Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2022

51. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat (arviomääräraha)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään 371 142 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) tutkimuksesta, tutkijanuran eri vaiheiden tehtävistä, tutkimusinfrastruktuurien, tutkimusedellytysten kehittämisestä, tutkimuksen hyödyntämisen edistämisestä, valtionavustuksista ja apurahoista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) kansainvälisten järjestöjen, mukaan lukien tutkimusinfrastruktuurien, rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen

3) EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden menojen maksamiseen

4) Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen ohjelmisto- ja laitehankintojen menoihin.

Kohdassa 1) tarkoitettu tutkimusrahoitus budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. Tutkimusrahoituksesta saadaan maksaa ennakoita talousarvion ulkopuolisille rahoituksen saajille.

Määrärahasta on varattu

1) 4 000 000 euroa avainalojen vauhdittamiseen ja osaamisen vahvistamiseen (RRF pilari3)

2) 2 000 000 euroa kansallisiin tutkimusinfrastruktuureihin (RRF pilari3)

3) 5 000 000 euroa paikallisiin tutkimusinfrastruktuureihin (RRF pilari3)

osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.

Selvitysosa:Elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteet liittyvät Suomen kestävän kasvun ohjelman tavoitteeseen lisätä tutkimus- ja kehityspanostuksia (RRF pilari3). Toimenpiteet kohdistuvat kansallisiin ja paikallisiin tutkimusinfrastruktuureihin sekä avainalojen vauhdittamiseen ja osaamisen vahvistamiseen tutkimusinfrastruktuurien yhteiskäytön ja t&k-intensiivisyyden lisäämiseksi. Toimenpiteille määritellyt vihreän ja digitaalisen siirtymän tavoitteet varmistetaan rahoituksen kohdennuksessa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Aikaisempien vuosien valtuuksien maksatusten muutokset -14 555
Avainalojen vauhdittaminen ja osaamisen vahvistaminen (RRF pilari3) 4 000
Kansalliset tutkimusinfrastruktuurit (RRF pilari3) 2 000
Paikalliset tutkimusinfrastruktuurit (RRF pilari3) 5 000
Rahapelitoiminnan tuoton alenemisen kompensaation muutos -1 954
Vuoden 2022 valtuuksien maksatukset 22 907
Yhteensä 17 398

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.


2022 talousarvio 371 142 000
2021 talousarvio 353 744 000
2020 tilinpäätös 331 081 915

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 216/2021 vp (18.11.2021)

Momentille myönnetään 375 896 000 euroa.

Määrärahasta on varattu

1) 4 000 000 euroa avainalojen vauhdittamiseen ja osaamisen vahvistamiseen (RRF pilari3)

2) 2 000 000 euroa kansallisiin tutkimusinfrastruktuureihin (RRF pilari3)

3) 5 000 000 euroa paikallisiin tutkimusinfrastruktuureihin (RRF pilari3)

osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa, josta enintään 220 000 euroa voidaan käyttää rahoitushauista aiheutuviin toimeenpanokustannuksiin ja enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkausmenoihin.

Selvitysosa:Päätösosan ensimmäinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen ja päätösosan toinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan neljännen kappaleen.

Lisäys 4 754 000 euroa talousarvioesityksen 371 142 000 euroon nähden aiheutuu rahapelitoiminnan tuottojen tuloutuksen laskun kompensoimisesta.

Muutos talousarvioesitykseen nähden aiheutuu RRF-rahoitushakujen toimeenpanokustannuksista.


2022 talousarvio 375 896 000
2021 IV lisätalousarvio 4 122 000
2021 talousarvio 353 744 000
2020 tilinpäätös 331 081 915

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään 375 896 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) tutkimuksesta, tutkijanuran eri vaiheiden tehtävistä, tutkimusinfrastruktuurien, tutkimusedellytysten kehittämisestä, tutkimuksen hyödyntämisen edistämisestä, valtionavustuksista ja apurahoista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) kansainvälisten järjestöjen, mukaan lukien tutkimusinfrastruktuurien, rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen

3) EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden menojen maksamiseen

4) Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen ohjelmisto- ja laitehankintojen menoihin.

Kohdassa 1) tarkoitettu tutkimusrahoitus budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. Tutkimusrahoituksesta saadaan maksaa ennakoita talousarvion ulkopuolisille rahoituksen saajille.

Määrärahasta on varattu

1) 4 000 000 euroa avainalojen vauhdittamiseen ja osaamisen vahvistamiseen (RRF pilari3)

2) 2 000 000 euroa kansallisiin tutkimusinfrastruktuureihin (RRF pilari3)

3) 5 000 000 euroa paikallisiin tutkimusinfrastruktuureihin (RRF pilari3)

osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa, josta enintään 220 000 euroa voidaan käyttää rahoitushauista aiheutuviin toimeenpanokustannuksiin ja enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkausmenoihin.

 

II lisätalousarvioesitys HE 81/2022 vp (25.5.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 250 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu 500 000 euron myöntövaltuuden määrärahavaikutuksesta vuodelle 2022 kohdennettavaksi suomalaisille tutkimusorganisaatioille ukrainalaisten tutkijoiden kutsumiseksi Suomeen.


2022 II lisätalousarvio 250 000
2022 talousarvio 375 896 000
2021 tilinpäätös 307 774 286
2020 tilinpäätös 331 081 915

 

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2022 vp (28.6.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 250 000 euroa.