Siirry sisältöön

Talousarvioesitys 2023

35. Ympäristöministeriön hallinnonalaPDF-versio

10. Korvaukset ympäristövahinkojen torjuntatoimista

Momentille arvioidaan kertyvän 150 000 euroa.

Selvitysosa:Ympäristövahinkojen torjuntakustannuksista arvioidaan vahingonkorvausvelvollisilta saatavan korvauksina 150 000 euroa.

Öljysuojarahastosta annetun lain (1406/2004) 18 §:n mukaan öljysuojarahastosta voidaan korvata valtiolle pelastuslaissa tarkoitettuja alusöljyvahinkojen torjuntakaluston hankkimisesta ja torjuntavalmiuden ylläpidosta aiheutuneita kustannuksia. Öljysuojarahaston heikentyneen maksuvalmiuden vuoksi rahaston varoista ei toistaiseksi myönnetä harkinnanvaraisia korvauksia.


2023 talousarvio 150 000
2022 talousarvio 150 000
2021 tilinpäätös 233 580

20. Siirto Valtion asuntorahastosta

Momentille siirretään 400 000 euroa.

Selvitysosa:Rahastosta tehdään valtion lainanoton korkokustannuksiin ja rahaston omapääomaeriin perustuva tuloutus valtion talousarvioon. Korollisen pääoman pohjana käytetään vuoden 2020 vahvistetun tilinpäätöksen mukaista omaa pääomaa, josta on vähennetty ne summat, yhteensä noin 1,35 mrd. euroa, jotka valtion talousarviosta on vuosina 1990—1993 siirretty rahastoon. Valtion lainanoton korkokustannuksena käytetään vuoden 2021 valtion euromääräisen pitkäaikaisen lainanoton efektiivistä, nimellistä korkokustannusta (0 %) siten, että sen muutoksesta on otettu huomioon puolet. Jälleenrahoituskoron lähtötaso on 0,06 %. Näin jälleenrahoituskorko vuodelle 2023 on 0,03 %. Rahastosta tehtävää tuloutusta vähentää rahaston yhdystilin saldolle samoin perustein laskettu korko, joka on noin 0,9 milj. euroa.


2023 talousarvio 400 000
2022 talousarvio 1 000 000
2021 tilinpäätös 2 500 000

99. Ympäristöministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 806 000 euroa.

Selvitysosa:Momentille arvioidaan kertyvän tuloja, jotka perustuvat ympäristöministeriön suoritteista annettuun maksuasetukseen (44/2019) ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen suoritteista annettuun maksuasetukseen (45/2019). Lisäksi momentille tuloutetaan ympäristöministeriön, Suomen ympäristökeskuksen ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen sekalaiset tulot.


2023 talousarvio 806 000
2022 talousarvio 806 000
2021 tilinpäätös 1 015 200