Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2022

10. Muut verotPDF-versio

03. Autovero

Momentille arvioidaan kertyvän 726 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena pois lukien tuloarvioon kohdistuvat oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella.

Selvitysosa:Vero perustuu autoverolakiin (777/2020). Autovero määräytyy ajoneuvon hiilidioksidipäästön ja sen hinnan perusteella. Autoveroprosentti vaihtelee 2,7—48,9 prosentin välillä hiilidioksidipäästöstä riippuen WLTP-mittaustavan mukaisesti. Pakettiautojen verotus vastaa henkilöautojen verotusta, mutta kookkaiden pakettiautojen veroa alennetaan kokonaismassan perusteella.

Autoveron tuoton kehitys riippuu sekä verotettavien ajoneuvojen määrän että keskimääräisen veron kehityksestä. Automyynnin määrän ennustetaan nousevan vuoden 2020 matalalta tasolta vuosina 2021 ja 2022, mutta samalla sähköautojen myyntiosuuden kasvun sekä polttomoottoriautojen päästötasojen laskun myötä keskimääräinen autoveron määrä jatkaa alenemistaan. Autoveron tuottoon vuosina 2021 ja 2022 vaikuttaa myös verotusmenettelyn muutoksen seurauksena syntynyt käytettyjen autojen veropäätösten käsittelyruuhka. Tämän takia vuoden 2021 autoverokertymästä n. 95 milj. euroa ennakoidaan siirtyvän kertyväksi vasta vuoden 2022 puolella.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen, jolla täyssähköautot vapautettaisiin autoverosta ja korotetaan sitä vastaavasti täyssähköautojen ajoneuvoveron perusveroa. Autoveron vapautus koskee 1.10.2021 jälkeen verotettavia autoja.

Autoveron veropohjan keskeisten erien arvioitu kehitys

  2020 2021 ennuste 2022 ennuste
  kpl keskim.
vero, euroa
kpl keskim.
vero, euroa
kpl keskim.
vero, euroa
             
Uudet henkilöautot 93 100 4 600 103 000 3 900 110 000 3 500
Käytetyt henkilöautot 43 700 4 500 47 000 4 000 48 000 3 700

Uutena verotettujen henkilöautojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö vuonna 2020 oli arviolta noin 121 g/km WLTP-mittaustavan mukaisesti. Uusien henkilöautojen hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet vuodesta 2008 lähtien.

Autoveron arvioitu kertymä eri ajoneuvoryhmistä (milj. euroa)

  2020
tilinpäätös
2021
talousarvio
2022
esitys
       
Henkilöautot 631 700 632
Pakettiautot 71 78 75
Moottoripyörät 14 12 16
Muut ajoneuvot 6 5 3
Yhteensä 722 795 726

Merkittävin autoveroennusteen riski liittyy verotettaviksi tulevien ajoneuvojen kysyntään. Uusien henkilöautojen kysynnän poikkeaminen ennustetusta 10 000 kappaleella vaikuttaisi verotuottoon n. 35 milj. euroa.

Autoverotukseen sisältyy useita verotukia. Tavallisten taksien verotukea on asteittain pienennetty ja taksien autoveron alennus poistuu kokonaan vuoden 2022 heinäkuun alusta.

Autoveron arvioitu verotuki (milj. euroa)

  2020 2021 2022
       
Tavallisten taksien verotuki 2 2 1
Invalidien autoverotuki 2 2 2
Pelastusautojen, sairasautojen, inva- ja esteettömien taksien, matkailuautojen sekä muiden ajoneuvojen verotuet 92 92 92
Autoveron vientipalautus 10 10 10

2022 talousarvio 726 000 000
2021 talousarvio 795 000 000
2020 tilinpäätös 722 198 017

05. Varainsiirtovero

Momentille arvioidaan kertyvän 987 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena pois lukien tuloarvioon kohdistuvat oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella.

Selvitysosa:Vero perustuu varainsiirtoverolakiin (931/1996). Vuonna 2022 varainsiirtoveron määrä on 4 % kiinteistöjen kauppahinnasta. Asunto-osakeyhtiön, keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön ja kiinteistöyhtiön osakkeiden omistusoikeuden luovutuksesta suoritettavan varainsiirtoveron määrä on 2 % kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta. Muiden kuin asunto- tai kiinteistöyhtiöiden osakkeiden omistusoikeuden luovutuksesta suoritettavan varainsiirtoveron määrä on 1,6 % kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta.

Varainsiirtoveron tuotosta suurin osa kertyy asunto- ja kiinteistökaupasta. Varainsiirtoveron tuotto vaihtelee vuosittain huomattavasti johtuen muun muassa veron piiriin kuuluvien yritysjärjestelyjen määrän vaihtelusta, samoin kuin asunto- ja kiinteistömarkkinoiden suhdannevaihteluista. Talousarvioesityksessä on käytetty oletusta, että vuonna 2022 asunto-osakekaupan arvo nousisi 2,8 % sekä kiinteistökaupan arvo nousisi 2,2 %. Varainsiirtovero tulee suorittaa 2—6 kuukauden kuluessa, uusien asunto-osakkeiden tapauksessa tätäkin myöhemmin, minkä johdosta asunto- ja kiinteistökaupassa tapahtuvat muutokset näkyvät varainsiirtoveron kertymässä jopa vuoden viiveellä.

Varainsiirtoveroon kohdistuu 11 verotukea, joista kolmelle pystytään laskemaan arvo. Merkittävimmät varainsiirtoverotuksen verotuet ovat ensiasunnon ostajien vapautus varainsiirtoverosta ja se, että julkisen kaupankäynnin kohteena olevien arvopaperien kauppa ei kuulu varainsiirtoveron piiriin.

Varainsiirtoverotuksen merkittävimmät verotuet (milj. euroa)

  2020 2021 2022
       
Ensiasunnon luovutuksen varainsiirtoverovapaus 125 125 125
Julkisesti listatun arvopaperin varainsiirtoverovapaus 2 000 2 000 2 000
Yhteensä 2 125 2 125 2 125

2022 talousarvio 987 000 000
2021 I lisätalousarvio 70 000 000
2021 talousarvio 780 000 000
2020 tilinpäätös 832 906 449

06. Arpajaisvero

Momentille arvioidaan kertyvän 70 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena pois lukien tuloarvioon kohdistuvat oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella.

Selvitysosa:Vero perustuu arpajaisverolakiin (552/1992). Vero kertyy lähes kokonaan yksinoikeudella toimeenpannuista arpajaisista, joista vero kerätään rahapanosten ja maksettujen voittojen erotuksesta.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen, jolla arpajaisveron alennusta jatketaan vuosille 2022 ja 2023. Muutoksella kompensoidaan edunsaajille rahapelitoiminnan tuottojen tuloutuksen laskua vuosien 2022 ja 2023 osalta. Muutos pienentää arpajaisveron tuottoa n. 74 milj. euroa vuonna 2022 ja vuositasolla n. 89 milj. euroa.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.


2022 talousarvio 70 000 000
2021 talousarvio 90 700 000
2020 tilinpäätös 174 872 239

07. Ajoneuvovero

Momentille arvioidaan kertyvän 1 104 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu ajoneuvoverolakiin (1281/2003). Vero koostuu perusverosta ja käyttövoimaverosta.

Perusveroa kannetaan henkilö- ja pakettiautoista. Perusvero on määräytynyt vuodesta 2011 alkaen ajoneuvon hiilidioksidipäästön perusteella. Jos hiilidioksidipäästön määrästä ei ole merkintää ajoneuvorekisterissä, vero perustuu ajoneuvon kokonaismassaan. Veroa kannetaan vain niiltä päiviltä, joilta ajoneuvo on ilmoitettu liikennekäyttöön.

Käyttövoimaveroa määrätään ajoneuvolle, jota käytetään muulla voimalla tai polttoaineella kuin moottoribensiinillä. Henkilö- ja pakettiautojen käyttövoimaveron tarkoituksena on tasata eri polttoaineiden tai käyttövoiman toisistaan poikkeavasta verotuksesta johtuvaa verorasituksen eroa. Koska käyttövoimavero on kiinteä ja polttoaineverotus taas riippuu ajoneuvokohtaisesta polttoainekulutuksesta ja ajosuoritteesta, verorasituksen tasaus toteutuu keskimääräisyyksiin perustuvilla oletuksilla. Muiden ajoneuvojen kuin henkilöautojen käyttövoimaverolla on fiskaalisia ja EU-oikeudellisia perusteita.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen, jolla täyssähköautot vapautettaisiin autoverosta ja korotetaan sitä vastaavasti täyssähköautojen ajoneuvoveron perusveroa. Ajoneuvoveron korotus ei koske aiemmin käyttöönotettuja täyssähköautoja.

Ajoneuvoveron kertymän jakautuminen perusveroon ja käyttövoimaveroon ajoneuvolajeittain (milj. euroa)

  2020
tilinpäätös
2021
talousarvio
2022
esitys
       
Perusvero      
— henkilöautot 605 590 555
— pakettiautot 120 110 101
Käyttövoimavero      
— henkilöautot 336 334 343
— pakettiautot 33 33 33
— kuorma-autot 60 60 58
Maksutapalisä 14 14 14
Yhteensä 1 168 1 143 1 104

Ajoneuvoverotukseen sisältyvien verotukien yhteismääräksi arvioidaan 19 milj. euroa. Merkittävin verotuki on invalidien vapautus ajoneuvoveron perusverosta, jonka suuruudeksi arvioidaan 15 milj. euroa.


2022 talousarvio 1 104 000 000
2021 talousarvio 1 143 000 000
2020 tilinpäätös 1 167 612 195

08. Jätevero

Momentille arvioidaan kertyvän 6 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena pois lukien tuloarvioon kohdistuvat oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella.

Selvitysosa:Vero perustuu jäteverolakiin (1126/2010). Jäteveron määrä on 70 euroa kaatopaikalle viedyltä jätetonnilta.


2022 talousarvio 6 000 000
2021 talousarvio 8 000 000
2020 tilinpäätös 6 507 851