Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         02. Valvonta
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2022

20. TyöttömyysturvaPDF-versio

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Selvitysosa:Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan joko peruspäivärahana tai ansiopäivärahana. Päivärahan edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen, joka edellyttää 26 viikon työhistoriaa. Myös Suomesta toiseen EU- tai ETA-maahan työnhakijaksi lähtevä työtön voi saada työttömyyspäivärahaa kolmen kuukauden ajan. Työmarkkinatuki turvaa niiden Suomessa asuvien työttömien toimeentulon, jotka eivät työssäoloehdon puuttumisen vuoksi ole oikeutettuja päivärahaan tai joiden oikeus päivärahaan on päättynyt.

Työttömyysturvan tavoitteena on kohtuullisen taloudellisen toimeentulon takaaminen kaikille työttömille. Kohtuullinen toimeentulo määritellään vähimmäistoimeentulona ja suhteessa aikaisempiin tuloihin. Työttömyysturvaa on kehitetty siten, että se kannustaa aktiivisuuteen ja työllistymiseen. Työllistymisen edistämiseksi työttömyysturvassa on 300 euron suojaosa. Sen ylittävät työtulot sovitellaan työttömyysetuuden kanssa siten, että puolet tulosta vähennetään etuudesta. Etuus yhdessä työtulojen kanssa voi enimmillään olla etuuden perusteena olevien tulojen suuruinen. Lisäksi on helpotettu yritystoiminnan aloittamista työttömyyden aikana siten, että yrittäjyyden päätoimisuutta ei arvioida ensimmäisten neljän kuukauden aikana.

Työttömyysetuutta maksetaan paitsi työttömyyden myös työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Tällöin hakijalle maksetaan sitä työttömyysetuutta, johon hänellä työttömänä ollessaan olisi oikeus. Työttömiä, irtisanottuja ja lomautettuja kannustetaan osallistumaan koulutukseen tai muihin työllistymistä tukeviin toimiin, jotta mahdollisuudet nopeaan uudelleen työllistymiseen paranevat. Ansio-osaa maksetaan korotettuna työllistymistä edistävien toimien ajalta. Työllistymistä edistävien toimien ajalta maksetaan lisäksi kulukorvausta. Lisäksi työttömiä kannustetaan ammatillisten valmiuksien parantamiseen tai yritystoiminnan aloittamista tukeviin opintoihin mahdollistamalla lyhytkestoinen päätoiminen opiskelu työttömyyden aikana.

Työelämän muutoksiin vastaamiseksi ammattitaitoa on pidettävä yllä ja tarvittaessa on varauduttava sen muokkaamiseksi uusiin tehtäviin sopivaksi. Työssä oleville maksettavan aikuiskoulutustuen tavoitteena on edistää työssä olevien työelämän tarpeista lähtevää osaamista ja elinikäistä oppimista, jolla samalla ennaltaehkäistään työttömyyttä. Palkansaajan aikuiskoulutustuki muodostuu peruspäivärahan suuruisesta perusosasta ja ansio-osasta. Työllisyysrahasto rahoittaa palkansaajan aikuiskoulutustuen kokonaisuudessaan. Yrittäjän aikuiskoulutustuki maksetaan perusosan suuruisena, jonka valtio rahoittaa. Lisäksi valtio suorittaa valtion palveluksessa olevan henkilöstön osalta Työllisyysrahastolle sen tilinpäätöksessä vahvistetut valtion henkilöstölle myönnetyistä ammattitutkintostipendeistä aiheutuneet kustannukset.

Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on henkilön työkyvyn säilyttäminen tai palauttaminen. Kunta järjestää pitkään työttömänä olleille työmarkkinatukea ja toimeentulotukea saaville henkilöille kuntouttavaa työtoimintaa työllistymisen edistämiseksi.

Ikääntyvän työvoiman työssä pysymistä on edistetty nostamalla lisäpäiväoikeuden ikäraja 61 vuoteen vuonna 1957 tai sen jälkeen syntyneillä.

Vuorottelukorvausta maksetaan työntekijälle, joka siirtyy vuorotteluvapaalle työnantajan palkatessa työttömän henkilön vastaavaksi ajaksi.

Toiminnan laajuus 2020—2022

  2020
toteutunut
2021
arvio
2022
arvio
       
Työttömyysaste (%) 7,8 7,8 6,8
       
Kuntouttava työtoiminta      
Toimintaan osallistuvat henkilöt keskimäärin vuodessa 35 000 41 000 43 000
Toimintapäiviä keskimäärin vuodessa/osallistuja 70 70 70
       
Ansiopäiväraha      
Saajia keskimäärin kuukaudessa 155 020 155 000 143 000
— miehiä 73 123 73 114 67 453
— naisia 81 897 81 886 75 547
Korvauspäiviä yht. milj. kpl 39,9 38,0 36,9
— työttömyysajalta 37,4 35,3 34,3
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta yht. 2,5 2,7 2,6
Keskimääräinen päiväraha (€/pv) 66,70 66,80 66,90
       
Peruspäiväraha      
Saajia keskimäärin kuukaudessa 49 445 45 900 35 400
— miehiä 24 686 22 900 17 700
— naisia 24 759 23 000 17 700
Korvauspäiviä yht. milj. kpl 12,4 12,0 9,0
— työttömyysajalta 11,3 10,0 8,0
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 1,1 2,0 1,0
Keskimääräinen päiväraha (€/pv) 31,98 32,70 33,30
— miehillä 33,14 33,90 34,50
— naisilla 30,84 31,50 32,10
       
Työmarkkinatuki      
Saajia keskimäärin kuukaudessa 200 595 193 900 173 700
— miehiä 104 926 101 400 90 900
— naisia 95 669 92 500 82 800
Korvauspäiviä yht. milj. kpl 52,5 51,0 46,0
— työttömyysajalta 38,3 37,0 33,0
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 14,2 14,0 13,0
Keskimääräinen työmarkkinatuki (€/pv) 35,58 35,90 36,60
— miehillä 35,21 35,60 36,20
— naisilla 35,99 36,30 37,00
       
Vuorottelukorvaus      
Saajia keskimäärin kuukaudessa 1 893 1 900 1 900
— miehiä 985 1 000 1 000
— naisia 908 900 900
Korvauspäiviä ansioturvassa, milj. kpl 0,5 0,5 0,5
Korvauspäiviä perusturvassa, milj. kpl 0,0 0,0 0,0
Keskimääräinen korvaus ansioturvassa (€/pv) 55,6 55,7 55,8
Keskimääräinen korvaus perusturvassa (€/pv) 23,33 23,90 24,30
— miehillä 23,30 23,80 24,30
— naisilla 23,34 23,90 24,30

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 33/2021 vp (10.12.2021)

Taiteilijoiden työttömyysetuuksien parantaminen. Valiokunta viittaa vuoden 2021 ensimmäistä lisätalousarviota koskevaan mietintöönsä (VaVM 2/2021 vp—HE 17/2021 vp), jossa se korosti taiteilijoiden sosiaaliturvan parantamista sekä tekijänoikeuskorvauksen ja työttömyysetuuden sovitteluun liittyvien epäkohtien korjaamista. Eduskunta hyväksyi em. mietinnön pohjalta myös lausuman, jonka mukaan hallituksen tulee ryhtyä toimenpiteisiin, joilla parannetaan tekijänoikeuskorvaukseen oikeutettujen työttömien tekijöiden ja taiteilijoiden asemaa työttömyysetuuden sovittelussa ja oikeutta työttömyyskorvaukseen.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut työttömyysetuuden kehittämistä tekijänoikeuskorvausten osalta. Ministeriö ehdotti vuoden 2022 talousarvioon 0,5 milj. euron lisäystä momenteille 33.20.50 ja 33.20.52, jotta tekijänoikeuskorvausten sovittelusta työttömyysturvassa voidaan luopua, mutta asia ei ole toistaiseksi edennyt. Valiokunta pitää välttämättömänä, että asia otetaan huomioon keväällä 2022 laadittavassa julkisen talouden suunnitelmassa.

31. Valtion korvaus kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään 30 484 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain (189/2001) mukaisen valtion korvauksen maksamiseen kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Kunnalle maksettava korvaus on 10,09 euroa toimintapäivää ja toimintaan osallistujaa kohti. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvia arvioidaan olevan vuonna 2022 noin 43 160 henkilöä ja toimintapäiviä arvioidaan olevan keskimäärin 70 osallistujaa kohti. Valtion korvausta maksetaan jokaisesta kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvasta niiltä päiviltä, joina henkilö osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan, kuitenkin enintään neljältä päivältä viikossa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Asiakasmäärän lisäys 2 118
Yhteensä 2 118

2022 talousarvio 30 484 000
2021 talousarvio 28 366 000
2020 tilinpäätös 13 953 314

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään 30 484 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain (189/2001) mukaisen valtion korvauksen maksamiseen kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

50. Valtionosuus työttömyysetuuksien ansioturvasta ja vuorottelukorvauksesta (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään 1 082 034 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työttömyysturvalain (1290/2002) mukaisen ansiopäivärahan rahoittamiseen siten kuin työttömyysetuuksien rahoittamisesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyyskassalaissa (603/1984) on säädetty valtion osuudesta

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettujen kulukorvausten rahoittamiseen työttömyysturvalain mukaisesti

3) työttömyyskassojen hallintokuluosuuden maksamiseen työttömyyskassalain (603/1984) mukaisesti

4) työttömyysturvalain (1290/2002) 8 luvun perusteella maksettavaan liikkuvuusavustukseen

5) vuorotteluvapaalain (1305/2002) mukaisen vuorottelukorvauksen valtion osuuden maksamiseen siten, kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyysturvalaissa (1290/2002) säädetään valtionosuudesta

6) työllisyyden edistämisen kuntakokeiluihin osallistuvien kuntien tekemien palkkatuki- ja starttirahapäätösten maksamiseen siten kuin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa on säädetty palkkatuen ja starttirahan rahoituksesta

7) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain perusteella valtiolle työllistämisen, työnantajalle maksettavan palkkatuen ja yrittäjäksi ryhtyvälle maksettavan starttirahan työttömyyspäivärahan valtionosuutta vastaavan osuuden maksamiseen.

Siirtomenoista palkkatuki ja starttiraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Ansiopäivärahaa maksetaan sekä työttömyyden että työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Ansiopäivärahan rahoittavat Työllisyysrahasto, työttömyyskassat ja valtio. Palkansaajien päivärahoista työttömyyskassojen osuus on pääsääntöisesti 5,5 % kuitenkin siten, että ansioturvan korotusosat Työllisyysrahasto rahoittaa kokonaan. Valtio rahoittaa peruspäivärahaa vastaavan osuudet ja rahasto loppuosan. Valtio ei osallistu lomautusajalta eikä ns. lisäpäiviltä maksettavien päivärahojen eikä myöskään lapsikorotusten rahoitukseen. Yrittäjien päivärahoista valtio rahoittaa peruspäivärahaa vastaavan osuuden ja lapsikorotukset, yrittäjäkassat rahoittavat loppuosan. Valtio rahoittaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavat kulukorvaukset.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen työttömyysetuuksista annetun lain muuttamisesta, jolla vahvistetaan työttömyysvakuutusmaksut vuodelle 2022 sekä esityksen työnhakijan palveluprosessin ja eräiden työttömyysetuuden saamisen edellytysten uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi, joka liittyy pohjoismaiseen työvoimapalvelumalliin.

Vuorottelukorvaus rahoitetaan samoin kuin vastaavat työttömyysetuudet. Valtionosuus kassan jäsenille maksetuista korvauksista vastaa peruspäivärahan osuutta täydestä ansiopäivärahasta.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

 
Valtionosuus maksetuista päivärahoista  
— työttömyysajalta 916 834 000
— työllistymistä edeltävien palvelujen ajalta 70 200 000
Palkkatuet ja starttirahat 50 000 000
Kulukorvaukset 15 000 000
Liikkuvuusavustus 5 000 000
Valtionosuus hallintokuluihin 15 000 000
Vuorottelukorvaus 10 000 000
Yhteensä 1 082 034 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Korkeakoulututkintoon johtava työvoimakoulutus (siirto momentilta 32.30.51) 300
Pohjoismainen työvoimapalvelumalli 1.5.2022 alkaen 6 500
Tarvearvion muutos 37 744
Yhteensä 44 544

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2022 talousarvio 1 082 034 000
2021 III lisätalousarvio 6 000 000
2021 I lisätalousarvio 6 000 000
2021 talousarvio 1 037 490 000
2020 tilinpäätös 1 272 275 095

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 216/2021 vp (18.11.2021)

Momentille myönnetään 1 085 034 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 3 000 000 euroa talousarvioesityksen 1 082 034 000 euroon nähden aiheutuu siirrosta momentilta 33.20.52 palkkatukien ja starttirahojen maksamiseen.


2022 talousarvio 1 085 034 000
2021 III lisätalousarvio 6 000 000
2021 I lisätalousarvio 6 000 000
2021 talousarvio 1 037 490 000
2020 tilinpäätös 1 272 275 095

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään 1 085 034 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työttömyysturvalain (1290/2002) mukaisen ansiopäivärahan rahoittamiseen siten kuin työttömyysetuuksien rahoittamisesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyyskassalaissa (603/1984) on säädetty valtion osuudesta

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettujen kulukorvausten rahoittamiseen työttömyysturvalain mukaisesti

3) työttömyyskassojen hallintokuluosuuden maksamiseen työttömyyskassalain (603/1984) mukaisesti

4) työttömyysturvalain (1290/2002) 8 luvun perusteella maksettavaan liikkuvuusavustukseen

5) vuorotteluvapaalain (1305/2002) mukaisen vuorottelukorvauksen valtion osuuden maksamiseen siten, kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyysturvalaissa (1290/2002) säädetään valtionosuudesta

6) työllisyyden edistämisen kuntakokeiluihin osallistuvien kuntien tekemien palkkatuki- ja starttirahapäätösten maksamiseen siten kuin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa on säädetty palkkatuen ja starttirahan rahoituksesta

7) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain perusteella valtiolle työllistämisen, työnantajalle maksettavan palkkatuen ja yrittäjäksi ryhtyvälle maksettavan starttirahan työttömyyspäivärahan valtionosuutta vastaavan osuuden maksamiseen.

Siirtomenoista palkkatuki ja starttiraha budjetoidaan maksuperusteisena.

 

I lisätalousarvioesitys HE 2/2022 vp (3.2.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 5 000 000 euroa.

Selvitysosa:Hallitus on antanut eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen työttömyysturvalain väliaikaisesta muuttamisesta.

Esityksellä säädetään omavastuuajalta maksettavasta työttömyysturvasta ajalla 1.1.—28.02.2022.


2022 I lisätalousarvio 5 000 000
2022 talousarvio 1 085 034 000
2021 III lisätalousarvio 6 000 000
2021 I lisätalousarvio 6 000 000
2021 talousarvio 1 037 490 000
2020 tilinpäätös 1 272 275 095

 

Eduskunnan kirjelmä EK 10/2022 vp (11.3.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 5 000 000 euroa.

 

II lisätalousarvioesitys HE 81/2022 vp (25.5.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 14 100 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu KEL-indeksiin tehtävästä ylimääräisestä tarkistuksesta 1.8.2022, viitaten momentin 33.10.57 selvitysosaan.


2022 II lisätalousarvio 14 100 000
2022 I lisätalousarvio 5 000 000
2022 talousarvio 1 085 034 000
2021 tilinpäätös 965 045 577
2020 tilinpäätös 1 272 275 095

 

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2022 vp (28.6.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 14 100 000 euroa.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 242/2022 vp (27.10.2022)

Momentilta vähennetään 130 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu arvioitua paremmasta työllisyysasteesta.


2022 IV lisätalousarvio -130 000 000
2022 II lisätalousarvio 14 100 000
2022 I lisätalousarvio 5 000 000
2022 talousarvio 1 085 034 000
2021 tilinpäätös 965 045 577
2020 tilinpäätös 1 272 275 095

 

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2022 vp (25.11.2022)

Momentilta vähennetään 130 000 000 euroa.

52. Valtionosuus työttömyysetuuksien perusturvasta (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 468 679 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työttömyysturvalain (1290/2002) sekä kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) perusteella maksettavien peruspäivärahan tai työmarkkinatuen ja niihin liittyvien lapsikorotusten ja työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavien korotusosien maksamiseen siten kuin työttömyysturvalaissa on säädetty valtion osuudesta

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukaisten lakisääteisten kulukorvausten rahoittamiseen työttömyysturvalain mukaisesti

3) työttömyysturvalain (1290/2002) 8 luvun perusteella maksettavaan liikkuvuusavustukseen

4) vuorotteluvapaalain (1305/2002) mukaisen vuorottelukorvauksen valtion osuuden maksamiseen siten, kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyysturvalaissa (1290/2002) säädetään valtionosuudesta

5) työllisyyden edistämisen kuntakokeiluihin osallistuvien kuntien tekemien palkkatuki- ja starttirahapäätösten maksamiseen siten kuin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa on säädetty palkkatuen ja starttirahan rahoituksesta

6) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain perusteella valtiolle työllistämisen, työnantajalle maksettavan palkkatuen ja yrittäjäksi ryhtyvälle maksettavan starttirahan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen valtionosuutta vastaavan osuuden maksamiseen.

Siirtomenoista palkkatuki ja starttiraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Peruspäivärahaa maksetaan sekä työttömyyden että työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Peruspäiväraha ja siihen liittyvä lapsikorotus sekä korotusosa rahoitetaan valtion varoista ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun tuotosta. Valtio rahoittaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavat kulukorvaukset. Työttömyysvakuutusmaksu, joka peritään työttömyyskassoihin kuulumattomilta henkilöiltä, tilitetään Kansaneläkelaitokselle.

Kunnat ja valtio rahoittavat puoliksi työttömyyden perusteella vähintään 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden henkilöiden työttömyysaikaisen työmarkkinatuen. Kuntien rahoitusosuus on 70 prosenttia työmarkkinatukea yli 1 000 päivää saaneiden työttömyysaikaisen työmarkkinatuen osalta. Muun työmarkkinatuen valtio rahoittaa kokonaan. Lisäksi valtio huolehtii Kansaneläkelaitoksen maksuvalmiudesta työmarkkinatuen osalta (maksuvalmiussuoritus).

Vuorottelukorvaukset rahoitetaan kuten vastaavat työttömyysetuudet. Kassaan kuulumattomien henkilöiden vuorottelukorvaukset valtio rahoittaa kokonaan.

Määrärahan arvioitu käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät (euroa)

   
Työmarkkinatuet  
— työttömyysajalta 1 118 079 000
— kuntien rahoitusosuus -425 000 000
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 440 700 000
— kulukorvaukset 72 600 000
— liikkuvuusavustus 1 500 000
— korotusosa 16 500 000
Työmarkkinatuki yhteensä 1 224 379 000
   
Peruspäiväraha  
— työttömyysajalta 299 300 000
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 40 600 000
— korotusosa 5 300 000
— kulukorvaus 4 300 000
Palkansaajan tt-maksun osuus -250 300 000
Peruspäiväraha yhteensä 99 200 000
   
Perusturvan palkkatuki 145 000 000
Vuorottelukorvaus 100 000
Yhteensä 1 468 679 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Korkeakoulututkintoon johtava työvoimakoulutus (siirto momentilta 32.30.51) 850
Pohjoismainen työvoimapalvelumalli 1.5.2022 alkaen 10 200
Tarvearvion muutos -345 361
Yhteensä -334 311

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2022 talousarvio 1 468 679 000
2021 III lisätalousarvio 55 000 000
2021 I lisätalousarvio 55 000 000
2021 talousarvio 1 802 990 000
2020 tilinpäätös 1 747 175 798

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 216/2021 vp (18.11.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 465 679 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Vähennys 3 000 000 euroa talousarvioesityksen 1 468 679 000 euroon nähden aiheutuu siirrosta momentille 33.20.50 palkkatukien ja starttirahojen maksamiseen.


2022 talousarvio 1 465 679 000
2021 IV lisätalousarvio -188 000 000
2021 III lisätalousarvio 55 000 000
2021 I lisätalousarvio 55 000 000
2021 talousarvio 1 802 990 000
2020 tilinpäätös 1 747 175 798

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 465 679 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työttömyysturvalain (1290/2002) sekä kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) perusteella maksettavien peruspäivärahan tai työmarkkinatuen ja niihin liittyvien lapsikorotusten ja työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavien korotusosien maksamiseen siten kuin työttömyysturvalaissa on säädetty valtion osuudesta

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukaisten lakisääteisten kulukorvausten rahoittamiseen työttömyysturvalain mukaisesti

3) työttömyysturvalain (1290/2002) 8 luvun perusteella maksettavaan liikkuvuusavustukseen

4) vuorotteluvapaalain (1305/2002) mukaisen vuorottelukorvauksen valtion osuuden maksamiseen siten, kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyysturvalaissa (1290/2002) säädetään valtionosuudesta

5) työllisyyden edistämisen kuntakokeiluihin osallistuvien kuntien tekemien palkkatuki- ja starttirahapäätösten maksamiseen siten kuin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa on säädetty palkkatuen ja starttirahan rahoituksesta

6) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain perusteella valtiolle työllistämisen, työnantajalle maksettavan palkkatuen ja yrittäjäksi ryhtyvälle maksettavan starttirahan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen valtionosuutta vastaavan osuuden maksamiseen.

Siirtomenoista palkkatuki ja starttiraha budjetoidaan maksuperusteisena.

 

I lisätalousarvioesitys HE 2/2022 vp (3.2.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 25 000 000 euroa.

Selvitysosa:Hallitus on antanut eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvät esitykset työttömyysturvalain väliaikaisesta muuttamisesta ja yrittäjien työttömyysturvaoikeuden väliaikaiseksi järjestämiseksi.

Esityksillä säädetään omavastuuajalta maksettavasta työttömyysturvasta sekä yrittäjien oikeudesta työmarkkinatukeen ajalla 1.1.—28.2.2022.


2022 I lisätalousarvio 25 000 000
2022 talousarvio 1 465 679 000
2021 IV lisätalousarvio -188 000 000
2021 III lisätalousarvio 55 000 000
2021 I lisätalousarvio 55 000 000
2021 talousarvio 1 802 990 000
2020 tilinpäätös 1 747 175 798

 

Eduskunnan kirjelmä EK 10/2022 vp (11.3.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 25 000 000 euroa.

 

II lisätalousarvioesitys HE 81/2022 vp (25.5.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 22 700 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu KEL-indeksiin tehtävästä ylimääräisestä tarkistuksesta 1.8.2022, viitaten momentin 33.10.57 selvitysosaan.


2022 II lisätalousarvio 22 700 000
2022 I lisätalousarvio 25 000 000
2022 talousarvio 1 465 679 000
2021 tilinpäätös 1 557 078 502
2020 tilinpäätös 1 747 175 798

 

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2022 vp (28.6.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 22 700 000 euroa.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 242/2022 vp (27.10.2022)

Momentilta vähennetään 150 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu arvioitua paremmasta työllisyysasteesta.


2022 IV lisätalousarvio -150 000 000
2022 II lisätalousarvio 22 700 000
2022 I lisätalousarvio 25 000 000
2022 talousarvio 1 465 679 000
2021 tilinpäätös 1 557 078 502
2020 tilinpäätös 1 747 175 798

 

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2022 vp (25.11.2022)

Momentilta vähennetään 150 000 000 euroa.

55. Valtionosuudet Työllisyysrahastolle (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään 3 840 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikuiskoulutusetuuksista annetun lain (1276/2000) mukaisen valtionosuuden maksamiseen.

Selvitysosa:Momentilta maksetaan yrittäjien aikuiskoulutustuki. Lisäksi valtio suorittaa valtion palveluksessa olevan henkilöstön osalta Työllisyysrahastolle sen tilinpäätöksessä vahvistetut valtion henkilöstölle myönnetyistä ammattitutkintostipendeistä aiheutuneet kustannukset.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarvearvion muutos 37
Yhteensä 37

2022 talousarvio 3 840 000
2021 talousarvio 3 803 000
2020 tilinpäätös 2 640 800

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään 3 840 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikuiskoulutusetuuksista annetun lain (1276/2000) mukaisen valtionosuuden maksamiseen.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 242/2022 vp (27.10.2022)

Momentilta vähennetään 340 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu tarkentuneesta arviosta.


2022 IV lisätalousarvio -340 000
2022 talousarvio 3 840 000
2021 tilinpäätös 2 400 000
2020 tilinpäätös 2 640 800

 

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2022 vp (25.11.2022)

Momentilta vähennetään 340 000 euroa.