Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2006

63. MetsähallitusPDF-versio

7. Peruspääoman alennus

Metsähallituksen hallinnassa olevaa kiinteistövarallisuutta tasearvoltaan noin 1 milj. euroa saadaan siirtää Senaatti-kiinteistöjen hallintaan. Edellä olevan johdosta Metsähallituksen peruspääomaa voidaan alentaa kuluvan vuoden talousarviossa päätetyn 9,237 milj. euron lisäksi 1 milj. eurolla eli 2 461,5 milj. euroon. Valtioneuvosto valtuutetaan päättämään tarkemmin siirrettävästä omaisuudesta.

Selvitysosa:Valtioneuvoston 23.3.2006 tekemän valtiontalouden kehyksiä vuosille 2007—2011 koskevan päätöksen mukaan nopeuttaakseen ja yksinkertaistaakseen kuntien kanssa käytäviä neuvotteluita hallitus keskittää Helsingin seudulla olevan, asuntorakentamiseen soveltuvan valtion kiinteistöomaisuuden omistajahallinnan Senaatti-kiinteistöt liikelaitokselle tarkoituksenaan kohtuuhintaisen asuntotuotannon turvaaminen. Edellä mainitun kehyspäätöksen toteuttamiseksi siirretään Metsähallituksen hallinnassa oleva Hyrylän varuskunnan harjoitusmetsäalue, pinta-alaltaan noin 182 hehtaaria, Senaatti-kiinteistöjen hallintaan. Harjoitusmetsäalue kuuluu Metsähallituksen liiketoiminnan omaisuuteen ja on merkitty taseessa peruspääomaan, minkä vuoksi peruspääomaa alennetaan vastaavasti.

Kuluvan vuoden talousarvioesitykseen liittyvässä täydentävässä esityksessä mainitusta 9,237 milj. euron peruspääoman alennuksesta valtioneuvosto ei ole vielä päättänyt.