Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         02. Valvonta
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2022

01. HallintoPDF-versio

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Selvitysosa:Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten valtion mielisairaaloiden, lastensuojeluyksiköiden ja vankiterveydenhuollon yksikön toimintamenoista, sekä eräistä muista menoista.

Pääluokkaperusteluissa on esitetty sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan toimintapoliittiset tavoitteet. Lähtökohtana on poliittisen tason ohjaus, joka on linjattu hallitusohjelmassa.

Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Ministeriö määrittelee sosiaali- ja terveyspolitiikan suuntaviivat, valmistelee keskeiset uudistukset ja ohjaa niiden toteuttamista ja yhteensovittamista. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan tavoitteena on tuottaa asiakkailleen kohtuullisessa ajassa oikeat, perustellut ja yhdenmukaiset päätökset. Valtion mielisairaalat tuottavat valtakunnallisia oikeuspsykiatrian erikoisalan hoito- ja tutkimuspalveluja. Valtion lastensuojeluyksiköiden tehtävänä on lastensuojelulain mukainen avo-, sijais- ja jälkihuolto. Vankiterveydenhuollon yksikön tehtävänä on vastaavasti vankien terveydenhuollon järjestäminen.

01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 34 168 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen

2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

4) tasa-arvon tietopalvelun ylläpitoon ja kansainvälisen tasa-arvopalkinnon hallintoon liittyviin kustannuksiin.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö toimeenpanee hallitusohjelman ja ministeriön strategisten linjausten tavoitteet käyttäen apuna virastojen ja laitosten asiantuntemusta tulossopimuksissa sovittujen tavoitteiden mukaisesti.

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut toiminnalleen seuraavat alustavat tulostavoitteet vuodelle 2022:

Toiminnallinen tehokkuus
  • — kehitetään yhteistyössä muiden hallinnonalojen kanssa laskentatointa, kustannuslaskentaa ja muuta seurantaa mm. Kieku-tietojärjestelmän puitteissa ja hankintatointa Handi-periaatteiden mukaisesti
  • — maksullisen toiminnan, joka on suhteellisen vähäistä, tavoitteena on julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus ja liiketaloudellisten suoritteiden osalta kannattavuus.
Tuotokset ja laadunhallinta
  • — toteutetaan ja seurataan ministeriön vastuulla olevia hallitusohjelman ohjelmia ja muita hankkeita
  • — valmistellaan ja toimeenpannaan sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen järjestämistä, rahoitusta, kehittämistä ja valvontaa koskevaa uudistusta
  • — lisätään tutkimus- ja kehittämislaitosten yhteistyötä
  • — jatketaan tasa-arvon valtavirtaistamista
  • — vahvistetaan lainsäädännön vaikutusten arviointia.
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
  • — sosiaali- ja terveysministeriön henkilöstön ja henkilöstörakenteen kehittämistä jatketaan ministeriön tuottavuuden kehittämiselle asetetut tavoitteet ja toimintamenojen supistuminen huomioon ottaen siten, että ministeriön ydintehtävissä tarvittavat voimavarat ja osaaminen varmistetaan.

Viraston tulosalueittaiset menot (1 000 euroa)

  2020
toteutuma
2021
varsinainen
talousarvio
2022
esitys
       
Ministeriön johto ja erillisyksiköt 526 518 549
Johdon tuki -yksikkö 1 472 1 495 1 582
Viestintäyksikkö 1 374 1 347 1 425
Hallintoyksikkö 2 749 2 768 2 928
Kansainvälisten asioiden yksikkö 1 352 1 792 1 586
Hyvinvointi- ja palveluosasto 7 047 - -
Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausosasto 2 970 3 148 3 330
Sosiaaliturva- ja vakuutusosasto 2 864 2 814 2 977
Turvallisuus ja terveys -osasto 2 140 6 085 5 764
Yhteisöt ja toimintakyky -osasto 1 979 5 650 4 427
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat ja palvelut -osasto 1 788 5 135 4 028
Työ- ja tasa-arvo-osasto 4 890 5 266 5 572
Yhteensä 31 151 36 018 34 168

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2020
toteutuma
2021
varsinainen
talousarvio
2022
esitys
       
Bruttomenot 38 922 44 518 42 768
Bruttotulot 7 771 8 500 8 600
Nettomenot 31 151 36 018 34 168
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 10 905    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 13 565    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Covid-19-epidemiaan liittyvän koordinaation, ohjauksen ja seurannan määräaikainen vahvistaminen (-5 htv) -400
Kansainvälinen tasa-arvopalkinto -500
Lääketieteellisen, kansanterveyden, epidemiologisen, mikrobiologisen ja rokottamiseen liittyvän resurssin määräaikainen vahvistaminen (-4 htv) -320
Turvataan lainsäädäntötyön resurssit (HO 2019) -200
Valmiusorganisaation määräaikainen vahvistaminen (-6 htv) -480
JTS-miljardin tuottavuussäästö -137
Palkkausten tarkistukset 181
Tasomuutos 6
Yhteensä -1 850

2022 talousarvio 34 168 000
2021 talousarvio 36 018 000
2020 tilinpäätös 33 811 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 216/2021 vp (18.11.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 34 368 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 200 000 euroa talousarvioesityksen 34 168 000 euroon nähden aiheutuu hallituksen sosiaali- ja terveysministeriön johdolla käynnistämästä poikkihallinnollisesta ohjelmasta sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan saatavuuden turvaamiseksi sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä, jonka tarkoituksena on löytää kestäviä ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden edellyttämän osaavan työvoimatarpeen kattamiseksi alueelliset erot huomioiden.

2022 talousarvio 34 368 000
2021 talousarvio 36 018 000
2020 tilinpäätös 33 811 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 33/2021 vp (10.12.2021)

Sisäilmaan liittyvien terveyshaittojen hoitoa ja kuntoutusta on käsitelty ns. Majvik1- ja Majvik2-suosituksissa, joista jälkimmäinenkin on laadittu jo noin 15 vuotta sitten. Ne koskivat vain kosteus- ja homevaurioita, mutta saadun selvityksen mukaan sittemmin on tehty paljon tutkimuksia, katsauksia ja ohjeistuksia sisäilma-asioista ja mm. niiden aiheuttamien terveyshaittojen hoidosta. Lisäksi sisäilmaan liitetyn oireilun monitekijäisyyttä on opittu tuntemaan paremmin. On siksi perusteltua uusia em. suositukset ja ottaa huomioon niiden jälkeen saatu tutkimustieto.

Valiokunta lisää momentille 300 000 euroa Majvik-suositusten uusimiseen siten, että suosituksen ja muun materiaalin valmistelussa otetaan huomioon sisäilmaan liittyvien terveyshaittojen hoitoa ja kuntoutusta sekä muita sisäilmaan liittyviä kysymyksiä koskeva ajantasainen ja kattava tutkimustieto.

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 34 668 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen

2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

4) tasa-arvon tietopalvelun ylläpitoon ja kansainvälisen tasa-arvopalkinnon hallintoon liittyviin kustannuksiin.

I lisätalousarvioesitys HE 2/2022 vp (3.2.2022)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisen tasa-arvopalkinnon maksamiseen valtionavustuksina.

Selvitysosa:Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2022 I lisätalousarvio
2022 talousarvio 34 668 000
2021 talousarvio 36 018 000
2020 tilinpäätös 33 811 000

Eduskunnan kirjelmä EK 10/2022 vp (11.3.2022)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisen tasa-arvopalkinnon maksamiseen valtionavustuksina.

II lisätalousarvioesitys HE 81/2022 vp (25.5.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 270 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 327 000 euroa palkkausten tarkistuksista johtuen ja vähennyksenä 45 000 euroa siirtona momentille 23.01.01 ministeriön arkiston järjestämisen loppuun saattamiseksi sekä 12 000 euroa siirtona momentille 24.01.01 kansainvälisen vesiasioiden koordinaattorin tehtävää varten.

2022 II lisätalousarvio 270 000
2022 I lisätalousarvio
2022 talousarvio 34 668 000
2021 tilinpäätös 36 018 000
2020 tilinpäätös 33 811 000

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2022 vp (28.6.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 270 000 euroa.

04. Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 978 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) tieteellisestä tutkimustyöstä ja yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden toimintamenojen maksamiseen

2) vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen

4) sairaaloiden yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuviin kustannuksiin

5) mielenterveyslain (1116/1990) 3 tai 4 luvun nojalla määrätyn tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon kustannuksiin niissä tapauksissa, kun henkilöllä ei ole kotikuntaa Suomessa eikä hoidon maksaja määräydy minkään muun lainsäädännön nojalla.

Selvitysosa: Valtion mielisairaaloiden menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien liiketaloudellisten perusteiden mukaisesti. Asiakasmaksut peritään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) mukaisesti.

Valtion mielisairaaloille asetettavat tulostavoitteet määritellään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja mielisairaaloiden välisissä tulossopimuksissa vuodelle 2022.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Sairaaloiden toiminnassa painottuu oikeuspsykiatrinen erityisosaaminen ja hoitotoimintaa tukevaa tieteellistä tutkimustyötä tehdään ja hyödynnetään jatkuvasti. Hoidon laatuun ja hoidon tulosten seurantaan kiinnitetään edelleen huomiota terapeuttisia valmiuksia lisäämällä. Hoitoa kehitetään siten, että pakkotoimia tarvittaisiin mahdollisimman vähän. Lisäksi parannetaan toiminnan mittausmenetelmiä ja seurantajärjestelmiä.

Toiminnan tuottavuutta parannetaan kehittämällä muun muassa erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksia vastaavaa moniammatillista työskentelyä sekä työnjohtoa. Valtion mielisairaalat toimivat tehokkaasti ja taloudellisesti huolehtien samalla toimintansa laadun kehittämisestä. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset.

Valtion mielisairaaloiden rahoitusrakenne (1 000 euroa) ja henkilötyövuodet

  2020
toteutuma
htv 2021
arvio
htv 2022
arvio
htv
             
Toimintamenomääräraha 1 283 1 980 1 978 1
Liiketaloudelliset suoritteet 62 492 851 64 270 947 64 405 995
Ulkopuolinen rahoitus yhteensä 256 9 430 15 600 20
Yhteensä 64 031 861 65 680 963 65 983 1 016

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2020
toteutuma
2021
varsinainen
talousarvio
2022
esitys
       
Bruttomenot 65 089 66 660 66 961
Bruttotulot 64 031 65 680 65 983
Nettomenot 1 058 980 978
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 1 047    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 1 272    

Mielisairaaloiden tuottavuuden (laskutettujen hoito- ja mielentilatutkimuspäivien määrä/henkilötyövuodet) kehitys

  2020
toteutuma
2021
arvio
2022
arvio
       
Niuvanniemen aikuisosastot 197,75 189,83 190,14
Niuvanniemen alaikäisten hoitoyksikkö 110,33 105,88 109,93
Vanhan Vaasan aikuisosastot 170,02 169,87 172,87

Mielisairaaloiden taloudellisuuden (kokonaiskustannukset/laskutetut hoito- ja mielentilatutkimuspäivät) arvioitu kehitys

  2020
toteutuma
2021
arvio
2022
arvio
       
Niuvanniemen aikuisosastot 362,83 379,44 378,66
Niuvanniemen alaikäisten hoitoyksikkö 850,39 864,03 884,16
Vanhan Vaasan aikuisosastot 437,00 453,00 457,00

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, 1 000 euroa)

  2020
toteutuma
2021
varsinainen
talousarvio
2022
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 61 340 63 221 63 374
— muut tuotot 1 152 1 049 1 031
Tuotot yhteensä 62 492 64 270 64 405
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 61 958 63 944 64 074
— osuus yhteiskustannuksista 238 265 263
Kustannukset yhteensä 62 196 64 209 64 337
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 296 61 68
Kustannusvastaavuus, % 100 100 100

Mielisairaaloiden arvioidaan tuottavan asiakkailleen mm. seuraavat suoritteet

  2020
toteutuma
2021
arvio
2022
arvio
       
Hoitopotilaiden hoitovuorokausia (aik.os) 146 410 143 550 143 663
Mielentilatutkimushoitovuorokausia (aik.os.) 4 938 4 692 4 684
Mielentilatutkimuksia (aik.os.) 72 66 69
Alaikäisten hoitoyksikön hoitopäiviä 4 583 4 575 4 562
Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimusvuorokausia 73 110 110
Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimuksia 1 2 2
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Henkilöstön uudistumista ja työkykyä tuetaan kehittämällä muun muassa erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksiin entistä paremmin sopivia hoitomenettelyjä sekä tehostamalla työnohjausjärjestelmää ja työhyvinvointiohjelmia. Tavoitteena on vähentää sairauspäiviä ja parantaa työterveysindeksiä. Henkilöstön kehittämisessä voimavaroja suunnataan henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan perustuvaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen, jonka keskeisiä teemoja ovat muun muassa psykologisten valmiuksien koulutukset, biologiset ja farmakologiset koulutukset sekä pakkokeinojen vähentämiseen tähtäävä koulutus. Koulutuksen rahoitus tulee pääosin maksullisen toiminnan tuotoista.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

JTS-miljardin tuottavuussäästö -2
Yhteensä -2

2022 talousarvio 978 000
2021 III lisätalousarvio 200 000
2021 talousarvio 980 000
2020 tilinpäätös 1 283 000

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 978 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) tieteellisestä tutkimustyöstä ja yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden toimintamenojen maksamiseen

2) vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen

4) sairaaloiden yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuviin kustannuksiin

5) mielenterveyslain (1116/1990) 3 tai 4 luvun nojalla määrätyn tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon kustannuksiin niissä tapauksissa, kun henkilöllä ei ole kotikuntaa Suomessa eikä hoidon maksaja määräydy minkään muun lainsäädännön nojalla.

05. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten lastensuojeluyksiköiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 098 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) koulukotien sekä vankilan perheosaston sisällölliseen kehittämiseen, toiminnan tukemiseen ja toimintaympäristön kehittämiseen

2) oppilashoitopaikka- ja koulupaikkakysynnän sekä vankilan perheosaston paikkakysynnän vuosittaisen vaihtelun tasaamiseen

3) alueellisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämiseen

4) koulukotien ja vankilan perheosaston yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen

5) koulukotioppilaille tarkoitetun kuukausirahan ja heidän vanhemmilleen tarkoitetun ateriakorvauksen maksamiseen

6) koulukotien toimitilojen kehittämiseen.

Selvitysosa:Valtion koulukotien menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Koulukodeissa annettavan perusopetuksen ja muun opetustoimen piiriin kuuluvan toiminnan rahoitukseen sovelletaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) säädöksiä. Rahoitusjärjestelmä perustuu laskennallisiin yksikköhintoihin, jotka opetus- ja kulttuuriministeriö määrää ja valtioneuvosto vahvistaa ennalta seuraavaa vuotta varten. Oppilaille ja heidän vanhemmilleen maksettavat korvaukset perustuvat lastensuojelulakiin (417/2007) ja sosiaalihuoltolakiin (1301/2014).

Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämin liiketaloudellisin perustein.

Valtion koulukodeille asetettavat tavoitteet määritellään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Opetushallituksen ja koulukotien välisissä tulossopimuksissa vuodelle 2022.

Vaikuttavuus

Valtion koulukotitoiminnan vaikuttavuutta lisätään hallinnollisen rakenteen konsernin omaisuutta kehittämällä sekä uudistamalla palvelujen tuottamisen toiminnallisia ja fyysisiä rakenteita. Vaikeasti käytöshäiriöisten, päihdeongelmaisten sekä mielenterveyden häiriöistä kärsivien lasten ja nuorten tarpeita vastaavia palveluita kehitetään lastensuojelun, terveydenhuollon ja vaativan erityisen tuen perusopetukseen integroituna kokonaispalveluna, turvaamalla määrällisesti riittävät henkilöstöresurssit sekä jatkuvalla henkilöstön erityisosaamista vahvistavalla koulutuksella. Koulukotien tutkimus- ja kehittämistyö ohjaa ja todentaa toiminnan vaikuttavuuden arviointia. Tutkimus- ja kehittämishankkeista saaduilla tiedoilla vaikutetaan lastensuojelun kehittämiseen niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Toiminnan laatua ja laatuajattelua kehitetään hyödyntäen sähköistä laadunhallintajärjestelmää sekä asiakasjärjestelmään sisältyvää vaikuttavuusmittaria. Vankilan perheosastolla turvataan sijoitettujen lasten mahdollisuus turvallisiin varhaisen vuorovaikutuksen kokemuksiin sekä hyvään hoitoon ja huolenpitoon. Perheosaston työn vaikuttavuutta seurataan muun muassa asiakaspalautetta keräämällä ja toimintaa kehitetään palvelujen ostajien eli kuntien muuttuvia tarpeita vastaavaksi.

Koulukotien toimitiloille asetetaan palveluiden erityisyydestä johtuvat korkeat terveellisyyden, turvallisuuden terapeuttisuuden ja kestävyyden laatuvaatimukset. Koulukotien uusi toimitilakonsepti on kehitetty vastaamaan näihin tarpeisiin. Sekä suomen- että ruotsinkielisen palvelun turvaaminen edellyttää perusparannus- ja uudisrakennushankkeiden toteuttamista.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Koulukodit toimivat tehokkaasti, taloudellisesti ja asiakassuuntautuneesti ja niiden laatu ja kustannusvaikuttavuus paranevat. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset.

Valtion koulukotien rahoitusrakenne (1 000 euroa) ja henkilötyövuodet

  2020
toteutuma
htv 2021
varsinainen
talousarvio
htv 2022
esitys
htv
             
Toimintamenomääräraha 536 - 1 848 - 2 098 -
Liiketaloudelliset suoritteet (sisältää opetushallituksen rahoitusosuuden) 25 048 337 25 616 359 26 000 361
Yhteensä 25 584 337 27 464 359 28 098 361

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2020
toteutuma
2021
varsinainen
talousarvio
2022
esitys
       
Bruttomenot 23 955 26 264 26 898
Bruttotulot 23 809 24 416 24 800
Nettomenot 146 1 848 2 098
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 601    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 991    

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon ulkopuolisena rahoituksena saatavat maatalousavustukset.

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, 1 000 euroa)

  2020
toteutuma
2021
varsinainen
talousarvio
2022
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 22 815 23 386 23 800
— muut tuotot 2 233 2 230 2 200
Tuotot yhteensä 25 048 25 616 26 000
— tästä toimintamenomomentille nettouttamattomat tuotot 1 239 1 200 1 200
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 23 250 24 815 26 049
— osuus yhteiskustannuksista 1 495 1 500 1 500
Kustannukset yhteensä 24 745 26 315 27 549
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 303 -699 -1 549
Kustannusvastaavuus, % 101 97 94

Koulukotien maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan 100 % niiden kustannuksista. Koulukotien arvioidaan tuottavan maksullisina palveluina muun muassa seuraavat palvelut asiakkailleen:

Eräitä koulukotien maksullisen toiminnan asiakassuoritteita

  2020
toteutuma
2021
arvio
2022
arvio
       
Hoitovuorokausi 33 034 31 390 31 390
Hoitovuorokausi erityisessä huolenpidossa 8 893 9 855 9 855
Koulupäivä 18 803 20 223 19 703
Jälkihuoltovuorokausi 1 710 1 500 1 500
Vankilan perheosasto 1 495 1 700 1 700
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Henkilöstön jaksamista vahvistetaan säännöllisellä työnohjauksella ja tukemalla koulutukseen hakeutumista.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Toimitilojen vuokrien korotuksiin 250
JTS-miljardin tuottavuussäästö -2
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-konsernin liikelaitosten vuokrissa 2
Yhteensä 250

2022 talousarvio 2 098 000
2021 III lisätalousarvio 292 000
2021 talousarvio 1 848 000
2020 tilinpäätös 536 308

Täydentävä talousarvioesitys HE 216/2021 vp (18.11.2021)

Määrärahaa saa käyttää myös:

7) enintään 980 000 euroa maksullisen palvelutoiminnan hintatukeen.

Selvitysosa:Päätösosan kappaleen kohta 7) lisätään talousarvioesityksen päätösosan toisen kappaleen kohdaksi 7).

Maksullisen toiminnan hintatukea tarvitaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä annetun lain (1379/2010) 1 §:n mukaisen toiminnan turvaamiseksi sekä valtion koulukotien toimitilahankkeista aiheutuneiden kustannusten tasaamiseen.

2022 talousarvio 2 098 000
2021 III lisätalousarvio 292 000
2021 talousarvio 1 848 000
2020 tilinpäätös 536 308

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 098 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) koulukotien sekä vankilan perheosaston sisällölliseen kehittämiseen, toiminnan tukemiseen ja toimintaympäristön kehittämiseen

2) oppilashoitopaikka- ja koulupaikkakysynnän sekä vankilan perheosaston paikkakysynnän vuosittaisen vaihtelun tasaamiseen

3) alueellisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämiseen

4) koulukotien ja vankilan perheosaston yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen

5) koulukotioppilaille tarkoitetun kuukausirahan ja heidän vanhemmilleen tarkoitetun ateriakorvauksen maksamiseen

6) koulukotien toimitilojen kehittämiseen

7) enintään 980 000 euroa maksullisen palvelutoiminnan hintatukeen.

06. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisen vankiterveydenhuollon yksikön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 19 088 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) vankiterveydenhuollon palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) vankiterveydenhuollon yleishallinnosta (sisältäen talous-, henkilöstö- ja tietohallinto sekä tukipalvelut) ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen

3) vankiterveydenhuollon ja sen toimintaympäristön kehittämiseen

4) tieteellisestä tutkimustyöstä aiheutuneiden menojen maksamiseen

5) alueellisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämiseen.

Selvitysosa:Vankiterveydenhuollon yksikkö vastaa vankien terveyspalvelujen järjestämisestä. Vankiterveydenhuollon yksikkö tuottaa itse pääosan perusterveydenhuollon, suun terveydenhuollon ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon palveluista. Erikoissairaanhoidon ja päivystyksen palvelut hankitaan pääosin ostopalveluina, jotka katetaan arviomäärärahasta. Vankiterveydenhuollon yksikön tuloina otetaan huomioon sen maksullisesta palvelutoiminnasta saatavat tulot sekä yhteistoiminnasta virastojen, laitosten ja talousarvion ulkopuolisten osapuolien kanssa saatavat tulot.

Vaikuttavuus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on ohjauksessaan asettanut vankiterveydenhuollolle tavoitteita, joilla mm. pyritään lisäämään entisestään vankien saamien terveyspalvelujen vaikuttavuutta ja laatua, tiivistämään yhteistyötä vankiloiden psykologien, sosiaali- ja päihdetyön tekijöiden kanssa sekä varmistamaan hoidon jatkuvuus vangin vapautumisen jälkeen.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2020
toteutuma
2021
varsinainen
talousarvio
2022
esitys
       
Bruttomenot 21 016 20 454 19 336
Bruttotulot 303 299 248
Nettomenot 20 713 20 155 19 088
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 434    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 12    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Lääkekustannusten nousu 200
Potilastietojärjestelmän toiminnallisuuden varmistamiseen yhteensä 430
Rikosasioiden käsittely (siirto momentilta 25.40.01) 120
Ulkopuolisten terveyspalvelujen osto (siirto momentille 33.01.08) -1 700
Palkkausten tarkistukset 80
Tasomuutos -197
Yhteensä -1 067

2022 talousarvio 19 088 000
2021 III lisätalousarvio 520 000
2021 talousarvio 20 155 000
2020 tilinpäätös 20 291 000

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 19 088 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) vankiterveydenhuollon palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) vankiterveydenhuollon yleishallinnosta (sisältäen talous-, henkilöstö- ja tietohallinto sekä tukipalvelut) ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen

3) vankiterveydenhuollon ja sen toimintaympäristön kehittämiseen

4) tieteellisestä tutkimustyöstä aiheutuneiden menojen maksamiseen

5) alueellisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämiseen.

II lisätalousarvioesitys HE 81/2022 vp (25.5.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 2 089 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäyksestä 1 203 000 euroa aiheutuu covid-19-epidemiasta johtuvista kertaluonteisista lisämenoista vankiterveydenhuollolle, 660 000 euroa vuokrahenkilöstön tarpeesta aiheutuvista lisämenoista, 85 000 euroa koronavirusepidemian aiheuttamista varustehankinnoista ja 141 000 euroa palkkausten tarkistuksista.

2022 II lisätalousarvio 2 089 000
2022 talousarvio 19 088 000
2021 tilinpäätös 21 725 000
2020 tilinpäätös 20 291 000

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2022 vp (28.6.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 2 089 000 euroa.

07. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään 8 755 000 euroa.

Selvitysosa:Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta on sosiaalivakuutuksen erikoistuomioistuimeen rinnastettava muutoksenhakuelin, joka toimii toimialansa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena kaikissa kansaneläkeasioissa ja Kansaneläkelaitoksen käsittelemissä kuntoutusasioissa ja yleistä asumistukea, eläkkeen saajan asumistukea, lapsilisiä, lasten kotihoidon tukea ja yksityisen hoidon tukea, elatustukea, sotilasavustusta, äitiysavustusta, sairausvakuutusta, takuueläkettä, vammaisten tulkkauspalvelua, ansiopäivärahaa, peruspäivärahaa, työmarkkinatukea, vuorottelukorvausta, työttömyyskassan jäsenyyttä, aikuiskoulutustukea, ammattitutkintostipendiä, palkkaturvaa, työnantajan omavastuumaksua ja työttömyysvakuutusmaksun perintää koskevissa asioissa. Lisäksi muutoksenhakulautakunnassa käsitellään lainvoimaisten päätösten poistamista koskevat hakemukset samoissa asiaryhmissä.

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2020
toteutuma
2021
arvio
2022
arvio
       
Tuottavuus ja taloudellisuus      
Päätöksen hinta (euroa/ratkaisu) 197 204 205
Työn tuottavuus (ratkaisu/htv) 425 425 425
       
Tulokset ja laadunhallinta      
Käsittelyaika (ka/kk) 6,5 6,2 6,0
Muutosaste vakuutusoikeudessa 4,5 <15 <15
VMBaro:n tulokset (indeksi) 3,6 >3,6 >3,8
Sairauspoissaolojen määrä (pv/htv) 7,2 <7,2 <7,0
Eläköitymisen keski-ikä (vuotta) 66 >64,5 >64,5

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Tarvearvion muutos -1
Palkkausten tarkistukset 42
Yhteensä 41

2022 talousarvio 8 755 000
2021 talousarvio 8 714 000
2020 tilinpäätös 8 532 000

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään 8 755 000 euroa.

II lisätalousarvioesitys HE 81/2022 vp (25.5.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 65 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu palkkausten tarkistuksista.

2022 II lisätalousarvio 65 000
2022 talousarvio 8 755 000
2021 tilinpäätös 8 714 000
2020 tilinpäätös 8 532 000

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2022 vp (28.6.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 65 000 euroa.

08. Vankiterveydenhuollon yksikön ulkopuoliset terveyspalvelut (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään 1 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Vankiterveydenhuollon yksiköstä annetun lain (1635/2015) 2 §:n mukaisesti ostopalveluna hankittavien vankien terveydenhoidon palveluiden maksamiseen.

Selvitysosa:Vankiterveydenhuollon yksikkö vastaa vankien terveyspalvelujen järjestämisestä. Vankiterveydenhuollon yksikkö tuottaa itse pääosan perusterveydenhuollon, suun terveydenhuollon ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon palveluista. Erikoissairaanhoidon ja päivystyksen palvelut hankitaan pääosin ostopalveluina, joiden määrä riippuu vankien määrästä ja heidän sairastavuudesta.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Ulkopuolisten terveyspalveluiden osto (siirto momentilta 33.01.06) 1 700
Yhteensä 1 700

2022 talousarvio 1 700 000

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään 1 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Vankiterveydenhuollon yksiköstä annetun lain (1635/2015) 2 §:n mukaisesti ostopalveluna hankittavien vankien terveydenhoidon palveluiden maksamiseen.

II lisätalousarvioesitys HE 81/2022 vp (25.5.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 1 100 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu julkiselta terveydenhuollolta ostettavien vaativien erikoissairaanhoidon palvelujen tarpeen kasvusta.

2022 II lisätalousarvio 1 100 000
2022 talousarvio 1 700 000

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2022 vp (28.6.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 1 100 000 euroa.

25. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen tiedonhallinta (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään 36 600 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) korvauksen maksamiseen Kansaneläkelaitokselle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisten Kanta-palvelujen kehittämiseen ja kansallisten määrittelyjen valmisteluun ja ylläpitoon (Kela), sellaisten jatkuvien tehtävien ja ylläpidon kustannusten kattamiseen, joita ei voida periä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajilta tai apteekeilta käyttömaksuina (Kela) sekä sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annetun lain (552/2019) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain (668/2008) mukaisten Kelalle aiheutuvien kustannusten kattamiseen (Kela)

2) muiden viranomaisten sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen

3) valtionavustusten myöntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollon paikallisen ja alueellisen tietojärjestelmäinfrastruktuurin tehostamiseksi (STM, THL)

4) sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiohankkeiden ohjaukseen sekä digitalisaation toteutumisen arviointiin ja seurantaan (STM)

5) sosiaali- ja terveysministeriön hankintoihin DigiFinland Oy:ltä, joilla toteutetaan julkisten palveluntarjoajien sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan kehittämishankkeita.

Selvitysosa:Kansaneläkelaitoksen tehtävänä on valtakunnallisten sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäpalvelujen toteuttaminen ja toteutuksia varten tarvittavien määrittelyjen laatiminen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisesti. Uusien toiminnallisuuksien ja tietosisältöjen kehittämiseen tähtäävien kehittämishankkeiden lisäksi myös palveluiden tekninen infrastruktuuri, palveluiden jatkuvuuden varmistaminen ja tietoturva edellyttävät jatkuvaa kehittämistä ja ylläpitoa. Lisäksi Kansaneläkelaitoksella on lakisääteisiä tehtäviä kuten raportointi valvontaviranomaisille sekä kansainvälisiä tehtäviä, joita ei voida rahoittaa käyttäjien maksamilla käyttömaksuilla.

Määrärahaa on tarkoitus käyttää myös valtionavun maksamiseen kunnille ja kuntayhtymille sekä tarvittaessa muille tahoille sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden paikallisen ja alueellisen infrastruktuurin selkiyttämiseen ja tehostamiseen. Valtionapuviranomaisina voivat toimia THL ja STM.

Määrärahaa voidaan käyttää myös muiden viranomaisten sosiaali- ja terveydenhuoltoon tai terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyvien valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiohankkeiden ohjaukseen sekä digitalisaatiokehityksen arviointien ja seurannan toteuttamiseen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Asiakastietolain vaatimat muutokset Kanta-palveluissa 5 500
DigiFinland Oy:lta hankittavat palvelut, pääoman palautus -5 000
Kanta-palvelujen jatkokehittämiseen liittyvät säädösmuutokset 1 000
Korkean varautumisen tietojärjestelmät 1 000
Sote-uudistuksen vaikutukset Kanta-palveluihin 700
Tiedontuotannon uudistaminen (Toivo/Valtava) 3 000
Yhteensä 6 200

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2022 talousarvio 36 600 000
2021 III lisätalousarvio 5 700 000
2021 talousarvio 30 400 000
2020 tilinpäätös 22 400 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 216/2021 vp (18.11.2021)

Momentille myönnetään 41 472 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys talousarvioesityksen 36 600 000 euroon nähden on 4 872 000 euroa, josta 2 500 000 euroa aiheutuu akuutista levylaitteiden vaihdon tarpeesta KELA:ssa ja 2 372 000 euroa EU-koronatodistuksen ja koronapassin kehittämisen, ylläpidon ja käytön kustannuksista.

2022 talousarvio 41 472 000
2021 IV lisätalousarvio 4 080 000
2021 III lisätalousarvio 5 700 000
2021 talousarvio 30 400 000
2020 tilinpäätös 22 400 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 33/2021 vp (10.12.2021)

Momentin määräraha on 41,5 milj. euroa, jota käytetään mm. Kanta-palveluiden kehittämiseen sekä sosiaalihuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Kanta-palvelut ovat keskeinen sosiaali- ja terveydenhuollon infrastruktuuri, jonka toiminnasta lähes kaikki palveluntuottajat ovat riippuvaisia ja jota myös kansalaiset käyttävät laajasti. On siksi tärkeää, että Kanta-palveluiden kehittämistarpeisiin ja ylläpitokustannuksiin varaudutaan riittävästi.

Hyvinvointialueiden ICT-muutoskustannusten rahoitus on budjetoitu erikseen momentille 28.70.05, jonka määrärahasta on varattu 170 milj. euroa hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän ICT-kustannuksiin. Tällä määrärahalla varmistetaan alueiden tietojärjestelmien ja tiedonhallinnan häiriötön toiminta järjestämisvastuun siirron yhteydessä. Sote-uudistukseen liittyviin ICT-kuluihin on varattu yhteensä 410,4 milj. euroa vuosia 2022—2025 koskevassa julkisen talouden suunnitelmassa.

Lisäksi EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen rahoituksesta on varattu digitaalisten palveluiden kehittämiseen 100 milj. euroa, josta ensi vuodelle on tarkoitus kohdistaa 20 milj. euroa.

Kokonaisuutena panostus digitalisaatioon ja tiedonhallinnan kehittämiseen on merkittävää, mutta rahoituksen riittävyyttä on seurattava säännöllisesti, sillä sote-uudistukseen liittyvät tietojärjestelmätarpeet ovat mittavat ja ne sitovat merkittävän määrän sekä henkilö- että taloudellisia resursseja. On myös tärkeää varmistaa järjestelmien ja sovellusten yhteentoimivuus ja niiden välinen tiedonsiirto sekä järjestelmien käytettävyys. Erityisesti tiedolla johtaminen edellyttää, että hyvinvointialueilla on oikeaa ja ajantasaista tietoa alueen väestön hyvinvoinnista ja terveydestä sekä tarjottavien sote-palvelujen kustannuksista ja vaikuttavuudesta.

Hankerahoituksen rinnalla on myös tärkeää huolehtia palvelujen ylläpitoon tarvittavan perusrahoituksen riittävyydestä ja pitkäjänteisyydestä.

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään 41 472 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) korvauksen maksamiseen Kansaneläkelaitokselle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisten Kanta-palvelujen kehittämiseen ja kansallisten määrittelyjen valmisteluun ja ylläpitoon (Kela), sellaisten jatkuvien tehtävien ja ylläpidon kustannusten kattamiseen, joita ei voida periä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajilta tai apteekeilta käyttömaksuina (Kela) sekä sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annetun lain (552/2019) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain (668/2008) mukaisten Kelalle aiheutuvien kustannusten kattamiseen (Kela)

2) muiden viranomaisten sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen

3) valtionavustusten myöntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollon paikallisen ja alueellisen tietojärjestelmäinfrastruktuurin tehostamiseksi (STM, THL)

4) sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiohankkeiden ohjaukseen sekä digitalisaation toteutumisen arviointiin ja seurantaan (STM)

5) sosiaali- ja terveysministeriön hankintoihin DigiFinland Oy:ltä, joilla toteutetaan julkisten palveluntarjoajien sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan kehittämishankkeita.

II lisätalousarvioesitys HE 81/2022 vp (25.5.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 5 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu kriittisten palveluiden toimintavarmuuden parantamisesta Kanta-palveluissa.

2022 II lisätalousarvio 5 000 000
2022 talousarvio 41 472 000
2021 tilinpäätös 40 180 000
2020 tilinpäätös 22 400 000

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2022 vp (28.6.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 5 000 000 euroa.

IV lisätalousarvioesitys HE 242/2022 vp (27.10.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 400 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu covid-19 rokotustodistusjärjestelmän ylläpidon lisäkustannuksista.

2022 IV lisätalousarvio 400 000
2022 II lisätalousarvio 5 000 000
2022 talousarvio 41 472 000
2021 tilinpäätös 40 180 000
2020 tilinpäätös 22 400 000

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2022 vp (25.11.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 400 000 euroa.

29. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään 20 729 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös lähialueyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Tasomuutos 1 229
Yhteensä 1 229

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2022 talousarvio 20 729 000
2021 III lisätalousarvio 8 000 000
2021 talousarvio 19 500 000
2020 tilinpäätös 19 753 893

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään 20 729 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös lähialueyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.

II lisätalousarvioesitys HE 81/2022 vp (25.5.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 4 271 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu pääsääntöisesti covid-19-rokotteiden hankinnasta aiheutuvien arvonlisämenojen kasvusta, jota ei ole huomioitu vuoden 2022 varsinaisessa talousarviossa.

2022 II lisätalousarvio 4 271 000
2022 talousarvio 20 729 000
2021 tilinpäätös 27 754 454
2020 tilinpäätös 19 753 893

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2022 vp (28.6.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 4 271 000 euroa.

IV lisätalousarvioesitys HE 242/2022 vp (27.10.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu tasomuutoksesta.

2022 IV lisätalousarvio 2 000 000
2022 II lisätalousarvio 4 271 000
2022 talousarvio 20 729 000
2021 tilinpäätös 27 754 454
2020 tilinpäätös 19 753 893

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2022 vp (25.11.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa.

66. Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään 6 353 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen ja laitosten jäsenmaksujen, maksuosuuksien ja erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa muun muassa Suomen jäsenmaksusta WHO:lle, jonka rahoituksesta 20 % katetaan jäsenmaksuilla ja loput jäsenmaiden vapaaehtoisrahoituksella. WHO:n rooli on noussut keskeiseksi maiden taloutta ja turvallisuutta horjuttavien pandemioiden ja kriisien yhteydessä. Vuonna 2020 aloitettu prosessi pandemiavalmiuden ja -vasteen tehostamiseksi ja WHO:n rakenteiden toiminnan vahvistamiseksi edellyttää Suomen aktiivista osallistumista. Suomi on rakentanut itselleen vahvan roolin vaikuttaa järjestössä meneillään oleviin uudistuksiin hallintoneuvostojäsenyytensä (2018—2021) aikana. Suomen hallitus tukee WHO:n johtoroolia globaaliterveydessä ja terveysturvallisuudessa ja katsoo, että WHO:n rahoitus tulee varmistaa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Kansainvälisten jäsenmaksujen ja maksuosuuksien tarkennukset 1 091
Yhteensä 1 091

2022 talousarvio 6 353 000
2021 talousarvio 5 262 000
2020 tilinpäätös 14 545 000