Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Verotus ja tulli
         20. Palvelut valtioyhteisölle
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
              69. Maksut Euroopan unionille
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2022

68. Suomen osuus Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin sekä Kansainvälisen rahoitusyhtiön peruspääoman korottamisesta (arviomääräraha)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 146/2021 vp (27.9.2021)

Momentille myönnetään 13 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin (IBRD) sekä Kansainvälisen rahoitusyhtiön (IFC) peruspääoman korottamisesta aiheutuvien vuoden 2022 Suomen maksuosuuksien, suuruudeltaan 15 750 000 Yhdysvaltain dollaria, vasta-arvoltaan n. 13 200 000 euroa, maksamiseen

2) arvonsäilytysvelvoitteesta aiheutuviin menoihin.

Selvitysosa:Suomen maksuerä Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin (IBRD) peruspääoman korottamiseksi jakautuu yleiseen peruspääoman korotukseen, suuruudeltaan 6 882 000 Yhdysvaltain dollaria sekä suunnattuun pääoman korotukseen, suuruudeltaan 2 074 000 Yhdysvaltain dollaria, yhteensä 8 956 000 Yhdysvaltain dollaria. Kansainvälisen rahoitusyhtiön (IFC) osalta korotus on 6 791 000 Yhdysvaltain dollaria.

Momentin eurovasta-arvo on laskettu 15.4.2021 mukaisella Yhdysvaltain dollarin valuuttakurssilla EUR/USD=1,1963. Määrärahaa voidaan käyttää myös arvonsäilytysvelvoitteesta mahdollisesti aiheutuviin maksuihin, koska Kansainväliselle jälleenrakennus- ja kehityspankille (IBRD) suoritettuihin maksuihin sisältyy arvonsäilytysvelvoite suhteessa Yhdysvaltain dollariin.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Arvio toteutumien perusteella -1 309
Yhteensä -1 309

2022 talousarvio 13 200 000
2021 talousarvio 14 509 000
2020 tilinpäätös 12 968 651

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2021 vp (20.12.2021)

Momentille myönnetään 13 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin (IBRD) sekä Kansainvälisen rahoitusyhtiön (IFC) peruspääoman korottamisesta aiheutuvien vuoden 2022 Suomen maksuosuuksien, suuruudeltaan 15 750 000 Yhdysvaltain dollaria, vasta-arvoltaan n. 13 200 000 euroa, maksamiseen

2) arvonsäilytysvelvoitteesta aiheutuviin menoihin.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 242/2022 vp (27.10.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 3 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta suhteessa euroon.


2022 IV lisätalousarvio 3 000 000
2022 talousarvio 13 200 000
2021 tilinpäätös 13 924 257
2020 tilinpäätös 12 968 651

 

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2022 vp (25.11.2022)

Momentille myönnetään lisäystä 3 000 000 euroa.