Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
              50. Eräät avustukset
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2022

58. Valtionrahoitus luovia aloja ja kulttuuritoimintaa tukevan rahaston pääomaan (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 7 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää luovia aloja ja kulttuuritoimintaa tukevan rahaston pääoman maksamiseen. Määrärahan käytön edellytyksenä on, että yksityiset rahoittajat osallistuvat pääoman maksamiseen vähintään saman suuruisella osuudella kuin valtio, valtion osuuden ollessa kuitenkin enintään 7 500 000 euroa.

Selvitysosa:Perustetaan valtion ja yksityisten säätiöiden yhteinen rahasto, jos ulkopuolista rahoitusta saadaan vähintään 5 000 000 euroa. Rahaston pääoma ja sen tuotto on tarkoitus käyttää kulttuurin ja luovien alojen tukemiseen rahaston perustamista seuraavien kymmenen vuoden aikana. Rahastosta myönnetään tukea eri taiteenalojen tuotantoihin ja muuhun toimintaan ja alan toimijoiden toiminnan kehittämistä koskeviin hankkeisiin. Tukea kohdistettaisiin laajasti Suomen eri alueille. Valtion rahoitusosuuden suorittamisen ehtona on, että yksityisten rahoittajien osuus on vähintään saman suuruinen kuin valtion rahoitusosuus. Yksityisen rahoituksen tulee olla aidosti uutta yksityistä pääomaa.


2022 talousarvio 7 500 000