Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2023

Pääluokka 33

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALAPDF-versio

Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d §:n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää muun saman rahaston etuuden maksamiseen varattua määrärahaa seuraavilta momenteilta: 33.10.50, 53, 54, 57, 60 ja 33.20.52.

Selvitysosa:

Toimintaympäristö

Suomalaisten hyvinvointi ja elämänlaatu ovat kehittyneet hyvin kuluneen kymmenen vuoden aikana. Polarisaation ja sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyminen on kuitenkin riski sekä yksilöiden hyvinvoinnin, että yhteiskunnan vakauden kannalta. Tämä on korostunut covid-19-pandemian sekä Ukrainan kriisin myötä, joilla on pitkäaikaisia vaikutuksia suomalaisten hyvinvointiin ja elämänlaatuun sekä yhteiskuntaan kaikilla tasoilla.

Teknologian voimakas kehitys lisää mahdollisuuksia tukea terveyttä ja hyvinvointia ennaltaehkäisevästi ja antaa vaikuttavampaa hoitoa ja palveluja. Myös tietoa voidaan hyödyntää entistä enemmän sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Työllisyys, terveys ja hyvinvointi sekä niitä tukevat palvelut vahvistavat kansalaisten osallisuutta ja estävät syrjäytymistä. Työn murros tuo uusia tapoja osallistua työelämään. Niiden myötä muuttuu myös sosiaaliturvan rahoituksen perusta.

Sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden ehtona on korkea työllisyysaste, terveet ja toimintakykyiset kansalaiset sekä vaikuttavat ja tarpeenmukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut ja etuudet. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja etuuksien uudistaminen edellyttää ja mahdollistaa uusien toimintatapojen käyttöön ottamisen. Digitalisaation mahdollisuudet hyödyntämällä toiminta tehostuu ja palvelujen saatavuus ja saavutettavuus lisääntyvät.

Sosiaali- ja terveyspolitiikalla tuetaan työllisyysasteen nousua ja työn tuottavuutta huolehtimalla työntekijöiden terveydestä, hyvinvoinnista sekä toiminta- ja työkyvystä. Kansalaisten terveydentilan ja toimintakyvyn parantuessa sosiaali- ja terveyspalvelujen tarve muuttuu. Sosiaali- ja terveysala on myös kasvuala sekä teknologian ja palvelujen kehittämisen moottori.

Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa sosiaali- ja terveyspalvelut, eläkkeet ja muu sosiaaliturva on kyettävä tarjoamaan kaikille. Tämän hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus nojaa talouden tasapainoiseen kehitykseen, joka edellyttää talouskasvua ja rakenteellisia uudistuksia.

Talousarvioesityksen lähtökohdat

Hallituksen tavoitteena on osallistava ja osaava Suomi, joka on sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Yhteiskunnan uudistaminen ja tasa-arvon lisääminen on mahdollista vain vahvistamalla ihmisten luottamusta demokraattisen järjestelmän toimintakykyyn. Tähän liittyen hallitus on antanut kuusi lupausta, jotka lunastamalla on mahdollista saavuttaa sosiaalisesti, taloudellisesti sekä ekologisesti kestävä Suomi.

Talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen. Se tarkoittaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää talouskasvua, korkeaa työllisyyttä ja kestävää julkista taloutta. Talouden vakauden ansiosta vältetään yllättävät, hyvinvointia heikentävät muutokset ihmisten elämässä.

Pääosa, kaksi kolmannesta, sosiaalimenoista rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden sosiaaliturvamaksuin, kuntien verovaroin sekä asiakasmaksuin. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) pääluokan osuus sosiaalimenoista on noin viidennes. Pääluokan suurimmat menokohteet ovat eläkkeet (33 %), perhe- ja asumiskustannukset sekä toimeentulotuki (29 %), työttömyysturva (14 %) ja sairausvakuutus (15 %).

Strategiset tavoitteet hallituskaudelle

Sosiaali- ja terveysministeriön strategian Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi 2030 mukaisesti ministeriön tavoitteena on turvata ihmisten toimintakykyä, toimeentuloa ja palveluja, jotta voimme elää yhdenvertaisessa, kestävässä ja vakaassa yhteiskunnassa. Tätä tehtävää toteutetaan säädösvalmistelun, monipuolisen ohjauksen sekä poikkihallinnollisen ja kansainvälisen yhteistyön avulla. Ministeriön työssä korostuvat tiedolla johtaminen, avoin viestintä, mahdollistavat säädökset, innovaatiot ja digitalisaatio.

Vaikuttavuustavoitteet 2020—2023:

Toimintakyky

  • — Hyvinvointi- ja terveyserot ovat kaventuneet
  • — Toiminta- ja työkyky on parantunut
  • — Elin- ja työympäristön terveellisyys ja turvallisuus on lisääntynyt

Toimeentulo

  • — Sosiaaliturva kannustaa työhön
  • — Köyhyyden ja syrjäytyneiden määrä on vähentynyt

Palvelut

  • — Vaikuttavat palvelut ja toimeentuloturva muodostavat yhteen toimivan kokonaisuuden
  • — Oikea-aikaiset ja luotettavat palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeisiin
  • — Hyvinvointiala luo liiketoimintamahdollisuuksia ja vientiä.

Sosiaali- ja terveysministeriö edistää näiden strategisten tavoitteiden toteutumista vuosina 2020—2023 poikkihallinnollisessa yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa soveltuvin osin lakia alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta (756/2021) sekä lakia alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (8/2014). Euroopan unionin rakennerahastovarojen kohdentamisessa neuvotellaan sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan valtakunnallisiin hankkeisiin tulevat voimavarat vastuuministeriön, työ- ja elinkeinoministeriö, kanssa.

Kestävä kehitys

Sosiaali- ja terveysministeriön toiminnassa painottuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, eriarvoisuuden vähentäminen, osatyökykyisten työllistymisen ja työssä pysymisen edistäminen, iäkkäiden toimintakyvyn vahvistaminen ja palvelujen turvaaminen sekä sukupuolten tasa-arvon edistäminen. Näitä tavoitteita toteutetaan vuonna 2023 erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksen sekä sosiaaliturvauudistuksen valmistelussa, tasa-arvo ja samapalkkaisuusohjemassa, työhyvinvoinnin ja työelämän kehittämisohjelmassa sekä elpymis- ja palautumissuunnitelman toimeenpanossa.

Sukupuolten tasa-arvo

Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi sekä Luottamuksen ja tasa-arvoisten työmarkkinoiden Suomi -strategiset kokonaisuudet asettavat rungon sosiaali- ja terveysministeriön toiminnalle. Sitä täydentävät ja tukevat muut hallitusohjelman strategiset kokonaisuudet. Merkittävinä uudistuksina toimeenpannaan sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus ja valmistellaan sosiaaliturvan uudistus sosiaaliturvakomiteassa. Hallitusohjelman mukaisesti toteutetaan lapsiperheiden tukemiseksi hyvinvointia edistäviä sekä ongelmia ehkäiseviä ja korjaavia toimia ja jatketaan lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman toteutusta. Sosiaali- ja terveysministeriön strategian vaikuttavuustavoitteiden seurantaindikaattoreissa on huomioitu sukupuolen mukainen erittely.

Joka toinen vuosi jaettava kansainvälinen tasa-arvopalkinto jaetaan vuonna 2023 ja palkintoon on varattu 500 000 euroa. Valtion rahoitukseen turvakotitoiminnan menoihin varataan 24,55 milj. euroa. Hallitusohjelman mukainen poikkihallinnollinen lapsistrategian valmistelu ja tasa-arvo- ja samapalkkaisuusohjelman toteutuksen loppuunsaattaminen jatkuvat siirtomäärärahojen turvin. Hallituksen tasa-arvo-ohjelma perustuu hallitusohjelmaan ja toimenpiteet edistyvät vaihtelevasti. Samapalkkaisuuden edistämiseen liittyvät tutkimus- ja kehittämishankkeet edistyvät aikataulussa. Translain valmistelu etenee. Hallituksen esitys translaista on tarkoitus antaa eduskunnalle elokuussa, ja uudistuksen on määrä tulla voimaan vuoden 2023 alussa. Palkka-avoimuuden hallituksen esitys on valmistelussa.

Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja osallisuutta edistetään uudistamalla vammaispalvelulainsäädäntö. Uudistus tulee voimaan vuoden 2023 alussa ja sillä halutaan turvata eri vammaisryhmien yhdenvertaiset palvelut. Valtio korvaa vuodesta 2023 alkaen paperittomille annetun kiireellisen hoidon lisäksi myös välttämättömän hoidon aiheuttamat kustannukset. Yli hallituskauden jatkuvassa sosiaaliturvauudistuksen valmistelussa kuullaan eri tahoja, mm. lapsia ja nuoria. Kansaneläkelaitos kehittää etuusjärjestelmiään ja asiointipalveluaan tavoitteena tarjota asiakkaille sujuvat, elämäntilannelähtöiset asiointipalvelut.

Sosiaali- ja terveysministeriö koordinoi suunnitelmallisesti hallituksen tasa-arvopolitiikkaa, edistää sukupuolten tasa-arvoa ja sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista kaikessa valtioneuvoston valmistelussa ja päätöksenteossa sekä kansainvälisessä toiminnassa. Näitä tavoitteita edistetään ja ne huomioidaan tasa-arvo ja samapalkkaisuusohjelmassa sekä hallitusohjelman mukaisissa uudistuksissa.

Seurantaindikaattorit 2018—2023

  2018
toteutuma
2019
toteutuma
2020
toteutuma
2021
toteutuma
2022
arvio
2023
arvio
             
Toimintakyky            
Hyvinvointi- ja terveyserot ovat kaventuneet            
Menetetyt elinvuodet (PYLL) ikävälillä 0—80 vuotta/100 000 asukasta            
— Miehet 7 671 7 496 7 484 7 4801) 7 500 7 505
— Naiset 3 993 3 983 3 907 3 9001) 3 920 3 925
Terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi kokevien osuus (%), 20—64-vuotiaat            
— Miehet 28,1 27,01) 32,3 33,01) 32,0 30,0
— Naiset 27,0 26,01) 32,2 32,01) 31,0 29,0
Kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi, % 8. ja 9. luokan oppilaista            
— Pojat 14,01) 14,7 15,51) 16,5 16,0 15,5
— Tytöt 25,01) 26,8 27,81) 34,3 32,0 30,0
Elämänlaatunsa (EuroHIS-8) hyväksi tuntevien osuus (%), 20—64-vuotiaat            
— Miehet 60,9 62,01) 56,5 56,01) 57,0 58,0
— Naiset 66,1 67,01) 56,7 56,01) 57,0 58,0
Toiminta- ja työkyky on parantunut            
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet, lkm            
— Kokoaikaiselle 14 691 14 665 13 543 12 079 12 200 12 500
— Osa-aikaiselle 6 042 5 683 5 458 5 317 5 420 5 500
— Alle 25-v. 1 972 2 255 2 135 2 135 2 140 2 145
Niiden osuus, jotka uskovat, etteivät todennäköisesti jaksa työskennellä vanhuuseläkeikään saakka (%), 20—64-v.            
— Miehet 24,5 24,5 23,8 23,01) 22,8 22,6
— Naiset 21,9 21,91) 25,4 25,01) 24,5 24,0
Itsestä huolehtimisesta vähintään suuria vaikeuksia kokevien osuus (%), 75 vuotta täyttäneet            
— Miehet 10,5 10,51) 10,4 10,01) 10,2 10,5
— Naiset 11,5 11,51) 10,4 10,01) 10,2 10,5
Elin- ja työympäristön terveellisyys ja turvallisuus on lisääntynyt            
Koti- ja vapaa-ajan tapaturmakuolleisuus/100 000 asukasta 43 39,1 38,5 37,71) 36,9 36,1
Työpaikkatapaturmataajuus 29,1 28,7 25,0 25,51) 26,5 27,0
Vesiepidemioiden lkm 2 4 2 2 3 3
Poliisin tietoon tulleet perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapaukset            
— Yhteensä, lkm 9 886 10 926 10 793 11 0001) 10 800 10 700
— Uhrina mies, % 30,9 30,0 30,0 25,01) 25,0 30,0
— Uhrina nainen, % 69,1 70,0 70,0 75,01) 75,0 75,0
Toimeentulo            
Sosiaaliturva kannustaa työhön            
Työllisyysaste            
20—29-v. 67,5 68,5 65,9 66,01) 66,0 66,0
20—70-v. 68,7 69,7 69,0 70,4 70,4 70,4
55—64-v. 64,5 65,9 66,5 68,3 68,3 68,3
Pitkäaikaistyöttömät, %-työvoimasta 2,9 2,4 2,9 3,21) 3,0 3,0
Eläkkeellesiirtymisiän odote 25-vuotiaalle 61,3 61,5 61,9 62,01) 62,1 62,1
Köyhyyden ja syrjäytyneiden määrä on vähentynyt            
Pienituloisten osuus, %            
— Koko väestö 11,8 12,3 10,9 11,01) 11,5 12,0
— Alle 18-v. 10,5 11,6 9,0 9,0 10,0 10,5
— Palkansaajat 1,7 2,0 1,5 1,51) 1,6 1,7
— 65+ 9,7 10,2 9,2 9,01) 9,5 10,0
— Syrjäytymisriskissä (ei työssä, ei opiskele, ei ole varusmiespalvelussa) olevat 18—24-vuotiaat, % vastaavan ikäisistä 16,0 16,1 16,31) 17,51) 17,0 17,0
Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet 25—64-vuotiaat, % vastaavan ikäisestä väestöstä            
— Yhteensä 2,9 2,7 2,8 2,91) 2,9 2,8
— Tulottomat kotitaloudet, lkm 35 614 34 951 37 021 35 212 35 500 35 700
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat, % ulkomaalaisten työvoimasta            
— Miehet 17,0 16,1 17,01) 16,61) 16,4 16,5
— Naiset 22,3 20,6 21,51) 21,01) 20,5 20,6
Palvelut            
Vaikuttavat palvelut ja toimeentuloturva muodostavat yhteen toimivan kokonaisuuden            
Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0—17-vuotiaat, % vastaavan ikäisestä väestöstä 1,5 1,6 1,6 1,61) 1,5 1,5
Lapsiperhepalveluita riittämättömästi saaneiden osuus, (%) tarvinneista 36,6 36,51) 34,5 35,01) 35,5 36,0
Koulutuksen ulkopuolelle jääneet 17—24-vuotiaat, % vastaavan ikäisestä väestöstä2)            
— Miehet 9,3 8,8 9,01) 9,01) 8,9 8,8
— Naiset 6,4 6,2 6,51) 6,51) 6,3 6,2
Osasairauspäivärahan saajat, % kaikista sairauspäivärahan saajista            
— Miehet 4,4 4,9 4,8 5,7 5,8 5,9
— Naiset 8,6 9,4 9,4 10,3 10,4 10,5
Rahanpuutteen vuoksi ruoasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä tinkimään joutuneiden osuus (%), 65 vuotta täyttäneet            
— Miehet 9,0 9,01) 8,2 8,01) 8,3 8,4
— Naiset 10,5 10,51) 8,9 8,51) 8,8 8,9
Elämänlaatunsa (EuroHIS-8) hyväksi tuntevien osuus (%), 65 vuotta täyttäneet            
— Miehet 50,6 52,01) 54,8 55,01) 55,5 55,7
— Naiset 51,6 53,01) 56,0 57,01) 57,5 57,7
Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavan ikäisestä väestöstä            
— Miehet 93,8 94,1 94,2 94,01) 94,1 94,2
— Naiset 89,7 90,2 90,4 90,01) 90,1 90,3
Oikea-aikaiset ja luotettavat palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeisiin            
Perusterveydenhuollon avosairaanhoidon lääkärin kiireettömän käynnin odotusaika yli 7 pv yhteydenotosta, % toteutuneista käynneistä            
— Yhteensä 52,6 57,2 39,2 38,51) 39,2 39,5
— Miehet 52,1 56,3 39,5 38,31) 39,0 39,3
— Naiset 52,8 57,8 39,1 38,61) 39,3 39,6
Lääkärin vastaanottopalveluita riittämättömästi saaneiden osuus, (%) tarvinneista            
— Yhteensä 15,8 15,0 19,8 19,51) 19,0 18,5
— Miehet 13,9 14,0 18,6 18,31) 18,0 17,7
— Naiset 17,3 17,0 20,7 20,51) 20,2 20,0
— Erikoissairaanhoitoa yli 6 kk odottaneet 31.12./10 000 asukasta 3,2 5,1 12,9 9,0 8,5 8,5
— 1.10.—31.3. aikana lakisääteisen 3 kk:n kuluessa valmistuneet lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnit, % 93,1 94,3 94,9 95,5 95,5 95,7

1) Arvio.

2) Suomen oppivelvollisuus laajenee ja uusi oppivelvollisuuslaki tuli voimaan 1.8.2021. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto) tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen. Tästä syystä ”koulutuksen ulkopuolelle jääneitä” on tässä kohdin vaikea estimoida vuosien 2021—2023 osalta.

Lähteet: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos/Sotkanet, Tilastokeskus, Kela, Eläketurvakeskus, Tapaturmavakuutuskeskus ja Työ- ja elinkeinoministeriö.

Hallinnonalan määrärahat vuosina 2021—2023

    v. 2021
tilinpäätös
1000 €
v. 2022
varsinainen
talousarvio
1000 €
v. 2023
esitys
1000 €
 
Muutos 2022—2023
    1000 € %
 
01. Hallinto 142 070 135 841 132 454 -3 387 -2
01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 36 018 34 668 30 263 -4 405 -13
04. Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 438 978 966 -12 -1
05. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten lastensuojeluyksiköiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 979 2 098 2 810 712 34
06. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisen vankiterveydenhuollon yksikön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 21 725 19 088 19 363 275 1
07. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) 8 714 8 755 8 856 101 1
08. Vankiterveydenhuollon yksikön ulkopuoliset terveyspalvelut (arviomääräraha) 1 700 2 800 1 100 65
25. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen tiedonhallinta (siirtomääräraha 3 v) 40 180 41 472 39 800 -1 672 -4
29. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 27 754 20 729 22 000 1 271 6
66. Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (siirtomääräraha 2 v) 5 262 6 353 5 596 -757 -12
02. Valvonta 80 373 82 416 79 642 -2 774 -3
03. Säteilyturvakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 14 996 16 952 17 318 366 2
05. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 14 331 14 738 14 024 -714 -5
06. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2 041 4 744 4 739 -5 0
07. Työsuojelun aluehallintoviranomaisten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 27 909 27 941 28 320 379 1
08. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietolupaviranomaisen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 3 200 2 200 2 200 0
09. Lääkeasioiden tiekartan toimeenpano (siirtomääräraha 3 v) 5 000 4 000 1 000 -3 000 -75
20. Oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn selvittämisen menot (arviomääräraha) 12 896 11 841 12 041 200 2
03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta 154 285 119 120 93 623 -25 497 -21
04. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 76 701 62 526 70 144 7 618 12
(25.) Kansalliset osaamiskeskittymät (siirtomääräraha 3 v) 9 500 1 500 -1 500 -100
(31.) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 24 000 20 000 -20 000 -100
50. Valtionosuus Työterveyslaitoksen toimintaan (siirtomääräraha 2 v) 29 042 28 442 23 042 -5 400 -19
63. Eräät erityishankkeet (siirtomääräraha 3 v) 7 042 6 652 437 -6 215 -93
(87.) Rokotetutkimuksen yhtiöittäminen (siirtomääräraha 3 v) 8 000 0
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut 4 439 218 4 509 934 4 563 610 53 676 1
50. Perhe-etuudet (arviomääräraha) 1 576 621 1 593 000 1 593 300 300 0
53. Sotilasavustus (arviomääräraha) 16 500 17 100 19 500 2 400 14
54. Asumistuki (arviomääräraha) 1 610 400 1 638 300 1 683 500 45 200 3
56. Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelut (arviomääräraha) 45 040 58 700 58 110 -590 -1
57. Perustoimeentulotuki (arviomääräraha) 705 000 712 300 701 400 -10 900 -2
60. Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvarahastojen toimintakulut (siirtomääräraha 2 v) 485 657 490 534 507 800 17 266 4
20. Työttömyysturva 2 543 978 2 585 037 2 271 128 -313 909 -12
31. Valtion korvaus hyvinvointialueille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä (arviomääräraha) 19 454 30 484 30 484 0
50. Valtionosuus työttömyysetuuksien ansioturvasta ja vuorottelukorvauksesta (arviomääräraha) 965 046 1 085 034 856 503 -228 531 -21
52. Valtionosuus työttömyysetuuksien perusturvasta (arviomääräraha) 1 557 079 1 465 679 1 380 200 -85 479 -6
55. Valtionosuudet Työllisyysrahastolle (arviomääräraha) 2 400 3 840 3 941 101 3
30. Sairausvakuutus 2 127 844 2 168 750 2 265 400 96 650 4
50. Korvaukset rajat ylittävästä terveydenhuollosta (arviomääräraha) 11 000 11 000 0
60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista (arviomääräraha) 2 127 844 2 168 750 2 254 400 85 650 4
40. Eläkkeet 4 870 775 5 043 485 5 117 933 74 448 1
50. Valtion osuus merimieseläkekassan menoista (arviomääräraha) 57 200 60 555 62 200 1 645 3
51. Valtion osuus maatalousyrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) 714 200 735 500 760 800 25 300 3
52. Valtion osuus yrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) 380 400 431 000 466 000 35 000 8
53. Valtion korvaus lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvästä eläkkeestä (arviomääräraha) 13 900 17 300 18 200 900 5
54. Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksista (arviomääräraha) 11 200 13 630 13 133 -497 -4
60. Valtion osuus kansaneläkelaista ja eräistä muista laeista johtuvista menoista (arviomääräraha) 3 693 875 3 785 500 3 797 600 12 100 0
50. Veteraanien tukeminen 237 954 192 720 158 181 -34 539 -18
30. Valtion korvaus sodista kärsineiden huoltoon (arviomääräraha) 348 1 050 700 -350 -33
50. Rintamalisät (arviomääräraha) 10 160 7 700 5 500 -2 200 -29
51. Sotilasvammakorvaukset (arviomääräraha) 45 663 43 648 33 000 -10 648 -24
52. Valtion korvaus sota- ja sotilasinvalidien kuntoutus- ja hoitolaitosten kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) 16 000 20 000 17 000 -3 000 -15
53. Valtionapu sotainvalidien puolisoiden kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v) 2 080 1 690 1 360 -330 -20
54. Rintama-avustus eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille (siirtomääräraha 2 v) 16 24 13 -11 -46
55. Eräät kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v) 1 260 400 600 200 50
56. Rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v) 30 400 23 000 20 000 -3 000 -13
57. Valtionapu rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v) 8 8 8 0
58. Rintamaveteraanien kotiin vietävät palvelut (arviomääräraha) 132 020 95 200 80 000 -15 200 -16
60. Sosiaali- ja terveydenhuollon tukeminen 2 112 688 539 782 402 947 -136 835 -25
30. Valtion korvaus terveydenhuollon ja sosiaalihuollon valtakunnallisen valmiuden kustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) 350 350 350 0
31. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 2 800 2 800 2 800 0
32. Valtion rahoitus terveydenhuollon yksiköille yliopistotasoiseen tutkimukseen sekä sosiaalityön yliopistotasoiseen tutkimukseen (kiinteä määräraha) 25 000 25 000 30 000 5 000 20
33. Valtion korvaus sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköille sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön erikoistumiskoulutukseen (arviomääräraha) 94 230 96 000 96 000 0
34. Valtion korvaus terveydenhuollon toimintayksiköille oikeuspsykiatrisista tutkimuksista, potilassiirroista ja lääketieteellisistä asiantuntijalausunnoista aiheutuviin kustannuksiin (arviomääräraha) 13 906 15 200 15 200 0
35. Valtion rahoitus Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön opiskeluterveydenhuoltoon (siirtomääräraha 2 v) 65 800 65 800 67 500 1 700 3
36. Valtionavustus saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi (kiinteä määräraha) 562 562 562 0
37. Valtion korvaus hyvinvointialueille laittomasti maassa oleskelevien kiireellisen sosiaalihuollon kustannuksiin (arviomääräraha) 1 756 1 500 1 500 0
(38.) Valtionavustus julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon covid-19-kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) 1 615 000 0
(39.) Palvelurakenteen kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 184 800 132 420 -132 420 -100
40. Valtion rahoitus lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnan menoihin (siirtomääräraha 2 v) 27 835 33 000 36 635 3 635 11
52. Valtion rahoitus turvakotitoiminnan menoihin (siirtomääräraha 2 v) 25 550 24 550 24 550 0
61. Elpymis- ja palautumissuunnitelman rahoitus sosiaali- ja terveydenhuoltoon (siirtomääräraha 3 v) 45 000 132 500 118 500 -14 000 -11
63. Valtionavustus sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan (kiinteä määräraha) 3 000 3 000 2 250 -750 -25
64. Valtion korvaus rikosasioiden sovittelun järjestämisen kustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) 7 100 7 100 7 100 0
70. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 318 673 38 473 78 488 40 015 104
20. Rokotteiden hankinta (siirtomääräraha 3 v) 311 840 31 590 71 940 40 350 128
21. Terveysvalvonta (siirtomääräraha 2 v) 545 545 460 -85 -16
22. Tartuntatautien valvonta (siirtomääräraha 2 v) 460 510 460 -50 -10
50. Terveyden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 2 000 2 000 1 800 -200 -10
51. Valtion korvaus työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) 2 900 2 900 2 900 0
52. Valtionavustus UKK-instituutin toimintaan (kiinteä määräraha) 928 928 928 0
80. Maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomitustoiminta 131 926 135 440 130 690 -4 750 -4
40. Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen kustannuksiin (arviomääräraha) 112 262 114 000 113 200 -800 -1
41. Valtion korvaus turkistuottajien lomituspalvelujen kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) 174 1 900 1 900 0
42. Valtion korvaus poronhoitajien sijaisavun kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) 350 400 450 50 13
50. Valtion korvaus maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujen hallintomenoihin (siirtomääräraha 2 v) 19 140 19 140 15 140 -4 000 -21
90. Avustukset terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen 362 440 362 440 373 600 11 160 3
50. Avustukset yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen (arviomääräraha) 362 440 362 440 373 600 11 160 3
Yhteensä 17 522 225 15 913 438 15 667 696 -245 742 -2
  Henkilötyövuosien kokonaismäärä1) 3 955 3 969 4 030    

1) Htv-määrä ei sisällä Työterveyslaitoksen osuutta. Vuonna 2023 maksullisen toiminnan osuus on 1 808 henkilötyövuotta ja yhteisrahoitteisen toiminnan osuus 370 henkilötyövuotta.