Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

20. Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenot (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 53 080 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetussa laissa (211/2006) tarkoitetun kriisinhallintahenkilöstön palkkaus-, päiväraha-, muonanparannusraha- ja koulutusmenojen sekä valtion eläkemaksun ja kriisinhallintahenkilöstölle palvelusajaksi otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen sekä sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavien etuuksien maksamiseen ja niistä aiheutuvien hallintokulujen maksamiseen

2) kansainvälisen kriisinhallintayhteistyön puitteissa annettavaan koulutukseen ja sen materiaalikuluihin

3) kansainvälisen kriisinhallintatyön puitteissa yksittäisille maille annettavasta tuesta aiheutuvien siirtomenojen maksamiseen puolustussektorilla ja vakauttamistehtäviin konfliktien jälkeen

4) sellaisten kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden, joihin Suomi ei lähetä henkilöstöä tai muutoin osallistu, taloudellisesta tukemisesta aiheutuvien siirtomenojen maksamiseen

5) kansallisen kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Käyttösuunnitelma (euroa)

     
01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusmenot 520 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 1 933 000
05. Yhteiset menot 8 350 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 7 009 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, kansallisesta kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuviin menohin, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 7 635 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 073 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 14 906 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 1 107 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 1 188 000
18. Irakin koulutusoperaation menot 7 455 000
23. Naton Irakin koulutusoperaation menot 531 000
24. EUNAVFOR MED, Irini-operaation menot 1 373 000
Yhteensä 53 080 000

Selvitysosa:Operaatioiden määrärahat on mitoitettu Suomen kriisinhallintajoukkojen vahvuuksien ja tehtävävaatimusten mukaisesti ottaen huomioon ne kriisinhallintaoperaatiot, joihin Suomi suunnittelee osallistuvansa v. 2021. Näissä operaatioissa toimivan henkilöstön määrän arvioidaan v. 2021 olevan enimmillään n. 500 henkilötyövuotta.

Momentin määrärahoista arvioidaan olevan kulutusmenoja 52 680 000 euroa ja siirtomenoja 400 000 euroa. Pääosa momentin määrärahoista siirretään puolustusvoimien käyttöön.

Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot budjetoidaan puolustusministeriön pääluokkaan momentille 27.30.20.

YK:n maksamat palkkausmenokorvaukset on budjetoitu momentille 12.24.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusmenot -3 425
EUNAVFOR MED, Irini-operaation menot 1 373
EUNAVFOR MED, Välimeren operaation menot -1 391
EUTM/Malin koulutusoperaation menot 500
Muiden käyttösuunnitelmakohtien muutokset -3 336
Resolute Support -operaatio, Afganistan 1 469
Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, kansallisesta kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuviin menohin, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 4 810
Yhteensä 0

Momentin määräraha on muutettu arviomäärärahaksi.


2021 talousarvio 53 080 000
2020 IV lisätalousarvio
2020 talousarvio 53 080 000
2019 tilinpäätös 51 168 000