Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2022

02. Kansallisarkiston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 19 548 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Kansallisarkiston kansainvälisen yhteistyön edellyttämien järjestöjen ja ohjelmien jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien maksamiseen

2) EU:n hyväksymien hankkeiden menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Kansallisarkisto on asiantuntija- ja palveluorganisaatio sekä humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen infrastruktuuri, jonka toiminnan tavoitteena on, että yhteiskunnan ja yksilön kannalta merkittävä arkistoaines säilyy suppeassa ja käyttökelpoisessa muodossa ja on tehokkaasti käytettävissä asiakaslähtöisesti. Kansallisarkiston tehtävänä on varmistaa kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien asiakirjojen säilyminen ja niiden käytettävyys, tukea tutkimusta ja tiedon avoimuutta, sekä kehittää arkistotointa digitaalisuutta edistämällä.

Toiminnallinen tuloksellisuus
  • — Kansallisarkisto tehostaa toimintaansa digitaalisilla toimintatavoilla.
  • — Kansallisarkisto toimii laadukkaasti, tehokkaasti ja taloudellisesti ottaen huomioon valtiontalouden toiminnalle asettamat reunaehdot.
Henkisten voimavarojen hallinta
  • — Kansallisarkisto kehittää ja johtaa työyhteisöään tavoitteena henkilöstön hyvä työkyky ja -hyvinvointi, asiantuntijuus, vahva osaaminen ja sen kehittäminen, liikkuvuuden edistäminen sekä valtion työnantajakuvan uudistaminen.

Tuloksellisuuden tunnuslukuja

2019
toteutuma
2020
toteutuma
2021
tavoite
2022
tavoite
         
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus        
Arkistoaineiston kokonaismäärä (hyllykilometriä) 220,3 222,0 231,9 227,5
Digitoidun aineiston kokonaismäärä (milj. tiedostoa/v) 80 94 151 154
Digitaalisen aineiston verkkokäyttö (milj. käyntikertaa/v) 1,7 1,9 2,0 2,2
Sähköisen asioinnin osuus tietopyynnöistä (%) 70 72 75 75
         
Toiminnallinen tuloksellisuus        
Käsitellyt tietopyynnöt (kpl) 26 034 27 599 26 000 26 000
Verkkopalveluiden asiakastyytyväisyys (min 1 — max 5) 3,6 3,7 3,5 3,5
         
Henkisten voimavarojen hallinta        
Työtyytyväisyysindeksi (VMBaro) 3,3 3,5 >= 3,7 >= 3,7
Henkilötyövuodet 207 205 222 225

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2020
toteutuma
2021
varsinainen
talousarvio
2022
esitys
       
Bruttomenot 20 353 20 603 20 748
Bruttotulot 1 775 670 1 200
Nettomenot 18 577 19 933 19 548
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 1 773    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 2 804    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
JTS-miljardin tuottavuussäästö -55
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-konsernin liikelaitosten vuokrissa 2
Palkkausten tarkistukset 68
Tasomuutos -400
Yhteensä -385

2022 talousarvio 19 548 000
2021 III lisätalousarvio 2 000
2021 talousarvio 19 933 000
2020 tilinpäätös 19 608 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 19 548 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Kansallisarkiston kansainvälisen yhteistyön edellyttämien järjestöjen ja ohjelmien jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien maksamiseen

2) EU:n hyväksymien hankkeiden menojen maksamiseen.

 

II lisätalousarvioesitys HE 81/2022 vp (25.5.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 120 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2022 II lisätalousarvio 120 000
2022 talousarvio 19 548 000
2021 tilinpäätös 19 935 000
2020 tilinpäätös 19 608 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2022 vp (28.6.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 120 000 euroa.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 242/2022 vp (27.10.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 500 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu digitaalisista ja fyysisistä turvallisuusinvestoinneista.


2022 IV lisätalousarvio 500 000
2022 II lisätalousarvio 120 000
2022 talousarvio 19 548 000
2021 tilinpäätös 19 935 000
2020 tilinpäätös 19 608 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2022 vp (25.11.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 500 000 euroa.