Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

Valtion asuntorahasto (VAR)PDF-versio

Valtion talousarviossa hyväksytyn valtuuden nojalla sosiaaliseen asuntotuotantoon myönnettävät lainat, korkotuet, avustukset ja asuntolainojen valtiontakauksista aiheutuvat menot maksetaan valtion asuntorahaston varoista. Rahaston varoista maksetaan myös sen mahdollisten velkojen menot.

Rahasto saa varansa aravalainojen koroista ja lyhennyksistä sekä valtiontakauksiin liittyvistä takausmaksuista. Rahoitusta rahastolle voidaan hankkia myös osana valtion lainanottoa.

Talousarviovuoden alussa rahasto on velaton eikä varainhankintatarvetta ole. Valtion asuntorahaston asuntolainasaatavien pääomien ennakoidaan olevan vuoden 2020 alussa n. 3,6 mrd. euroa ja rahastosta suoritettavan korkotuen piirissä olevan lainakannan n. 17,0 mrd. euroa. Takausvastuita rahastolla ennakoidaan olevan korkotukilainoissa n. 13,3 mrd. euroa, omistusasuntolainojen osatakauksissa n. 2,0 mrd. euroa, aravalainojen ensisijaislainoissa alle 0,03 mrd. euroa ja vanhojen aravalainojen konvertointitakauksista n. 0,3 mrd. euroa. Lisäksi vuokratalojen rakentamislainoista aiheutuvia vastuita ennakoidaan olevan n. 0,3 mrd. euroa. Takausvastuut kasvavat edelleen lähivuosina tuotantotukien muututtua korkotukilainoitukseksi ja erilaisten takausmallien lisääntyessä.

Vuonna 2021 rahaston tuloiksi asuntolainoista ja takausmaksuista ennakoidaan n. 400 milj. euroa. Uusien myönnettävien korkotukilainojen valtuudeksi ehdotetaan 2 000 milj. euroa, vuokra-asuntojen rakentamislainojen takausvaltuudeksi 285 milj. euroa ja asunto-osakeyhtiöiden perusparantamislainojen takausvaltuudeksi 100 milj. euroa. Rahastosta maksettavien avustusten, akordien ja kehittämisrahan valtuudeksi ehdotetaan yhteensä 156,9 milj. euroa. Vuonna 2021 rahastosta ehdotetaan siirrettäväksi valtion talousarvioon 2,5 milj. euroa, joka vastaa valtion talousarvion puolella kannettavaa rahaston oman pääoman korkokustannusta.

Omistusasuntojen voimassa olevien lainatakausten enimmäismääräksi vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa vuoden 2021 lopussa ehdotetaan yhteensä 2,7 mrd. euroa, joka vastaa n. 14,7 mrd. euron lainakantaa.