Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         30. Työllisyys ja yrittäjyys
              (44.) Tapahtumatakuu
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2023

40. Yritysten erityisrahoitusPDF-versio

Selvitysosa:Kansainvälisesti kilpailukykyisen toimintaympäristön rakentamista tuetaan pääomamarkkinoita kehittämällä, kasvuhakuisten yritysten rahoituksen saatavuutta parantamalla, uusien investointien ja osaamisen houkuttelulla sekä toimintakykyisen vienninrahoitusjärjestelmän ylläpitämisellä.

Tehokkaasti toimiva yritysrahoitusmarkkina on edellytys sille, että Suomeen saadaan lisää aloittavia yrityksiä sekä kasvavia ja kansainvälistyviä yrityksiä ja että vientiyrityksillä on rahoituksen puolesta tasaveroiset kilpailuedellytykset. Ministeriö edistää kasvurahoitusta, yritysten rahoitusaseman ja oman pääoman vahvistamista, vihreän siirtymän rahoitusta sekä InvestEU- ja muun EU-rahoituksen hyödyntämistä. Julkisella yritysrahoituksella on tärkeä tehtävä rahoitusmarkkinoiden toiminnassa olevien puutteiden korjaamisessa. Tavoitteena on täydentää yksityistä rahoitusta sekä katalysoida yksityistä rahoitusta eri toimenpitein sekä turvata julkisen vienninrahoitusjärjestelmän toimintaedellytykset. Julkista yritysrahoitusta ja valtion riskinjakoa tarvitaan erityisesti aloittavissa yrityksissä, innovatiivisissa kasvuyrityksissä sekä viennin rahoituksessa. Viennin rahoituksessa tavoitteena on varmistaa suomalaisille yrityksille tasavertaiset toimintaedellytykset suhteessa keskeisiin kilpailijamaihin.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti tulosalueelle seuraavat yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2023:

Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet

  2021
toteutuma
2022
arvio
2023
arvio
       
Suomi on kansainvälisesti kilpailukykyinen toimintaympäristö elinkeinotoiminnalle      
— Alkaviin yrityksiin tehtyjen yksityisten riskisijoitusten määrä (milj. euroa) 1 197 1 000 1 250
— Venture-sijoitukset/BKT (%) 0,29 > 0,35 > 0,42

(41.) Avustus digitaaliseen lentopaikkatoimintaan (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2022 talousarvio 2 500 000

42. Valtiontuki sähköhuollon varmistamiseksi (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 750 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustuslain (688/2001) perusteella Enontekiön alueelle sähköverkon korvausinvestointiin myönnetyn avustuksen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määrärahaa käytetään Enontekiön kunnan alueella tehtäviin sähköverkon korvausinvestointeihin v. 2021 myönnetystä 7 000 000 euron avustuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2023 2024 2025 2026— Yhteensä
vuodesta
2023 lähtien
           
Ennen vuotta 2023 tehdyt sitoumukset 750 700 850 4 000 6 300

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Maksatusten tarkistus 50
Yhteensä 50

2023 talousarvio 750 000
2022 talousarvio 700 000
2021 tilinpäätös

(44.) Tapahtumatakuu (arviomääräraha)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2022 talousarvio 100 000
2021 tilinpäätös 14 844 397

46. Yöjunarungon vaunukaluston hankinta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 490 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää liikenne- ja viestintäministeriön ja VR-Yhtymä Oy:n välisen yöjunarungon vaunukaluston hankintaa koskevasta sopimuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määrärahaa käytetään v. 2022 lisätalousarviossa myönnetystä 40 000 000 euron valtuudesta yöjunarungon vaunukaluston hankinnasta aiheutuvien menojen maksamiseen. Hankinta perustuu liikenne- ja viestintäministeriön ja VR-Yhtymä Oy:n väliseen sopimukseen, jonka perusteella VR-Yhtymä Oy hankkii uuden yöjunarungon vaunukaluston yöjunaliikenteen palvelutason parantamiseksi. Kyseessä on yhdeksän makuuvaunun ja kahdeksan autovaunun kokonaisuus.

Määrärahan käyttäjä on liikenne- ja viestintäministeriö.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2023 2024 2025 2026— Yhteensä
vuodesta 2023
lähtien
           
Ennen vuotta 2023 tehdyt sitoumukset 490 2 090 3 394 22 524 28 498

2023 talousarvio 490 000

47. Finnvera Oyj:n tappiokorvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 65 071 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion erityisrahoitusyhtiön luotto-, takaus- ja pääomasijoitustoiminnasta annetun lain (445/1998) 8 §:n 1 momentin 1—3 kohtien nojalla annettujen valtioneuvoston sitoumusten mukaisesti:

1) Finnvera Oyj:n luotto- ja takaustoiminnasta syntyneiden tappioiden osittaiseen korvaamiseen

2) Finnvera Oyj:lle maksettavaan korkotukeen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Valtio korvaa antamansa sitoumuksen perusteella Finnvera Oyj:lle 50 % tai 80 % luotto- ja takaustappioiden kokonaismäärästä. Luottotappiokorvaukset mahdollistavat sen, että Finnvera Oyj voi myöntää lainoja ja takauksia silloinkin, kun yrityksen vakuudet ovat riittämättömät.

Finnvera Oyj:n arvioidaan tekevän 6 700 rahoituspäätöstä v. 2023. Rahoitusta saavien kasvavien yritysten osuus arvioidaan olevan 2 200. Finnvera Oyj:llä on noin 25 800 asiakasta, joista alle kymmenen henkilöä työllistävien yritysten osuus on noin 90 %.

Vaikuttavuus

  2021
toteutuma
2022
arvio
2023
arvio
       
Luotto- ja takaustappiositoumusten piirissä olevien hankkeiden kokonaismäärä (mrd. euroa) 3,2 2,2 2,2
— josta Finnveran myöntämä rahoitus (mrd. euroa ja %) 1,5 (46 %) 1,1 (50 %) 1,1 (50 %)
— josta pankkien ja muun rahoituksen osuus (mrd. euroa ja %) 1,7 (54 %) 1,1 (50 %) 1,1 (50 %)
Aloittavien yritysten määrä (kpl) 2 399 2 400 2 400
Myötävaikutetut uudet työpaikat (kpl) 8 599 9 000 9 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Korkotukien lakkaaminen -46
Tappiokorvausten pienentyminen -131 862
Yhteensä -131 908

Momentin nimike on muutettu.

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.


2023 talousarvio 65 071 000
2022 talousarvio 196 979 000
2021 tilinpäätös 34 943 057

48. Korko- ja muu tuki julkisesti tuetuille vienti- ja alusluotoille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 42 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) julkisesti tuettujen vienti- ja alusluottojen korontasauksesta annetun lain (1137/1996) sekä julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain (1543/2011) mukaisen korkotuen maksamiseen

2) Valtiokonttorille korontasaussopimuksista ja -päätöksistä aiheutuvien korko- ja valuuttariskien suojaukseen tarvittavien toimenpiteiden ja kustannusten maksamiseen

3) Suomen Vientiluotto Oy:lle maksettavan hallinnointipalkkion ja alijäämäkorvauksen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määräraha mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyisen julkisesti tuetun vienninrahoitusjärjestelmän olemassaolon, myötävaikuttaa vientiin perustuvaan suotuisaan työllisyys- ja talouskehitykseen sekä edesauttaa vienninrahoitukseen liittyvien korkoriskien hallintaa.

Korontasauksessa Suomen Vientiluotto Oy solmii korontasaussopimuksia luotto- tai rahoituslaitoksen kanssa tai tekee korontasauspäätöksiä. Korontasauksessa luotto- tai rahoituslaitos tai Suomen Vientiluotto Oy maksaa valtiolle korontasausluoton mukaista kiinteää korkoa ja valtio maksaa Suomen Vientiluotto Oy:lle tai luotto- tai rahoituslaitokselle kyseisen valuutan yleisesti käytettävää luoton korkojaksoa vastaavaa, yleensä kuuden kuukauden, viitekorkoa lisättynä työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa (1547/2011) säädettävällä lisällä.

Julkisesti tuettujen vienti- ja alusluottojen myöntämisen tavoitteena on edistää Suomen taloudellista kehitystä turvaamalla suomalaisille vientiä harjoittaville yhtiöille kansainvälisesti kilpailukykyinen viennin ja alustoimitusten rahoitusjärjestelmä, lisätä Suomen pääomatavaravientiä ja alustoimituksia sekä edistää viejien, kotimaisten telakoiden ja alihankkijoiden työllisyyttä.

Julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain (1543/2011) nojalla Suomen Vientiluotto Oy voi tehdä korontasausluottoja koskevia korontasaussopimuksia tai näitä vastaavia korontasauspäätöksiä enintään 33 mrd. euron pääoma-arvosta sekä myöntää OECD-ehtoisia kiinteä- ja vaihtuvakorkoisia luottoja enintään 33 mrd. euron pääoma-arvosta.

Toimintaa kuvaavia tunnuslukuja

  2021
toteutuma
2022
arvio
2023
arvio
       
Uudet korontasaussitoumukset1) (milj. euroa) 214 600 1 000
Korontasaussitoumukset vuoden lopussa2) (milj. euroa) 9 337 10 600 11 600

1) Sisältää Vientiluoton solmimat kiinteäkorkoiset luottosopimukset sekä pankkien solmimat korontasausluotot.

2) Sisältää Vientiluoton korontasaussopimukset ja -päätökset sekä luotto- ja korontasausvaraukset.

Korontasaussitoumuksista valtiolle aiheutuvat menot (1 000 euroa)

  2023 2024 2025 2026 Yhteensä
vuodesta
2023 lähtien
           
Vientiluottojen korkotuki 12 400 21 800 29 000 34 700 97 900
Suojausmenot 30 000 19 400 21 100 19 600 90 100
Menot yhteensä 42 400 41 200 50 100 54 300 188 000

Korontasaustoiminnasta valtiolle kertyvät korkohyvitykset tuloutuvat momentille 12.32.99. Korontasaustoiminnan arvioidaan olevan 1,8 milj. euroa ylijäämäinen v. 2023 (v. 2021: 27,5 milj. euroa, v. 2022: 11,8 milj. euroa).

Korontasaussitoumuksista valtiolle kertyvät tulot (1 000 euroa)

  2023 2024 2025 2026 Yhteensä
vuodesta
2023 lähtien
           
Korkohyvitykset 40 600 36 200 45 700 56 000 178 500
Suojaustulot 3 600 5 600 4 500 3 800 17 500
Tulot yhteensä 44 200 41 800 50 200 59 800 196 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Luottokannan ja korkotason muutokset -48 300
Yhteensä -48 300

2023 talousarvio 42 400 000
2022 talousarvio 90 700 000
2021 tilinpäätös 79 232 466

60. Siirrot hallinnonalan rahastoihin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 20 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtiontakuurahastosta annetun lain (444/1998) 4 §:n mukaisten valtion vastuiden maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määrärahaa voidaan käyttää valtion vastuiden maksamiseen Valtiontakuurahastolle, mikäli erityisrahoitusyhtiö Finnvera Oyj:n taseessa olevan vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahaston varat tai Valtiontakuurahaston varat eivät riitä kattamaan Finnvera Oyj:n tappiollista erillistulosta.


2023 talousarvio 20 000
2022 talousarvio 20 000
2021 tilinpäätös 400 000 000

82. Lainat Finnvera Oyj:n varainhankintaan (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 10 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain (443/1998) 8 b §:ssä tarkoitettujen luottomuotoiseen vienninrahoitukseen liittyvää varainhankintaa turvaavien lainojen maksamiseen.

Valtuus

Työ- ja elinkeinoministeriö voi myöntää valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain (443/1998) 8 b §:ssä tarkoitettuja vienninrahoitukseen liittyviä lainoja Finnvera Oyj:lle enintään 1 000 000 000 euroa.

Selvitysosa:Julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain (1543/2011) nojalla Suomen Vientiluotto Oy voi myöntää Finnvera Oyj:n varainhankintaan perustuvia vienti- ja alusluottoja. Valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain mukaan valtio voi taata Finnvera Oyj:n vienti- ja alusluottojen rahoitukseen liittyvää varainhankintaa. Jos rahoitusmarkkinoiden toiminta on sellaisessa tilanteessa, että Finnvera Oyj ei kykene hankkimaan markkinoilta varoja kohtuullisilla ehdoilla, voidaan yhtiölle myöntää valtion talousarviossa olevien määrärahojen puitteissa pääasiallisesti lyhytaikaista, enintään 12 kuukauden pituista lainaa käypää korkoa vastaan. Lainat on tarkoitus myöntää vakuutta vaatimatta.

Suomen Vientiluotto Oy:n myöntämien vienti- ja alusluottojen tavoitteena on varmistaa, että suomalaisilla viejillä on käytössään vastaavanlainen kansainvälisesti kilpailukykyinen viennin ja alustoimitusten rahoitusjärjestelmä kuin tärkeimpien kilpailijamaidemme viejillä. Tämän rahoitusjärjestelmän avulla parannetaan suomalaisten viejien mahdollisuuksia menestyä pääomatavaraviennin- ja alustoimitusten tarjouskilpailuissa ja samalla autetaan vientiyrityksiä, kotimaisia telakoita sekä niiden alihankkijoita työllistämään.

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2023 talousarvio 10 000
2022 talousarvio 10 000
2021 tilinpäätös

89. Pääomasijoitus Business Finland Venture Capital Oy:lle (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 20 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Business Finland Venture Capital Oy:n osakkeiden merkintähinnan ja muun pääoman maksamiseen. Yhtiö voi valtiontukea koskevien säännösten ja määräysten puitteissa ottaa rahastosijoituksissaan suurempaa riskiä tai tyytyä pienempään tuottoon kuin yksityiset sijoittajat.

Selvitysosa:Business Finland Venture Capital Oy tekee sijoituksia pääomarahastoihin, jotka sijoittavat alkaviin kasvuhakuisiin ja kansainvälistyviin yrityksiin. Sijoitustoiminnan tavoitteena on monipuolinen alkavien yrityksien pääomasijoitusmarkkina ja yksityisten sijoittajien pitkäjänteinen osallistuminen alkavien yrityksien sijoitustoimintaan.

Tunnuslukuja

  2021
toteutuma
2022
tavoite
2023
tavoite
       
Uudet rahastosijoitukset (kpl) - 1—3 1—3
Business Finland Venture Capital Oy:n rahastosijoituskohteiden vuosittainen pääomanlisäys, milj. euroa 7 45 100

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Vähentynyt pääoman tarve (siirto momentilta 32.20.83) 600
Yhteensä 600

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2023 talousarvio 20 000 000
2022 II lisätalousarvio 30 000 000
2022 talousarvio 19 400 000
2021 tilinpäätös 19 100 000

95. Tuotonvaihtosopimus- ja suojausmenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 73 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tuotonvaihtosopimusten perusteella syntyneisiin kuluihin.

Selvitysosa:Suomen Vientiluotto Oy rahoitti vuosina 2009—2012 luotto- tai rahoituslaitoksen suomalaiseen pääomatavaravientiin järjestämiä OECD-ehtoisia kiinteä- ja vaihtuvakorkoisia luottoja. Jälleenrahoitus toteutettiin Suomen valtion Suomen Vientiluotto Oy:lle myöntämillä lainoilla. Kiinteäkorkoisiin luottoihin Valtiokonttori teki korko- ja valuuttasuojauksia.

Suomen Vientiluotto Oy maksoi takaisin Suomen valtiolle jälleenrahoitustoimintaa varten myönnetyt lainat v. 2018 lukuun ottamatta yhtä lainaa.

Lainojen takaisinmaksun yhteydessä Suomen Vientiluotto Oy ja valtio allekirjoittivat hankekohtaiset tuotonvaihto- tai tuotontasaussopimukset. Kiinteäkorkoisia luottoja koskevista tuotonvaihtosopimuksista valtiolle voi syntyä kuluja, jos tuotonvaihtosopimuksen mukainen Suomen Vientiluotto Oy:n maksama kiinteä korko on alhaisempi kuin valtion maksama vaihtuva korko. Tämän lisäksi valtiolle aiheutuu kustannuksia suojaustoimenpiteistä. Tuotontasaussopimuksista valtiolle ei synny kustannuksia.

Tuotonvaihtosopimuksista ja suojaustoimenpiteistä kertyvät korko- ja suojaustulot tuloutuvat momentille 13.01.05. Toiminnan arvioidaan olevan 3,4 milj. euroa ylijäämäinen v. 2023 (v. 2022: 5,0 milj. euroa).

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Korkotason muutokset -1 537
Suojauskulut ja muut muutokset -844
Yhteensä -2 381

2023 talousarvio 73 000
2022 talousarvio 2 454 000
2021 tilinpäätös 6 038 323