Talousarvioesitys 2023
31. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 2 800 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) lastenasiaintalojen perustamista tukevien valtionavustusten maksamiseen
2) enintään kahdeksaa ja puolta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön, myös virkaan nimettyjen virkamiesten, palkkausmenoihin, lastenasiaintalojen perustamiseen, kehittämiseen, ohjaukseen ja tukeen sekä palkkauksesta aiheutuvien muiden menojen maksamiseen.
Selvitysosa:LASTA-hankkeessa kehitetty lastenasiaintalomalli levitetään valtakunnallisesti. Lastenasiaintalossa selvitetään moniammatillisesti seksuaalirikoksen uhriksi epäillyn lapsen ja nuoren asia lapsiystävällisessä ympäristössä ja huolehditaan yhteistyössä lapselle turvallinen kasvu ja kehitys. Kehittämisessä hyödynnetään Seri-tukikeskuksissa jo käytössä olevia toimintamalleja sekä yliopistosairaaloiden lasten oikeuspsykiatrisissa yksiköissä kehitettyä yhteistyömallia ja muita toimintakäytäntöjä.
Määrärahan käytöstä arvioidaan kulutusmenojen osuudeksi noin yksi neljäsosa ja siirtomenojen osuudeksi kolme neljäsosaa.
2023 talousarvio | 2 800 000 |
2022 II lisätalousarvio | — |
2022 talousarvio | 2 800 000 |
2021 tilinpäätös | 2 800 000 |