Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2022

01. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian toimintamenot (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 8 087 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahasta 7 090 000 euroa käytetään oikeusasiamiehen kanslian perus- ja erityistehtävien hoitamiseen. Kanslian yhteydessä toimivan Ihmisoikeuskeskuksen menot ovat 997 000 euroa lakisääteisten tehtävien hoitamiseen.

Oikeusasiamiehen tulee perustuslain 109 §:n mukaan valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäväänsä hoitaessaan oikeusasiamies valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Oikeusasiamiehen erityistehtävänä on toimia YK:n kidutuksen vastaisen yleissopimuksen valvontaelimenä. Lisäksi YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukainen vammaisten henkilöiden oikeuksien edistäminen, suojelu ja seuranta on säädetty oikeusasiamiehen, Ihmisoikeuskeskuksen ja sen valtuuskunnan tehtäväksi. Uutena painopisteasiana kanslialle on tullut myös ikäihmisten oikeuksien toteutumisen valvonta ja edistäminen.

Vuonna 2022 on myös tarkoitus ryhtyä toteuttamaan uutta lakia tehtävienjaosta eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin välillä. Uudistus merkitsee kanteluasioiden keskittämistä enenevästi oikeusasiamiehelle. Kasvava juttumäärä, lisääntyneet tehtävät ja uudet osaamisvaatimukset edellyttävät lisäystä oikeusasiamiehen kanslian resursseihin.

Ihmisoikeuskeskus on toiminnallisesti itsenäinen perus- ja ihmisoikeuksia kansallisesti edistävä valtiollinen toimielin, jonka tehtäviin kuuluu myös kansainvälinen ihmisoikeusyhteistyö. Erityisenä tehtävänä keskuksella on vammaisten oikeuksien edistäminen ja seuranta ja uutena teemana ikääntyneiden oikeudet, johon saatiin vuonna 2020 lisää resursseja. Ihmisoikeuskeskuksen ihmisoikeusvaltuuskunta on eduskunnan oikeusasiamiehen nimittämä kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimijoiden yhteistyöelin, joka käsittelee periaatteellisesti tärkeitä ihmisoikeusasioita. Sen toimikausi on 1.4.2020—31.3.2024.

Kanteluasiat

  2020
toteutuma
2021
arvio
2022
arvio
       
saapuneet 7 059 7 800 8 300
ratkaistut 7 027 7 800 8 300

Saapuneiden kantelujen määrä oli v. 2020 kaikkien aikojen suurin. Vuonna 2020 kanteluista ja omista aloitteista 14 % johti johonkin oikeusasiamiehen toimenpiteeseen. Vuonna 2020 kantelujen keskimääräinen käsittelyaika oli 93 päivää.

Omat aloitteet ja tarkastukset

  2020
toteutuma
2021
arvio
2022
arvio
       
aloitteet 66 80 80
tarkastukset 28 50 100

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Htv-muutos 582
Tasomuutos -12
Yhteensä 570

2022 talousarvio 8 087 000
2021 talousarvio 7 517 000
2020 tilinpäätös 7 067 541