Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2022

01. Suomen Akatemian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 11 975 000 euroa.

Selvitysosa:Suomen Akatemia on tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja Suomessa ja aktiivinen toimija kansallisessa ja kansainvälisessä tiede- ja innovaatiopolitiikassa. Akatemia kohottaa vertaisarvioidulla kilpailulla tutkimusrahoituksellaan ja tiedepoliittisella toiminnallaan tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta sekä tukee vahvasti tieteen uudistumista. Suomen Akatemian yhteydessä toimii strategisen tutkimuksen neuvosto, jonka hallinnolliset palvelut tuottaa Akatemian hallintovirasto.

Toiminnallinen tuloksellisuus

— Akatemia tuottaa ministeriöille, korkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja muille tahoille tiedepoliittisen päätöksenteon käyttöön laadukasta ja monipuolista tietoon perustuvaa materiaalia ja analyysejä Suomessa tehtävästä tutkimuksesta ja suomalaisista tutkimusorganisaatioista.

  • — Tutkimusrahoituksen hakijat saavat ajanmukaisen tiedon Akatemian rahoitusperiaatteista ja -mahdollisuuksista sekä päätöksenteosta.

— Akatemia edistää tutkimusaineistojen ja -menetelmien sekä tutkimustulosten saatavuutta avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti.

— Akatemia toimii laadukkaasti, tehokkaasti ja taloudellisesti ottaen huomioon valtiontalouden toiminnalle asettamat reunaehdot.

Henkisten voimavarojen hallinta
  • — Suomen Akatemia kehittää ja johtaa työyhteisöään tavoitteena henkilöstön hyvä työkyky ja -hyvinvointi, asiantuntijuus, vahva osaaminen ja sen kehittäminen, liikkuvuuden edistäminen sekä valtion työnantajakuvan uudistaminen.

Tuloksellisuuden tunnuslukuja

2019
toteutuma
2020
toteutuma
2021
tavoite
2022
tavoite
         
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus        
Akatemian yhteistyökyky (sidosryhmäkysely, max 4) - 3,06 - 3,10
Avoimesti saatavina olevien vertaisarvioitujen julkaisujen osuus Akatemian hankkeissa (%) 51 56 85 90
Naisten osuus (%) arvioinnin asiantuntijoista 34 36 40 45
         
Toiminnallinen tuloksellisuus        
Rahoitustoiminta, käsitellyt hakemukset (lkm) 4 509 4 814 4 200 4 200
Rahoitustoiminnan kustannusten osuus myönnetystä rahoituksesta (%) 2,3 2,2 < 3,5 < 3,5
Akatemiahankkeiden käsittelykustannus (euroa/hakemus) 1 579 1 622 1 450 1 450
Henkisten voimavarojen hallinta        
Työtyytyväisyysindeksi (VMBaro) 3,67 3,67 >= 3,65 >= 3,65
Henkilötyövuodet 135,2 140,8 138 146—150

Suomen Akatemian tulostavoitteiden toteuttamiseen käytetään myös momenttien 29.40.51, 29.40.53, 29.40.54 ja 29.40.66 määrärahoja.

Tulot maksullisesta palvelutoiminnasta perustuvat opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseen Suomen Akatemian suoritteista perittävistä maksuista (1410/2015).

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2020
toteutuma
2021
varsinainen
talousarvio
2022
esitys
       
Bruttomenot 12 459 12 322 12 375
Bruttotulot 564 350 400
Nettomenot 11 895 11 972 11 975
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 6 189    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 5 134    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
JTS-miljardin tuottavuussäästö -56
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-konsernin liikelaitosten vuokrissa -2
Palkkausten tarkistukset 62
Tasomuutos -1
Yhteensä 3

2022 talousarvio 11 975 000
2021 III lisätalousarvio -2 000
2021 talousarvio 11 972 000
2020 tilinpäätös 10 840 000