Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2011

30. OikeuskanslerinvirastoPDF-versio

Selvitysosa:Oikeuskansleri seuraa, että asiat ratkaistaan valtioneuvostossa laillista järjestystä ja voimassa olevia säännöksiä noudattaen. Valvonnassa tarkastetaan yleisistuntojen ja tasavallan presidentin istuntojen esittelylistat ennakolta siten, että havaitut virheet voidaan korjata, mutta niin, että valvonta ei sinänsä hidasta tai hankaloita valtioneuvoston toimintaa. Viikoittain tarkastetaan kaikki lista-asiat. Vuonna 2009 tarkastettiin 2 600 lista-asiaa. Kanteluasioiden osalta tavoitteena on käsitellä asiat mahdollisimman nopeasti ja antaa oikeita, asianmukaisesti perusteltuja ja laadukkaita ratkaisuja, joilla viranomaistoiminnassa tapahtuneet lainvastaisuudet ja laiminlyönnit pyritään saamaan korjatuiksi. Oikeuskanslerinvirasto asettaa tavoitteensa, että vuosittain ratkaistaan vähintään sama määrä asioita kuin mitä on saapunut.

Vuonna 2009 kanteluasioiden käsittelyajan mediaani oli 6,8 viikkoa ja keskiarvo 27,8 viikkoa. Vuonna 2009 ns. toimenpideratkaisujen osuus on ollut 16 % tutkituista kanteluasioista.

Saapuneet kanteluasiat ja ratkaistut kanteluasiat
  2009
toteutuma
2010
arvio
2011
arvio
       
saapuneet 1 762 1 750 1 750
ratkaistut 1 748 1 750 1 750

Omia aloitteita vuonna 2009 tuli vireille 14 ja tarkastus- ja tutustumiskäyntejä suoritettiin 24. Näistä yhteensä aiheutui yhdeksän toimenpidettä.

Omat aloitteet ja tarkastukset
  2009
toteutuma
2010
arvio
2011
arvio
       
aloitteet 14 15 15
tarkastukset 24 25 25

Rangaistustuomioiden tarkastuksen perusteella vuonna 2009 pantiin vireille 94 asiaa.

  2009
toteutuma
2010
arvio
2011
arvio
       
Rangaistustuomioiden tarkastus 6 389 6 400 6 400

Asianajajien valvonta
  2009
toteutuma
2010
arvio
2011
arvio
       
saapuneet 502 450 450
tutkitut 461 450 450

01. Oikeuskanslerinviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 061 000 euroa.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Kelamaksun kertaluonteisen poiston palautus 11
Vaalit (kertameno) 15
Vuokrat (siirto momentilta 23.01.01) 20
Taloushallinnon palvelukeskusmenot (siirto momentilta 23.01.01) 27
Taloushallinnon palvelukeskusmenot 28
Palkkausten tarkistukset 38
Muu muutos yhteensä -27
Yhteensä 112


2011 talousarvio 3 061 000
2010 III lisätalousarvio 101 000
2010 talousarvio 2 949 000
2009 tilinpäätös 3 026 000