Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       70. Opintotuki
       80. Taide ja kulttuuri
       90. Liikuntatoimi
       91. Nuorisotyö

Talousarvioesitys 2021

35. Valtionosuus ja -avustus lukiokoulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 194 416 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen lukiokoulutukseen ja lukioon valmistavaan koulutukseen

2) enintään 1 775 000 euroa edellä mainitun lain 44 §:n 1 momentin mukaisesti lukiokoulutuksen innovatiivisiin oppimisympäristöihin, digitaalisiin koulutuspalveluihin, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistämiseen sekä sen hyödyntämisen kehittämiseen ylioppilastutkinnon suorittamisessa sekä lukioiden kansainvälisen toiminnan valtionavustuksiin.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) muuttamisesta koskien oppivelvollisuuden laajentamista ja oppivelvollisen koulutuksen maksuttomuutta.

Määrärahan arvioitu käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät (euroa)

   
Laskennalliset kustannukset (opiskelijamäärä * yksikköhinta) 665 501 000
— kunnallinen lukiokoulutus, nuorten opetussuunnitelma (85 970 * 6 612,74 €) 568 497 000
— yksityinen lukiokoulutus, nuorten opetussuunnitelma (8 860 * 6 648,68 €, sis. alv.) 58 907 000
— kunnallinen lukiokoulutus, aikuisten opetussuunnitelma (4 990 * 4 061,60 €) 20 267 000
— yksityinen lukiokoulutus, aikuisten opetussuunnitelma (1 430 * 4 205,64 €, sis. alv.) 6 014 000
— erityisen koulutustehtävän lisärahoitus (1,57 % kokonaiskustannuksista) 11 816 000
Kuntien rahoitusosuus -472 860 000
Valtionosuus 192 614 000

Määrärahan mitoituksessa käytetyt euromäärät yksikköä kohden (ei sis. alv)

   
Lukiokoulutus 6 569,61 euroa/opiskelija

Valtionosuuden mitoituksessa huomioon otettu kuntien rahoitusosuus sisältää 9 940 000 euroa kuntien osuutena lukiokoulutuksesta harjoittelukouluissa ja valtion yleissivistävissä oppilaitoksissa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Indeksikorotus (2,3 %) 4 933
Kustannustenjaon tarkistus -228
Lukiouudistuksen toimeenpano 3 250
Opiskelijamäärämuutos 1 460
Oppivelvollisuuden laajentaminen (HO 2019) 6 700
Valtionosuus ja -avustus lukiokoulutuksen käyttökustannuksiin (siirto momentilta 29.10.30) 178 301
Yhteensä 194 416

2021 talousarvio 194 416 000