Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

30. OikeuskanslerinvirastoPDF-versio

Selvitysosa:Valtioneuvoston oikeuskanslerin perustehtävänä on varmistaa perustuslain 1 §:ssä säädettyjen Suomen valtiosäännön perusarvojen ja -periaatteiden (ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön vapauksien ja oikeuksien turvaaminen, oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa) sekä valtiojärjestyksen perusperiaatteiden kansanvaltaisuuden ja yksilön osallistumisoikeuksien, oikeusvaltioperiaatteen sekä parlamentarismin ja tuomioistuinten riippumattomuuden samoin kuin perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Tavoitteena on, että oikeuskanslerinviraston harjoittama laillisuusvalvonta on vaikuttavaa, laadukasta ja joutuisaa sekä oikea-aikaista. Oikeuskanslerin harjoittamassa ylimmässä laillisuusvalvonnassa oikeuskanslerin eri toimintamuotoja käytetään ja yhdistellään tarkoituksenmukaisella tavalla, jolloin laillisuusvalvonnan eri keinoista muodostuu yhtenäinen ja johdonmukainen kokonaisuus.

Oikeuskanslerin toiminnassa on viime vuosina korostunut laillisuusvalvonnan rakenteellinen näkökulma, jossa tavoitteena on laillisuusvalvonnan vaikuttavuuden tehostaminen. Lisääntynyt työmäärä ja työn luonteen muutokseen liittyvät uudet osaamisvaatimukset edellyttävät henkilöstökoulutuksen lisäksi myös uusia rekrytointeja. Vuoden 2021 aikana on myös tarkoitus ryhtyä toteuttamaan uudenlaista tehtävienjakoa valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen välillä, jossa laillisuusvalvonnan rakenteellinen näkökulma entisestään korostuu.

Ennakollisen säädösvalvonnan laajentaminen ja kehittäminen edelleen perustuslakivaliokunnan näkemyksen edellyttämällä tavalla (PeVM 5/2018 vp ja PeVM 16/2020 vp) sekä Syyttäjälaitoksesta annetun lain (32/2019) mukaiset uudet velvoitteet toimia syyttäjänä tai määrätä syyttäjä tukevat oikeuskanslerinviraston lisäresurssointia. Kasvanut työmäärä, lisääntyneet tehtävät ja uudet osaamisvaatimukset edellyttävät siten lisäystä oikeuskanslerinviraston juristiesittelijäresursseihin.

Päätöksenteon valvonta

  2019
toteutuma
2020
arvio
2021
arvio
       
valtioneuvoston yleisistunnot 56 80 60
tasavallan presidentin esittelyt 28 35 30
tarkastetut esittelylistat 1 782 1 900 1 800

Kaikki valtioneuvoston yleisistuntojen ja tasavallan presidentin esittelyjen asiakirjat tarkastetaan etukäteen ja oikeuskansleri on läsnä istunnoissa sekä hallituksen neuvotteluissa ja iltakouluissa. Lisäksi tarkastetaan istuntojen pöytäkirjat. Istunnoissa vuosittain käsiteltyjen asioiden määrä vaihtelee vaalikauden aikana. Lisäksi oikeuskansleri valvoo jälkikäteen valtioneuvoston ja tasavallan presidentin päätöksentekoa ja sen valmistelua käsittelemällä sitä koskevia kanteluita.

Lainvalmistelun valvonta

  2019
toteutuma
2020
arvio
2021
arvio
       
lausunnot ministeriöille 77 60 90
ennakkotarkastukset 16 70 50
kuulemiset eduskunnassa 16 20 30

Oikeuskansleri valvoo laillisuutta ja hyvän lainvalmistelutavan noudattamista mukaan lukien perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden asianmukainen huomioon ottaminen lainvalmistelussa. Lausuntojen määrä on viime vuosina kasvanut. Lausuntojen, ennakkotarkastusten ja kuulemisten vuosittainen määrä riippuu ministeriöiden säädösvalmistelun etenemisestä ja säädösten yhteiskunnallisesta ja oikeudellisesta merkittävyydestä.

Kanteluasiat

  2019
toteutuma
2020
arvio
2021
arvio
       
saapuneet 2 130 2 200 2 300
ratkaistut 1 973 2 200 2 300

Saapuneiden kanteluiden määrissä on vuosittaista vaihtelua. Vuonna 2019 kanteluasioiden käsittelyajan mediaani oli 7,9 viikkoa ja keskiarvo 13,7 viikkoa. Vuonna 2019 ns. seuraamusratkaisujen osuus on ollut 16 % selvittämistoimia edellyttäneistä kanteluasioista. Vuosittain pyritään ratkaisemaan vähintään sama määrä kanteluasioita kuin mitä on saapunut. Vuodesta 2021 lähtien ylimpien laillisuusvalvojien tehtäväjaon uudistaminen johtaa siihen, että valtioneuvoston ja tasavallan presidentin toimintaa koskevat kantelut ja kantelut eräissä muissa asioissa keskitetään oikeuskanslerille, mikä lisää käsiteltävien kanteluiden määrää. Toisaalta useassa asiaryhmässä kanteluiden käsittelyitä kootaan eduskunnan oikeusasiamiehelle, mikä vähentää oikeuskanslerin käsiteltäviä kanteluita. Kokonaisuutena oikeuskanslerin käsiteltäväksi tulevien asioiden määrän ei arvioida vähenevän. Saapuvat kantelut arvioidaan ensin rakenteellisen valvonnan näkökulmasta ja tehdään arvio niiden siirrettävyydestä. Oikeuskanslerin käsittelemät kantelut sisältävät lisääntyvästi laaja-alaisia, useita viranomaisia koskevia rakenteellisia näkökulmia, joten juttukanta on vaativaa.

Omat aloitteet, laillisuusvalvontakäynnit ja tarkastukset

  2019
toteutuma
2020
arvio
2021
arvio
       
aloitteet 33 30 45
laillisuusvalvontakäynnit 16 15 35

Omista aloitteista aiheutui vuonna 2019 yhteensä 30 seuraamusta. Tavoitteena on suunnata omat aloitteet sekä tarkastus- ja valvontatoiminta perus- ja ihmisoikeuksien sekä hyvän hallinnon kannalta olennaisiin rakenteellisiin kysymyksiin. Omissa aloitteissa painottuvat usein valvonnan rakenteelliset näkökulmat, ja ne ovat siten työmäärältään merkittäviä.

  2019
toteutuma
2020
arvio
2021
arvio
       
rangaistustuomioiden tarkastus 8 329 5 000 5 000

Oikeusrekisterikeskus on lähettänyt tarkastettavaksi sille annettujen ohjeiden mukaisesti muodostuvan otoksen rangaistustuomioista. Tästä vuodesta alkaen tarkastettavat tuomiot haetaan Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämästä rikostuomiosovellus Ritusta, johon oikeuskanslerinvirasto on saanut teknisen käyttöoikeuden. Tämä mahdollistaa tarkastustoiminnan aiempaa paremman kohdentamisen siinä ja tuomioistuimiin kohdistuvassa muussa laillisuusvalvonnassa saadun tiedon perusteella.

Vuonna 2019 tarkastettujen tuomioiden määrä oli merkittävästi arvioitua suurempi tarkastustoiminnan ajoittamisessa tehdyn muutoksen vuoksi. Tarkastuksen perusteella otettiin tarkemmin selvitettäväksi 81 asiaa, joista kahdessa tehtiin korkeimmalle oikeudelle esitys tuomion purkamiseksi. Vuonna 2019 annettiin tuomioistuimelle seuraamus 76 asiassa.

Tuomarien virkarikosasiat

  2019
toteutuma
2020
arvio
2021
arvio
       
vireille tulleet 55 60 60
ratkaistut 32 60 60

Syyttäjien virkarikosasiat

  2019
toteutuma
2020
arvio
2021
arvio
       
vireille tulleet 10 20 20
ratkaistut 6 20 20

Asianajajien, julkisten oikeusavustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonta

  2019
toteutuma
2020
arvio
2021
arvio
       
saapuneet 738 800 800
tutkitut 726 800 800

Valvonnassa tarkastetaan Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimivan valvontalautakunnan ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätökset. Oikeuskanslerilla on oikeus hakea muutosta päätöksiin. Tavoitteena on ylläpitää luottamusta valvontajärjestelmän toimivuuteen sekä varmistaa, että oikeus oikeusturvaan ja siihen kuuluvaan mahdollisuuteen saada luotettavia ja laadukkaita oikeudellisia palveluita toteutuu. Tuomareihin ja syyttäjiin kohdistuvaan oikeuskanslerin valvontatoimeen voi usein kytkeytyä myös asianajovalvontaa ja asioiden siirtoa valvontalautakuntaan.

01. Oikeuskanslerinviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 932 000 euroa.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Ennakkotarkastusten määrän nousu ja muun toiminnan kasvu 360
JTS-miljardin tuottavuussäästö -16
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-konsernin liikelaitosten vuokrissa -14
Palkkausten tarkistukset 101
Yhteensä 431

2021 talousarvio 3 932 000
2020 talousarvio 3 501 000
2019 tilinpäätös 3 490 000