Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto ja tutkimus
       40. Luonnonvaratalous
       64. Metsähallitus

Talousarvioesitys 2021

44. Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 53 230 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) nojalla myönnettävien tukien maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2021 saa tehdä kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) mukaisia tukipäätöksiä enintään 56 000 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2020 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä tukipäätöksiä vuonna 2021.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta. Muutoksella lain voimassaoloa ehdotetaan pidennettäväksi kolmella vuodella eli vuoden 2023 loppuun asti. Metsätaloutta koskevien valtiontukisääntöjen uudistamistyö on EU:ssa viivästynyt, minkä vuoksi lain voimassaoloa on tarpeen jatkaa.

Määrärahalla edistetään metsien kestävää hoitoa ja käyttöä myöntämällä tukea yksityismetsissä tehtäviin metsänhoito- ja perusparannustöihin.

Määrärahalla toteutettavien töiden suora työllisyysvaikutus on n. 1 900 henkilötyövuotta.

Määrärahan jakautuminen ja myöntämisvaltuudesta valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa)

  2021 2022 2023 2024 Yhteensä vuodesta 2021 lähtien
           
Ennen vuotta 2021 tehdyt sitoumukset 37,42 4,41 1,00 0,68 43,51
Vuoden 2021 sitoumukset 15,81 27,14 9,00 4,05 56,00
Yhteensä 53,23 31,55 10,00 4,73 99,51

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
METSO-ohjelman toimeenpanon resurssit (siirto momentille 30.40.46) -300
METSO-ohjelman ympäristötuki (siirto momentille 30.40.45) -1 000
Metsätalouden uusi kannustejärjestelmä (siirto momentille 30.40.46) -1 700
Yhteensä -3 000

2021 talousarvio 53 230 000
2020 talousarvio 56 230 000
2019 tilinpäätös 49 631 694