Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2023

10. Sotilaallinen maanpuolustusPDF-versio

Selvitysosa:Suomi puolustaa aluettaan ja kansalaisiaan kaikkia yhteiskunnan voimavaroja hyödyntäen. Puolustusvoimien ensisijaisena tehtävänä on muodostaa ennaltaehkäisevä sotilaallinen pidäke ja tarvittaessa torjua maahamme kohdistuvat hyökkäykset. Puolustusta kehitetään pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti yhtenä kokonaisuutena.

Puolustusta kehitetään nopeutetulla aikataululla muuttuneen toimintaympäristön kasvaneiden vaatimusten mukaisesti puolustukseen osoitettavilla lisäresursseilla. Lisämäärärahalla täydennetään pitkällä aikavälillä syntyneitä materiaalisen valmiuden puutteita, lisätään Puolustusvoimien henkilöstömäärää ja nostetaan toiminnan ja valmiuden tasoa.

Tuotokset ja laadunhallinta

Puolustusvoimien tärkeimmät tuotokset ovat suorituskykyiset joukot ja järjestelmät, joilla toteutetaan lakiin perustuvia tehtäviä. Puolustuskyvyn vahvistamiseksi Puolustusvoimien toiminnan tason ylläpitäviä resursseja varmennetaan. Kertausharjoituskoulutettavien reserviläisten määrää nostetaan noin 10 000 reserviläisellä nykyisestä 19 300 reserviläisestä.

Puolustusvoimille asetetut tuotosten ja laadunhallinnan tulostavoitteet:

  • — Ennaltaehkäisevä kyky ja valmius toteuttaa sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävät on ylläpidetty
  • — Ennakkovaroituskykyä on ylläpidetty turvallisuuspoliittisen ja sotilaallisen päätöksenteon tueksi
  • — Alueellista koskemattomuutta on valvottu
  • — Alueloukkauksiin on reagoitu tilanteen vaatimalla tavalla
  • — Alueellinen koskemattomuus on turvattu
  • — Joukkojen ja järjestelmien ylläpidon vaatimusten mukainen joukkotuotanto on toteutettu
  • — Pyydetyt virka-aputehtävät on toteutettu
  • — Uusien sotilaallisen kriisinhallintaoperaatioiden edellyttämät joukot on koulutettu ja varustettu.

Tuotosten ja laadunhallinnan tunnuslukuja/seurantakohteita

2021
toteutuma
2022
arvio
2023
arvio
       
Tuotokset      
Koulutetut varusmiehet (lkm) 19 7811) 20 700 20 700
Varusmiesten sotaharjoitusperusteiset maastovuorokaudet (lkm) 28 28 30
Kertausharjoituksissa koulutetut reserviläiset (lkm) 17 938 28 300 29 300
Kertausharjoituskoulutetut reserviläiset/
sodan ajan joukkoihin sijoitetut (%)
6,4 10,1 10,5
HN-lentotunnit (lkm) 9 008 9 000 9 000
NH90-lentotunnit (lkm) 1 759 1 850 1 850
Alusvuorokaudet (lkm) 1 251 1 150 1 150
Laadunhallinta      
Kouluttajien määrä/koulutusjoukkue (lkm) 2,8 2,5 2,5
Koulutuksen laatu ("armeija-aika" 1—5, varusmiesten loppukysely) 4,2 4,2 4,2
Reservin koulutuksen laatu (yleisarvosana 1—5, reserviläiskysely) 4,1 4,0 4,0

1) Sisältää myös vapaaehtoisten naisten määrän (883 v. 2021).

Toiminnallinen tehokkuus

Toiminnallisen tehokkuuden tärkein mittari on tarkoituksenmukainen organisaatio ja toimintamalli siten, että sodan ajan suorituskyky (sodan ajan joukot) kyetään tuottamaan mahdollisimman kustannustehokkaasti asetetuista suorituskykyvaatimuksista tinkimättä. Puolustuskyvyn vahvistamiseksi materiaalin kunnossapidon tasoa nostetaan. Lisämateriaalihankinnoilla täydennetään pitkällä aikavälillä syntyneitä vajeita ja puutteita sekä vastataan Ukrainan sodan seurauksena muuttuneisiin toimintaympäristön vaatimuksiin.

Puolustusvoimille asetetut toiminnallisen tehokkuuden tulostavoitteet:

  • — Strategisten hankkeiden toteuttaminen
  • — Suorituskykyjen oikea-aikainen rakentaminen, jonka osana on rahoituksen tarkoituksenmukainen suunnittelu ml. rakentamista vastaavan rahoitusprofiilin ylläpito siirtyvien erien hillitsemiseksi
  • — Kumppanuuksien palvelujen ja valmiuden varmistaminen kaikissa oloissa kustannustehokkaasti
  • — Puolustusyhteistyön syventäminen suorituskykyjen ylläpidossa ja rakentamisessa, yhteistoimintakyvyn kehittämisessä, tilannekuvan muodostamisessa sekä kansainvälisen avun antamiseksi ja vastaanottamiseksi
  • — Digitalisaation, digitaalisen turvallisuuden ja tiedon hyödyntämisen kehittäminen.

Toiminnallisen tehokkuuden tunnuslukuja/seurantakohteita

  2021
toteutuma
2022
arvio
2023
arvio
       
Taloudellisuus      
Varusmiespäivän hinta (euroa) 48 47 46
Reserviläispäivän hinta (euroa) 167 174 183
Henkilötyövuoden hinta (euroa) 59 087 60 457 60 919
Tuottavuus      
Koulutetut varusmiehet/varusmiespalvelukseen tulleet (%) 83 85 85
Pääesikunnan ja puolustushaarojen ja aluetoimistojen esikuntien henkilötyövuosimäärä/Puolustusvoimien henkilötyövuosimäärä yhteensä (%) 13 13 13
Kannattavuus      
Maksuperustelain mukaisen maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus-% on vähintään 110 105 105
Henkilöstövoimavarojen hallinta

Puolustuskyvyn vahvistamiseksi Puolustusvoimien henkilöstömäärää lisätään lähivuosien aikana 500 henkilötyövuodella. Sopimussotilaiden määrää lisätään 180—230 henkilötyövuodella nykyisestä noin 350 henkilötyövuodesta. Vapaaehtoista maanpuolustusta tehostetaan osana paikallispuolustuksen kehittämistä ja reservin koulutusta.

Yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä selvittäneen parlamentaarisen komitean mietinnössä kuvataan tavoitetiloja, jotka antavat perusteita kehittämiselle ja päätöksenteolle.

Puolustusvoimille asetetut henkilöstövoimavarojen hallinnan tulostavoitteet:

Puolustusvoimien henkilöstö
  • — Henkilöstövoimavaroja keskitetään ydintoimintoihin: toimintavalmiuden ylläpitämiseen, asevelvollisten kouluttamiseen, uusien suorituskykyjen ylläpidon ja kehittämisen tehtäviin
  • — Henkilöstöjärjestelmän kehittämisessä huomioidaan valmiuden ja kansainvälisen yhteistoiminnan ja kriisinhallinnan asettamat vaatimukset
  • — Henkilöstön toimintakykyä sekä työkykyä ja -hyvinvointia kehitetään.
Asevelvollisuus
  • — Sodan ajan joukkojen vahvuutta ylläpidetään 280 000:ssa
  • — Maanpuolustustahtoa tuetaan asevelvollisten laadukkaalla koulutuksella, kansalaisille suunnattavilla yleisötapahtumilla sekä vahvistamalla sisäistä ja ulkoista viestintää.
Vapaaehtoinen maanpuolustustyö
  • — Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus toteutetaan voimassa olevan lainsäädännön ja toimintamallin mukaisesti.

Henkisten voimavarojen hallinnan tunnuslukuja/seurantakohteita

  2021
toteutuma
2022
arvio
2023
arvio
       
Puolustusvoimien tehtäväkokoonpano pl. sopimussotilaat 12 360 12 376 12 525
Henkilötyövuosimäärä (htv) ml. sopimussotilaat (mom. 27.10.01) 11 380 12 515 12 914
Sairauspoissaolot (työpäivää/henkilötyövuosi) 5,8 alle 8,0 alle 8,0
Kokonaistyötyytyväisyys (työilmapiiri, 1—5) 4,2 4,1 4,1

Sotilaallisen maanpuolustuksen menot (pl. alv)

  2021
toteutuma
2022
varsinainen
talousarvio
2023
arvio
milj. euroa % milj. euroa % milj. euroa %
             
Materiaalisen valmiuden menot (pl. HX ja Laivue 2020) 816 34,4 1 014 39,2 1 821 52
— Puolustusmateriaalihankinnat (pl. HX ja Laivue 2020) 411   621   1 343  
— Toimintamenorahoituksella tapahtuva joukkojen varustaminen (pl. palkat) 28   30   39  
— Materiaalin kunnossapito (pl. palkat) 377   363   439  
Kiinteät henkilöstömenot 731 30,9 731 28,3 787 22
Kiinteistömenot 262 11,1 269 10,4 285 8
Muut sotilaallisen maanpuolustuksen menot 558 23,6 572 22,1 639 18
Yhteensä (pl. HX ja Laivue 2020) 2 367 100 2 586 100 3 532 100
             
Monitoimihävittäjien hankinta (HX) 12   1 523   1 406  
Laivue 2020 -hankinta 72   199   242  
Yhteensä 2 451   4 308   5 180  

01. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 097 208 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) ulkomaalaisille oppilaille annettavasta sotilaskoulutuksesta ja Puolustusvoimien joukkojen kansainvälisestä harjoitustoiminnasta ja sen valmisteluista sekä muusta Puolustusvoimien kansainvälisestä yhteistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) enintään 1 500 000 euroa palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamiseen Puolustusvoimien toiminnallisiin tarpeisiin perustuen tai puolustusministeriön määräämäksi siirtymäajaksi puolustushallinnon rakennemuutoksen henkilöstöjärjestelyihin liittyvistä syistä tai muihin puolustushallinnon vastaaviin tarpeisiin perustuen

3) enintään 155 000 euroa sotainvalideille ja sotaveteraaneille, maanpuolustustyölle, partiolaistoimintaan sekä merkittäville urheilu- ja muille vastaaville tapahtumille suoritettavan liiketaloudellisin perustein hinnoitellun maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen

4) Puolustusvoimien toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja monikansallisten yhteishankintajärjestelyjen kuluosuuksiin

5) Vapaudenristin Ritarikunnan menoihin

6) kotimaisen puolustusteollisuuden vientiedellytysten ja kansainvälistymisen tukemiseen liittyvien menojen maksamiseen

7) valmiusrakentamisesta ja Ilmavoimien tukikohtien kehittämisestä aiheutuviin menoihin

8) Puolustusvoimien tarpeita vastaavaan museotoimintaan liittyvien menojen maksamiseen

9) vapaaehtoisen asepalveluksen kutsuntaterveystarkastuksista aiheutuviin menoihin.

Valtuus

1) Vuonna 2023 saa tehdä Puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtion talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2023—2028 enintään 112 694 000 euroa (Vuoden 2023 toimintamenojen tilausvaltuus).

2) Vuonna 2023 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen tilausvaltuuksien käyttämättä olevaa määrää vastaavasti kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

3) Aiemmin hyväksytyistä tilausvaltuuksista saa aiheutua valtiolle menoja valtuuksissa olevista vuosittaisista enimmäismääristä poiketen, mutta pysyen kuitenkin kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

Uusiin tilausvaltuuksiin sisältyvien tavaroiden ja palvelujen hintojen tarkistuksista aiheutuvien lisämenojen maksamiseen käytetään Puolustusvoimien toimintamenoihin vuosittain myönnettäviä määrärahoja.

Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat sekä niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina.

Selvitysosa:Momentin bruttomenojen 2 113,5 milj. euroa arvioidaan jakautuvan seuraavasti: palkkausmenot 886,0 milj. euroa, materiaalin kunnossapidon ja joukkojen varustamisen menot (pl. palkat) 478,5 milj. euroa, kiinteistömenot 285,1 milj. euroa, asevelvollisten koulutuksen ja ylläpitohuollon menot (pl. palkat) 174,6 milj. euroa sekä muut toimintamenot 289,3 milj. euroa.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2023 2024 2025 2026 2027— Yhteensä
vuodesta
2023
lähtien
             
Vanhat tilausvaltuudet            
Vuoden 2020 toimintamenojen tilausvaltuus 6 192 5 660       11 852
Kunnossapidon kumppanuus 2020 (Millog 2020) -tilausvaltuus 126 092 125 692 125 692 125 692 251 384 754 552
Vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuus 45 190 12 400 9 205 3 500   70 295
Vuoden 2022 toimintamenojen tilausvaltuus 94 811 41 074 11 709 5 487 800 153 881
Vanhat tilausvaltuudet yhteensä 272 285 184 826 146 606 134 679 252 184 990 580
             
Uusi tilausvaltuus            
Vuoden 2023 toimintamenojen tilausvaltuus 50 75 933 23 106 6 705 6 900 112 694
Uusi tilausvaltuus yhteensä 50 75 933 23 106 6 705 6 900 112 694
             
Valtuudet yhteensä 272 335 260 759 169 712 141 384 259 084 1 103 274

Momentilta palkattavan henkilöstön määrä kasvaa noin 400 henkilötyövuodella vuoteen 2022 verrattuna lähinnä toimintaympäristön muutoksen johdosta palkatun lisähenkilöstön johdosta. Noin 125 henkilötyövuotta lisäyksestä on pysyvää lisähenkilöä.

Vuoden 2023 toimintamenojen tilausvaltuudella turvataan käytettävyystavoitteiden edellyttämät järjestelmien huolto- ja ylläpitosopimukset, pitkän toimitusajan varaosahankinnat sekä tarvittavat muut palvelut vuosille 2023—2028.

Sekä aiemmin hyväksytyt tilausvaltuudet että uusi tilausvaltuus kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2021
toteutuma
2022
varsinainen
talousarvio
2023
esitys
       
Bruttomenot 1 985 520 1 976 191 2 113 514
Bruttotulot 34 923 15 188 16 306
Nettomenot 1 950 597 1 961 003 2 097 208
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 223 287    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 232 760    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2021
toteutuma
2022
varsinainen
talousarvio
2023
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 1 268 1 800 1 964
— muut tuotot 15 710 1 610 2 076
Tuotot yhteensä 16 978 3 410 4 040
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 15 053 3 050 3 495
— osuus yhteiskustannuksista 186 200 350
Kustannukset yhteensä 15 239 3 250 3 845
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 1 739 160 195
Kustannusvastaavuus, % 111 105 105
       
Hintatuki 180 155 155
       
Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen 1 919 315 350

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Henkilö- ja tehtävämäärän lisääminen (HO 2019) 1 000
Ilmavoimien lentotoimintaharjoitukset Kauhavalla -200
Ilmavoimien tukikohtien kehittäminen, menoajoitusmuutos (LTA4 2021) 11 750
KEJO-rakentamiskustannukset -300
Kertausharjoitusten lisääminen (HO 2019) 200
Kustannustasotarkistus (2021) 7 740
Kustannustasotarkistus (2023) 18 046
Monitoimihävittäjiin liittyvät kiinteistöjen ylläpitokustannukset 200
Naisten varusrahan korotus 300
Siirto momentille 27.10.18 -23 699
Sotilastiedustelulaki 100
Toimintaympäristön muutoksesta johtuva tasokorotus 111 200
JTS-miljardin tuottavuussäästö -4 789
Matkustussäästö -2 200
Palkkausten tarkistukset 17 065
Siirtyvien erien taso (HO 2019) 80
Toimistotilasäästö -288
Yhteensä 136 205

2023 talousarvio 2 097 208 000
2022 II lisätalousarvio 203 521 000
2022 talousarvio 1 961 003 000
2021 tilinpäätös 1 960 070 000

18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 5 v)

Momentille myönnetään 1 585 192 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) puolustusmateriaalin hankkimisesta ja Puolustusvoimien turvallisuushankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä hankittujen järjestelmien testaukseen ja käyttökoulutukseen

2) puolustusmateriaalihankintoihin ja Puolustusvoimien turvallisuushankintoihin välittömästi liittyvään tutkimus- ja kehittämistoimintaan

3) puolustusmateriaalin sodan ajan välttämättömän varastotarpeen mukaisten varaosien ja vaihtolaitteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Muihin puolustusmateriaalihankintoihin kuin tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen tai niihin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen määrärahaa saa käyttää enintään 214 142 000 euroa.

Valtuus

1) Vuonna 2023 saa tehdä sotilaallisen maanpuolustuksen suorituskyvyn parantamiseksi Puolustusvoimien materiaaliseen kehittämiseen liittyen uusia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2023—2032 enintään 558 937 000 euroa (Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 2023 -tilausvaltuus, PVKEH 2023).

PVKEH 2023-tilausvaltuuden enimmäismäärän mukaiset suoritukset voidaan sitoa alaa kuvaavaan hintakehitykseen vuoden 2023 ensimmäisestä vuosineljänneksestä alkaen.

2) Vuonna 2023 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen tilausvaltuuksien käyttämättä olevaa määrää vastaavasti kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

3) Aiemmin hyväksytyistä tilausvaltuuksista saa aiheutua valtiolle menoja valtuuksissa olevista vuosittaisista enimmäismääristä poiketen, mutta pysyen kuitenkin kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat ja niihin liittyvät indeksien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisena.

Selvitysosa:

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2023 2024 2025 2026 2027— Yhteensä
vuodesta
2023
lähtien
             
Vanhat tilausvaltuudet            
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2017) -tilausvaltuus 35 287 20 087 32 684     88 058
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2018) -tilausvaltuus 281 080 276 720 162 148 27 625 7 825 755 398
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2020) -tilausvaltuus 7 680 6 970 2 065 4 920 605 22 240
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2021) -tilausvaltuus 253 011 188 751 44 325 33 833 36 000 555 920
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2022) -tilausvaltuus 50 724 49 298 3 000 4 000   107 022
Puolustuskyvyn parantaminen (PVPAR 2022) -tilausvaltuus 655 700 332 250 290 250 205 250 255 250 1 738 700
Vanhat tilausvaltuudet yhteensä 1 283 482 874 076 534 472 275 628 299 680 3 267 338
             
Uusi tilausvaltuus            
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2023) -tilausvaltuus 76 050 129 217 83 170 88 720 181 780 558 937
Uusi tilausvaltuus yhteensä 76 050 129 217 83 170 88 720 181 780 558 937
             
Valtuudet yhteensä 1 359 532 1 003 293 617 642 364 348 481 460 3 826 275

Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen perustuu seuraaviin Puolustusvoimien kehittämisohjelmiin sekä niissä rakennettaviin suorituskykyihin:

Puolustusvoimien johtamisen kehittämisohjelma

Kehitetään ja ylläpidetään Puolustusvoimien yhteinen suorituskykyjen käyttöä tukeva johtamisjärjestelmä. Tuetaan yhteisoperaatioiden johtamista ylläpitämällä ja kehittämällä ennakkovaroituskykyä, toimintaympäristötietoisuutta, valvonta- ja maalitilannekuvaa, yhteistä tilannetietoisuutta sekä varmennettuja operatiivisia tietoteknisiä palveluita. Hyödynnetään viranomaisten yhteisiä johtamisjärjestelmiä ja arjen ratkaisuja taistelunjohtojärjestelmän tukena.

  • — korvataan puolustushaarojen itsenäisiä järjestelmiä ja sovelluksia yhteisellä johtamisjärjestelmällä
  • — luodaan edellytyksiä operaatioiden johtamiselle muuttamalla ja uusimalla teknisiä rakenteita ja palveluita
  • — kehitetään integroidun tiedustelun, valvonnan ja johtamisen tiedonsiirtoa ja tietoteknisen alustan liityntäkykyä
  • — uudistetaan tietohallintoa, toteutetaan tietotekninen integraatio, lisätään hallinnollisissa tietopalveluissa valtionhallinnon keskinäistä yhteistoimintaa ja muita kumppanuusratkaisuja sekä siirretään henkilöstövoimavaroja hallinnollisista tietopalveluista operatiiviseen tietojenkäsittely-ympäristöön
  • — laajennetaan toiminnanohjausjärjestelmien hyödyntämistä tavoitteena toimintavarmuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen
  • — jatketaan Puolustusvoimien 2020-luvun tarpeita vastaavan puolustushaarojen yhteisen tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmän arkkitehtuurin luomista, jolla mahdollistetaan sähköinen, kansainvälinen tieto- ja tilannekuvavaihto
  • — kehitetään kyberpuolustuksen suorituskykyjä.
Puolustusvoimien tiedustelun, valvonnan ja maalittamistuen kehittämisohjelma

Ylläpidetään ja kehitetään päätöksenteon ja yhteisoperaatioiden johtamisen tukena tarvittavaa ennakkovaroituskykyä, toimintaympäristötietoisuutta sekä valvonta- ja maalitilannekuvaa.

  • — ylläpidetään ja kehitetään tiedonhankinta- ja analysointikykyä
  • — ylläpidetään ilmavalvonnan kauko- ja keskivalvontaa
  • — ylläpidetään ja kehitetään ilmasta tapahtuvaa tiedustelu- ja valvontakykyä
  • — ylläpidetään tiedustelun tietojärjestelmää
  • — kehitetään Puolustusvoimien yhteisen maalitilannekuvan luomista
  • — kehitetään sotilastiedustelun kykyä tukea tulenkäyttöä ja vaikuttamista
  • — kehitetään elektronisen tiedustelun ja tietoverkkotiedustelun suorituskykyjä.
Puolustusvoimien taistelujärjestelmän yhteisten suorituskykyjen kehittämisohjelma

Kehitetään ja ylläpidetään suorituskykyjä, joilla vaikutetaan operatiivisesti merkittäviin kohteisiin. Kehitetään ja ylläpidetään suojaamisen ja yhteisen suojan kokonaisuuksia.

  • — jatketaan Puolustusvoimien erikoisjoukkojen ja helikopterijärjestelmän kehittämistä
  • — jatketaan korvaavan meritorjuntaohjuksen hankintoja
  • — hankitaan korvaavaa turvallisuusvalvontatekniikkaa
  • — hankitaan valmiusrakentamisen materiaaleja
  • — kehitetään informaatiopuolustusta.
Puolustusvoimien logistiikan kehittämisohjelma

Kehitetään ja ylläpidetään Puolustusvoimien yhteinen logistinen järjestelmä, joka luo kaikissa valmiustiloissa ja toimintaympäristöissä edellytykset puolustusjärjestelmän suorituskykyjen kehittämiselle, käytölle ja operaatioiden nopealle toimeenpanolle, ylläpitämiselle ja taistelukyvyn palauttamiselle. Logistiikkajärjestelmän suorituskykyjen kehittäminen jakautuu logistiikka- ja huoltojoukkojen kehittämiseen sekä kaikille yhteisen materiaalin hankintaan.

  • — jatketaan logistiikan joukkojen ja aselajijoukkojen huollon varustamista
  • — jatketaan materiaalihankintoja täydennys-, kuljetus- ja kunnossapitojärjestelmän puutteiden korvaamiseksi
  • — jatketaan ampumatarvikkeiden ja varaosien hankintoja
  • — hankitaan taistelijan asuja sekä henkilöballistisia suojavarusteita
  • — hankitaan kuorma-auto- ja kenttämuonituskalustoa.
Maapuolustuksen taistelujärjestelmän kehittämisohjelma

Maapuolustuksen taistelujärjestelmän kehittämisohjelman päämääränä on ylläpitää Maavoimien tehtäviä ja uhkaa vastaava suorituskyky. Kehittämisohjelmalla luodaan perusta korkealle toimintavalmiudelle ja nopealle reagointikyvylle vastaamaan määritettyjä suorituskyky- ja kyvykkyysvaatimuksia.

  • — ylläpidetään ja kehitetään Maavoimien liikkuvuutta ja kohtaamistaistelukykyä
  • — ylläpidetään tulenkäyttöjärjestelmää
  • — kehitetään joukkojen torjuntakykyä
  • — kehitetään tähystyksen, valvonnan ja tiedustelun suorituskykyjä
  • — kehitetään panssarintorjuntakykyä, kranaatinheitinkomppanioiden johtamista sekä taistelijan vaikuttamiskykyä
  • — ylläpidetään ja kehitetään pioneeri- ja suojeluvälineitä.
Meripuolustuksen taistelujärjestelmän kehittämisohjelma

Kehitetään vaikuttamiskykyä ja liikkuvuutta.

  • — kehitetään taisteluosastojen orgaanista tulitukea
  • — ylläpidetään rannikkojoukkojen liikkuvuutta ja tulivoimaa sekä kehitetään rannikkojoukkojen johtamiskykyä
  • — jatketaan Laivue2020 -hankintaa.
Ilmapuolustuksen taistelujärjestelmän kehittämisohjelma

Ylläpidetään ilmatorjunnan sekä Hornet-järjestelmän suorituskykyä.

  • — hankitaan hävittäjäkalustojen elinkaaren turvaavia kriittisiä koneiden sekä moottoreiden vaihtolaitteita ja osia
  • — kehitetään taistelutukikohtia
  • — kehitetään Ilmavoimien tulenkäytön johtamisen kykyä hajauttaa toiminnot
  • — kehitetään torjuntakykyä tuottaa tappioita pienille ilma-aluksille kaikissa olosuhteissa
  • — kehitetään ilmatorjunnan suorituskykyjä
  • — korvataan ilmatorjunnan poistuvia suorituskykyjä.
Puolustusvoimien joukkotuotantojärjestelmän kehittämisohjelma

Rakennetaan ja ylläpidetään joukkorakenteen mukaiset suorituskykyiset joukot ja niiden tarvitsema henkilöstö sekä luodaan edellytykset joukkojen perustamiselle.

  • — kehitetään ja ylläpidetään henkilöstörakennetta sekä tehtäväkokoonpanoja
  • — jatketaan oppimisympäristöjen sekä virtuaalisten koulutusympäristöjen kehittämistä ja ylläpitoa
  • — kehitetään joukkojen harjoitustoimintaa.
Puolustusvoimien toiminnanohjausjärjestelmän kehittämisohjelma

Kehitetään kattavia ohjausmenettelyjä ja yhtenäisiä periaatteita, joilla pyritään edistämään kokonaisuuksien hallintaa, läpileikkaavuutta, tuloksellisuuden varmistamista sekä tuottavuutta ja kustannustehokkuutta päätöksenteossa ja päätösten toimeenpanossa.

  • — kehitetään tiedonhallinta- ja toiminnanohjausjärjestelmiä sekä arkistointia
  • — tuotetaan tutkimustietoa ensisijaisesti Puolustusvoimien strategisen suunnittelun tarpeisiin.

Määrärahasta arvioidaan vuonna 2023 käytettävän 1 359 532 000 euroa tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen, 11 518 000 euroa tilausvaltuuksiin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä 214 142 000 euroa muihin puolustusmateriaalihankintoihin.

Momentin määrärahassa otetaan huomioon puolustusmateriaalihankintojen valuuttakurssimuutosten vaikutukset määrärahan lisäyksinä tai vähennyksinä siltä osin kuin maksuajankohdan mukainen valuuttakurssitaso eroaa talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasosta. Valuuttakurssimuutosten vaikutusten huomioiminen myös muihin kuin valtuudella sidottuihin menoihin yhdenmukaistaa hankintojen valuuttakurssikäsittelyä. Määräraha korjataan vastaamaan päättyneen vuoden toteutumaa seuraavan vuoden kevään lisätalousarviossa.

Sekä aiemmin hyväksytyt tilausvaltuudet että uusi PVKEH 2023 -tilausvaltuus kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.

Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2023) -tilausvaltuus

Ilmapuolustuksen taistelujärjestelmän kehittämisohjelmassa kehitetään ilmatorjunnan korkeatorjuntakykyä.

Maapuolustuksen taistelujärjestelmän kehittämisohjelmassa kehitetään maavoimien tulenkäyttöä ja joukkojen liikkuvuutta mm. Panssariajoneuvo 2020 - ja Pioneeripanssarivaunu -hankkeissa.

Lisäksi modernisoidaan ja kehitetään tiedustelun, valvonnan ja tulenjohdon järjestelmiä, kehitetään logistiikkajärjestelmän suorituskykyä ja kehitetään rannikkojoukkojen liikkuvuutta.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Elvytysrahoituksen siirto vuodelle 2020 (LTA4 2020) -1 000
Kustannustasotarkistus (2021) 3 643
Kustannustasotarkistus (2023) 22 846
Laivue 2020 -hankkeen vuosiosuuden muutos 60 000
Laivue 2020 lisärahoitus (LTA4 2020) -468
Määrärahatason vähennys 0,7 hoitajamitoituksen rahoittamiseksi -5 000
Siirto momentilta 27.10.01 23 699
Sotilaallisen toimintaympäristön muutoksen edellyttämä puolustusmateriaalihankintojen tasokorotus 638 200
Vuoden 2021 kolmanteen lisätalousarvioon sisältyneet menoajoitusmuutokset (pl. Laivue) -15 870
Vuoden 2022 toiseen lisätalousarvioon sisältyneet menoajoitusmuutokset 39 280
Yhteensä 765 330

2023 talousarvio 1 585 192 000
2022 II lisätalousarvio 455 839 000
2022 talousarvio 819 862 000
2021 tilinpäätös 504 311 000

19. Monitoimihävittäjien hankinta (siirtomääräraha 5 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 405 697 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) monitoimihävittäjien, aseiden, ampumatarvikkeiden ja muiden järjestelmien hankintaan sekä niiden testaukseen, käyttöönottoon ja koulutukseen

2) palvelujen ostoihin, hallintomenoihin ja käyttöönottovaiheen ylläpitoon

3) varaosien, vaihtolaitteiden ja tuotetukipalvelun hankintaan

4) hankintaan välittömästi liittyvään tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä auditointeihin

5) tilojen ja sotilasalueiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöönottovaiheen vuokrakustannuksiin sekä vuokrien ennakkomaksuihin

6) tietosuoja- ja turvarakentamiseen sekä muihin turvallisuushankintoihin

7) enintään vuosittain 80 henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen

8) indeksi- ja valuuttakurssimenoihin.

Käyttösuunnitelma (1 000 euroa)

     
01. Monitoimihävittäjien hankinta 2021 -tilausvaltuuden (HX 2021) käytöstä aiheutuvat menot 1 016 150
02. Monitoimihävittäjien hankinnan muu rahoitus (enintään) 18 711
03. Indeksimenot 99 638
04. Valuuttakurssimenot 271 198
Yhteensä   1 405 697

Määrärahaa käytetään hankintasopimuksen mukaisiin ennakko- ja etappimaksuihin.

Momentille nettobudjetoidaan maksuperusteisena hankintaan välittömästi liittyvät tulot ja hankinnasta maksettujen ennakoiden viivästysajan korot. Monitoimihävittäjien hankinnasta kertyviä satunnaisia tuloja saa käyttää aseiden, ampumatarvikkeiden ja varaosien hankintaan.

Valtuus

1) Vuonna 2023 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksytyn tilausvaltuuden käyttämättä olevaa määrää vastaavasti valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

2) Aiemmin hyväksytystä tilausvaltuudesta saa aiheutua valtiolle menoja valtuudessa olevasta vuosittaisesta enimmäismääristä poiketen, mutta pysyen kuitenkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

Tilausvaltuuden maksatusmäärärahat ja niihin liittyvät indeksien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluvaksi maksuperusteisena.

Selvitysosa:Käyttösuunnitelman kohdan 2 monitoimihävittäjien hankinnan muuhun rahoitukseen kohdennettava ostovoimatarkistus 18 711 000 euroa korjaa käyttämättömänä siirtyvän määrärahan vastaamaan sen vuoden hintatasoa, jolloin kassameno toteutuu vuoteen 2034 mennessä. Käyttösuunnitelman kohdan 3 indeksimenojen lisäys 99 638 000 euroa on hankintasopimusten (Foreign Military Sales) mukainen ennakoitu indeksimeno vuonna 2023. Käyttösuunnitelman kohdan 4 arvio valuuttakurssitappiosta perustuu oletukseen siitä, että euron kurssi dollariin olisi 1 EUR = 1,00 USD. Momentin valuuttakurssin sidontapäivä on 29.1.2021, joka oli lopullisen tarjouspyynnön lähettämisen päivämäärä.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2023 2024 2025 2026 2027— Yhteensä
vuodesta
2023
lähtien
             
Monitoimihävittäjien hankinta 2021 -tilausvaltuus (HX 2021) 1 016 150 1 187 600 1 455 000 1 259 000 3 582 250 8 500 000
Menot yhteensä 1 016 150 1 187 600 1 455 000 1 259 000 3 582 250 8 500 000

Monitoimihävittäjien hankinta perustuu Puolustusvoimien ilmapuolustuksen taistelujärjestelmän kehittämisohjelmaan sekä siinä rakennettaviin suorituskykyihin:

Suorituskyky / Tavoite

Monitoimihävittäjien suorituskyky on keskeinen osa Suomen puolustusjärjestelmää ja se integroidaan osaksi puolustusvoimien valvonta- ja johtamisjärjestelmää.

  • — ylläpidetään ilmapuolustuksen suorituskyky 2060-luvun alkuun asti
  • — vastataan toimintaympäristön kehitykseen sen asettamien vaatimusten mukaisesti
  • — tuetaan koko puolustusjärjestelmää tiedustelu-, valvonta- ja maalinosoituskyvyillä sekä reaaliaikaisella tiedonkäsittely ja -siirtokyvyllä
  • — hankitaan lentokoneet, lentokoneen moottorit ml. varamoottorit, alkukäytön vaatima varaosapaketti ja varaosalaitteet, henkilöstön koulutusta ja teknillistä tukea koneen käyttöönottoon ja operoinnin aloittamiseen, simulaattorijärjestelmät sekä muita pienempiä hankintakokonaisuuksia
  • — hankitaan ilmasta ilmaan, ilmasta maahan ja ilmasta merenpintaan aseita operatiivisen valmiuden aloittamiseen tarvittava määrä
  • — hankitaan ostajan hankintavelvollisuuteen kuuluvia järjestelmiä mm. radiojärjestelmän salauslaitteita tai datalinkkijärjestelmän osia
  • — suunnitellaan ja toteutetaan hankkeen tarvitsema toimitila-, sotilasalue-, tietosuoja- ja turvarakentaminen
  • — hankitaan suorituskyvyn edellyttämät johtamisjärjestelmäkokonaisuudet.

Vuosittain sitomattomana siirtyvään määrärahaan ja sitomattomana siirtyvään tilausvaltuuteen tehtävät valuutta- ja kustannustasotarkistukset säilyttävät rahoituksen ostoarvon tilanteessa, jossa mm. kaikista ase- ja varaosahankinnoista ei ole tarkoituksenmukaista tehdä sopimusta hankinnan alkuvaiheessa.

Tilausvaltuus kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Ennakoitu valuuttakurssimuutoksen vaikutus (tappio) 271 198
Ennakollinen indeksitarkistus 99 638
Hankkeen rahoitusprofiilin päivitys vastaamaan hankintasopimuksia -506 350
Ostovoimatarkistus (2023) 18 711
Yhteensä -116 803

2023 talousarvio 1 405 697 000
2022 II lisätalousarvio -1 454 872 000
2022 talousarvio 1 522 500 000
2021 tilinpäätös 1 479 000 000

50. Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 8 015 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen

2) Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle (MPK) myönnettävään valtionavustukseen sille laissa vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/2007) säädettyjen julkisten hallintotehtävien hoitamisesta aiheutuviin toimintamenoihin ja varautumistoiminnan kuluihin

3) kaatuneiden muiston vaalimistyöstä aiheutuviin menoihin

4) sotilaallisen kriisinhallinnan veteraanien kuntoutukseen ja tukitoimiin.

Selvitysosa:

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnalliset tulostavoitteet

2021
toteutuma
2022
ennakoitu
2023
tavoite
       
Taloudellisuus      
MPK:n julkisten hallintotehtävien vuosikustannukset / ko. toiminnan koulutuspäivien määrä (euroa) 109 76 76
Tuottavuus      
MPK:n julkisten hallintotehtävien mukaisen koulutuksen koulutuspäivien määrä / ko. toimintaan kohdistettu MPK:n palkatun henkilöstön henkilötyövuosimäärä 633 1 428 1 409
Tuotokset (vaikuttavuus ja tehokkuus)      
MPK:n julkisten hallintotehtävien mukaisen koulutuksen koulutuspäivien määrä (pv) 40 487 100 000 100 000
Laadunhallinta      
MPK:n koulutuksen laadun parantamiseksi annettavan kouluttajakoulutuksen määrä koulutuspäivinä (pv) 3 907 4 000 4 000
MPK:n kurssityytyväisyys      
Oppilastyytyväisyys (asteikolla 1—5) 4,53 4,0 4,0
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen      
Työtyytyväisyys (asteikolla 1—5) 4,09 4,0 4,0

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Sotilaallisen kriisinhallinnan veteraanien kuntoutus ja tukitoimet -120
Toimintaympäristön muutokseen liittyvä koulutustarpeen kasvu sekä vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen 3 163
Yhteensä 3 043

2023 talousarvio 8 015 000
2022 II lisätalousarvio 3 163 000
2022 talousarvio 4 972 000
2021 tilinpäätös 4 708 000