Siirry sisältöön

Talousarvioesitys 2024

20. Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenot (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 53 080 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetussa laissa (211/2006) tarkoitetun kriisinhallintahenkilöstön palkkaus-, päiväraha-, muonanparannusraha- ja koulutusmenojen sekä valtion eläkemaksun ja kriisinhallintahenkilöstölle palvelusajaksi otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen sekä sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavien etuuksien maksamiseen ja niistä aiheutuvien hallintokulujen maksamiseen

2) kansainvälisen kriisinhallintayhteistyön puitteissa annettavaan koulutukseen ja sen materiaalikuluihin

3) kansainvälisen kriisinhallintatyön puitteissa yksittäisille maille annettavasta tuesta aiheutuvien siirtomenojen maksamiseen puolustussektorilla ja vakauttamistehtäviin konfliktien jälkeen

4) kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden taloudellisesta tukemisesta aiheutuvien siirtomenojen maksamiseen

5) kansallisen kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuvien menojen maksamiseen

6) yhdessä momentin 27.30.20 määrärahan kanssa enintään 450 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön, myös virkaan nimitettyjen virkamiesten palkkausmenoihin.

Käyttösuunnitelma (euroa)

     
01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusmenot 1 523 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 5 844 000
05. Yhteiset menot 7 544 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, kansallisesta kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuviin menoihin, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 547 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 466 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 18 613 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 499 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 533 000
18. Irakin koulutusoperaation menot 7 525 000
23. Naton Irakin koulutusoperaation menot 742 000
24. EUNAVFOR MED, Irini-operaation menot 1 678 000
25. EUTM/Mosambikin koulutusoperaation menot 702 000
26. EUMAM/Ukrainan koulutusoperaation menot 5 864 000
Yhteensä 53 080 000

Selvitysosa:Operaatioiden määrärahat on mitoitettu Suomen kriisinhallintajoukkojen vahvuuksien ja tehtävävaatimusten mukaisesti ottaen huomioon ne kriisinhallintaoperaatiot, joihin Suomi suunnittelee osallistuvansa v. 2024.

Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot budjetoidaan puolustusministeriön pääluokkaan momentille 27.30.20.

YK:n maksamat palkkausmenokorvaukset on budjetoitu momentille 12.24.99.

Määrärahan käytöstä arvioidaan kulutusmenojen osuudeksi 52 680 000 euroa ja siirtomenojen osuudeksi 400 000 euroa. Pääosa momentin määrärahoista siirretään puolustusvoimien käyttöön.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Rotaatiokoulutuksen materiaalit ja ampumatarvikkeet (siirto momentilta 27.30.20) 2 400
Yhteensä 2 400

2024 talousarvio 53 080 000
2023 II lisätalousarvio
2023 I lisätalousarvio 4 420 000
2023 talousarvio 50 680 000
2022 tilinpäätös 39 611 503