Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto ja tutkimus
       40. Luonnonvaratalous
       64. Metsähallitus

Talousarvioesitys 2021

45. Metsäluonnon hoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 8 027 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) nojalla tuen maksamiseen metsien biologisen monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta. Muutoksella lain voimassaoloa ehdotetaan pidennettäväksi kolmella vuodella eli vuoden 2023 loppuun asti. Metsätaloutta koskevien valtiontukisääntöjen uudistamistyö on EU:ssa viivästynyt, minkä vuoksi lain voimassaoloa on tarpeen jatkaa.

Määrärahalla toteutetaan Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (METSO).

Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2021 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen metsäluonnon hoidon edistämiselle seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet:

  • —  metsäluonnon monimuotoisuuden säilymistä turvataan ympäristötuella ja metsäluonnon elinympäristöjen hoitohankkeilla noin 3 400 hehtaarin alueella
  • —  vesienhoitoa turvataan suunnittelemalla monitavoitteisia vesiensuojeluhankkeita.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Ympäristötuki 7 000 000
Metsäluonnon hoitohankkeet 1 027 000
Yhteensä 8 027 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
METSO-ohjelman ympäristötuki (siirto momentilta 30.40.44) 1 000
Yhteensä 1 000

2021 talousarvio 8 027 000
2020 talousarvio 7 027 000
2019 tilinpäätös 5 027 000