n ylläpitomenot (siirto momentilta 26.40.01) 107
Muu muutos yhteensä -561
Säästö matkamenoista -1 000
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentille 28.30.03) -12
Yhteensä -3 831

2013 talousarvio 196 233 000
2012 II lisätalousarvio 1 945 000
2012 talousarvio 200 064 000
2011 tilinpäätös 201 966 000

21. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 794 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ministeriön hallinnonalan tuottavuuden edistämiseen tähtäävien investointien, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palvelujen hankkimiseen.

Selvitysosa:Momentille on koottu hallinnonalan tuottavuustoimenpiteistä aiheutuneita säästöjä vastaavat määrärahat.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos 316
Yhteensä 316

2013 talousarvio 794 000
2012 talousarvio 478 000
2011 tilinpäätös 247 000

29. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 18 127 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kehitysyhteistyöhön ja lähialueyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.

Selvitysosa:Arvonlisäverolain mukaan ministeriöiden kehitysyhteistyötä ja lähialueyhteistyötä varten kotimaasta ostamat palvelut ovat arvonlisäverollisia. Jotta arvonlisäverolla ei rasiteta Suomen kehitysyhteistyötä ja lähialueyhteistyötä arvonlisäveromenot budjetoidaan erikseen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos 764
Siirto momentille 24.90.68 -200
Yhteensä 564

2013 talousarvio 18 127 000
2012 talousarvio 17 563 000
2011 tilinpäätös 18 676 344

74. Talonrakennukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 4 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ulkoasiainhallinnon toimitilojen rakennus- ja korjaushankkeisiin.

Määrärahaa saa käyttää myös valtiolle vuokrattujen tilojen peruskorjausluonteisten korjaus- ja muutostöiden maksamiseen.

Momentilta voidaan maksaa myös ennakkomaksuja. Niiden osalta määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.


2013 talousarvio 4 000 000
2012 talousarvio 4 000 000
2011 tilinpäätös 4 000 000