Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

19. Muut veronluonteiset tulotPDF-versio

04. Eräät viestinnän maksut

Momentille arvioidaan kertyvän 43 181 000 euroa.

Selvitysosa:Tietoyhteiskuntamaksu 4 000 000 euroa sekä televisio- ja radiotoiminnan valvontamaksu 1 000 000 euroa perustuvat lakiin sähköisen viestinnän palveluista (917/2014). Postitoiminnan valvontamaksu 1 326 000 euroa perustuu postilakiin (415/2011). Varmennemaksu 266 000 euroa perustuu lakiin vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista (617/2009). Edellä mainittuja maksuja arvioidaan kertyvän yhteensä 6 592 000 euroa. Näistä toiminnoista aiheutuvat menot on otettu huomioon momentin 31.01.02 määrärahan mitoituksessa.

Toimilupamaksu, yhteensä 33 189 000 euroa, perustuu eräiden radiotaajuuksien huutokaupoista annettuun lakiin (462/2009) ja lakiin sähköisen viestinnän palveluista (917/2014). Liikenne- ja viestintävirasto perii 700 megahertsin, 3500 megahertsin ja 26 gigahertsin taajuusalueilla vuonna 2016, 2018 ja 2020 toteutettujen huutokauppojen tuloksen perusteella toimiluvan saaneilta teleyrityksiltä lain edellyttämän toimilupamaksun. Toimilupamaksut tuloutetaan tasaerissä toimilupakauden viiden ensimmäisen vuoden aikana. Samoin Liikenne- ja viestintävirasto perii vuonna 2009 toteutetun huutokaupan tuloksen perusteella toimiluvan saaneilta teleyrityksiltä lain edellyttämän toimilupamaksun. Lisäksi momentille arvioidaan kertyvän sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 288 §:n perusteella perittäviä markkinaehtoisia taajuusmaksuja 3 400 000 euroa.


2021 talousarvio 43 181 000
2020 IV lisätalousarvio 4 332 000
2020 talousarvio 39 183 000
2019 tilinpäätös 23 696 211

05. Eräät liikenteen maksut

Momentille arvioidaan kertyvän 33 051 000 euroa.

Selvitysosa: Lentoliikenteen valvontamaksu 17 513 000 euroa perustuu lakiin lentoliikenteen valvontamaksusta (1249/2005). Katsastustoiminnan valvontamaksu 7 438 000 euroa perustuu lakiin katsastustoiminnan valvontamaksusta (960/2013). Näistä toiminnoista aiheutuvat menot on otettu huomioon momentin 31.01.02 määrärahan mitoituksessa.

Tieliikenteen liikenneturvallisuusmaksu 8 100 000 euroa perustuu lakiin liikenneturvallisuusmaksusta (471/2016). Tästä toiminnasta aiheutuvat menot on otettu huomioon momentin 31.20.51 määrärahan mitoituksessa.


2021 talousarvio 33 051 000
2020 IV lisätalousarvio -5 700 000
2020 talousarvio 26 329 000
2019 tilinpäätös 24 449 455

06. Väylämaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 48 100 000 euroa.

Selvitysosa:Väylämaksu perustuu väylämaksulakiin (1122/2005), jonka perusteella Suomen vesialueella kauppamerenkulkua harjoittavasta aluksesta suoritetaan valtiolle väylämaksua.

Väylämaksun puolitusta jatketaan vuonna 2021. Vuoden 2021 arvio väylämaksukertymästä perustuu vuoden 2020 toteutuma-arvioon 50,16 milj. euroa sekä siihen, että liikennemäärän arvioidaan olevan koronakriisistä johtuen hieman normaalia vähäisempää vielä vuonna 2021.


2021 talousarvio 48 100 000
2020 talousarvio 50 160 000
2019 tilinpäätös 52 161 593

09. Muut verotulot

Momentille arvioidaan kertyvän 10 455 000 euroa.

Selvitysosa:Momentille tuloutetaan kaikki sellaiset verot ja veronluonteiset tulot, joiden osalta ei ole katsottu kertymän vähäisyyden vuoksi tarpeelliseksi pitää omaa tulomomenttia. Momentille kertyy lähinnä ennen vuotta 2014 voimassa olleiden veroperusteiden mukaisia veroja ja maksuja.

Momentille tuloutetaan myös lakiin säätiön valvontamaksusta (1048/2013) ja lakiin tilintarkastajan vuosimaksusta ja laadunvalvonnan maksuista (1512/2015) perustuvat tulot. Näillä maksuilla rahoitettavat menot on otettu huomioon momentilla 32.01.07.

Lisäksi momentille tuloutetaan yksityisten sosiaalipalveluiden vuosimaksut, yksityisen terveydenhuollon vuosimaksut ja alkoholivalvonnan vuosimaksut. Näillä maksuilla rahoitetut menot on otettu huomioon momentilla 28.40.01.


2021 talousarvio 10 455 000
2020 IV lisätalousarvio 555 000
2020 talousarvio 8 900 000
2019 tilinpäätös 6 027 394

10. Sähkö- ja maakaasuverkkomaksut ja Perämeren tuulivoima-alueella perittävä tuulivoimamaksu

Momentille arvioidaan kertyvän 4 040 000 euroa.

Selvitysosa:Sähkö- ja maakaasuverkkomaksut perustuvat lakiin sähkö- ja maakaasuverkkomaksuista (950/2012). Verkkomaksuilla rahoitettavat menot on otettu huomioon momentilla 32.01.09.

Perämeren tuulivoima-alueelta perittävä tuulivoimamaksu perustuu lakiin tuulivoiman kompensaatioalueista (490/2013).


2021 talousarvio 4 040 000
2020 talousarvio 4 330 000
2019 tilinpäätös 4 193 152

11. Rahoitusvakausviraston hallintomaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 3 397 000 euroa.

Selvitysosa:Maksu perustuu Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta annettuun lakiin (1197/2014). Momentille tuloutetaan Rahoitusvakausviraston luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä perimät hallintomaksut, joilla katetaan viraston toiminnasta aiheutuvat kulut.

Vastaavat menot on budjetoitu momentille 28.92.03.


2021 talousarvio 3 397 000
2020 talousarvio 3 635 000
2019 tilinpäätös 4 150 532

12. Säteilytoimintavero

Momentille arvioidaan kertyvän 2 550 000 euroa.

Selvitysosa:Tulot ovat säteilylaissa (859/2018) tarkoitettuja valvontamaksuja.

Säteilyturvakeskuksen perimät veronluonteiset valvontamaksut perustuvat tarkastustoiminnan toteutuneisiin kustannuksiin pohjautuvaan kustannusarvioon. Veron määrää tarkistetaan tarvittaessa kustannustason muuttuessa.


2021 talousarvio 2 550 000
2020 talousarvio 2 271 000
2019 tilinpäätös 2 176 155