Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2023

7. LapsibudjetointiPDF-versio

Talousarvioesityksen lapsibudjetointia koskeva yhteenvetotarkastelu

Lapsibudjetointia koskevassa tarkastelussa huomioidaan lapsi-ikäluokkaan (alle 18-vuotiaat) suoraan kohdistuvat menot (etuudet ja palvelut) sekä menot (esimerkiksi avustukset) joilla rahoitettavan toiminnan kohderyhmänä ovat lapset. Tämä tarkoittaa, että lapsibudjetoinnin yhteenvetotarkastelussa otetaan huomioon välittömästi alle 18-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvat ja heille osoitettavat (lakisääteiset ja harkinnanvaraiset) menot sekä menot, jotka selkeästi kohdistuvat perheisiin, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia. Tiettyjen palveluiden osalta on huomioitu lapsi-ikäluokan osuus palveluiden kohderyhmästä. Tarkasteluun ei sisällytetä lapsi-ikäryhmään epäsuorasti tai välillisesti kohdistuvia menoja, koska tällaiset menoarviot eivät tosiallisesti kuvaa lapsiin kohdistuvia menopäätöksiä tai -muutoksia, eikä laskennallisesta tarkastelusta voi tehdä lapsi-ikäluokan määrärahatasoon liittyviä johtopäätöksiä.

Edellä todetut rajaukset ja linjaukset noudattavat vuoden 2022 talousarvioesityksen pilotissa kuvattuja ratkaisuja, joiden taustalla on valtioneuvoston kanslian asettaman työryhmän ehdotus. Vuoden 2023 talousarvioesityksen tarkastelussa on myös huomioitu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja rahoitusta koskeva toimintaympäristön muutos. Näin ollen yhteenvedossa kuvataan kuntien peruspalvelujen valtionosuuden uuden laskennallisen tarkastelun lisäksi myös lapsi-ikäryhmän laskennallinen osuus hyvinvointialueiden valtion rahoituksesta.

Edellä kuvatusta toimintaympäristön muutoksesta johtuen hyvinvointialueiden valtion rahoitus ja kuntien valtionosuudet kuvataan tarkastelussa vain vuoden 2023 osalta. Tämä tarkoittaa, että lapsibudjetointia koskevan tarkastelun aikasarja katkeaa valtiovarainministeriön pääluokan menojen osalta suhteessa vuoden 2022 lapsibudjetoinnin pilottiin. Kuitenkin tulevina vuosina myös näiden määrärahojen osalta tarkastelu tulee sisältämään kaksi edellistä talousarviovuotta sekä kulloisenkin talousarvioesityksen määrärahan ja viimeisimmän talousarvion ja talousarvioesityksen erotuksen, kuten työryhmä on ehdottanut.

Vuoden 2023 talousarvioesityksestä suoraan lapsiin tai lapsiperheisiin kohdistuvia määrärahoja on eri pääluokkien lakisääteiset ja harkinnanvaraiset toimet huomioiden yhteensä n. 10,4 mrd. euroa. Näistä n. 2,2 mrd. euroa on laskennallisesti arvioitua lapsi-ikäryhmään kohdistuvaa peruspalvelujen valtionosuutta. Hyvinvointialueiden valtion rahoituksen laskennallinen lapsi-ikäryhmään kohdistuva osuus on n. 3,7 mrd. euroa.

Koko lapsi-ikäryhmää koskevien määrärajojen lisäksi valtion talousarvioesityksessä on painopistealueita, joihin on kohdennettu erillisrahoitusta. Niistä keskeisin on yhdenvertaisten mahdollisuuksien vahvistamiseen ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten tukemiseen kohdennettu rahoitus. Vuoden 2023 talousarvioesityksessä mainittujen toimien erillisrahoituksen määrä on n. 360 milj. euroa. Tämä rahoitus sisältyy edellä kuvattuun määrärahatarkasteluun (n. 10,4 mrd. euroa).

Talousarvion lapsiin ja lapsiperheisiin kohdistuvat määrärahat

Valtion vuoden 2023 talousarvioesityksen määrärahat lapsi-ikäluokan palveluihin ovat lähes kokonaisuudessaan kasvatuksen ja opetuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden määrärahoja. Lisäksi osa kulttuurin ja taiteen, etsivän nuorisotyön ja nuorten työpajatoiminnan sekä nuorisotyön ja liikunnan ja urheilun järjestötoiminnan rahoituksesta kohdistuu lapsi-ikäluokkaan. Pakolaisten vastaanotosta ja kotoutumisen edistämisestä kunnille ja hyvinvointialueille maksettavat korvaukset sisältävät lasten kotoutumisen edistämiseen liittyviä kustannuksia. Etuuksien rahoitus on ensisijaisesti sosiaaliturvaan liittyvää tulonsiirtoa.

Lapsi-ikäluokan palveluiden ja etuuksien valtion rahoituksesta huomattava osa määräytyy muiden kuin ikäluokkakohtaisten tekijöiden perusteella. Siitä johtuen alla olevassa taulukossa esitetyt määrärahat perustuvat osittain arvioihin mm. rahoitettavan palvelun tai etuuden ikäluokkakohtaisen osallistujamäärän tai palvelun kohderyhmän perusteella. On hyvä huomata, että kokonaislukuja koskevan tarkastelun rinnalla on syytä nostaa esiin yksilökohtainen (euroa/lapsi) tarkastelu lapsibudjetoinnin oikean tulkinnan varmistamiseksi. Lapsi-ikäluokan osuus väestöstä on jatkuvasti pienemässä, eikä kokonaislukuihin keskittyminen siten mahdollista asianmukaista ajallista vertailua. Vuoden 2023 talousarvioesityksessä euroa/lapsi tarkastelu voidaan toimintaympäristöä ja rahoitusta koskevien muutosten vuoksi kuvata vain talousarvioesitystä koskevan vuoden osalta. Jatkovuosina tarkastelu kuitenkin myös tältä osin laajenee.

Lapsi-ikäluokan valtion rahoitus koostuu palveluista ja tulonsiirroista. Keskeisimpiä palveluita ovat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut, joiden valtion rahoitus on osana kuntien peruspalveluiden valtionosuutta sekä hyvinvointialueiden valtion rahoitusta valtionvarainministeriön pääluokassa. Lisäksi osa perusopetuksen rahoituksesta on sellaisen toiminnan rahoitusta, jota ei ole mahdollista kohdistaa asukaskohtaisen rahoituksen mukaisesti, ja tämä sisältyy opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokkaan. Sellaisia ovat mm. vammaisten perusopetuksen, perusopetuksen lisäopetuksen ja valmistavan opetuksen rahoitus. Lapsi-ikäluokan osuus toisen asteen koulutuksen rahoituksesta on arviolta 39 %. Kulttuurin ja nuorisotyön keskeisimpiä lapsiin kohdistuvia palveluita ovat kuntien nuorisotoimen ja taiteen perusopetuksen valtionosuudet sekä lastenkulttuurin avustukset.

Keskeisimpiä lapsi-ikäluokan tulonsiirtoja ovat sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan sisältyvät lapsilisät, asumistuet ja työttömyysturvan lapsikorotukset sekä toimeentulotuki. Lapsi-ikäluokan harkinnanvaraisesta rahoituksesta suurimpia osia ovat sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (Stea) avustukset lapsiin ja nuoriin keskittyneille järjestöille ja hankkeille. Lisäksi harkinnanvaraiseen osuuteen sisältyvät lapsiperheiden hyvinvointia edistävät sekä ongelmia ehkäisevät ja korjaavat toimet ja lapsistrategia -toiminto. Merkittävin lapsi-ikäluokkaan kohdistunut hallitusohjelmaan sisältyvä hanke on oppivelvollisuuden laajentaminen ja toisen asteen maksuttomuus.

Talousarvioesitys sisältää useita vuotta 2023 koskevia toimenpiteitä, joilla tuetaan lapsiperheiden ostovoimaa kuluttajahintojen poikkeuksellisen nopean nousun vuoksi. Työttömyysturvan lapsikorotukseen ehdotetaan 20 prosentin sekä toimeentulotuen alle 18-vuotiaiden lasten perusosaan 10 prosentin korotusta vuoden 2023 ajaksi. Opintorahan huoltajakorotukseen ehdotetaan 10 euron ja lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen 5 euron nostoa kuukaudessa vuoden 2023 ajaksi. Edellä mainittuihin toimenpiteisiin varataan yhteensä n. 49 milj. euroa. Hallitus päätti myös varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta ja yksityisen hoidon tuen hoitolisän korotuksesta. Nämä toimet kompensoidaan täysimääräisesti kunnille yhteisöveron jako-osuuden muutoksella. Lisäksi hallitus päätti vuoden 2022 neljänteen lisätalousarvioesitykseen liittyen kertaluontoisen ylimääräisen lapsilisän maksamisesta joulukuussa 2022.

Pienemmässä määrin suoraan lapsi-ikäryhmään kohdistuvia menoja on myös työ- ja elinkeinoministeriön sekä ulkoministeriön pääluokissa etenkin kotoutumiskorvausten ja kehitysyhteistyön osalta. Kunnille ja hyvinvointialueille korvataan sekä laskennallisten että todellisten kustannusten perusteella kustannuksia kotoutumislain mukaisten korvausten piiriin kuuluvien lasten vastaanotosta ja kotoutumista edistävien palvelujen järjestämisestä. Oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista arvioidaan lapsia olevan 20 % ja kiintiöpakolaisista 50 %. Kunnille maksetaan laskennallista korvausta alle 7-vuotiaasta lapsesta 6 845 euroa vuodessa ja 7 vuotta täyttäneestä lapsesta 2 300 euroa vuodessa. Lisäksi todellisten kustannusten mukaan korvataan muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskustannuksia (ml. lastensuojelu) sekä ilman huoltajaa maassa olevien lasten ja nuorten hoivan ja huolenpidon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia.

Venäjän Ukrainaan kohdistamasta hyökkäyssodasta johtuen ukrainalaislapsia ja -perheitä on hakenut Suomesta tilapäistä suojelua v. 2022 ja arvion mukaan uusia tilapäisen suojelun hakemuksia tulisi myös v. 2023. Ukrainasta saapuneita tilapäistä suojelua hakeneita on 21.8.2022 mennessä ollut n. 37 000, joista n. 12 600 (34 %) on ollut alaikäisiä. Talousarvioesityksen oletuksena on, että v. 2023 Suomeen saapuisi 30 000 tilapäisen suojelun hakijaa. Alaikäisten osuuden tilapäisen suojelun hakemuksista on oletettu pysyvän muuttamattomana v. 2023. Vastaanottotoiminnan asiakkaille maksettaviin tukiin ehdotetaan n. 87 milj. euroa vuodelle 2023. Tästä arviolta n. 22 milj. euroa kohdistuu alle 18-vuotiaille. Turvapaikanhakijoiden ja tilapäisen suojelun piirissä olevien lasten varhaiskasvatuksesta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi ehdotetaan 60 milj. euroa ja perusopetukseen valmistavaan koulutukseen 120 milj. euroa.

Ulkoministeriön hallinnonalalle kuuluvan kehitysyhteistyön yksi pääkohderyhmistä on lapset ja nuoret. Suoraan lapsiin kohdistuvan kehitysyhteistyön osuus varsinaisista kehitysyhteistyön määrärahoista arvioidaan olevan n. 20 %, jonka lisäksi merkittävä osa rahoituksesta kohdistuu nuoriin. Kehitysyhteistyön keskeisenä välillisenä tuloksena lasten asema kohentuu kotitalouksissa ja yhteiskunnissa.

Lapsi-ikäryhmään suoraan kohdistuvat määrärahat (1000 euroa)

Luku tai momentti Pääluokka Etuudet, palvelut, avustukset, ohjelmat, hankkeet TA
2021
TA
2022
TAE
2023
Muutos 2022—2023
             
    1. Lakisääteinen kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitus        
28.89.31 VM Hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen rahoitus (0—17 vuotiaiden laskennallinen osuus)     3 731 300  
28.90.30 VM Kuntien peruspalvelujen valtionosuus (0—17 vuotiaiden laskennallinen osuus)     2 200 455  
    Kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitus, yhteensä     5 931 755  
             
    2. Muu lakisääteinen etuuksien ja palvelujen rahoitus        
29.10.30, 29.10.20, 29.20.30, 29.20.35, 29.70.55, 29.70.59, 29.80.34, 29.91.52 OKM Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet 978 635 1 079 688 1 231 617 151 929
33.10.50, 33.10.54, 33.10.57, 33.20.52, 33.30.60, 33.40.60, 33.60.52 STM Sosiaaliturvaetuuksien valtionosuudet 2 734 888 2 754 129 2 844 675 90 546
33.60.52 STM Turvakotitoiminta 25 550 24 550 24 550 0
32.50.30 TEM Kuntien ja hyvinvointialueiden kotoutumiskorvaukset, lapsi-ikäryhmä 63 000 57 000 103 067 46 067
32.30.51 TEM Alle 18-v. työvoimapalveluihin osallistuvat 1 000 1 000 800 -200
24.01.01 UM Päivähoito- ja koulutuskorvaukset ulkomaan edustuksessa 7 100 7 700 6 900 -800
    Muu lakisääteinen etuuksien ja palvelujen rahoitus, yhteensä 3 810 173 3 924 067 4 211 609 287 542
             
    3. Vakiintunut harkinnanvarainen rahoitus        
29.10.30, 29.80.52 OKM Opetus- ja kulttuuritoimi: Koululaisten kerhotoiminta, lasten kulttuuri, taiteen opetusjärjestöt 22 810 20 549 20 549 0
33.90.50 STM Stea avustukset 124 000 124 000 128 000 4 000
    Vakiintunut harkinnanvarainen, yhteensä 146 810 144 549 148 549 4 000
             
    3. Muu harkinnanvarainen rahoitus        
    Hallitusohjelmahankkeet        
luvut 29.10, 29.20, 29.80, 29.90, 29.91 ja momentit 28.90.30, 29.10.20, 29.20.30 OKM Opetus- ja kulttuuritoimi 137 000 185 000 107 0001) -78 000
33.03.31, 33.60.31, 33.60.39 STM Sosiaali- ja terveystoimi 28 800 24 800 3 300 -21 500
    Muut hankkeet        
29.80, 29.90, 28.91 OKM Opetus- ja kulttuuritoimi 10 344 10 344 8 344 -2 000
33.03.63 STM Sosiaali- ja terveystoimi 4 500 3 000 0 -3 000
    Muu harkinnanvarainen rahoitus, yhteensä 180 644 223 144 118 644 -104 500
             
    Kaikki yhteensä2)     10 410 557  
    Arvio euroa/lapsi3)     10 198  

1) Oppivelvollisuuden laajentaminen. Kyseessä on hallitusohjelmahanke lakisääteiseen tehtävään liittyen.

2) Summa sisältää hyvinvointialueiden valtion rahoituksen lapsiin kohdistuvan määrärahan laskennallisen arvion, kuntien peruspalvelujen valtionosuuksien psiin kohdistuvan määrärahan laskennallisen arvion sekä eri ministeriöiden lapsiin kohdistuvat määrärahat.

3) Suomen virallinen tilasto: Väestöennuste v. 2023.

Lapsi-ikäryhmään kohdistuva sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus osana hyvinvointialueiden valtion rahoitusta

Lasten ja nuorten palveluihin kohdistuvista määrärahoista merkittävä osa ohjautuu hyvinvointialueiden rahoituksen kautta. Hyvinvointialueiden kaikkiaan n. 22,5 mrd. euron valtion rahoituksesta lapsiin ja nuoriin on arvioitu kohdistuvan v. 2023 n. 3,7 mrd. euroa, josta n. 0,3 mrd. euroa maksetaan joulukuussa 2022 ja 3,4 mrd. euroa vuoden 2023 aikana.

Hyvinvointialueiden valtion rahoitus on yleiskatteista, joten lapsi-ikäryhmään kohdistuva osuus ei ole eroteltavissa, vaan määrärahan tarkemmasta kohdentumisesta päättävät itsehallinnolliset hyvinvointialueet. Uusina ja laajenevina lapsiin ja nuoriin kohdistuvina tehtävinä hyvinvointialueiden valtion rahoituksessa on v. 2023 huomioitu mm. lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman jatko, lastensuojelun jälkihuollon laajennus ja lastensuojelun vähimmäishenkilöstömitoitus sekä oppilas- ja opiskelijahuollon vahvistaminen. Hyvinvointialueiden taloutta käsitellään kokonaisuutena yleisperustelujen luvussa 9.

Hyvinvointialueidenvaltion rahoituksesta lapsiin ja nuoriin on laskennallisesti arvioitu kohdistuvan vuoden 2023 terveydenhuollon menoista 8,1 % ja sosiaalihuollon menoista 55,2 %. Kokonaisuutena hyvinvointialueiden valtion rahoituksesta sosiaali- ja terveydenhuollon menoista lapsiin ja nuoriin arvioidaan kohdistuvan n. 16,6 %. Laskennallisessa arviossa on käytetty hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain (617/2021) 13 §:n mukaisia sosiaali- ja terveydenhuollon laskennallisten kustannusten tehtäväkohtaisia painotuksia.

Terveydenhuollon menojen osalta tarkastelussa on hyödynnetty Terveydenhuollon menot ja rahoitus -raporttia vuodelta 20211). Lapsi-ikäryhmää koskeva laskennallinen arvio perustuu alle 18-vuotiaiden ikäryhmien osuuteen terveydenhuollon menoista2). Sosiaalihuollon palveluiden alle 18-vuotiaiden osuus perustuu Sosiaaliturvan menot ja rahoitus -tilastoon perusteella tehtyyn arvioon alle 18-vuotiaiden sosiaalipalvelujen menoista v. 20203).

Laskennallinen arvio lapsi-ikäryhmän hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon valtion rahoituksesta

Lapsi-ikäryhmän laskennalliset osuudet (%) sosiaali- ja terveydenhuollon menoista: TAE 2023
   
Terveydenhuolto 8,1
Sosiaalihuolto 55,2
Hyvinvointialueiden rahoituslain 13 §:n mukaiset hyvinvointialueiden rahoituksen laskennallisten kustannusten painotukset (%):  
Terveydenhuolto 58,86
Sosiaalihuolto 21,39
Lapsi-ikäryhmän laskennallinen osuus (%) hyvinvointialueiden valtion rahoituksesta 16,57
Hyvinvointialueiden valtion rahoitus yhteensä, milj. euroa 22 518,3
Laskennallinen arvio lapsi-ikäryhmän rahoituksesta hyvinvointialueiden valtion rahoituksesta, milj. euroa 3 731,3

Kuntien peruspalvelujen valtionosuudet osana lapsibudjetointia

Merkittävä osa lasten ja nuorten palveluihin kohdistuvista määrärahoista ohjautuu kuntiin peruspalvelujen valtionosuuden kautta. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ei ole kuitenkaan suoraan eroteltavissa lapsiin ja nuoriin kohdistuvia määrärahoja, sillä rahoitus on laskennallista ja yleiskatteista. Kunnat päättävät itse valtionosuuden käytöstä perustuslain turvaaman laajan itsehallintonsa puitteissa.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus on v. 2023 n. 2,7 mrd. euroa. Valtionosuus laskee vuoden 2022 varsinaiseen talousarvioon verrattuna n. 5,3 mrd. eurolla, mikä johtuu pääosin v. 2023 voimaan tulevasta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta. Uudistuksen yhteydessä valtionosuuden määräytymisperusteita muutetaan siten, että valtionosuusjärjestelmä vastaa kunnille jäljelle jääviä tehtäviä, jotka painottuvat voimakkaasti varhaiskasvatukseen sekä esi- ja perusopetukseen. Muutoksista johtuen valtionosuuden ja sen määräytymisperusteiden vertailtavuus vuosien 2022 ja 2023 välillä katkeaa, eikä vertailua vuosien välillä näin ollen voida tehdä. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että vuodesta 2023 lähtien valtaosa kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta määräytyy laskennallisesti kunnan lapsi- ja nuorisoikäluokan perusteella.

Kuntien uusista ja laajenevista tehtävistä taloudellisesti merkittävimmät ovat v. 2023 varhaiskasvatuksen tukea koskevat toimenpiteet sekä sitouttava kouluyhteisötyö. Lisäksi rahoitusta kohdistetaan mm. tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien valmisteluun varhaiskasvatuksessa, kiusaamisen ehkäisyyn sekä kuntien ja hyvinvointialueiden väliseen opiskeluhuollon suunnitteluun.

Valtionosuudesta lapsiin ja nuoriin on arvioitu lapsibudjetoinnin yhteydessä kohdistuvan v. 2023 n. 2,2 mrd. euroa. Arvio perustuu 0—17-vuotiaiden ikäryhmien osuuteen laskennallisista valtionosuuksista sekä siitä johdettuun olettamaan, että myös valtionosuuden lisäosista, määräaikaisista ja pysyvistä lisäyksistä ja vähennyksistä sekä verotuloihin perustuvasta valtionosuuden tasauksesta lapsiin ja nuoriin kohdistuisi sama osuus. Vuonna 2023 alle 18-vuotiaiden ikäryhmien osuus laskennallisista valtionosuuksista on arvioitu olevan n. 80,3 %. Valtionosuuden mitoituksessa käytetty 0—17-vuotiaiden määrä on 1 029 513 henkilöä.

Lapsi-ikäluokkien laskennallinen osuus kuntien valtionosuuksista

Lapsi-ikäluokkien laskennalliset perushinnat: TAE 2023
   
Ikä 0—5 (euroa/asukas) 8 010,94
Ikä 6 (euroa/asukas) 8 499,51
Ikä 7—12 (euroa/asukas) 7 071,51
Ikä 13—15 (euroa/asukas) 12 129,17
16 vuotta täyttäneet (euroa/asukas) 62,57
Valtionosuuden mitoituksessa käytetty 0—17-vuotiaiden määrä (lkm) 1 029 513
Lapsi-ikäluokkien laskennalliset kustannukset yhteensä, 1 000 euroa1) 7 731 020
Valtionosuuden laskennalliset kustannukset yhteensä, 1 000 euroa 9 631 914
Lapsi-ikäluokkien osuus laskennallisista kustannuksista (%) 80,26 %
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus yhteensä, 1 000 euroa 2 741 500
Lapsi-ikäluokkien laskennallinen osuus valtionosuudesta, 1 000 euroa 2 200 455

1) 16—17-vuotiaiden laskennallinen osuus.

Verotus lasten ja lapsiperheiden näkökulmasta

Verotus perustuu tuloihin, varallisuuteen ja kulutukseen ja kohdistuu lähtökohtaisesti samalla tavalla kaiken ikäisiin. Suomessa on käytössä erillisverotus, eli jokaista verotetaan omien tulojensa ja varallisuutensa perusteella, eikä esimerkiksi siviilisäädyllä tai perheen koolla pääsääntöisesti ole merkitystä. Suomen verojärjestelmässä lapsia ja lapsiperheitä tukevia elementtejä ovat lähinnä lapsiperheille kohdistuvat verotuet. Verojärjestelmässä ei ole havaittu erityisesti lapsia tai lapsiperheitä syrjiviä rakenteita.

Verohallinnon henkilöasiakkaiden tuloverotilaston mukaan v. 2019 alaikäiset maksoivat tuloveroja n. 16,5 milj. euroa, mikä oli alle 0,1 % kaikista henkilöasiakkaiden maksamista tuloveroista. Alaikäisten maksamista tuloveroista runsaat 50 % oli pääomatuloveroa ja n. 40 % kunnallisveroa. Alaikäisenä lapsena pidetään tuloverolaissa lasta, joka ennen verovuoden alkua ei ole täyttänyt 17 vuotta.

Suomen verojärjestelmä perustuu laajaan tulokäsitteeseen, jonka mukaan kaikki tulo on lähtökohtaisesti veronalaista. Poikkeukset verotuksen normijärjestelmästä, kuten verovapaudet ja erityiset huojennukset, muodostavat verotukea4). Ainoa suoraan lapsi-ikäluokkaan kohdistuva verotuki on perintö- ja lahjaverotuksen alaikäisyysvähennys. Erityisesti lapsiperheisiin kohdistuvia verotukia tuloverotuksessa ovat mm. lapsilisien, elatusavun, elatustuen, adoptiotuen ja eläkkeensaajan lapsikorotuksen verovapaus, sekä alijäämähyvityksen lapsikorotus ja elatusvelvollisuusvähennys. Myös arvonlisäverojärjestelmässä lähtökohtaisesti kaikki liiketoiminnan muodossa harjoitettu hyödykemyynti on veronalaista. Varhaiskasvatuspalvelut, sosiaalihuollon palvelut, yleissivistävä ja ammatillinen opetus sekä valtion tukema taiteen perusopetus ovat lähtökohtaisesti vapaita arvonlisäverosta5), ja tästä verovapaudesta muodostuva tuki kohdistuu lapsiin niiltä osin kuin näiden palvelujen käyttäjinä ovat lapset. Valmisteverotuksessa lapsiperheille kohdistuva verotuki on äidinmaidonkorvikkeiden ja vieroitusvalmisteiden sekä lastenruokien vapautus virvoitusjuomaverosta.

Verotukien määritelmiin ja laskentaan liittyvistä rajoituksista johtuen ne eivät sellaisenaan yksin sovellu tietyn ilmiön mittaamiseen talousarviossa. Verotuet ovat riippuvaisia verotuksen rakenteesta sekä valitusta normijärjestelmästä, eikä verotuen poistaminen välttämättä kasvattaisi verotuloja vastaavalla määrällä. Useimpien verotukien osalta niiden verotuottoa vähentävästä vaikutuksesta voidaan laskea vain arvio. Kaikille verotuille ei pystytä laskemaan euromääräistä arviota lainkaan. Elatustuen, elatusavun ja lapsilisien verovapauden sekä elatusvelvollisuusvähennyksen ja perintöverotuksen alaikäisyysvähennyksen muodostamien verotukien yhteismääräksi arvioidaan vuoden 2023 tasossa n. 600 milj. euroa, josta lapsilisien verovapauden osuus on vajaat 500 milj. euroa.

Vuoden 2023 talousarvioesityksessä uusi lapsiperheille kohdistuva verotuki on perhevapaalta palaavien työmatkavähennyksen omavastuun alentaminen, jonka arvioidaan alentavan ansiotuloista perittävien verojen tuottoa yhteensä 3,5 milj. euroa vuositasolla. Veroperustemuutoksia kuvataan tarkemmin osaston 11 perusteluteksteissä.

Lasten ja nuorten tukeminen

Koko lapsi-ikäluokkaa koskevan määrärahan lisäksi valtion talousarvioesityksessä lapsi-ikäluokkaan kohdistuu painopistealueita, joihin on kohdennettu erillisrahoitusta. Niistä keskeisin on yhdenvertaisten mahdollisuuksien vahvistamiseen ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten tukemiseen kohdennettu rahoitus. Tämä rahoitus sisältyy edellä kuvattuun koko lapsi-ikäryhmää koskevaan määrärahatarkasteluun.

Lapsi-ikäluokkaan kohdistuvien määrärahojen keskeisenä tavoitteena on ylipäätään edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia. Lakisääteisten lapsi-ikäluokkaan kohdistuvien perus- ja muiden palveluiden sekä tulonsiirtojen lisäksi talousarvioesitykseen sisältyy erityisesti hallitusohjelman mukaisia hankekokonaisuuksia sekä määrärahavaikutteisia lakisääteisiä uudistuksia tämän tavoitteen edistämiseksi. Tällaisia toimenpiteitä ja rahoituskokonaisuuksia ovat mm. nuorten työpajatoiminnan tukeminen, lapsiperheiden hyvinvointia edistävät sekä ongelmia ehkäisevät ja korjaavat toimet, lapsistrategia –toiminto, oppivelvollisuuden laajentaminen, harrastustoiminnan laajentaminen ja lastensuojelun jälkihuollon laajennus. Vuoden 2023 talousarvioesityksessä mainittujen toimien erillisrahoituksen määrä on n. 360 milj. euroa.

Lasten ja nuorten tukemisen kokonaisuuteen liittyvät myös Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan johdosta turvapaikkaa ja tilapäistä suojelua hakeneiden ukrainalaislasten varhaiskasvatuksen tukemiseen ehdotettu 60 milj. euron rahoitus sekä perusopetuksen valmistavaan opetukseen ehdotettu 120 milj. euron lisärahoitus.