Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       40. Luonnonvaratalous
       64. Metsähallitus

Talousarvioesitys 2021

01. Hallinto ja tutkimusPDF-versio

Selvitysosa:Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tehtäviä hoitavat pääluokassa 30 budjetoiduin varoin maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvarakeskus, Maanmittauslaitos ja Ruokavirasto. Lisäksi hallinnonalan tehtävien hoitamiseksi on kaksi talousarvion ulkopuolista rahastoa (Maatilatalouden kehittämisrahasto ja Maatalouden interventiorahasto) sekä valtion liikelaitoksena toimiva Metsähallitus. Lisäksi valtionapua saavat organisaatiot Suomen metsäkeskus ja Suomen riistakeskus vastaavat eräistä julkisoikeudellisista tehtävistä.

Tässä luvussa on budjetoitu maa- ja metsätalousministeriön ja hallinnonalan merkittävimmän tutkimuslaitoksen Luonnonvarakeskuksen menot. Hallinnonalan tutkimus- ja asiantuntijatehtäviä on myös Ruokavirastossa (luku 30.20) ja Maanmittauslaitoksessa (luku 30.70).

Maa- ja metsätalousministeriö varmistaa ohjauksellaan, että hallinnonalan virastojen ja laitosten sekä julkisoikeudellisia tehtäviä hoitavien valtionapuorganisaatioiden toiminta tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjä toimialan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, toiminnallisen tuloksellisuuden ja voimavarojen hallinnan tavoitteita.

Toiminnallisen tuloksellisuuden osalta pääluokkaperustelun tavoite tarkoittaa, että

  • — toimintamme on asiakaslähtöistä, horisontaalista, avointa ja ennakoivaa
  • — tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintamme sekä neuvonta on verkostoitunutta, vaikuttavaa ja tukee ennakoivasti päätöksentekoa ja elinkeinojen kilpailukykyä

— digitaaliset ratkaisumme ovat käyttäjälähtöisiä ja tietovarantomme ovat yhteensopivia, luotettavia ja niitä hyödynnetään tehokkaasti

  • — ennakoimme riskejä ja varaudumme kriiseihin.

Voimavarojen hallinnan osalta pääluokkaperustelun tavoite tarkoittaa, että

— henkilöstömme on osaavaa, arvostettua ja voi hyvin

— resurssimme ovat riittävät ja oikein kohdennetut.

Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluvia toimeenpanotehtäviä hoidetaan valtion aluehallinnossa (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa ja aluehallintovirastoissa), joiden määrärahoja ei ole budjetoitu tässä pääluokassa. Maaseutuhallinnon tehtäviä hoidetaan valtion aluehallinnon lisäksi myös kunnissa.

Maatalous- ja maaseutupolitiikan, kalastuspolitiikan, kasvinterveyden sekä maa- ja metsätalousministeriön toimialan vesitalouden toimeenpanotehtäviä valtion aluehallinnossa hoitavat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Niiden toimintamenot on budjetoitu työ- ja elinkeinoministeriön pääluokassa (mom. 32.01.02).

Maa- ja metsätalousministeriön toimialan kustannukset tehtävittäin ELY-keskusten toimintamenomomentilla (32.01.02) (sisältää tukitoiminnot)

  Toteutuma Toteutuma Tarve
  2018 2019 2020 ja 2021
Tehtävä milj. euroa milj. euroa milj. euroa
       
Maaseudun kehittäminen 10,8 11,2 11,2
Maa- ja elintarviketalous 23,7 23,3 23,3
Luonnonvaratalous 15,0 15,6 15,6
Yhteensä 49,5 50,1 50,1

Elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukset hoitavat EU:n maatalous-, maaseutu-, kasvinterveys- ja kalastuspolitiikan toimeenpanotehtäviä sekä vesitalouden toimeenpanotehtäviä. Näihin arvioidaan vuonna 2021 käytettävän n. 695 henkilötyövuotta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot on budjetoitu työ- ja elinkeinoministeriön pääluokassa (mom. 32.01.02). Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluvia eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä elintarviketurvallisuuden valvonnan tehtäviä aluehallinnossa hoitavat aluehallintovirastot. Vuonna 2021 näissä tehtävissä arvioidaan toimivan n. 69 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö. Aluehallintovirastojen toimintamenot on budjetoitu valtiovarainministeriön pääluokassa (mom. 28.40.01). Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluvia tehtäviä hoitavat myös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, joka vastaa kasvinsuojeluainelainsäädännön toimeenpanosta (työ- ja elinkeinoministeriön pääluokassa mom. 32.01.08) ja Suomen ympäristökeskus, joka vastaa vesitalouden tehtävistä (ympäristöministeriön pääluokassa budjetoituja ympäristöhallinnon voimavaroja mom. 35.01.04) sekä Tulli, joka suorittaa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan edellyttämiä tarkastustehtäviä sekä elintarvikeketjun valvontaviranomaisen tehtäviä (valtiovarainministeriön pääluokassa mom. 28.10.02).

01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 23 455 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös hankelupalautakunnan menojen ja kansainväliseen toimintaan liittyvien valtionapujen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:

Toiminnallinen tuloksellisuus ja voimavarojen hallinta

Maa- ja metsätalousministeriö asettaa toiminnalleen luvun 30.01 selvitysosassa todetut toiminnallisen tuloksellisuuden ja voimavarojen hallinnan alustavat tavoitteet vuodelle 2021. Tavoitteet tukevat pääluokan perusteluissa asetettuja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteita.

Toiminnallinen tuloksellisuus
  2019
toteutuma
2020
ennakoitu
2021
arvio
       
Maa- ja metsätalousministeriön henkilötyövuosimäärä 262,4 263 263
— Toimintamenomomentti 30.01.01 254 254 254
— Muut momentit 8,4 9 9
       
Sairauspoissaolot, pv/htv 6,3 6 6
Työtyytyväisyysindeksi, 1—5 VMBaro 3,65 3,7 3,7
       
Tuotoksetja laadunhallinta      
Hallituksen esitykset (kpl) 7 23 10
—Suunnitellun istuntokauden aikana eduskunnalle (%) 58 100 100

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2019
toteutuma
2020
varsinainen
talousarvio
2021
esitys
       
Bruttomenot 27 268 24 726 24 805
Bruttotulot 2 070 1 350 1 350
Nettomenot 25 198 23 376 23 455
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 9 826    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 7 612    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Luonnonvarasektorin tietohallintojärjestelmien ylläpito (siirto momentille 30.40.22) -250
Vahva-hankkeen käyttöönoton aiheuttama tuottavuuden kasvu -52
JTS-miljardin tuottavuussäästö -272
Palkkausten tarkistukset 653
Yhteensä 79

2021 talousarvio 23 455 000
2020 II lisätalousarvio 300 000
2020 talousarvio 23 376 000
2019 tilinpäätös 22 984 000

05. Luonnonvarakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 78 978 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) yhteisrahoitteisessa toiminnassa ja yhteistoiminnassa hankkeiden rahoittajien rahoitusosuuksiin sisältyvien siirtomenojen maksamiseen

2) sijoitusmenoiksi luettaviin talonrakennus-, maa- ja vesirakennustöihin sekä kalanviljelylaitosten ja tutkimusasemien perusparannuksiin

3) kasvinsuojeluaineiden tarkastus- ja testaustoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen

4) Luomuinstituutin toiminnan rahoittamiseen

5) EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen

6) virastojen ja laitosten osallistumisesta kehitysyhteistyöhön annetussa laissa (382/1989) tarkoitettujen hankkeiden toteuttamiseksi määrärahan siirtoon ulkomaille vähäisten rahoitusennakoiden maksamiseen kehitysyhteistyön kohdemaille edellyttäen, että vastaava meno veloitetaan momentin 24.30.66 määrärahasta.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Luonnonvarakeskuksen tehtävänä on toimialallaan:

1) harjoittaa tieteellistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa

2) tuottaa tietoa ja asiantuntijapalveluita yhteiskunnallisen päätöksenteon sekä viranomaistoiminnan tueksi

3) harjoittaa tiedon ja teknologian siirtoa

4) tuottaa toimialaansa kuuluvia tilastoja, jollei tehtävä kuulu muulle viranomaiselle

5) ylläpitää toiminnassaan tarvittavia rekistereitä

6) hoitaa geenivarojen monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyviä tehtäviä

7) edistää kansainvälistä yhteistyötä

8) hoitaa muut sille laissa tai sen nojalla säädetyt tehtävät

9) hoitaa maa- ja metsätalousministeriön sille erikseen määräämät tehtävät.

Luonnonvarakeskus tukee toiminnallaan pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista.

Toiminnallinen tuloksellisuus ja voimavarojen hallinta

Maa- ja metsätalousministeriö asettaa Luonnonvarakeskukselle vuodelle 2021 luvun 30.01 selvitysosassa todetut toiminnallisen tuloksellisuuden ja voimavarojen hallinnan tavoitteet.

Luonnonvarakeskuksen päätoimintojen kustannukset, tuotot ja henkilötyövuodet

  2019 tilinpäätös 2020 arvio 2021 arvio
  Kust.1)
1 000 €
Tuotot2)
1 000 €
Htv Kust.1)
1 000 €
Tuotot2)
1 000 €
Htv Kust.1)
1 000 €
Tuotot2)
1 000 €
Htv
                 
Tutkimus- ja asiakkuusprosessi 93 203 40 120 960 95 000 41 000 971 97 300 42 000 984
Viranomaisprosessi 24 265 7 278 250 24 500 7 300 250 24 900 7 300 250
Tilastoprosessi 5 506 1 695 54 6 000 1 300 56 6 100 1 300 56
Yhteensä 122 974 49 093 1 264 125 500 49 600 1 277 128 300 50 600 1 290

1) Kustannuslaskennassa tukitoimintoihin kohdistuneet tuotot on huomioitu kustannuksia pienentävänä tekijänä n. 2,0—2,5 milj. euroa/v.

2) Vain suoraan ydintoimintaan kohdistuneet tuotot.

Luonnonvarakeskuksen tunnusluvut

  2019
toteutuma
2020
arvio
2021
tavoite
     
Vaikuttavuus      
Referoidut tieteelliset julkaisut, kpl 608 620 640
Luottamus- ja maineindeksi      
— Media (1—5) 3,47 - 3,50
— Yritykset (1—5) 3,30 - 3,45
— Päättäjät (1—5) 3,31 - 3,45
— Tutkimuskumppanit (1—5) 3,26 - 3,45
       
Toiminnallinen tehokkuus      
Ydintoimintojen kokonaiskustannukset, 1 000 €/kokonaishtv 97 98 99
       
Referoidut tieteelliset julkaisut/tutkijahtv 1,0 1,0 1,0
Muut tieteelliset julkaisut/tutkijahtv 0,1 0,1 0,1
Muut julkaisut/tutkijahtv 1,1 1,2 1,2
Tilastot/tilastohtv 1,4 1,4 1,4
Tilastojulkistukset/tilastohtv 4,1 4,6 4,8
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Muut tieteelliset julkaisut, kpl 68 80 90
Muut julkaisut (sis. ammattiyleisölle ja suurelle yleisölle suunnatut julkaisut), kpl 681 800 800
Tilastojulkistusten määrä, kpl 166 190 195
Annetut lausunnot, kpl 204 200 200
Tilastoviranomaistoiminnan sähköisten palveluiden häiriöttömyys, % 99 100 100
       
Henkiset voimavarat      
Tohtoreiden osuus (%) tutkijoista 52 55 60
Työtyytyväisyysindeksi 3,63 3,70 3,70

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2019
toteutuma
2020
varsinainen
talousarvio
2021
esitys
       
Bruttomenot 123 157 125 019 131 478
Bruttotulot 49 672 48 500 52 500
Nettomenot 73 485 76 519 78 978
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 13 232    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 13 873    

Bruttotulot ovat yhteensä 52 500 000 euroa, tästä on yhteisrahoitteisen toiminnan tuloja 34 200 000 euroa, maksullisen toiminnan tuloja 8 500 000 euroa, EU-maataloustukia 1 000 000 euroa sekä muita tuloja 8 800 000 euroa.

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2019
toteutuma
2020
varsinainen
talousarvio
2021
esitys
       
Julkisoikeudelliset suoritteet      
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 155 130 150
— muut tuotot -1 - -
Tuotot yhteensä 154 130 150
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 84 80 90
— osuus yhteiskustannuksista 59 50 60
Kustannukset yhteensä 143 130 150
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 11 - -
Kustannusvastaavuus, % 108 100 100
       
Muut suoritteet      
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 7 662 7 870 8 350
— muut tuotot -1 - -
Tuotot yhteensä 7 661 7 870 8 350
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 3 989 3 900 4 100
— osuus yhteiskustannuksista 2 614 2 670 2 700
Kustannukset yhteensä 6 603 6 570 6 800
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 1 058 1 300 1 550
Kustannusvastaavuus, % 116 120 123

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2019
toteutuma
2020
varsinainen
talousarvio
2021
esitys
       
Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot      
— muilta valtion virastoilta saatava rahoitus 20 983 20 000 19 300
— EU:lta saatava rahoitus 5 474 5 700 5 900
— muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus 9 332 9 600 9 500
Tuotot yhteensä 35 789 35 300 34 700
       
Hankkeiden kokonaiskustannukset 58 935 59 000 58 300
       
Omarahoitusosuus (tuotot - kustannukset) -23 146 -23 700 -23 600
Omarahoitusosuus, % 39 40 40

Määrärahasta käytetään vähintään 168 000 euroa hevostalouden tutkimukseen, mikä on otettu huomioon määrärahassa totopelien tuotto-osuutena momentille 12.30.20 kertyvistä varoista.

Määrärahasta noin 600 000 euroa käytetään kalakantojen hoitamiseksi arvokalojen sopimuskasvatukseen ja istutuksiin.

Tuloina otetaan huomioon muut kuin momentille 12.30.99 kertyvät Luonnonvarakeskuksen toiminnan tulot.

Puutarhakasvien jalostusmaksuina vuonna 2020 kertyvät tulot 80 000 euroa ja pääomaluonteiset tulot on merkitty momentille 12.30.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Eduskunnan lisäys: luomututkimus kertaluonteisen lisäyksen poisto -150
Eduskunnan lisäys: nurmien fosforilannoitustutkimus (Ruukki) kertaluonteisen lisäyksen poisto -100
Eduskunnan lisäys: turvemaiden hiilidioksiditutkimus kertaluonteisen lisäyksen poisto -200
Luonnonvarakeskuksen tietojärjestelmähankkeet (siirto momentille 30.01.23) -686
Maankäyttösektorin ilmastopolitiikka/tutkimus (HO 2019) 100
Maatalouslaskenta 2020, ruokahävikkiseuranta ja päästökattodirektiivin kansallinen toimeenpano -124
Metsälaskelmaohjelmiston nykyaikaistaminen ja uudistaminen (MENU) -hanke (v. 2020 rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -500
Metsälaskelmaohjelmiston nykyaikaistaminen ja uudistaminen (MENU) -hanke (v. 2021 rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) 900
Suurpetotutkimus (HO 2019) 100
Toiminnan kehittäminen Savonlinnassa 100
Tutkimukseen panostaminen (HO 2019) 1 000
JTS-miljardin tuottavuussäästö -261
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa 426
Palkkausten tarkistukset 1 854
Yhteensä 2 459

2021 talousarvio 78 978 000
2020 talousarvio 76 519 000
2019 tilinpäätös 74 126 000

22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 943 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää virastoilta, laitoksilta tai muilta organisaatioilta hankittavista, maa- ja metsätalousministeriön toimialan strategista ohjaamista ja kehittämistä tukevista tutkimuksista, selvityksistä sekä arvioinneista aiheutuviin kuluihin ja muihin kulutusmenoihin sekä tutkimuksiin ja selvityksiin liittyvien valtionapujen myöntämiseen.

Määrärahaa saa käyttää enintään 25 henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstömäärän palkkaamiseen.

Nettobudjetoinnissa on otettu huomioon tuloina valtion virastojen ja laitosten osuudet yhteistutkimushankkeisiin sekä EU:lta saatava tutkimusrahoitus.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määrärahalla hankitaan tutkimustietoa pääluokkaperusteluissa todettuja vaikuttavuustavoitteita ja toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteita tukevan päätöksenteon tueksi.

Määrärahalla rahoitetaan EU:n tutkimus- ja kehittämisohjelmiin (Horisontti Eurooppa kumppanuudet, Life) liittyvien suomalaisten hankkeiden kansallisia rahoitusosuuksia. Muiden valtion virastojen ja laitosten rahoitusosuudet tästä määrärahasta rahoitettaviin maa- ja metsätalousministeriön kokonaisvastuulla oleviin yhteistutkimushankkeisiin tuloutetaan tälle momentille. Myös EU:n rahoitusosuudet tutkimushankkeisiin tuloutetaan tälle momentille, jolloin momentin tulokertymäksi arvioidaan n. 200 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tutkimuksen lisäpanostukset 600
Yhteensä 600

2021 talousarvio 1 943 000
2020 talousarvio 1 343 000
2019 tilinpäätös 1 343 000

23. Hallinnolliset järjestelyt (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 240 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää hallinnonalalla tuottavuuden edistämistä toteuttavien investointien, tutkimusten, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palveluiden hankkimiseen.

Määrärahaa saa käyttää enintään 5 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Momentille on koottu hallinnonalan tuottavuustoimenpiteistä aiheutuneita säästöjä vastaavat määrärahat. Määrärahaa on tarkoitus käyttää hankkeisiin, joilla tuetaan hallinnonalan tuottavuuden paranemista. Virastot saavat rahoittaa määrärahalla hankkeita, joista maa- ja metsätalousministeriö on erikseen sopinut viraston kanssa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Luonnonvarakeskuksen tietojärjestelmähankkeet, siirron palautus (siirto momentilta 30.01.05) 686
Metsähallituksen tietojärjestelmähankkeet, siirron palautus (siirto momentilta 30.64.50) 535
Ruokaviraston tietojärjestelmähankkeet, siirron palautus (siirto momentilta 30.20.01) 1 502
Vesitalouden tehtävien järjestelyt, siirron palautus (siirto momentilta 30.40.21) 517
Siirtyvien erien taso (HO 2019) -2 000
Yhteensä 1 240

2021 talousarvio 1 240 000

29. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 27 652 000 euroa.

Selvitysosa:

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2021 talousarvio 27 652 000
2020 talousarvio 27 652 000
2019 tilinpäätös 25 930 401

66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 439 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maa- ja metsätalousministeriön toimialaan liittyvien jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien maksamiseen muissa maissa ja Suomessa toimiville kansainvälisille organisaatioille sekä muihin kansainvälisistä sitoumuksista aiheutuviin maksuihin. Määrärahasta saa käyttää enintään 1 600 000 euroa Euroopan metsäinstituutin perusrahoitukseen ja enintään 250 000 euroa muihin harkinnanvaraisiin maksuihin.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos -100
Yhteensä -100

2021 talousarvio 4 439 000
2020 talousarvio 4 539 000
2019 tilinpäätös 4 309 010