Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto

Talousarvioesitys 2021

04. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 483 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että momentin määrärahaa saa käyttää myös GTK International Oy:n osakepääoman ja muun oman pääoman maksamiseen.

Selvitysosa:Hallitus on antanut eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi Geologian tutkimuskeskuksesta annetun lain (167/2011) muuttamisesta siten, että Geologian tutkimuskeskus voi keskittää Geologian tutkimuskeskukselle kansainvälisiä asiantuntijapalveluita koskevan hallinnan perustettavalle uudelle osakeyhtiölle. GTK International Oy on valtion kokonaan omistama yhtiö, jonka omistajaohjauksesta ja osakkeiden hallinnoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriö.

Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 500 000 euroa perustettavan GTK International Oy:n osakepääoman ja muun oman pääoman maksamiseen ja vähennyksenä 17 000 euroa omakustannusperiaatteen toteuttamisesta Senaatti-konsernin liikelaitosten vuokrissa.


2021 III lisätalousarvio 483 000
2021 talousarvio 32 864 000
2020 tilinpäätös 34 386 000
2019 tilinpäätös 32 248 000