Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
              41. Energiatuki
         30. Työllisyys ja yrittäjyys
         40. Yritysten erityisrahoitus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2022

20. Uudistuminen ja vähähiilisyysPDF-versio

Selvitysosa:Elinkeino-, innovaatio- ja energiapolitiikoilla edistetään elinkeinoelämän uudistumista ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistumista sekä laajemmin yhteiskunnan kehittymistä hiilineutraaliksi. Tämä edellyttää uusia toimenpiteitä sekä julkisen sektorin ja yritysten tiivistä vuorovaikutusta. On kehitettävä uusia ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluja sekä otettava käyttöön tuotantotapoja, joilla teollisuuden prosessit voidaan muuttaa vähähiilisiksi. Tähän panostamalla yritykset voivat tarjota kotimaisiin vahvuuksiin perustuvia ympäristöllisesti kestäviä ratkaisuja, joiden kysyntä maailmanmarkkinoilla on kasvamassa.

Siirtymistä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa vauhditetaan investoimalla uusiutuviin energialähteisiin, edistämällä resurssitehokkuutta (energia- ja resurssitehokkuus) sekä lisäämällä uusiutuvan energian osuutta energian käytössä. Vähähiilisyyttä ja päästöttömän energiajärjestelmän luomista tukevat politiikkatoimet mahdollistavat talouden kestävän kehityksen.

Innovaatiojärjestelmän uudistamista jatketaan ottaen huomioon hallitusohjelman linjaukset sekä viimeaikaisten arviointien suositukset. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tiekartan toimenpiteillä parannetaan suomalaisen tki-ympäristön globaalia vetovoimaa ja kannustetaan tki-investointien lisäämiseen Suomessa. Yritysten, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen pitkäjänteistä tki-yhteistyötä vahvistetaan kumppanuusmallilla. Tällä lisätään tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan laatua ja vaikuttavuutta ja tuetaan kansainvälisesti kilpailukykyisten innovaatiokeskittymien ja ekosysteemien muodostumista Suomeen. Tutkimus- ja innovaatiorahoitusta suunnataan yhteiskunnan ja elinkeinoelämän uudistumisen kannalta keskeisille aloille ja lupaaviin kasvumahdollisuuksiin. Tiekartan toimenpiteillä tuetaan myös tutkimustoiminnan tulosten ja innovaatioiden kaupallistamista ja sen edellytyksiä. Yrityksiä kannustetaan uudistamiseen hyödyntäen uutta teknologiaa ja uusia arvonluonnin lähteitä.

Politiikan toimintatapoja ja keinoja uudistetaan mm. hyödyntämällä digitalisaatiota, toteuttamalla kokeiluja, kehittämällä säädösympäristöä sekä rakentamalla hallinnonalarajat ylittäviä kehittämistoimia ja ohjelmakokonaisuuksia.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti tulosalueelle seuraavat yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2022:

Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet

  2020
arvio/toteutuma
2021
arvio
2022
arvio
       
Ilmastotavoitteet toteutuvat      
— Päästökaupan ulkopuoliset kasvihuonekaasupäästöt (Mt CO2 ekv.) 29 29 28
Investoinnit Suomessa lisääntyvät      
— Teollisuuden kiinteät investoinnit (mrd. euroa) 4,08 4,64 5,10
— Suorien ulkomaisten sijoitusten kanta / BKT (%) 32 33 > 33
Innovaatiotoiminta vahvistuu      
— Yritysten t&k-investoinnit, volyymin vuotuinen kasvu (%) 1,60 > 2,0 > 3,0

20. Energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian käytön edistäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 4 420 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) energian tehokkaan käytön ja uusiutuvien energianlähteiden käytön edistämiseen, kehittämishankkeisiin ja selvityksiin sekä informaatio- ja neuvontatoimintaan

2) energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiaa koskevaan sääntelyn valmisteluun, kansalliseen toimeenpanoon ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Selvitysosa:Momentilta rahoitettavia toimenpidekokonaisuuksia ovat energiatehokkuusdirektiivin ja -sopimusten sekä energiakatselmusjärjestelmän toimeenpano, EU-laajuisten tuotteiden energiatehokkuusvaatimuksien aikaansaaminen, kuluttajien energiataloudelliseen käyttäytymiseen vaikuttaminen ja uusiutuvan energian käytön edistäminen sekä vaikutusten arviointi ja kansainväliset raportointivelvoitteet ja yhteishankkeet.

Toiminnalla kootaan, jalostetaan ja jaetaan tietoa sekä kehitetään menetelmiä ja vauhditetaan uuden teknologian käyttöönottoa yhteistyössä kuntien, yritysten ja toimialajärjestöjen kanssa, hyödyntäen myös kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia. Laajoille kuluttajaryhmille suunnatussa energian tehokkaaseen käyttöön ja uusiutuviin energialähteisiin liittyvässä neuvonta- ja tiedotustoiminnassa tehdään tiivistä yhteistyötä asiantuntijaorganisaatioiden kanssa sekä tuetaan alueellisia toimijoita.

Vaikuttavuus

  2020
toteutuma
2021
tavoite
2022
tavoite
2030
tavoite
         
Energian loppukäyttö (TWh) 280 < 295 < 294 < 290
Kumulatiivinen energiansäästö vuodesta 2021— (TWh) - > 24 > 45 > 130

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Informaatio- ja neuvontatoiminta 2 720 000
Energiatehokkuussopimusjärjestelmä 600 000
Energiakatselmusjärjestelmä 200 000
Uusiutuvan energian käytön edistäminen 250 000
Seuranta, vaikutusten arviointi ja kv-raportointi 600 000
EU-kehityshankkeet ja taustaselvitykset 50 000
Yhteensä 4 420 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Energia- ja ilmastostrategian mukainen lisärahoitus -1 000
Energianeuvonnan lisätehtävät (siirto momentilta 32.01.09) 80
Siirto momentilta 32.20.41 1 920
Yhteensä 1 000

2022 talousarvio 4 420 000
2021 talousarvio 3 420 000
2020 tilinpäätös 4 420 000

40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 475 550 000 euroa.

Valtuus

Vuonna 2022 saa tehdä uusia rahoituspäätöksiä enintään 572 518 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2021 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2022 enintään 20 000 000 eurolla.

Määrärahaa ja valtuutta saa käyttää:

1) valtionavustuslain (688/2001), valtioneuvoston tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta koskevan asetuksen (1444/2014), Euroopan komission asetuksen (EU 651/2014) sekä Euroopan komission vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen (EU 1407/2013) mukaisesti yrityksille ja muille yhteisöille tuotteiden, tuotantomenetelmien ja palveluiden kehittämistä ja hyödyntämistä koskevaan teknologiseen, liiketoiminnalliseen ja muuhun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä työelämän kehittämishankkeisiin

2) valtion budjettitalouden organisaatioiden sekä korkeakoulujen ja vastaavien julkista tutkimusta tai tiedon levittämistä tekevien organisaatioiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin, kansallisiin ja kansainvälisiin ohjelmiin ja hankkeisiin sekä niiden valmisteluun, osaamisen ja strategisten toimintaedellytysten kehittämiseen sekä kansainvälisille organisaatioille maksettaviin jäsen- ja ohjelmamaksuihin

3) valtion budjettitalouden organisaatioiden sekä kunnallisten ja muiden julkisten organisaatioiden julkisen toiminnan innovatiivisiin ja työelämän kehittämishankkeisiin

4) julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) 5 §:ssä määriteltyjen hankintayksiköiden julkisen toiminnan laatua ja kustannustehokkuutta kohottaviin innovaatioihin liittyvien julkisten hankintojen (innovatiiviset julkiset hankinnat) valmisteluun ja toteutukseen

5) kansainvälisille organisaatioille innovaatioyhteistyön ja -ohjelmien jäsen- ja osallistumismaksuihin

6) kansallisiin ja Euroopan unionin rahoitusosuuksiin eurooppalaisissa yhteistyöhankkeissa

7) valtionavustuslain (688/2001), yritysten yhteishankkeisiin myönnettävästä kansainvälistymisavustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1734/2015) ja Euroopan komission vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen (EU 1407/2013) mukaisesti kansainvälistymistä edistävien toimien toteuttamiseen

8) yritysten materiaalikatselmusten kehittämisen yhteydessä suoritettaviin avustusluonteisiin vähämerkityksisiin kustannusosuuksiin, jotka liittyvät yritysten materiaalikatselmuskokeiluihin

9) valtionavustuslain (688/2001) ja valtioneuvoston tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta koskevan asetuksen (1444/2014) mukaisesti Euroopan yhteistä etua koskeviin tärkeisiin hankkeisiin, joiden tukemisen Euroopan komissio on erillisen ilmoituksen perusteella hyväksynyt sisämarkkinoille soveltuvaksi

10) valtionavustuslain (688/2001) ja Euroopan komission asetuksen (EU 651/2014) sekä maksuhyvityksestä audiovisuaalisiin tuotantoihin annetun valtioneuvoston asetuksen (1138/2020) mukaisesti yrityksille ja muille yhteisöille Suomessa tapahtuvaan audiovisuaalisten teosten käsikirjoittamiseen, kehittämisen, tuotannon ja levityksen kustannuksiin sekä myynnin edistämiseen. Avustusta voidaan myöntää myös ulkomaisille toimijoille

11) valtionavustuslain (688/2001), kiertotalouden ja kestävän vihreän kasvun edistämiseen myönnettävästä avustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1197/2020) sekä Euroopan komission asetuksen (EU 651/2014) mukaisesti yrityksille ja muille yhteisöille myönnettävään kiertotalouden investointi- ja innovaatiotukeen.

Momentilta voidaan maksaa rahoitustoimintaan liittyvien tavanomaisten ennakoiden lisäksi ennakoita Business Finland Oy:lle sen myöntämistä avustusvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määrärahasta on varattu

1) 28 700 000 euroa ja valtuudesta 87 800 000 euroa materiaalien ja teollisuuden sivuvirtojen uudelleenkäytön ja kierrätyksen edistämiseen (RRF pilari1)

2) 4 100 000 euroa ja valtuudesta 14 700 000 euroa kiinteistö- ja rakentamisalan vähähiilisten ratkaisujen tukiohjelmaan (RRF pilari1)

3) 3 300 000 euroa ja valtuudesta 14 700 000 euroa mikroelektroniikan arvoketjuun (RRF pilari2)

4) 1 400 000 euroa ja valtuudesta 7 300 000 euroa 6G:n, tekoälyn ja kvanttilaskennan kehittämisympäristöihin (RRF pilari2)

5) 3 800 000 euroa ja valtuudesta 20 000 000 euroa innovaatio- ja tutkimusinfrastruktuurin edistämiseen (RRF pilari3)

6) 8 000 000 euroa ja valtuudesta 58 000 000 euroa veturiyritysrahoitukseen (RRF pilari3)

7) 7 239 000 euroa ja valtuudesta 12 460 000 euroa avainalojen vauhdittamiseen ja osaamiseen vahvistamiseen (RRF pilari3)

8) 5 800 000 euroa ja valtuudesta 7 600 000 euroa innovatiivisten kasvuyritysten tukemiseen (RRF pilari3)

9) 600 000 euroa ja valtuudesta 2 920 000 euroa teollisuuden vähähiilisen, kiertotalouden ja digitaalisen uudistumisen edistämisen ja teollisen palveluviennin kasvattamisen ohjelmaan (RRF pilari3)

10) 600 000 euroa ja valtuudesta 3 000 000 euroa terveys- ja hyvinvointiteknologioihin ja osaamiseen (RRF pilari3)

11) 1 900 000 euroa ja valtuudesta 3 500 000 euroa luovien alojen rakennetukeen (RRF pilari3)

12) 500 000 euroa ja valtuudesta 2 000 000 euroa matkailualan kestävän ja digitaalisen kasvun tukemiseen (RRF pilari3)

osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.

Momentille budjetoituihin kulutusmenoihin liittyvät arvonlisäveromenot maksetaan momentilta 32.01.29.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta kohdistetaan erityisesti elinkeinorakenteiden uudistumista nopeuttaviin riskipitoisiin hankkeisiin. Rahoituksella kannustetaan organisaatioita tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä yhteisiin ohjelmiin, joiden avulla pyritään nopeuttamaan kehitystä sekä kasvattamaan jalostusarvoa ja tuottavuutta sekä edistämään työelämän kehitystä. Rahoituksella kannustetaan uusien miljardiluokan ekosysteemien syntymistä Suomeen. Rahoitusta myönnettäessä otetaan huomioon rahoituksen vaikutus hankkeen toteutukseen, hankkeen vaikuttavuus, tavoiteltava liiketoiminta sekä kehitettävän innovaation tai osaamisen uutuusarvo, tulosten hyödyntäminen, käytettävät voimavarat, taloudelliset edellytykset ja verkottuminen sekä hankkeiden välilliset vaikutukset elinkeinoelämässä ja yhteiskunnassa.

Rahoitusta voidaan myöntää myös Euroopan yhteistä etua koskeville tärkeille hankkeille (Important Projects for Common European Interest, IPCEI) sekä kiertotalouden innovaatio- ja investointihankkeille.

Momentin määrärahasta 65 939 000 euroa ja valtuudesta 233 980 000 euroa on EU:n elpymisvälineen kautta rahoitettavia kokonaisuuksia. Keskeisten materiaalien ja teollisuuden sivuvirtojen uudelleenkäyttöä ja kierrätystä edistäviä investointeja tukemalla tavoitellaan jätemateriaalien ja materiaalien sivuvirtojen uudelleenkäytön ja kierrätyksen lisäämisen kautta luonnonvarojen käytön vähentämistä. Kiinteistö- ja rakentamisalan vähähiilisten ratkaisujen tukiohjelmaan tuettaviksi valittavien toteutusten valintakriteereissä haitallisuus ympäristölle tai luonnon monimuotoisuudelle on poissulkeva ehto, hakijan tulee osoittaa haitattomuus ja ilmastonmuutoksen torjunnan ja sopeutumisen toteutuminen hankkeessa. Toteutusten tulee joko perustua todennettavissa olevaan vähähiilisyyttä edistävään ratkaisuun tai tuottaa toimintamalleja ja työkaluja vähähiilisen talouden toteuttamiseksi ja osoittamiseksi. Kaikki investointikokonaisuudet tukevat vihreää ulottuvuutta. Kaikki rahoitettavat hankkeet kilpailutetaan rahoitushakujen kautta ja päätöksenteossa huomioidaan DNSH-kriteeristö.

Business Finland tukee mikroelektroniikan arvoketjun syntymistä ja 6G:n, tekoälyn ja kvanttilaskennan testaus- ja kokeiluympäristöjä, joissa yritykset ja tutkimuslaitokset kehittävät teknologianeutraaleja projekteja. Investoinnit tukevat digitaalista siirtymää.

Elpymisvälineen kautta TKI-rahoituksen kokonaisuuden rahoitusta kohdennetaan hankkeisiin, jossa keskitytään vähähiiliseen talouteen sekä kykyyn selviytyä ilmastonmuutoksesta ja sopeutua siihen. Investoinnit ja uudistukset edistävät digitalisaatiota tukemalla osaamistason nostoa sekä uuden tiedon tuottamisen ja innovaatiotoiminnan kehitystä. Vihreän ulottuvuuden tavoitteet otetaan huomioon rahoituskriteereissä. Luovan talouden edistäminen liittyy pääosin digitalisaation edistämiseen pyrkien monipuolistamaan luovan työn tulosten hyödyntämistä ja parantamaan kulttuuri- ja luovan alan toimijoiden mahdollisuuksia kilpailla kansainvälisillä markkinoilla. Matkailualalle kohdennetaan tutkimus- ja kehittämisrahoitusta, tuetaan yrityksiä tiedolla johtamisen ja kestävän matkailun valmennuskokonaisuuksilla tavoitteena matkailualan kestävä ja digitaalinen kasvu. Toimenpiteet luovat edellytyksiä kestävälle yritystoiminnalle niin matkailuyrityksissä kuin muissa matkailualaa tukevissa toimialoissa. Matkailualan toimenpiteet tukevat digitaalista ulottuvuutta (40 %). Kehittämistoimenpiteillä tuetaan digitaalisten toimintatapojen käyttöönottoa matkailun kestävyyden (ml. hiilijalanjälki) seurannassa, tiedolla johtamisessa ja matkailupalveluiden myynnin edistämisessä.

Eurooppalaisia yhteistyöhankkeita koskevia menoja vastaava EU:n rahoitusosuus ko. hankkeisiin on merkitty momentille 12.32.99.

Vaikuttavuus

  2020
toteutuma
2021
tavoite
2022
tavoite
       
Business Finland tukee talouden kasvua edistämällä asiakkaidensa kehittymistä globaalisti erittäin menestyviksi yrityksiksi      
— Business Finlandin asiakkaiden viennin kasvuprosentin ja OECD-maiden viennin keskimääräisen kasvuprosentin erotus (%-yksikköä) - > 1 > 1
— Rahoitettujen hankkeiden synnyttämä vuosittainen vienti/Business Finlandin tki-rahoitus (vientikerroin) 39 > 20 > 20
Business Finland edistää kestävää kehitystä auttamalla asiakkaitaan kestävien ratkaisujen ja toiminnan kehittämisessä      
— Niiden palvelutapahtumien osuus, jotka liittyvät kestävän kehityksen edistämiseen (%) - > 50 > 50
Business Finland vahvistaa kilpailukykyä kannustamalla asiakkaitaan liiketoiminnan rohkeiksi uudistajiksi      
— Business Finlandin asiakkaiden yhteenlaskettujen tki-panostusten kasvu (%) 4,7 > 5,9 > 6
— Rahoitetut ekosysteemialoitteet, joissa tavoitteena yli 1 mrd. euron kokonaisuus (kpl) 12 5 5

Valtuuden ja määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)

  Määräraha Valtuus
     
Avustukset tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatiotoimintaan 354 960 429 079
— alkaville yrityksille   88 016
— pk-yrityksille   133 627
— suuryrityksille   207 436
Julkisen tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus 94 037 116 886
Euroopan avaruusjärjestön (ESA) vapaaehtoiset ohjelmamaksut 17 053 17 053
Audiovisuaalinen tuotantotuki 9 500 9 500
Yhteensä 475 550 572 518

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2022 2023 2024 2025 2026— Yhteensä
vuodesta
2022 lähtien
             
Ennen vuotta 2022 tehdyt sitoumukset 373 647 185 711 77 862 31 156 1 565 669 941
Vuoden 2022 sitoumukset 101 903 195 124 145 196 70 457 59 838 572 518
Menot yhteensä 475 550 380 835 223 058 101 613 61 403 1 242 459

Määrärahan käytöstä arvioidaan kulutusmenojen osuudeksi 1 175 000 euroa ja siirtomenojen osuudeksi 474 375 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
6G:n, tekoälyn ja kvanttilaskennan kehittämisympäristöt (RRF pilari2) 1 400
Arviomäärärahan tarkistus -12 050
Audiovisuaalisen tuotantotuen jatkaminen vuodelle 2022 (HO 2019 kertaluonteinen) 9 500
Avainalojen vauhdittaminen (RRF pilari3) 7 239
AV-kannustinjärjestelmä (siirron palautus momentille 29.10.20) -500
AV-kannustinjärjestelmä (siirron palautus momentille 29.80.31) -250
AV-tuotantokannustin 1 250
Euroopan avaruusjärjestön maksut (siirto momentille 32.01.66) -495
Innovaatio- ja tutkimusinfrastruktuurit (RRF pilari3) 3 800
Innovatiiviset kasvuyritykset (RRF pilari3) 5 800
Keskeisten materiaalien ja teollisuuden sivuvirtojen uudelleenkäyttö ja kierrätys (RRF pilari1) 28 700
Koronarahoituksen maksatukset -180 000
Kumppanuusmallin pilotointi -3 000
Maksatusten tarkistus 3 138
Maksatusten tarkistus (korona-avustukset) 36 000
Matkailualan kestävän ja digitaalisen kasvun tukeminen (RRF pilari3) 500
Mikroelektroniikan arvoketju (RRF pilari2) 3 300
Miljardiluokan ekosysteemit ja innovaatiot (HO 2019) 8 400
Suurten yritysten veturiyritys-kampanja 6 000
Talent Explorer (HO 2019) 1 500
Teollisuuden vähähiilisyys, kiertotalous, digitaalisuus ja teollinen palveluvienti (RRF pilari3) 600
Teollisuusvetoiset innovaatioekosysteemit 6 000
Terveys- ja hyvinvointiosaaminen ja –teknologia (RRF pilari3) 600
Tuki luovien alojen ja tapahtuma-alan yrityksille pilottien toteuttamiseksi (RRF pilari3) 1 900
Tukiohjelma kiinteistö- ja rakentamisalalle ilmastonmuutoshaasteisiin (RRF pilari1) 4 100
Veturihankkeet (RRF pilari3) 8 000
Vuoden 2021 III LTA:n lisävaltuuksien (akkuarvoketju, terveysalan kasvustrategia ja rokote-ekosysteemi) maksatukset 17 800
Yhteensä -40 768

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.


2022 talousarvio 475 550 000
2021 III lisätalousarvio 21 376 000
2021 talousarvio 516 318 000
2020 tilinpäätös 979 578 106

41. Energiatuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 230 560 000 euroa.

Määrärahaa ja valtuutta saa käyttää energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista annettujen valtioneuvoston asetusten (1063/2012 ja 1098/2017) mukaisesti:

1) investointeihin ja selvityksiin, jotka tukevat uusiutuvan energian tuotantoa tai käyttöä, energiansäästöä, energian tuotannon tai käytön tehostamista taikka niihin liittyvää uuden teknologian käyttöönottoa

2) liikenteen biopolttoaineiden tuotantoon tai käyttöön liittyvän teknologian demonstraatiohankkeisiin.

Lisäksi määrärahaa ja valtuutta saa käyttää tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoittamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1444/2014) mukaisiin liikenteen biopolttoaineiden tuotantoon tai käyttöön liittyvän teknologian pilotointihankkeisiin sekä selvityksiin, jotka liittyvät liikenteen biopolttoaineiden ympäristö- ja kansantaloudellisiin vaikutuksiin tai biopolttoaineisiin liittyvään uuteen teknologiaan.

Määrärahaa saa käyttää liikenteen biopolttoaineiden hyödyntämiseen liittyvistä selvityksistä aiheutuvien kulutusmenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2022 saa tehdä uusia sitoumuksia enintään 546 280 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2021 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2022 enintään 120 000 000 eurolla.

Määrärahasta on varattu 61 740 000 euroa ja valtuudesta 154 350 000 euroa energiainfrastruktuuri-investointeihin (RRF pilari1) sekä 49 740 000 euroa ja valtuudesta 124 350 000 euroa energiateknologian uusiin investointeihin (RRF pilari1) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.

Valtuudesta on varattu 127 000 000 euroa vähähiilisen vedyn ja hiilidioksidin talteenoton ja hyödyntämisen edistämiseen (RRF pilari1) ja 47 500 000 euroa teollisuuden prosessien sähköistämiseen ja vähähiilistämiseen (RRF pilari1) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.

Selvitysosa:Energiatuki on osa taloudellista ohjausta, jolla energiajärjestelmää pyritään ohjaamaan tehokkaampiin ja ilmaston sekä ympäristön kannalta parhaisiin ratkaisuihin. Energiatukea tarvitaan erityisesti uuden teknologian käyttöönoton ja kaupallistumisen edistämiseen, uusiutuvaan lämmöntuotantoon, pienimuotoiseen sähköntuotantoon ja liikenteen biopolttoaineiden käytön lisäämiseen sekä energiatehokkuusinvestointien (sis. sähköinen liikenne ja vetyteknologia) tukemiseen. Määrärahaa voidaan käyttää EU:n strategiseen energiateknologiasuunnitelmaan sisältyvien Suomessa toteutettavien isojen demonstraatiolaitosten tukemiseen. Myös liikenteen biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien energialähteiden tuotannon ja käytön edistäminen tavoitteiden mukaiselle tasolle Suomessa edellyttää energiatukipanosten kohdentamista uuden teknologian pilotointi- ja demonstraatiohankkeisiin sekä polttoaineiden hankinta-, tuotanto- ja käyttöketjujen vaikutusten arviointiin ja vaihtoehtoisten polttoaineiden standardointityöhön.

Energiatukea kohdennetaan myös suurten kaupunkien lämmittämisen vähähiilisyyttä edistäviin ja erityisesti myös muuhun kuin polttoon perustuviin uuden teknologian pilotointi- ja demonstraatiohankkeisiin.

Business Finland vastaa biopolttoaineiden kehitysohjelman puitteissa teknologian pilotointiin liittyvistä hankkeista ja työ- ja elinkeinoministeriö demonstraatiolaitoksille suunnattavista avustuksista.

Energiatuki on investointihankkeissa enintään 30 % ja selvityshankkeissa enintään 40 % hyväksyttävistä kustannuksista. Lisäksi tukea voidaan korottaa investointihankkeessa 10 %-yksikköä hankkeen sisältämän uuden teknologian osalta. Selvityshankkeessa vastaava korotus voidaan tehdä, kun tuki myönnetään kunnalle tai pk-yritykselle.

Momentin määrärahasta 111 480 000 euroa ja myöntämisvaltuudesta 453 200 000 euroa on EU:n elpymisvälineen kautta rahoitettavia investointeja energiainfrastruktuuriin ja uuteen energiateknologiaa sekä vähähiilisen vedyn ja hiilidioksidin talteenoton ja hyödyntämisen edistämiseen. Investoinnit suunnataan uusiutuvan energian tuotantoon ja energiansiirtoon siten, että ne mahdollistavat kasvihuonekaasujen vähentämisen. Investointeja tehdään uusiutuvan energian eri tuotantomuotoihin, kuten merituulivoimaan ja teollisen kokoluokan aurinkoenergiaan. Energiajärjestelmiä ja energian varastointia koskevat hankkeet pyrkivät edistämään ratkaisuja, joilla vähennetään fossiilisen energian käyttöä energiajärjestelmissä ja edistetään energiajärjestelmän integraatiota. Vähähiilisen vedyn ja hiilidioksidin talteenoton ja hyödyntämisen edistämisellä pyritään mahdollistamaan puhtaalla energialla tuotetun vedyn tuotanto, hyödyntämisen skaalaaminen ja ratkaisut hiilidioksidin talteenottoon ja hyödyntämiseen. Vihreän siirtymän ja digitalisaation vaatimukset huomioidaan hankkeiden rahoituspäätöksissä.

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus

  2020
toteutuma
2021
tavoite
2022
tavoite
       
Uuden teknologian käyttöönotto lisääntyy energian tuotannossa ja käytössä      
Energiahuollon monipuolisuus säilyy hyvänä      
— Energiatuella myötävaikutetut investoinnit (milj. euroa) 443 640—800 2 185—2 730
— Myönnetty energiatuki (milj. euroa) 103 160 546,3
— Energiatuen vipuvaikutus (investoinnit/tukimäärä) 4,3 4—5 4—5

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2022 2023 2024 2025— Yhteensä
vuodesta
2022 lähtien
           
Ennen vuotta 2022 tehdyt sitoumukset 117 500 80 000 46 000 4 000 247 500
Vuoden 2022 sitoumukset 113 060 219 280 158 290 55 650 546 280
Menot yhteensä 230 560 299 280 204 290 59 650 793 780

Määrärahan käytöstä arvioidaan pääosa siirtomenoiksi ja kulutusmenojen osuus vähäiseksi.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Energiainfrastruktuuri-investoinnit (RRF pilari1) 61 740
Energianeuvonta (siirto momentille 32.20.20) -1 920
Investoinnit uuteen energiateknologiaan (RRF pilari1) 49 740
Maksatusten tarkistus 19 750
Yhteensä 129 310

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.


2022 talousarvio 230 560 000
2021 talousarvio 101 250 000
2020 tilinpäätös 31 971 088

(42.) Kiertotalouden ekosysteemien ja osaamisalustojen kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2021 talousarvio 1 000 000
2020 tilinpäätös 1 000 000

(43.) Yritysvetoisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan sekä kiertotalouden ja toimialojen kasvun tukeminen (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2021 talousarvio 64 200 000
2020 tilinpäätös 87 550 000

(44.) Kiertotalouden investointituki (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2021 talousarvio 1 000 000
2020 tilinpäätös 1 000 000

(45.) LNG-terminaalien investointituki (arviomääräraha)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2021 talousarvio 5 532 000
2020 tilinpäätös

46. Laivanrakennuksen innovaatiotuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 19 785 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää laivanrakennuksen innovaatioihin myönnettävästä valtionavustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (364/2015) mukaisiin avustuksiin.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2022 saa tehdä uusia rahoituspäätöksiä enintään 15 000 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2021 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2022 enintään 20 000 000 eurolla.

Selvitysosa:Määrärahaa on tarkoitus myöntää rekisteröidyille laivanrakennusyrityksille, laivankorjausyrityksille tai laivakonversioyrityksille uuden alustyypin kehittämiseen ja suunnitteluun, aluksen innovatiivisiin osiin, jotka voidaan erottaa aluksesta erillisinä osioina sekä innovatiivisiin tuotanto-, suunnittelu- ja logistiikkamenetelmien kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2022 2023 2024 2025 2026 Yhteensä
vuodesta 2022
lähtien
             
Ennen vuotta 2022 tehdyt sitoumukset 19 785 13 000 4 750 5 000 2 000 44 535
Vuoden 2022 sitoumukset - 4 000 8 000 3 000 - 15 000
Menot yhteensä 19 785 17 000 12 750 8 000 2 000 59 535

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Maksatusaikataulun muutokset -659
Valtuuden maksatus (LTA III 2021) 4 759
Yhteensä 4 100

2022 talousarvio 19 785 000
2021 III lisätalousarvio 4 900 000
2021 talousarvio 15 685 000
2020 tilinpäätös 13 487 729

47. Julkisen liikennesähkön ja -kaasun lataus- ja tankkausinfrastruktuurin edistäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 13 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustuslain (688/2001) nojalla annettavan valtioneuvoston asetuksen mukaisesti julkisiin liikennesähkön ja -kaasun lataus- ja tankkausinfrastruktuurihankkeisiin.

Määräraha on varattu julkisiin liikennesähkön ja -kaasun lataus- ja tankkausinfrastruktuuri-investointeihin (RRF pilari3) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Julkisten liikennesähkön ja -kaasun lataus- ja tankkausinfrastruktuuri-investointien tavoitteena on laajentaa olemassaolevaa latausinfrastruktuuria. Tuen tavoitteena on lisätä suuritehoisten latausasemien määrää vähintään 376 asemalla, joukkoliikenteen latauspisteiden määrää vähintään 417 pisteellä, paineistetun kaasun (CBG) tankkausasemien määrää vähintään 25:llä ja nesteytetyn kaasun (LBG) tankkausasemien määrää vähintään 14:llä vuoden 2024 loppuun mennessä.

Osa-alue edistää merkittävästi vihreää siirtymää tukemalla liikenteen siirtymää pois fossiilisista polttoaineista. Toimenpiteillä voidaan ehkäistä myös vihreästä siirtymästä aiheutuvia alueellisia ja sosiaalisia negatiivisia vaikutuksia. Liikenteen päästövähennykset ovat keskeisessä roolissa taakanjakosektorin vuoden 2030 päästövähennystavoitteen ja EU:n vuoden 2050 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa. Investoinnit toteuttavat kansallisen energia- ja ilmastostrategian sekä keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman tavoitteita taakanjakosektorin päästöjen vähentämisestä.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Biokaasuohjelma (HO 2019 kertaluonteinen) -5 000
Energia- ja ilmastostrategian mukainen sähköisen liikenteen ja biokaasun liikennekäytön infrastruktuurin edistäminen -3 000
Julkinen latausinfrastruktuuri ja kaasutankkausverkko (RRF pilari1) 13 200
Yhteensä 5 200

Momentin nimike on muutettu.

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2022 talousarvio 13 200 000
2021 talousarvio 8 000 000
2020 tilinpäätös 7 400 000

48. Uusiutuvan energian tuotantotuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 309 611 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetussa lain (1396/2010) mukaisesti:

1) syöttötariffin (tuulivoima, biokaasu, puupolttoaineet) maksamiseen

2) metsähakkeella tuotetun sähkön tuotantotuen (tuotantotuen ja sen korotuksena maksettavan kaasutinpreemion) maksamiseen

3) tarjouskilpailuun perustuvan preemiotuen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Tuotantotuella tuetaan syöttötariffijärjestelmään hyväksytyn voimalaitoksen tuulivoimaan, biokaasuun, metsähakkeeseen tai puupolttoaineeseen perustuvaa sähkön tuotantoa. Tuulivoiman, biokaasu- ja puupolttoainesähkön tuottajille maksetaan syöttötariffijärjestelmässä tukena laissa asetetun tavoitehinnan ja sähköpörssissä toteutuneen kolmen kuukauden Suomen aluehinnan keskiarvon erotus (syöttötariffijärjestelmä) sekä metsähakesähkön tuottajille päästöoikeuden hinnan ja turpeen veron mukaan muuttuvaa tukea. Biokaasu- ja puupolttoainesähkön tuottajille maksetaan lisäksi syöttötariffin korotuksena lämpöpreemiota yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa sekä metsähakesähkön tuottajille syöttötariffin korotuksena kaasutinpreemiota kaasutettaessa metsähaketta kaasuttimessa pölypolttokattilan polttoaineeksi.

Vuonna 2018 pidettiin kansallisen energia- ja ilmastostrategian mukaisesti teknologianeutraali tarjouskilpailu uusiutuvan energian tuesta. Tukea myönnettiin seitsemälle hankkeelle, joiden yhteenlaskettu sähkön tuotantomäärä vuodessa on 1,36 TWh. Tuki maksetaan preemiona (keskihinta 2,49 euroa/MWh) voimalaitoskohtaisesti enintään 12 vuoden ajan tuotannon aloittamisesta. Preemion enimmäismäärä maksetaan sähkön kolmen kuukauden markkinahinnan keskiarvon ollessa enintään 30 euroa/MWh. Hyväksyttyjen hankkeiden enimmäistukimäärä on 3,5 milj. euroa vuodessa. Vuonna 2022 tukea arvioidaan maksettavan yhteensä 2,2 milj. euroa.

Euroopan unionin tavoitteena oli nostaa uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin energian loppukulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Suomelle asetettu tavoite oli 38 %, mikä ylitettiin.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2018/2001 uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uudelleenlaadittu, ns. RED II) määrittelee, että jäsenmaiden on varmistettava yhteisesti, että uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus on vähintään 32 % unionin energian kokonaisloppukulutuksesta v. 2030. Jäsenvaltioiden on asetettava kansalliset panoksensa, jotta ne voivat yhteisesti saavuttaa unionin yleistavoitteen. Suomi on ilmoittanut komissiolle kansallisessa energia- ja ilmastosuunnitelmassaan tavoittelevansa 51 prosentin uusiutuvan energian osuutta v. 2030.

Tuotantotuki ja tavoitehinnat

   
Tuulivoiman, biokaasusähkön ja puupolttoainesähkön tavoitehinnat (euroa/MWh) 83,50
Biokaasusähkön lämpöpreemio sähkön ja lämmön yhteistuotannossa (euroa/MWh) 50,00
Puupolttoainesähkön lämpöpreemio sähkön ja lämmön yhteistuotannossa (euroa/MWh) 20,00
— enintään vuodessa/puupolttoainesähköä tuottava voimalaitos (euroa) 750 000
Metsähakesähkön tuottajille maksettava, päästöoikeuden hinnan ja turpeen veron mukaan muuttuva tuotantotuki (enintään euroa/MWh, kun 3 kuukauden päästöoikeuden keskihinta enintään 10 euroa/t ja turpeen vero 1,90 euroa/MWh) 18,00
Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet
  • — Suomi saavuttaa uusiutuvalle energialle asetetut tavoitteet
  • — Tukiohjelma edesauttaa Suomen muuttumista vähähiiliseksi yhteiskunnaksi.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Tuulivoimalat 304 308 000
Biokaasuvoimalat 2 968 000
Metsähakevoimalat -
Puupolttoainevoimalat 135 000
Preemiotuki 2 200 000
Yhteensä 309 611 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Muutokset päästöoikeuden ja sähkön markkinahinnassa sekä turpeen verossa ja tuulivoimakapasiteetin rajoittamisessa 26 808
Yhteensä 26 808

2022 talousarvio 309 611 000
2021 talousarvio 282 803 000
2020 tilinpäätös 324 389 666

(49.) Uusiutuvan energian ja uuden energiateknologian investointituki (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2021 I lisätalousarvio 6 832 000
2021 talousarvio 4 150 000

83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 243 550 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion lainanannosta sekä valtion takauksesta ja valtion takuusta annetun lain (449/1988), Euroopan komission asetuksen (EU 651/2014), valtioneuvoston tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta koskevan asetuksen (1444/2014) sekä Euroopan komission vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen (EU 1407/2013) mukaisesti yrityksille ja muille yhteisöille:

1) tuotteiden, tuotantomenetelmien ja palveluiden kehittämistä ja hyödyntämistä koskevaan teknologiseen, liiketoiminnalliseen ja muuhun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan

2) pääosin nuoria innovatiivisia yrityksiä palvelevien yrityskiihdyttämöjen ja riskipääomarahastoa kokoavien yritysten toiminnan käynnistämiseen.

Mikäli hanke tai sen tulosten taloudellinen hyödyntäminen viivästyy tai epäonnistuu, Business Finlandilla on lainansaajan hakemuksesta oikeus luopua lainasaatavasta tai muutoin muuttaa lainan ehtoja valtioneuvoston asetuksessa (1444/2014) tarkemmin määritellyllä tavalla.

Lainat myönnetään pääsääntöisesti vakuutta vaatimatta. Osa rahoituksesta voidaan maksaa ennakkona.

Valtiokonttorilla on oikeus sopia lainansaajan kanssa aiemmin myönnettyjen pääomalainojen ja niille kertyneiden korkojen muuttamisesta vieraan pääoman ehtoisiksi lainoiksi osakeyhtiölain (624/2006) mukaisesti. Valtiokonttori voi myös sopia lainojen erääntymisestä tällaisten muutosten yhteydessä. Muutos voidaan tehdä vain muiden velkojien suostumuksella.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2022 uusia lainoja saa myöntää enintään 146 823 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2021 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2022 enintään 20 000 000 eurolla.

Selvitysosa:Lainoilla kannustetaan yrityksiä ja muita yhteisöjä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä yhteisiin teknologia-, tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelmiin, joiden avulla pyritään nopeuttamaan kehitystä sekä kasvattamaan jalostusarvoa ja tuottavuutta.

Lainat myönnetään enintään 10 vuodeksi. Mikäli hanke tai sen tulosten taloudellinen hyödyntäminen viivästyy, voidaan laina-aikaa erittäin painavasta syystä pidentää enintään 20 vuoteen. Lainoista perittävän koron arvioidaan olevan 1 % v. 2022. Lainana myönnettävän käynnistystuen määrä on enintään 1 milj. euroa (nuorille innovatiivisille yrityksille enintään 2 milj. euroa) ja laina-aika enimmillään 10 vuotta.

Lainojen takaisinmaksuista saatavat tulot on merkitty momentille 15.01.04 ja korot momentille 13.01.05.

Vaikuttavuustavoitteet on esitetty momentin 32.20.40 yhteydessä.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2022 2023 2024 2025 2026— Yhteensä
vuodesta
2022 lähtien
             
Ennen vuotta 2022 tehdyt sitoumukset 183 999 41 595 7 987 3 013 1 027 237 621
Vuoden 2022 sitoumukset 59 551 50 771 14 903 5 080 16 518 146 823
Menot yhteensä 243 550 92 366 22 890 8 093 17 545 384 444

Business Finlandin myöntämien lainojen lainakanta1)

  2018 2019 2020
       
Lainakanta vuoden lopussa (milj. euroa) 970,4 1 045,7 1 126,1
Tileistä poistetut perimättä jätöt (milj. euroa) 19,1 25,9 30,6

1) Sisältää myös momentilta 32.20.87 myönnetyt lainat.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Maksatusten tarkistus 51 050
Maksatusten tarkistus (koronaepidemia) -90 000
Valtuuden kertaluonteisen lisäyksen maksatukset (siirto momentille 32.40.89) -300
Yhteensä -39 250

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2022 talousarvio 243 550 000
2021 talousarvio 282 800 000
2020 tilinpäätös 174 205 319

87. Pääomalainat teollisuuden uudistumiseen ja yritysvetoisten liiketoimintaekosysteemien kehittämiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 8 250 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää osakeyhtiölain (624/2006) mukaisten vakuudettomien pääomalainojen myöntämiseen yrityksille ja muille yhteisöille liiketoimintaekosysteemejä uudistavaan toimintaan.

Lainoja voidaan myöntää valtiontukea sisältämättömänä pääomalainana tai Euroopan komission asetuksen (EU 651/2014) mukaisena käynnistystukena. Mikäli laina on myönnetty käynnistystukena ja nuoren yrityksen tavoittelema yritystoiminta epäonnistuu, lainan maksamaton pääoma ja korot voidaan poikkeustapauksessa jättää perimättä tai muutoin muuttaa lainan ehtoja valtioneuvoston asetuksessa (1444/2014) tarkemmin määriteltävällä tavalla.

Osa rahoituksesta voidaan maksaa ennakkona.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Pääomalainoilla rahoitetaan käynnistysvaiheessa olevia yrityksiä, jotka toiminnallaan uudistavat teollisuutta ja kehittävät uusia liiketoimintaekosysteemejä. Tavoitteena on uuden, aineettoman pääoman ja osaamisen tehokkaaseen hyödyntämiseen perustuvan yritystoiminnan edistäminen talouskasvun tukemiseksi.

Rahoitettava toiminta voi liittyä esimerkiksi liiketoimintaekosysteemin operaattorin toimintaan tai tieto- tai testialustojen kehittämiseen.

Vaikuttavuustavoitteet on esitetty momentin 32.20.40 yhteydessä.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2022 2023 Yhteensä
vuodesta
2022 lähtien
       
Ennen vuotta 2022 tehdyt sitoumukset 8 250 8 000 16 250

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Maksatusten tarkistus -3 750
Yhteensä -3 750

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2022 talousarvio 8 250 000
2021 I lisätalousarvio 11 306 000
2021 talousarvio 12 000 000
2020 tilinpäätös 17 086 657