Talousarvioesitys 2022
01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot
01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 574 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) opiskelijoiden oikeusturvalautakunnan menoihin
2) enintään 500 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymien kehittämishankkeiden rahoittamiseen.
Selvitysosa:Opetus- ja kulttuuriministeriö johtaa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan palvelujen kehittämistä. Ministeriö vahvistaa toiminnallaan sivistystä sekä yhteiskunnan osaamisen ja luovuuden perustaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön toiminnallista tuloksellisuutta koskevat tavoitteet:
1. Ministeriön strateginen toiminta on toimintaympäristön muutoksia ennakoivaa ja toimialaa ohjaavaa. Ministeriön päätöksenteon ja strategisen toiminnan perustana on tiedolla johtamiseen.
2. Lainsäädäntöprosessi on selkeästi ja suunnitelmallisesti johdettu. Lainsäädännön valmistelu on laadukasta ja asiantuntevaa.
3. Toiminnan ja talouden suunnittelussa varaudutaan talouden ja muun yhteiskunnallisen kehityksen vaikutuksiin. Toimialan ohjaus edistää yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteiden toteutumista.
4. Ministeriön johtamista ja toiminnan laatua kehitetään asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Edistetään pitkäjänteistä ja ennakoivaa henkilöstösuunnittelua sekä henkilöstön työhyvinvointia ja jatkuvaa oppimista.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
2020 toteutuma |
2021 varsinainen talousarvio |
2022 esitys | |
Bruttomenot | 20 131 | 17 926 | 18 774 |
Bruttotulot | 759 | 200 | 200 |
Nettomenot | 19 372 | 17 726 | 18 574 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 6 011 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 4 436 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Arkkitehtuuri- ja designmuseon hankevalmistelu | 300 |
Toimintamenojen tasokorotus | 500 |
JTS-miljardin tuottavuussäästö | -72 |
Palkkausten tarkistukset | 120 |
Yhteensä | 848 |
2022 talousarvio | 18 574 000 |
2021 III lisätalousarvio | 388 000 |
2021 talousarvio | 17 726 000 |
2020 tilinpäätös | 17 797 000 |
02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 61 880 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) oppimateriaalin kehittämiseen ja tuottamiseen
2) enintään 620 000 euroa ruotsinkielisen ja muun vähälevikkisen oppimateriaalimyynnin liiketaloudellisten suoritteiden hintojen alentamiseen
3) enintään 80 000 euroa avustuksina jaettavaksi vähälevikkisen ruotsinkielisen oppimateriaalin tuottamiseen
4) 500 000 euroa avustuksena saamelaiskäräjille saamenkielisen oppimateriaalin tuottamiseen
5) EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen
6) enintään 14 506 000 euroa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksesta aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen
7) 524 000 euroa kielitutkintojen kehittämiseen ja toimeenpanoon, auktorisoitujen kääntäjien koulutukseen ja tutkintojen kehittämiseen sekä oikeustulkkirekisterin kehittämiseen ja toiminnan ylläpitokustannuksiin
8) 1 600 000 euroa suomalaisen koulutuksen tunnettuuden ja yhteistyön edistämiseen, erityisesti Suomen kielen ja kulttuurin opetuksen järjestämiseen ja tunnettuuden lisäämiseen mukaan lukien ulkomailla palvelevien yliopisto-opettajien sekä muiden asiantuntijoiden, yhteensä enintään 47 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen
9) 2 870 000 euroa opiskelija-, harjoittelija-, opettaja-, nuoriso- ja asiantuntijavaihtoon sekä virkamiesvaihtoon myönnettäviin stipendeihin, apurahoihin ja avustuksiin
10) enintään 14 676 700 euroa tekijänoikeuslakiin (404/1961) perustuvien kopiointi- ja muiden käyttöoikeuskorvausten sekä kopiointia, tallennusta ja käyttöoikeuksia (ml. elokuvat) koskevan tiedotus- ja selvitystoiminnan menojen maksamiseen
11) enintään 2 842 000 euroa EU:n ja Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamien hankkeiden ja ohjelmien kansalliseen rahoitukseen, monenkeskiseen ja kahdenväliseen yhteistyöhön, korkeakoulutuksen tunnetuksi tekemiseen ja kansainvälistämistä edistäviin apurahoihin sekä Saamelaisen korkeakoulun pohjoismaisen tutkimustoiminnan kansallisen rahoitusosuuden maksamiseen
12) enintään 259 000 euroa Luova Eurooppa -ohjelman hallinnoinnista aiheutuvien menojen maksamiseen ja kansalliseen vastinrahoitukseen
Määrärahasta on varattu 550 000 euroa ennakoinnin kehittämisestä aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen jatkuvan oppimisen uudistuksen (RRF pilari3) palvelujärjestelmän uudistamiseen liittyen osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.
Momentille saa nettobudjetoida Euroopan unionin rahoittamien Erasmus+ ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmien ja Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamat Nordplus-ohjelman apurahoja koskevat tulot ja menot sekä muut hankkeet. Kansainväliseen toimintaan myönnettävät avustukset ja apurahat budjetoidaan maksupäätösperusteisesti poiketen tulojen ja menojen kohdentamista koskevista yleisistä määräyksistä.
Selvitysosa:Opetushallitus toimii koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja elinikäisen oppimisen kehittämis-, palvelu- ja hallintotehtävien sekä yhteiskunnan kansainvälistymisen edistämisen asiantuntijavirastona. Opetushallitus edistää osaamista, sivistyksen ja avarakatseisuuden vahvistumista yhteiskunnassa, koulutuksellisen tasa-arvon ja kestävän hyvinvoinnin lisääntymistä sekä globaalissa ympäristössä ja tulevaisuuden työelämässä tarvittavien taitojen vahvistumista. Osaamista kehittämällä luodaan pohja kestävälle kasvulle. Määrärahasta maksetaan myös tekijänoikeuslakiin perustuvia korvauksia valtionhallinnossa sekä koulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa tapahtuvista suojatun aineiston käytöstä tekijänoikeuksien haltijoita edustavien järjestöjen kanssa tehtävien sopimusten mukaisesti sekä sopimusten tekemisestä aiheutuvia kuluja.
Elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteet liittyvät Suomen kestävän kasvun ohjelman tavoitteeseen osaamistason nosto ja jatkuvan oppimisen uudistus (RRF pilari3).
Suoritteet ja julkishyödykkeet
Mittarit | 2020 toteutuma |
2021 arvio |
2022 tavoite |
Opintopolku-palvelun kävijämäärä (lkm) | 14 950 000 | 15 500 000 | 16 000 000 |
Opintopolku-palvelussa julkaistujen koulutusten määrä (lkm) | 18 500 | 20 000 | 24 000 |
Oma Opintopolussa tarjolla olevat palvelut (lkm) | 4 | 5 | 6 |
KOSKI, kansalaisten kirjautumiset (lkm) | 936 606 | 1 000 000 | 1 100 000 |
KOSKI, kansalainen jakanut tietojaan linkillä | 81 147 | 88 000 | 96 000 |
VARDA, tietojen luovutus viranomaiskäyttöön | 2 | 2 | 2 |
Asiakaspalveluratkaisussa käsiteltävät asiat (lkm) | 29 800 | 36 000 | 38 000 |
Myynnissä olevien julkaisujen ja vähälevikkisten oppimateriaalien määrä (kpl) | 430 | 450 | 465 |
Saatavilla olevien oppimista tukevien kustannettujen digimateriaalien määrä (kpl) | 227 | 155 | 155 |
Maksullisten koulutusten ja tapahtumien koulutettavapäivät (kpl) | 5 722 | 6 500 | 8 000 |
Julkaistujen opetussuunnitelmien määrä ePerusteet -palvelussa (lkm) | 819 | 2 650 | 3 550 |
Palvelukyky ja laatu
Tavoite/tehtävä | Mittari | Asteikko | 2020 toteutuma |
2021 arvio |
2022 tavoite |
Päätösten käsittelyaika | Tutkinnon tunnustaminen | Kk/pts | 2,6 | 2,5 | 2,5 |
Asiakastyytyväisyys | Kansainvälinen ohjelmatoiminta (joka 3. vuosi) | 1—100 | - | 92 | - |
Maksullinen koulutus | 1—5 | 4,3 | 4,3 | 4,1 | |
Hakijapalaute Opintopolusta | 1-—5 | 4,1 | 4,2 | 4,2 |
- — Opetushallitus kehittää koulutusta, varhaiskasvatusta ja jatkuvaa oppimista sekä edistää kansainvälisyyttä. Opetushallitus parantaa palvelujaan yhdessä asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa. Opetushallitus varmistaa asiakkailleen sujuvan asioinnin ja laadukkaat asiantuntijapalvelut.
- — Opetushallitus jatkaa johdonmukaista ja pitkäjänteistä uudistamistyötä vaikuttavuustavoitteidensa mukaisesti toiminnan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden vahvistamiseksi.
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
Mittari | Asteikko | 2020 toteutuma |
2021 tavoite |
2022 tavoite |
Henkilötyövuodet 1) | Htv | 342 | 360 | 360 |
Henkilötyövuodet (perustoimintamenot) | Htv | 307 | 327 | 327 |
Johtajuusindeksi | 1—5 | 3,3 | 3,6 | 3,6 |
Työtyytyväisyysindeksi | 1—5 | 3,4 | 3,6 | 3,6 |
Henkilöstön lähtövaihtuvuus | % | 10,3 | 10,0 | 10,0 |
Sairauspoissaolot | Työpäivää/htv | 4,7 | 6,0 | 6,0 |
1) Eri momenteilta rahoitettavat yhteensä sisältäen ulkomaan lehtorit.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
2020 toteutuma |
2021 varsinainen talousarvio |
2022 esitys |
|
Bruttomenot | 121 541 | 119 729 | 116 880 |
Bruttotulot | 51 917 | 55 000 | 55 000 |
Nettomenot | 69 624 | 64 729 | 61 880 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 13 390 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 11 722 |
Maksullisen palvelutoiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, liiketaloudelliset suoritteet, vähälevikkinen oppimateriaalituotanto (1 000 euroa)
2020 toteutuma |
2021 varsinainen talousarvio |
2022 esitys |
|
Maksullisen toiminnan tuotot | 1 531 | 1 200 | 1 200 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | 2 263 | 1 820 | 1 820 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | -732 | -620 | -620 |
Kustannusvastaavuus, % | 68 | 66 | 66 |
Hintatuki | 620 | 620 | 620 |
Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen, % | 95 | 100 | 100 |
Maksullisen palvelutoiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, muut liiketaloudelliset suoritteet (1 000 euroa)
2020 toteutuma |
2021 varsinainen talousarvio |
2022 esitys |
|
Maksullisen toiminnan tuotot | 1 082 | 2 000 | 1 000 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | 1 273 | 1 800 | 880 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | -191 | 200 | 120 |
Kustannusvastaavuus, % | 85 | 111 | 114 |
Maksullisen palvelutoiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, julkisoikeudelliset suoritteet (1 000 euroa)
2020 toteutuma |
2021 varsinainen talousarvio |
2022 esitys |
|
Maksullisen toiminnan tuotot | 524 | 500 | 500 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | 728 | 900 | 900 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | -204 | -400 | -400 |
Kustannusvastaavuus, % | 72 | 56 | 56 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Jatkuvan oppimisen uudistus (RRF pilari3) | 550 |
Kertamenojen poistuminen | -1 800 |
Luova Eurooppa -ohjelma (siirto momentilta 29.80.31) | 259 |
Toimintamenojen tasokorotus (siirron palautus momentille 29.10.01) | -2 000 |
JTS-miljardin tuottavuussäästö | -39 |
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-konsernin liikelaitosten vuokrissa | 13 |
Palkkausten tarkistukset | 168 |
Yhteensä | -2 849 |
Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.
2022 talousarvio | 61 880 000 |
2021 III lisätalousarvio | 242 000 |
2021 talousarvio | 64 729 000 |
2020 tilinpäätös | 67 956 000 |
03. Opetushallituksen yhteydessä toimivien viranomaisten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 5 058 000 euroa.
Käyttösuunnitelma (euroa)
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus | 3 122 000 |
Ylioppilastutkintolautakunnan kanslia | 1 936 000 |
Yhteensä | 5 058 000 |
---|
Selvitysosa:Kansallinen koulutuksen arviointikeskus toimii koulutuksen ja varhaiskasvatuksen ulkopuolista arviointia suorittavana riippumattomana asiantuntijaorganisaationa, joka tuottaa tietoa koulutuspoliittista päätöksentekoa ja koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämistä varten.
Ylioppilastutkintolautakunnan kanslia hoitaa ja kehittää ylioppilastutkinnon toimeenpanoa ja lautakunnan hallintoa.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
2020 toteutuma |
2021 varsinainen talousarvio |
2022 esitys |
|
Bruttomenot | 15 400 | 12 313 | 12 799 |
---|---|---|---|
Bruttotulot | 7 594 | 7 300 | 7 741 |
Nettomenot | 7 806 | 5 013 | 5 058 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 4 105 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 2 981 |
Maksullisen palvelutoiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, julkisoikeudelliset suoritteet (1 000 euroa)
2020 toteutuma |
2021 varsinainen talousarvio |
2022 esitys |
|
Maksullisen toiminnan tuotot | 7 463 | 6 900 | 7 613 |
---|---|---|---|
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | 7 620 | 7 800 | 7 845 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | -157 | -900 | -232 |
Kustannusvastaavuus, % | 98 | 88 | 97 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Oppivelvollisuuden laajentaminen, ylioppilastutkintolautakunta | 100 |
JTS-miljardin tuottavuussäästö | -54 |
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-konsernin liikelaitosten vuokrissa | -1 |
Yhteensä | 45 |
2022 talousarvio | 5 058 000 |
2021 III lisätalousarvio | 209 000 |
2021 talousarvio | 5 013 000 |
2020 tilinpäätös | 6 682 000 |
04. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 450 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen tehtävän mukaisten siirtomenojen maksamiseen.
Määrärahasta on varattu 13 350 000 euroa jatkuvan oppimisen uudistamiseen (RRF pilari3) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.
Selvitysosa:Jatkuvan oppimisen palvelukeskuksen tehtävänä on toimialaansa liittyvä tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden kehittäminen ja koordinointi, osaamis- ja työvoimatarpeen ennakointitiedon analysointi, erityisesti työssä oleville ja työvoiman ulkopuolella oleville suunnatun ja muuta julkisesti tuettua koulutustarjontaa täydentävän koulutuksen ja muiden osaamispalveluiden rahoittaminen sekä alueellisten ja muiden yhteistyöverkostojen tuki ja vaikuttavuuden edistäminen.
Elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteet liittyvät Suomen kestävän kasvun ohjelman tavoitteeseen osaamistason nosto ja jatkuvan oppimisen uudistus (RRF pilari3).
Tavoitteet vihreän siirtymän ja digitaalisen muutoksen tukemisesta varmistetaan rahoitettavien koulutusten valintakriteereillä.
Määrärahan käytöstä arvioidaan siirtomenojen osuudeksi 60 prosenttia ja kulutusmenojen osuudeksi 40 prosenttia.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Jatkuvan oppimisen uudistus (RRF pilari3) | 13 350 |
Palvelukeskuksen toimintamenot (siirto momentilta 29.01.53) | 500 |
Palvelukeskuksen toimintamenot (siirto momentilta 29.10.20) | 200 |
Palvelukeskuksen toimintamenot (siirto momentilta 29.20.21) | 200 |
Palvelukeskuksen toimintamenot (siirto momentilta 29.40.20) | 200 |
Yhteensä | 14 450 |
Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.
2022 talousarvio | 14 450 000 |
2021 III lisätalousarvio | 46 300 000 |
21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 611 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) kansainvälisten järjestöjen toimintaan ja pohjoismaiseen yhteistyöhön osallistumisesta sekä kulttuurisopimusten ja vaihto-ohjelmien toimeenpanosta aiheutuviin menoihin
2) ulkomaille suuntautuvan kulttuuri- ja sivistystoiminnan palkkaus- ja ohjelmamenoihin tarkoitettujen avustusten ja apurahojen maksamiseen
3) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.
Selvitysosa:
Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)
Fulbright-stipendivaihtotoiminta | 319 000 |
Muut kansainväliset hankkeet | 2 292 000 |
Yhteensä | 2 611 000 |
Määrärahalla rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan monenkeskiseen ja kahdenväliseen kansainväliseen yhteistyöhön, ulkosuomalaistoimintaan sekä sukukansayhteistyöhön liittyviä hankkeita.
Määrärahan käytöstä arvioidaan siirtomenojen osuudeksi 16 prosenttia ja kulutusmenojen osuudeksi 84 prosenttia.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Kertaluonteisen lisäyksen poistuminen | -50 |
Kertamenon poistuminen | -500 |
Yhteensä | -550 |
2022 talousarvio | 2 611 000 |
2021 talousarvio | 3 161 000 |
2020 tilinpäätös | 2 661 000 |
29. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 34 000 000 euroa.
Selvitysosa:
Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.
2022 talousarvio | 34 000 000 |
2021 talousarvio | 34 000 000 |
2020 tilinpäätös | 30 703 298 |
30. Lasten ja nuorten harrastustoiminta (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 14 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestämisestä aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen.
Selvitysosa:Määrärahalla tuetaan lasten ja nuorten toiveisiin vastaavaa harrastustoimintaa paikallis- tai aluetasolla. Malli tukee lasten ja nuorten harrastamisen sekä perheiden hyvinvoinnin yhteensovittamista siten, että harrastustoiminta toteutetaan pääsääntöisesti koulupäivän yhteydessä.
Malli edistää koulujen ja harrastustoimijoiden monialaista yhteistyötä. Mahdollistamalla jokaiselle mieluinen maksuton harrastusmahdollisuus edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
2022 talousarvio | 14 500 000 |
2021 talousarvio | 14 500 000 |
2020 tilinpäätös | 10 000 000 |
50. Eräät avustukset (kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 1 547 000 euroa.
Käyttösuunnitelma (euroa)
1. | Svenska Finlands folkting -nimisestä järjestöstä annetun lain (1331/2003) mukainen valtionavustus | 773 000 |
2. | Paasikivi-Seura | 10 000 |
3. | Tammenlehvän perinneliitto | 63 000 |
4. | Ruotsinkielisen viittomakielen elvytysohjelma | 131 000 |
5. | Vähemmistökielisen sanomalehdistön tuki | 500 000 |
6. | OKKA-säätiö | 60 000 |
7. | UKK-Seura | 10 000 |
Yhteensä | 1 547 000 |
---|
Selvitysosa:
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Kertamenon poistuminen | -30 |
Yhteensä | -30 |
2022 talousarvio | 1 547 000 |
2021 talousarvio | 1 577 000 |
2020 tilinpäätös | 1 737 000 |
51. Avustukset kirkolliseen ja uskonnolliseen toimintaan (kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 3 572 000 euroa.
Käyttösuunnitelma (euroa)
1. | Avustus ortodoksiselle kirkolle (L 985/2006, 119 §) | 2 652 000 |
2. | Avustukset Suomen Merimieskirkolle | 134 000 |
— mistä merimieskirkkojen rakennusavustuksiin ja rakennuslainojen hoitoon (enintään) | 52 000 | |
3. | Avustukset eräiden siirtoväen sankarihautojen hoitoon ja luovutetun alueen hautausmaiden kunnostamiseen | 32 000 |
4. | Avustus rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille | 674 000 |
5. | Avustus uskontojen vuoropuhelun edistämiseen | 80 000 |
Yhteensä | 3 572 000 |
Selvitysosa:
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Helsingin juutalaisen seurakunnan synagogan ja seurantakeskuksen turvallisuuden parantaminen ja ylläpitäminen | 150 |
Indeksitarkistus (1,6 %) | 42 |
Kertamenon poistuminen | -300 |
Yhteensä | -108 |
2022 talousarvio | 3 572 000 |
2021 II lisätalousarvio | 1 500 000 |
2021 talousarvio | 3 680 000 |
2020 tilinpäätös | 8 179 000 |
52. Valtion rahoitus evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 118 856 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion rahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolle eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin annetun lain (430/2015) mukaiseen rahoitukseen.
Selvitysosa:Evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoituksen perusteena ovat hautaustoimeen, väestökirjanpitoon ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoon liittyvät laissa säädetyt tehtävät.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Indeksitarkistus (1,6 %) | 1 872 |
Yhteensä | 1 872 |
2022 talousarvio | 118 856 000 |
2021 talousarvio | 116 984 000 |
2020 tilinpäätös | 115 596 000 |
53. Jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 16 010 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) työikäisten osaamisen kehittämisestä ja kokeiluista aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen
2) maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden koulutuspolkujen nopeuttamisesta ja tukemisesta sekä suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista edistävistä toimista aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen
3) enintään seitsemää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.
Määrärahasta on varattu 9 000 000 euroa jatkuvan oppimisen digitalisaatio-ohjelman (RRF pilari3) mukaisten menojen ja avustusten maksamiseen osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.
Selvitysosa:Elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteet liittyvät Suomen kestävän kasvun ohjelman tavoitteeseen osaamistason nosto ja jatkuvan oppimisen uudistus (RRF pilari3).
Määrärahan käytöstä arvioidaan siirtomenojen osuudeksi 36 prosenttia ja kulutusmenojen osuudeksi 64 prosenttia.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Jatkuvan oppimisen digitalisaatio-ohjelma (RRF pilari3) | 9 000 |
Jatkuvan oppimisen vahvistaminen (HO 2019 kertaluonteinen) | -40 000 |
Palvelukeskuksen toimintamenot (siirto momentille 29.01.04) | -500 |
Yhteensä | -31 500 |
Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.
2022 talousarvio | 16 010 000 |
2021 III lisätalousarvio | -38 500 000 |
2021 talousarvio | 47 510 000 |
2020 tilinpäätös | 46 510 000 |
66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 246 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Unescon ja muiden hallitustenvälisten monenkeskisen sivistyksellisen yhteistyön järjestöjen ja ohjelmien jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien maksamiseen.
Selvitysosa:
Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)
Unescon jäsenmaksu | 1 409 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan nuorisosäätiöön | 38 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston nuorisokortin osittaissopimuksesta | 5 000 |
Suomen maksuosuus WIPOlle | 110 000 |
Suomen maksuosuus ICCROMille | 20 000 |
Maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelua koskevasta sopimuksesta aiheutuvat menot | 14 000 |
OECD/CERI jäsenmaksu | 45 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston EURIMAGES-rahastoon | 325 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan audiovisuaaliselle observatoriolle | 22 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan nykykielten keskukselle | 30 000 |
Suomen maksuosuus WADAlle | 95 000 |
OECD/INES jäsenmaksu | 32 000 |
Suomen maksuosuus kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemista ja edistämistä koskevasta Unescon yleissopimuksesta | 20 000 |
Suomen maksuosuus urheilun dopinginvastaisesta Unescon yleissopimuksesta | 20 000 |
Suomen maksuosuus aineettoman kulttuuriperinnön suojelua koskevasta Unescon yleissopimuksesta | 15 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston kulttuurireittejä koskevasta laajennetusta osittaissopimuksesta | 7 000 |
Suomen maksuosuus Pohjoisen ulottuvuuden kulttuurikumppanuudesta | 20 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston urheilua koskevasta laajennetusta osittaissopimuksesta | 19 000 |
Yhteensä | 2 246 000 |
---|
2022 talousarvio | 2 246 000 |
2021 talousarvio | 2 246 000 |
2020 tilinpäätös | 2 058 020 |