Talousarvioesitys 2012
Tuloarviot
Vuonna 2012 valtion budjettitalouden tuloiksi ilman nettolainanottoa arvioidaan 45,3 mrd. euroa. Tuloista n. 85 % on veroja ja veronluonteisia tuloja.
Sekä budjettitalouden varsinaisten tulojen että verotulojen arvioidaan v. 2012 kasvavan n. 7 % verrattuna vuoden 2011 varsinaiseen talousarvioon. Verotulokertymiä kasvattavat työllisyyden ja kotimaisen kysynnän kasvu sekä hallituksen veropoliittiset toimet valtiontalouden tasapainon vahvistamiseksi. Verotuloarvioon liittyy kuitenkin tavanomaista enemmän epävarmuutta. Verotulojen pohjana toimivia talouden kehitysnäkymiä varjostaa kesällä lisääntynyt kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden epävakaus ja yleisen talousluottamuksen heikkeneminen.
Verrattuna vuoden 2011 tuloarvioon (ml. vuoden 2011 aikana annetut kaksi lisätalousarviota ja vuoden kolmas lisätalousarvioesitys, joissa varsinaisten tulojen arviota on korotettu nettomääräisesti n. 0,6 mrd. eurolla) varsinaisten tulojen arvioidaan v. 2012 kasvavan 5,0 % ja verotulojen 5,7 %. Verotulojen n. 2,1 mrd. euron kasvusta verrattuna vuodelle 2011 budjetoituun 160 milj. euroa on seurausta edellisen hallituksen päättämistä veroperustemuutoksista, loput nyt ehdotetuista veroperustemuutoksista sekä veropohjien kasvusta. Valtion sekalaisten tulojen arvioidaan kasvavan n. 2 % ja korkotulojen ja voiton tuloutusten vähenevän n. 1 %.