Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
       80. Taide ja kulttuuri
       90. Liikuntatoimi
       91. Nuorisotyö

Talousarvioesitys 2021

30. Valtionosuus ja -avustus ammatilliseen koulutukseen (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 965 952 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) 930 920 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisena rahoituksena ammatillisen koulutuksen perus-, suoritus- ja vaikuttavuusrahoitukseen ja edellä mainitun lain 44 §:n 1 momentin mukaisena valtionavustuksena myönnettävään strategiarahoitukseen ammatillisen koulutuksen järjestäjille, mistä 80 000 000 euroa opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen, tuntiopettajien opetustuntimäärän lisäämiseen sekä opetuksen tukihenkilöstön palkkaamiseen myönnettäviin perusrahoituksen harkinnanvaraisiin korotuksiin.

Selvitysosa:Päätösosan ensimmäinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen ja päätösosan toisen kappaleen kohta 1) korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdan 1).

Lisäys talousarvioesityksen 884 657 000 euroon nähden on 81 295 000 euroa, mistä 80 000 000 euroa aiheutuu perusrahoituksen lisäämisestä ammatillisen koulutuksen järjestäjille opetuksen ja ohjauksen resurssien vahvistamiseksi osana hallituksen kertaluonteisia tulevaisuusinvestointeja, 295 000 euroa oppivelvollisuuden laajentamisen vaikutusarvion tarkentumisesta ja 1 000 000 euroa oppivelvollisuuden laajentamisen vuosikohtaisten kustannusten jakautumisen ajoituksen tarkentumisesta.

Perustelujen täydennys talousarvioesitykseen nähden on tarpeen, jotta perusrahoituksen harkinnanvaraisena korotuksena myönnettävä kertaluonteinen lisäys opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen, tuntiopettajien opetustuntimäärän lisäämiseen sekä opetuksen tukihenkilöstön palkkaamiseen ei alenna perusrahoituksen suoritekohtaista rahoitusta. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) muuttamisesta siten, että talousarviossa päätetyt määräaikaiset lisäykset, jotka jaetaan perusrahoituksen harkinnanvaraisina korotuksina, kasvattavat väliaikaisesti perusrahoituksen suhteellista osuutta kokonaisrahoituksesta.


2021 talousarvio 965 952 000
2020 VII lisätalousarvio
2020 IV lisätalousarvio 46 500 000
2020 talousarvio 917 598 000
2019 tilinpäätös 825 458 996