Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2021

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminenPDF-versio

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Selvitysosa:

Hyvä ympäristö ja monimuotoinen luonto

Valmistellaan maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön kokonaisuudistusta vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin, joita ovat muun muassa ilmasto- ja energiakysymykset, aluerakenteen erilaistuminen ja väestömuutokset, kaupunkiseutujen kasvu ja kaupungistuminen, liikkumisen murros sekä digitalisaatio ja muutokset hallintorakenteissa. Uudistuksessa kehitetään alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää ja rakentamista koskevaa ohjausjärjestelmää sekä selkeytetään maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia valmistelu-, päätöksenteko- ja toimeenpanotehtäviä.

Digitalisaation avulla maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksessa parannetaan alueidenkäytön suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvien tietojen saatavuutta ja suunnittelun ymmärrettävyyttä sekä edistetään osallistumista ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Keskeisenä keinona on rakennetun ympäristön tietojen kokoaminen yhteen kansallisesti yhteentoimivien palvelualustojen ja tietorakenteiden avulla. Uudistusta toteutetaan digitaalisen rakennetun ympäristön hankkeessa. Vuonna 2021 määritellään rakennetun ympäristön tiedon rakenteita ja toteutetaan alustan kokeiluversio.

Maakuntakaavoituksessa painotetaan uudistettujen valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden edistämistä ja sitä tukevaa maakuntien liittojen ja eri viranomaistahojen vuorovaikutteista yhteistyötä kaavaprosesseissa.

Hyvän elinympäristön turvaamiseksi kehitetään keinoja sekä kasvavien kaupunkiseutujen että väestöltään vähenevien alueiden suunnittelun parantamiseen. Edistetään maaseudun ja kaupungin kestävää vuorovaikutusta vastaamaan alue- ja yhdyskuntarakenteen eriytymiskehityksen sekä teknologiakehityksen aiheuttamaan alueidenkäytön toimintaympäristön muutokseen. Monipaikkaisuus ja etätyö, uudet vähähiilisemmät liikkumismuodot, hajautetut energiaratkaisut, lähiruoka, virkistyskäyttö ja matkailu sekä kaupungistumiseen tarvittavien maa-ainesten ja vesivarojen kestävä hyödyntäminen edellyttävät nykyisten ja uusien ohjauskeinojen kehittämistä sekä sektorit ja alueet yhdistäviä kumppanuuksia maaseudun ja kaupungin välillä.

Kulttuuriympäristöjen arvot ja myönteiset vaikutukset ihmisten hyvinvoinnissa sekä yhdyskuntien ja elinkeinoelämän kehittämisessä tunnistetaan ja niitä osataan hyödyntää hyvän elinympäristön luomisessa ja vahvistamisessa. Alueiden käytössä ja rakentamisessa otetaan huomioon tunnistetut kulttuuriympäristöt ja turvataan niiden arvojen säilyminen. Tuetaan taantuvien alueiden elinvoimaisuutta muun muassa edistämällä vajaakäytössä olevien tilojen ja kulttuuriympäristöjen käyttöä.

Merialuesuunnittelulla vaikutetaan merialueen taloudellisen kasvun lisäämiseen ja meriympäristön käytön kestävyyteen ja suojelun parantamiseen. Ympäristöministeriö huolehtii merialuesuunnittelun kehittämisestä ja yhteistyöstä naapurimaiden kanssa ja maakuntien liitot merialuesuunnitelmien laatimisesta.

Toteutetaan valtioneuvoston kanslian vastuulla olevaa Terveet tilat 2028 -toimenpideohjelmaa, joka linjaa toimintatapojen muutosprosessin erityyppisten sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi. Tavoitteena on julkisten rakennusten tervehdyttäminen ja kaikkien sisäilmasta oireilevien hoidon ja kuntoutuksen tehostaminen. Kymmenvuotisen ohjelmakauden ajaksi on suunniteltu lukuisia toimia, joilla vakiinnutetaan normaaliin kiinteistönpitoon menettelytapa, jossa rakennusten kunto, tarkoitukseensa sopivuus ja käyttäjien kokemukset tarkistetaan säännönmukaisesti ja tilannetta arvioidaan moniammatillisessa yhteistyössä.

EU:n rakennustuoteasetuksen (EU) N:o 305/2011 ongelmien ratkaisemiseen vaikutetaan proaktiivisesti, jotta rakennustuotteiden sisämarkkinat toimisivat paremmin. Osallistutaan rakennustuoteasetuksen uudistustyöhön. Rakennustuoteasetuksen osittainen toimimattomuus vaikeuttaa tällä hetkellä rakennusalan yritysten ja viranomaisten toimintaa. Suomi on väkilukuun suhteutettuna EU:n suurin rakennustuotteiden viejä, joten rakennustuoteasetuksella on suuri merkitys Suomen rakennustuoteteollisuudelle. Vaikutetaan myös mm. juomavesidirektiivin täytäntöönpanoon liittyvään, veden kanssa kosketuksissa olevien rakennustuotteiden valmistuksessa käytettävien aineiden ja materiaalien terveydellisten kriteerien ja hyväksyntämenettelyjen valmisteluun.

Alueiden käytön suunnittelu tukee vihreän infrastruktuurin ylläpitämistä ja vahvistamista. Viherrakennetta tarkastellaan kokonaisuutena. Luonnossa liikkumismahdollisuuksia ja lähivirkistysmahdollisuuksia parannetaan niin, että luonto on kaikkien saavutettavissa.

Hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta

Edistetään kaupunkiseutujen eheää ja vähähiiliseen liikkumiseen kannustavaa yhdyskuntarakennetta sekä luodaan edellytyksiä elinympäristön laatua parantavalle täydennysrakentamiselle. Täydennysrakentamisella hyödynnetään olemassa olevaa infrastruktuuria, vähennetään liikennetarvetta ja tuetaan joukkoliikenteen ja palvelujen järjestämistä. Kirkonkylien, kylien ja maaseudun maankäytön ohjausta kehitetään huomioiden niiden ominaispiirteet, luonnonvaratalouden uudet kehityssuunnat ja pyrkimys paikalliseen energiantuotantoon.

Toteutetaan toimenpidekokonaisuus, jolla tuetaan hiilijalanjäljen pienentämistä asumisessa, parannetaan olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuutta. Valmistellaan toimia ympäristökuormituksen vähentämiseksi sekä materiaali- ja resurssitehokkuuden parantamiseksi uudisrakentamisessa ja korjaamisessa. Jatketaan vähähiilisen rakentamisen tiekartan toimeenpanoa ja kehitetään rakennuksen elinkaaren aikaiseen hiilijalanjälkeen perustuvaa säädösohjausta yhteistyössä muiden pohjoismaiden ja Euroopan komission kanssa. Päivitetään vähähiilisen julkisen rakentamisen hankintakriteerit. Toteutetaan rakennustuotteiden ja -prosessien päästötietokanta ja käynnistetään rakennusten päästötietojen seuranta. Jatketaan vähähiilisen rakentamisen taloudellisen ohjauksen kehittämistä.

Toteutetaan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) ja sen muutoksen sekä osaltaan energiatehokkuusdirektiivin (EED) ja uusiutuvan energian direktiivin (RED II) kansallista toimeenpanoa. Edistetään vähimmäisvaatimuksia energiatehokkaampaa uudis- ja korjausrakentamista. Energiatehokkuutta parantavissa korjausrakentamistoimissa huomioidaan rakennuksen ominaispiirteitä säilyttäviä ja turvaavia ratkaisuja, jotka samalla tukevat elinympäristön laadun parantamista ja myös kulttuuriympäristön ja perinteisen rakennuskannan erityisvaatimuksien huomioon ottamista. Osallistutaan EU:n rakennustuoteryhmien ekosuunnittelun ja energiamerkinnän säädösvalmisteluun. Huolehditaan rakennustuotteita koskevien säädösten toimeenpanosta, ohjauksesta ja markkinavalvonnasta.

Vuonna 2021 myönnetään avustuksia tavoitteena vauhdittaa asuinrakennusten luopumista öljylämmityksestä ja siirtymistä muihin lämmitysmuotoihin.

Edistetään puurakentamista puurakentamisen ohjelmalla perustuen energia- ja ilmastostrategian toteuttamiseen. Ohjelmassa toteutetaan mm. tutkimus- ja kehitystyötä liittyen puun käytön erityiskysymyksiin tiivistyvien kaupunkien rakentamisessa ja suurten puurakenteiden käytössä sekä edistetään alueellisten osaamiskeskittymien muodostumista. Jatketaan yleisöviestintää, jossa herätetään kansalaisten kiinnostusta rakennusmateriaaleihin ja terveelliseen asumiseen ja mm. koulurakentamiseen. Edistetään suunnitelmallista kiinteistönpitoa ja korjausrakentamisen hyviä käytäntöjä tehostamalla kiinteistönpidon välineistön käyttöä, hyödyntämällä verkkoviestintää ja korjausneuvontaverkkoa.

Jatketaan toimia rakennus- ja purkujätteen hyödyntämisasteen nostamiseksi sekä hyödyntämisen laadun parantamiseksi. Valmistellaan rakennus- ja purkuluvan yhteydessä annettavaa rakennusjäteselvitystä koskevaa lainsäädäntöä, valtakunnallisen rakennus- ja purkujäterekisterin toteutusta sekä parannetaan Materiaalitorin edellytyksiä toimia rakennus- ja purkumateriaalien markkinoiden alustana. Laaditaan menetelmä rakennusten materiaaliselosteen laatimiseksi. Tehostetaan verkkopohjaisen rakennusjäteilmoituksen käyttöä, rakennus- ja purkujätteiden hyödyntämistä materiaaleina sekä teollisten symbioosien hyödyntämistä ja parannetaan rakennus- ja purkujätetilastointia. Kehitetään rakentamisen kierrätystuotteiden sisämarkkinasäännösten mukaisia menettelyjä ja selvitetään kansallisen end-of-waste -kriteerien edellytyksiä. Jatketaan rakennetun ympäristön materiaalivirtojen seurannan tietopalvelun kehitystä.

Kestävä kaupunkikehitys

Rakentaminen on kasvanut voimakkaasti ja erityisesti asuntojen uudisrakentaminen on ollut vilkasta edellisinä vuosina. Vuoden 2019 aikana tuotanto väheni maltillisesti ja uusia asuntoaloituksia oli edelleen yhteensä n. 40 000. Vuonna 2020 asuntoaloitusten arvioidaan vähenevän n. 28 000—30 000 asunnon tasolle. Asuntorakentaminen on painottunut voimakkaasti kerrostaloihin ja kohdentunut erityisesti suurimpiin keskuksiin. Viime vuosina voimakkaasti laskenut omakotitalojen rakentaminen on edelleen pysynyt varsin maltillisella tasolla. Valtion tukema asuntotuotanto on pysynyt hyvällä tasolla. Vuonna 2019 tuettuja asuntoja aloitettiin yhteensä n. 7 800 asuntoa, joista n. 7 500 oli korkotuettuja asuntoja.

Asuntopoliittisten toimenpiteiden tavoitteena on lisätä asuntorakentamista, vahvistaa talouden kasvua ja työllisyyttä, uudistaa asuntokantaa, edistää rakennusalan kilpailua, lisätä valinnanvapautta sekä vastata asuntotarpeen rakenteen muutokseen.

Joustavasti toimivat asuntomarkkinat edistävät kasvavien kaupunkiseutujen hallittua yhdyskuntarakenteen syntymistä ja luovat edellytyksiä seutujen yleiselle taloudelliselle toimintakyvylle sekä erilaisten palvelujen tehokkaalle järjestämiselle. Kysyntään joustavasti reagoiva riittävä asuntotarjonta on avainasemassa kasvavien keskusten asumisen kohtuuhintaisuuden toteutumisessa ja seudun kilpailukyvyn parantumisessa. Väestöltään vähenevillä alueilla kehitetään ratkaisuja tyhjenevien asuntojen ongelmaan erityisesti tuetun asuntokannan suhteen.

Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakennetta kehittämällä parannetaan palvelujen tehokasta tarjontaa ja saavutettavuutta, edistetään kestävien kulkumuotojen käyttöä, vähennetään autoilun tarvetta ja lisätään arjen sujuvuutta. Alueita kehitetään kokonaisvaltaisesti siten, että maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen suunnitelmat sekä toteutus sovitetaan yhteen seuduittain yli kuntarajojen.

Kohtuuhintaisia asumisratkaisuja tarvitaan erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa asuntomarkkinatilanne on koko maassa selvästi haastavin. Kaupungistumisen lisäksi väestön ikääntyminen, palvelusektorin kasvava tarve työvoimalle ja lisääntynyt maahanmuutto nostavat myös tulevaisuudessa asuntojen kysyntää kasvukeskuksissa.

Asuntomarkkinoiden toimivuuden ja kohtuuhintaisen asumisen ensisijainen edellytys on riittävä, nopeasti käyttöön saatavissa oleva tonttivaranto. Kaavoitettua tonttivarantoa on tarve lisätä tukeutuen jo olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen, jolloin joukkoliikenteen ja palveluiden tehokkaan järjestämisen edellytykset toteutuvat.

Suurimpien kaupunkiseutujen maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevalla sopimusmenettelyllä (MAL) vahvistetaan sekä kuntien keskinäistä että kuntien ja valtion eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä seutujen toiminnallisen kokonaisuuden parantamiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi. Vuonna 2021 jatketaan Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkiseuduille solmittujen 12-vuotisten MAL-sopimusten vuosille 2020—2023 osoitettujen toimenpiteiden toteuttamista ja toteuttamisen seurantaa. Lisäksi käynnistetään Lahden, Jyväskylän ja Kuopion kaupunkiseutujen kanssa solmittavien MAL-sopimusten toimenpiteiden toteuttaminen.

Metropolipolitiikkaa koordinoimalla kehitetään metropolialuetta kokonaisuutena painottamalla eri toimijoiden yhteistyömuotoja ja kansallisten politiikkatoimenpiteiden aluelähtöistä räätälöintiä. Jatketaan metropolipolitiikan kehittämistä ottaen huomioon uuden hallitusohjelman kaupunkeja ja erityisesti metropolialuetta koskevat linjaukset.

Toteutetaan kansallista Kestävä kaupunki -ohjelmaa. Ohjelmalla tuetaan kumppanuuslähtöisesti erityisesti kaupunkien omaa ja uudentyyppistä toimintaa kohti laaja-alaisesti eri näkökulmat yhteen sovittavaa kestävää kaupunkikehitystä. Uudentyyppisiä toimintatapoja kehitetään mm. työskentelemällä yhdessä haasteisiin pureutuvissa käytännön kokeiluissa, hyödyntäen olemassa olevia kaupunkiverkostoja, hyvien käytäntöjen levittämistä ja laajempaa monistamista sekä kansainvälistä kokemustenvaihtoa. Ohjelman oppeja hyödynnetään kaupunkikehittämisen strategisemman yhteistyön tasolla ja kaupunkipolitiikkakokonaisuuden työvälineinä.

Ikääntyneen väestön kotona asumisen edellytyksiä edistetään. Ikääntyneiden tarpeita vastaavien asumisratkaisujen tarjontaa lisätään, ml. yhteisöllinen asuminen. Erityistä tukea asumisessaan tarvitsevien väestöryhmien asuntojen määrää kasvatetaan mm. muistisairaiden iäkkäiden määrän ja laitospaikkojen vähentämistavoitteen vuoksi. Erityisryhmien avustukset kohdennetaan ensisijaisesti heikoimpien ryhmien asuinolojen parantamiseen. Asunnottomuustyötä jatketaan. Asumisneuvontaa laajennetaan ja vakiinnutetaan. Kehitysvammaisten asumistilannetta parannetaan tavoitteena vähentää kehitysvammaisten laitospaikkojen määrää tarjoamalla tarpeita vastaavia monipuolisia asumisratkaisuja. Myös mielenterveyskuntoutujien asumista parannetaan.

Valtion tuotantotuen perusteena ovat asuntojen pitkäaikainen käyttötarve sekä hankkeiden taloudellinen kestävyys. Tuettu asuntotuotanto kohdistetaan pääsääntöisesti suurille kaupunkiseuduille, etenkin Helsingin seudulle, joilla tarve kohtuuhintaisista asumisratkaisuista on suurin. Helsingin seudun asuntotuotannossa valtion tukemaa normaalia vuokra-asuntotuotantoa tuetaan käynnistysavustuksin.

Asuntotuotannon alue- ja tyyppijakauma

  2018 2019 2020
arvio
2021
arvio
         
ARA-tuotanto (lainapäätökset)        
Kasvukeskukset 8 600 7 800 6 600 8 600
Muu maa 800 800 600 700
Erityisryhmille tarkoitetut asunnot ARA-tuotannossa 3 200 1 500 2 000 2 500
Takauslainoitetut vuokra-asunnot 700 300 400 300
Pienten asuntojen osuus ARA-tuotannossa (normaalit vuokra- ja asumisoikeustalot), % 70 65 65 65
Asuntojen hintojen muutos, % 1,2 1,2 0—2 0—2
Vapaarahoitteisten vuokrien muutos, % 1,1 1,4 0—1 0—1
Aravavuokrien muutos, % 1,3 2 0—1 0—1

Helsingin seudun MAL-sopimuksen toteutuminen sopimuskunnissa

Tavoite Pitkän
aikavälin
tavoite/v
2018
toteutuma
2019
toteutuma
2020
arvio
2021
arvio
           
Uudet kaavat (asuntoa) 16 500 15 000 16 500 16 500 16 500
Koko asuntotuotanto (alkava) 16 500 17 800 17 800 16 500 16 500
Valtion tukema asuntotuotanto (alkava) 5 800 4 500 4 500 4 500 4 500

Valtion tukema asuntojen uustuotanto, perusparantaminen ja asuntojen hankinta sekä muu asuntotuotanto vuonna 2019 ja arvio vuosista 2020—2021

  2019
toteutuma
asuntoa
2020
arvio
asuntoa
2021
arvio ja valtuudet
asuntoa
       
Aloitetut uudet asunnot yhteensä 40 000 28 000 28 000
— asuntolainojen korkotuki 7 800 8 200 9 300
— täytetakauksellinen välimalli 300 400 300
— vapaarahoitteiset ym. asunnot 31 900 19 400 18 400
Korjaustoiminnan korkotukilainoitus 2 900 3 000 3 500
Perusparannuksen takauslainoitus - 8 000 8 000
Asuntojen hankinta      
— asuntosäästöpalkkiojärjestelmä 9 000 9 000 9 000
— korkotukilainoitus, sosiaaliset vuokra-asunnot 500 500 500
Kotitalouksien asuntolainojen valtiontakaus1) 16 000 16 000 16 000

1) Kohdistuu pääosin hankintoihin, mutta myös korjauksiin ja rakentamiseen.

Valtion asuntorahaston riskien hallinta

Valtion tukema asuntotuotanto lisää valtion takausvastuiden määrää. Uuden tuetun tuotannon kohdentaminen pääosin suurille kaupunkiseuduille pienentää kuitenkin merkittävästi uusiin lainoihin liittyviä takausriskejä. Aravalainakanta supistuu odotetusti samalla kun valtion asuntorahoituksen takauskanta sekä korkotukilainakannan määrä kasvavat. Aravalainojen ylimääräiset lyhennykset ovat laskeneet alhaisen korkotason seurauksena selvästi.

Vanhojen maksuviiveisten aravalainojen osuus koko lainakannasta on säilynyt n. 0,9 %:n tasolla. Ongelmissa olevilla kohteilla ja yhtiöillä ongelmat ovat pitkäkestoisempia ja syvempiä, mikä saattaa johtaa aiempaa suurempiin luottotappioihin. Valtiokonttorin riskimallin mukaan aravalainapääomista n. 75 % kohdistuu pienen tai erittäin pienen riskin kuntiin. Valtiontakauksellisista lainoista suurin osa kuuluu erittäin pienen riskin kuntariskiluokkaan. Maksuongelmat keskittyvät pääosin väestöltään väheneville alueille ja johtuvat lähinnä tyhjilleen jääneiden asuntojen aiheuttamista taloudellisista rasitteista yhteisöille.

Ongelmiin ajautuneiden yhteisöjen taloudellista tilannetta helpotetaan lainoihin liittyvien erilaisten tervehdyttämistoimenpiteiden ja rahoitusjärjestelyiden avulla sekä yksittäisten kohteiden vapauttamisella niihin kohdistuvista rajoituksista. Toimenpiteissä painotetaan kustannustehokkuutta. Asuinrakennusten perusparantamisen yhteydessä mahdollinen tuki kohdennetaan kohteisiin, joiden käyttö on jatkossakin pitkäaikaista.

Valtion takaamien omistusasuntolainojen maksuviiveet ovat suhteessa lainakantaan vähäisiä. Takauskorvausten määrä, joka on vaihdellut vuodesta 2009 lähtien n. 200 000 euron ja 900 000 euron välillä vuodessa, oli vuonna 2019 n. 190 000 euroa.

  2018 2019 2020
arvio
2021
arvio
         
Aravalainakanta (milj. euroa, tilanne 31.12.) 4 152 3 681 3 500 3 300
Vuokra- ja asumisoikeustalojen korkotukilainojen takaukset (milj. euroa, tilanne 31.12.) 12 396 13 301 13 800 14 500
Omistusasuntolainojen valtiontakausten vastuu (milj. euroa, tilanne 31.12.) 2 106 2 040 2 100 2 100
Maksuviiveellisten (270 päivää) aravalainojen osuus aravalainakannasta (tilanne 31.3.), % 0,8 0,6 0,6 0,6
Arava-rajoituksista vapauttamispäätökset (asuntoja) 4 900 5 400 4 000 5 000

Asumisen tuen kehitys vuosina 2019—2021 (milj. euroa)

  2019
toteutunut
2020
talousarvio
2021
esitys
       
Talousarviosta maksettavat tuet      
— Asuntojen korjausavustukset 35.20.55 15,5 4,9 6,251)
— Vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäiseminen 35.20.30 1,0 1,0 -
       
Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudesta saatava tuki (arvio) 60 80 25
Yleinen asumistuki 1 477 1 485 1 636
Eläkkeensaajan asumistuki 616 634 667
Opiskelijoiden asumislisä 14 18 20
       
Valtion asuntorahastosta maksettavat tuet      
Korkotuet      
— asuntolainojen korkotuki 3,2 5,4 0,7
Avustusten myöntämisvaltuudet      
— korkotukilainoituksen käynnistysavustus 20,0 30,0 40,0
— avustukset erityisryhmille 105 90 90
— tervehdyttämisavustukset vuokra- ja asumisoikeustaloille 2,6 2,6 2,6
— purkuavustukset 5,0 8,0 8,0
— avustus kunnallistekniikan rakentamiseen 15,0 15,0 25,0
— aravatalojen purkuakordit 5,0 8,0 8,0
— aravatalojen rajoitusakordit 3,0 2,0 2,0
— asumisneuvontatoiminta 0,9 0,9 0,9
— korjausavustukset 20 23,6 27,6
— käyttötarkoituksen muutosavustus - 1,0 1,0
— avustus asuntojen kunnostamiseksi ikääntyneille - 5,0 10,0
— energia-avustus asuinrakennuksille - 20,0 40,0
— lähiöohjelma - 5,0 8,0
— asunto-osuuskunnat - 0,4 -
       
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tutkimus- ja kehittämisrahoitus 0,7 0,7 0,7
       
Asuntotuotannon korkotukilainojen hyväksymisvaltuus 1 410 1 410 1 800
Valtion takausvaltuus täytetakauksellisen välimallin vuokratalojen rakentamislainoille 285 285 285
Valtion takausvaltuus asunto-osakeyhtiöiden peruskorjauslainoille 100 100 100
Kokonaistakausvaltuuden muutos omistusasuntolainoille 100 - -

1) Määrärahasta käytetään ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmaan liittyviin avustuksiin 350 000 euroa.

01. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 6 563 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laeiksi asumisoikeusasunnoista sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus edistää kestävää ja kohtuuhintaista asumista tukien toimeenpanolla, ohjauksella ja valvonnalla sekä niihin kytkeytyvällä kehittämistoiminnalla. Virasto hoitaa asuntorakentamisen korkotukilainoitukseen, valtion takauksiin ja avustuksiin liittyviä tehtäviä sekä rahoittaa asumisen kehittämishankkeita. Lisäksi se ohjaa ja valvoo yleishyödyllisten asuntoyhteisöjen toimintaa, valvoo ARA-vuokra-asuntojen vuokrien määritystä, hoitaa lainoihin ja takauksiin liittyvää riskienhallintaa yhteistyössä Valtiokonttorin kanssa sekä vastaa asumisen ja asuntomarkkinoiden informaatiopalveluista.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ottaa toiminnassaan erityisesti huomioon vanhenevan väestön asumistarpeet, energiatehokkuuden parantamisen ja asuinalueiden kehittämisen. Virasto vastaa energiatodistusmenettelyn valvonnasta ja huolehtii energiatodistustietojärjestelmän ylläpidosta.

Ympäristöministeriö asettaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminnalliselle tuloksellisuudelle seuraavat alustavat tulostavoitteet vuodelle 2021:

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
  • — painottaa toiminnassaan kohtuuhintaisen ARA-vuokra-asuntotuotannon edistämistä erityisesti Helsingin seudun ja muiden MAL-seutujen osalta ja kehittää tukien toimeenpanoa
  • — painottaa hankkeiden toteutumista kilpailumenettelyin siten, ettei hankkeiden kustannusten nousu ylitä kohtuullista tasoa. Hankkeita hyväksyttäessä tarkastellaan myös vuokratasoa
  • — kohdentaa erityisryhmien investointiavustukset kaikkein heikoimmille ryhmille kohteiden pitkäaikaisen tarpeen perusteella. Tukee avustuksilla esteettömyyttä ja asuntojen korjaamista, asumisneuvontaa ja lähiöohjelman toteuttamista sekä osallistuu kehitysvammaisten asumista koskevien linjausten toteuttamiseen ja ikääntyneiden asumisen kehittämiseen. Vastaa ARA-asuntokannan ohjauksesta ja valvonnasta sekä varmistaa ohjaus- ja valvontatoiminnalla asuntotuotannon tukien kohdentumisen asukkaille
  • — etsii keinoja asuntomarkkinoiden jakautumisen seurauksena syntyvien vuokrataloyhtiöiden taloudellisten ongelmien ratkaisemiseksi ja edistää asuntokannan sopeuttamista kysyntää vastaavaksi yhdessä kiinteistönomistajien ja kuntien kanssa kehittämällä kokonaisvaltaista ja ennakoivaa asuntokannan suunnittelua
  • — edistää rakennusten energiatehokkuuden parantamista ja eheää yhdyskuntarakennetta avustuksin. Vakiinnuttaa kehittämistoiminnan tuloksia kohtuuhintaisen asumisen ja elinkaaritehokkaan rakentamisen, käytön ja hoidon sekä peruskorjaamisen edistämiseen
  • — kehittää palveluprosesseja ja huolehtii tukien tehokkaasta toimeenpanosta
  • — kehittää asuntolainoista aiheutuvien takausvastuiden riskien hallintaa yhteistyössä Valtiokonttorin kanssa.

Keskeisten suoritteiden kehitys

ARAn tekemiä päätöksiä ja muita suoritteita (kpl) 2018
toteutuma
2019
toteutuma
2020
arvio
2021
arvio
         
Korkotukilainaksi hyväksyminen 207 197 200 200
Myönnetyt korjausavustukset 1 740 1 592 2 300 2 300
Avustusten maksatukset 1 102 1 377 3 000 5 500
Luovutuksensaajan nimeämiset 46 52 50 50
Rajoituksista vapauttamiset 219 171 200 200
Kehittämisrahalla tehdyt hankintapäätökset 36 33 30 30
Ohjaus- tai valvontakäynnit 44 45 37 37

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2019
toteutuma
2020
varsinainen
talousarvio
2021
esitys
       
Bruttomenot 6 054 6 213 6 963
Bruttotulot 478 500 400
Nettomenot 5 576 5 713 6 563
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 1 528    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 758    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Asumisoikeuslainsäädännön uudistaminen 400
Lisääntyvät tehtävät (kertaluonteinen) 140
Tasokorotus 200
JTS-miljardin tuottavuussäästö -24
Palkkausten tarkistukset 134
Yhteensä 850

2021 talousarvio 6 563 000
2020 V lisätalousarvio 280 000
2020 IV lisätalousarvio 105 000
2020 talousarvio 5 713 000
2019 tilinpäätös 4 806 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 36/2020 vp (11.12.2020)

Valiokunta vähentää momentilta 400 000 euroa, joka on kohdistettu asumisoikeuslainsäädännön uudistamisen toimeenpanoon. Muutosta koskevan hallituksen esityksen (HE 189/2020 vp) käsittely eduskunnassa on viivästynyt, joten lait eivät tule voimaan talousarvioesityksen vaatimassa aikataulussa.

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 6 163 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 400 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu asumisoikeuslain uudistuksen toimeenpanosta.

2021 III lisätalousarvio 400 000
2021 talousarvio 6 163 000
2020 tilinpäätös 6 115 000
2019 tilinpäätös 4 806 000

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 400 000 euroa.

04. Rakennetun ympäristön digitaalisen rekisterin ja alustan luominen (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 7 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) digitaalisen rakennetun ympäristön hankkeesta aiheutuviin valtion menoihin ja kansainvälisen yhteistyön kuluihin ja maksuihin

2) avustusten maksamiseen valtionavustuslain nojalla

3) EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määrärahalla luodaan rakennetun ympäristön valtakunnallinen digitaalinen rekisteri ja tietoalusta, joihin maankäyttöä ja rakentamista koskevat päätökset ja prosessit tukeutuvat. Määräraha liittyy digitalisaation edistämiseen maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen yhteydessä. Tavoitteena on parantaa tietojen saatavuutta ja suunnittelun ymmärrettävyyttä sekä edistää osallistumista ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Määrärahalla tuotetaan rekisterin ja alustan pohjaksi yhteentoimivat tiedon rakenteet sekä tuetaan toimialan digikehitystä ja valmiutta tämän rekisterin käyttöönottoon. Hankkeessa tuetaan toimialan investointeja.

2021 talousarvio 7 300 000
2020 talousarvio 7 300 000

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään 7 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) digitaalisen rakennetun ympäristön hankkeesta aiheutuviin valtion menoihin ja kansainvälisen yhteistyön kuluihin ja maksuihin

2) avustusten maksamiseen valtionavustuslain nojalla

3) EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa ja vuodelta 2020 siirtynyttä määrärahaa saa käyttää myös:

Selvitysosa:Muutos aiheutuu tarpeesta täsmentää momentin päätösosaa varmistamalla vakiosisältöisen käyttötarkoituksen säilyminen.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2021 III lisätalousarvio
2021 talousarvio 7 300 000
2020 tilinpäätös 7 300 000

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa ja vuodelta 2020 siirtynyttä määrärahaa saa käyttää myös:

1) digitaalisen rakennetun ympäristön hankkeesta aiheutuviin valtion menoihin ja kansainvälisen yhteistyön kuluihin ja maksuihin

2) avustusten maksamiseen valtionavustuslain nojalla

3) EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

IV lisätalousarvioesitys HE 209/2021 vp (4.11.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu rakennetun ympäristön tietojärjestelmähankkeeseen (Ryhti) liittyvän tukiosion edistämisestä.

2021 IV lisätalousarvio 2 000 000
2021 III lisätalousarvio
2021 talousarvio 7 300 000
2020 tilinpäätös 7 300 000

Eduskunnan kirjelmä EK 44/2021 vp (1.12.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa.

06. Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelma (siirtomääräraha 3 v)

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmasta aiheutuviin valtion menoihin ja kansainvälisen yhteistyön kuluihin ja maksuihin

2) avustusten maksamiseen valtionavustuslain nojalla

3) hankkeeseen liittyvien enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Määrärahaa saa käyttää sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Selvitysosa:Määräraha aiheutuu EU:n elpymisvälineen tuloilla rahoitettavista menoista. EU:n elpymisväline voidaan ottaa käyttöön, kun neuvoston päätös Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä on hyväksytty kaikissa jäsenvaltioissa niiden valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti ja päätös on sen jälkeen tullut voimaan.

Rahoitus voi kohdistua toimenpiteisiin, joilla tuetaan rakennetun ympäristön tutkimus- ja innovointiprosesseja, yritysten välistä teknologian siirtoa ja yhteistyötä, jossa keskitytään vähähiiliseen talouteen sekä kykyyn selviytyä ilmastonmuutoksesta ja sopeutua siihen. Rahoitus voi kohdistua myös toimenpiteisiin, jotka ovat tukea yrityksille, jotka tarjoavat palveluja, joilla edistetään vähähiilistä taloutta ja kykyä selviytyä ilmastonmuutoksesta, mukaan lukien tiedotustoimet. Lisäksi rahaa voi käyttää edellä mainittujen toimien edistämiseen.

Rahoitus tuottaa tietopohjaa ja työkaluja todentaa vähähiilisyyden, ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja selviytymisen ratkaisuja ja kyvykkyyden kasvua. Rahoitusta käytetään myös ohjelman toteutukseen, tulosten seurantaan, arviointiin ja raportointiin sekä tulosten ja parhaiden käytäntöjen viestintään sekä henkilöstön palkkaukseen enintään yhtä henkilötyövuotta vastaava määrä.

Rahoitustuen käytön ehdot periytyvät Kansallisesta kestävän kasvun ohjelmasta, elpymis- ja palautumistukivälineen asetuksesta (EU) 2021/241, ryhmäpoikkeusasetuksen (komission asetus 651/2014) ehdoista sekä EU-elvytysrahoituksen do-no-significant-harm (DNSH) -ehdoista (2021/C 58/01). Rahoitus ei saa tuottaa merkittävää haittaa vesivarojen ja merten luonnonvarojen kestävälle käytölle ja suojelulle, kiertotaloudelle, ympäristön pilaantumisen ehkäisemiselle ja vähentämiselle, biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelulle ja ennallistamiselle.

2021 III lisätalousarvio 1 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmasta aiheutuviin valtion menoihin ja kansainvälisen yhteistyön kuluihin ja maksuihin

2) avustusten maksamiseen valtionavustuslain nojalla

3) hankkeeseen liittyvien enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Määrärahaa saa käyttää sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

30. Vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäiseminen (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.

2021 talousarvio
2020 IV lisätalousarvio
2020 talousarvio 1 000 000
2019 tilinpäätös 1 000 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 227/2020 vp (19.11.2020)

Momentille myönnetään 750 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuslain nojalla kokeiluhankkeeseen talousongelmaisten vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäisemiseen

2) matkustukseen, tilaisuuksien järjestämiseen sekä asiantuntija- ja tutkimuspalveluihin liittyvien kulutusmenojen maksamiseen

3) yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Avustuksen määrä on enintään 50 % hankkeen talous- ja asumisneuvonnan aiheuttamista kustannuksista. Takuusäätiön projektipäälliköstä aiheutuvien menojen osalta avustus on 100 %.

Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen hakijalle on myönnetty muuta avustusta samoihin kustannuksiin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Momentti palautetaan talousarvioesitykseen.

Talousongelmaisten vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäiseminen -kokeiluhankkeen tavoitteena on yksityisissä ja ARA:n vuokra-asunnoissa asuvien talouden hallinnan ongelmista kärsivien asukkaiden vuokravelkojen sekä häätöjen vähentäminen, luotto- ja vakuutuskelpoisuuden palauttaminen sekä kotitalouksien kannustaminen muuttamaan pysyvämmin talouden- ja elämänhallintaa. Hankkeessa asumis- ja talousneuvonta, jalkautuva talousohjaus, maksuohjelmat, vakuutusturva, pienlainoitus ja kuntoutus organisoidaan yhtenäisesti ja joustavasti toimivaksi asiakastyön kokonaisuudeksi. Tuki suunnataan talous- ja asumisneuvonnan antamiseen tarvittaviin resursseihin, talouden hallinnan työkalujen kehittämiseen sekä hankekokonaisuuden hallinnointiin.

2021 talousarvio 750 000
2020 IV lisätalousarvio
2020 talousarvio 1 000 000
2019 tilinpäätös 1 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään 750 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuslain nojalla kokeiluhankkeeseen talousongelmaisten vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäisemiseen

2) matkustukseen, tilaisuuksien järjestämiseen sekä asiantuntija- ja tutkimuspalveluihin liittyvien kulutusmenojen maksamiseen

3) yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Avustuksen määrä on enintään 50 % hankkeen talous- ja asumisneuvonnan aiheuttamista kustannuksista. Takuusäätiön projektipäälliköstä aiheutuvien menojen osalta avustus on 100 %.

Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen hakijalle on myönnetty muuta avustusta samoihin kustannuksiin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

32. Avustukset asunnottomuuden poistamiseksi ja asunnottomuuden tilastoinnin kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 3 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuslain nojalla asunnottomuutta ehkäisevien ja vähentävien sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen ja vahvistamiseen

2) asunnottomuuden tilastoinnin kehittämiseen

3) kulutusmenojen maksamiseen liittyen asunnottomuuden ehkäisemiseen ja tilastointiin liittyviin selvityksiin, tietojärjestelmiin sekä ohjeistukseen ja koulutustilaisuuksien järjestämiseen liittyviin menoihin

4) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Tavoitteena on turvata asunnottomana olleiden tai asunnottomuusriskissä olevien asumisen sujuminen varmistamalla tarvittavien sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus. Kehitetään ja vahvistetaan matalan kynnyksen ja liikkuvia sosiaali- ja terveyspalveluja erityisesti asunnottomuuden vähentämisen ja sen ennaltaehkäisyn näkökulmasta ja turvataan näin vahvaa tukea tarvitsevien asunnottomien asuminen. Kunnat voivat hakea avustusta asumista tukevien sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen ja vahvistamiseen. Tuki suunnataan asiakastyötä tekevien henkilöiden palkkaamiseen ja tarvittaviin työvälineisiin sekä avustuksen hallinnointiin. Nykyinen asunnottomuuden tilastointi ei tue riittävästi kunnissa tehtävää asunnottomuustyötä. Osa määrärahasta voidaan käyttää tilastoinnin kehittämiseen ja siihen tarvittaviin valtionhallinnon selvityksiin.

2021 talousarvio 3 300 000
2020 talousarvio 3 300 000

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään 3 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuslain nojalla asunnottomuutta ehkäisevien ja vähentävien sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen ja vahvistamiseen

2) asunnottomuuden tilastoinnin kehittämiseen

3) kulutusmenojen maksamiseen liittyen asunnottomuuden ehkäisemiseen ja tilastointiin liittyviin selvityksiin, tietojärjestelmiin sekä ohjeistukseen ja koulutustilaisuuksien järjestämiseen liittyviin menoihin

4) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

34. Avustukset kuntien kiinteistöjen öljylämmityksestä luopumiseen (siirtomääräraha 3 v)

IV lisätalousarvioesitys HE 209/2021 vp (4.11.2021)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuodelta 2020 siirtyneestä määrärahasta avustusta myönnetään 30 % avustuspäätöksessä avustettaviksi hyväksytyistä ja toteutuneista kustannuksista.

Selvitysosa:Momentin perustelujen muutos aiheutuu tarpeesta nostaa kuntien öljylämmityksestä luopumistuen avustusprosenttia, jolla kannustetaan kuntia luopumaan fossiilisesta öljylämmityksestä kiinteistöissään vuoteen 2024 mennessä.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2021 IV lisätalousarvio
2020 tilinpäätös 14 895 000

Eduskunnan kirjelmä EK 44/2021 vp (1.12.2021)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuodelta 2020 siirtyneestä määrärahasta avustusta myönnetään 30 % avustuspäätöksessä avustettaviksi hyväksytyistä ja toteutuneista kustannuksista.

37. Avustukset tuulivoimakaavoitukseen (siirtomääräraha 3 v)

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentille myönnetään 250 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen tuulivoimarakentamista ohjaavaan kaavoitukseen, luvitukseen ja niihin liittyviin selvityksiin. Avustusten ensisijaisena kohteena ovat merituulivoimaan liittyvät hankkeet. Määrärahaa voidaan käyttää lisäksi enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen ympäristöministeriöön.

Ympäristöministeriö myöntää avustukset valtionavustuslain (688/2001) nojalla ELY-keskuksia kuultuaan. Avustusta voidaan myöntää maakunnan liitoille ja kunnille enintään 70 % kaavoituksen, luvituksen ja niihin liittyvien selvitysten laatimisesta aiheutuvista kuluista.

Mikäli kaavoituksessa ja luvituksessa käsitellään tuulivoimarakentamisen ohella muita ohjaustarpeita, voidaan avustusta myöntää vain siihen osaan kuluja, jotka aiheutuvat tuulivoimarakentamisesta.

Määrärahaa saa käyttää sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Selvitysosa:Määräraha aiheutuu EU:n elpymisvälineen tuloilla rahoitettavista menoista. EU:n elpymisväline voidaan ottaa käyttöön, kun neuvoston päätös Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä on hyväksytty kaikissa jäsenvaltioissa niiden valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti ja päätös on sen jälkeen tullut voimaan.

Määrärahalla toteutetaan Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Rahoitus on osa pilaria 1, ja se on 100 % vihreän siirtymän rahoitusta liittyen ensisijaisesti ohjelmassa toteuttaviin investointeihin liittyvien viranomaiskäsittelyiden nopeuttamiseen, jotka toteuttavat DNSH-periaatteen ja 100-prosenttisesti vihreän siirtymän tavoitteet.

2021 III lisätalousarvio 250 000
2020 tilinpäätös 2 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentille myönnetään 250 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen tuulivoimarakentamista ohjaavaan kaavoitukseen, luvitukseen ja niihin liittyviin selvityksiin. Avustusten ensisijaisena kohteena ovat merituulivoimaan liittyvät hankkeet. Määrärahaa voidaan käyttää lisäksi enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen ympäristöministeriöön.

Ympäristöministeriö myöntää avustukset valtionavustuslain (688/2001) nojalla ELY-keskuksia kuultuaan. Avustusta voidaan myöntää maakunnan liitoille ja kunnille enintään 70 % kaavoituksen, luvituksen ja niihin liittyvien selvitysten laatimisesta aiheutuvista kuluista.

Mikäli kaavoituksessa ja luvituksessa käsitellään tuulivoimarakentamisen ohella muita ohjaustarpeita, voidaan avustusta myöntää vain siihen osaan kuluja, jotka aiheutuvat tuulivoimarakentamisesta.

Määrärahaa saa käyttää sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

IV lisätalousarvioesitys HE 209/2021 vp (4.11.2021)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää EU-elpymisvälineen tavoitteiden mukaisiin, ensisijaisesti elpymisvälineestä tuettavien vihreän siirtymän investointihankkeiden viranomaiskäsittelyihin kaavoituksen, luvituksen ja niihin liittyvien selvityksien osalta.

Ympäristöministeriö myöntää avustukset valtionavustuslain (688/2001) nojalla. Avustusta voidaan myöntää maakunnan liitoille ja kunnille enintään 70 % kaavoituksen, luvituksen ja niihin liittyvien selvitysten laatimisesta aiheutuvista kuluista. Kuntien avustusten osalta ympäristöministeriö kuulee ELY-keskuksia. Momentin määrärahasta voidaan käyttää 2 % henkilöstön palkkaamiseen ympäristöministeriössä.

Mikäli kaavoituksessa ja luvituksessa käsitellään muita kuin EU-elpymisvälineen tavoitteiden mukaisia investointihankkeita, niin avustusta ei voida myöntää niiden osaan kuluista.

Selvitysosa:Momentin käyttötarkoitusta laajennetaan koskemaan vihreän siirtymän investointihankkeiden toteutusta. Määräraha perustuu Suomen kestävän kasvun ohjelman toteutukseen ja sen tarkoituksena on lisätä resursseja ohjelmassa toteuttavien vihreää siirtymää tukevien investointihankkeiden kaavoitukseen sekä luvitukseen ja siten nopeuttaa niiden toteuttamista.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

Momentin nimike on muutettu.

2021 IV lisätalousarvio
2021 III lisätalousarvio 250 000
2020 tilinpäätös 2 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 44/2021 vp (1.12.2021)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää EU-elpymisvälineen tavoitteiden mukaisiin, ensisijaisesti elpymisvälineestä tuettavien vihreän siirtymän investointihankkeiden viranomaiskäsittelyihin kaavoituksen, luvituksen ja niihin liittyvien selvityksien osalta.

Ympäristöministeriö myöntää avustukset valtionavustuslain (688/2001) nojalla. Avustusta voidaan myöntää maakunnan liitoille ja kunnille enintään 70 % kaavoituksen, luvituksen ja niihin liittyvien selvitysten laatimisesta aiheutuvista kuluista. Kuntien avustusten osalta ympäristöministeriö kuulee ELY-keskuksia. Momentin määrärahasta voidaan käyttää 2 % henkilöstön palkkaamiseen ympäristöministeriössä.

Mikäli kaavoituksessa ja luvituksessa käsitellään muita kuin EU-elpymisvälineen tavoitteiden mukaisia investointihankkeita, niin avustusta ei voida myöntää niiden osaan kuluista.

52. Avustukset asuinrakennusten sähköisen liikenteen infrastruktuurin edistämiseen (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 5 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuslain nojalla asuinrakennuksen omistaville yhteisöille sähköisen liikenteen latausinfran rakentamiseen. Sähköisen liikenteen latausinfran rakentamisella tarkoitetaan kiinteistön sähköjärjestelmiin kohdistuvia muutostöitä, joiden tarkoituksena on mahdollistaa sähköauton latausmahdollisuus vähintään viidellä autopaikalla. Avustusta voidaan myöntää myös pysäköintiyhtiöille, jos ne ovat asuinrakennuksen omistavien yhteisöjen omistuksessa ja avustuksella toteutettavat latauspisteet on tarkoitettu asukaspysäköinnin käyttöön

2) kulutusmenojen maksamiseen liittyen avustuksen hakijoille suunnatun opas- ja ohjemateriaalin painatukseen ja muuhun viestintään, hankkeen kannalta tarpeellisiin virkamatkoihin sekä avustuksen myöntö- ja maksatusprosessiin liittyviin tietojärjestelmäkuluihin

3) kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

4) latauslaitteeseen liittyviin kustannuksiin, mikäli latauslaitteet ovat avustusta hakevan yhteisön suorassa omistuksessa tai pysäköintiyhtiön omistuksessa, jonka osakkeita avustusta hakeva yhteisö omistaa asukkaidensa autopaikoitusta varten.

Avustusta myönnetään 35 % toteutuneesta arvonlisäverollisesta kokonaiskustannuksesta, kuitenkin enintään 90 000 euroa hakijaa kohti. Avustusta voidaan myöntää 50 % toteutuneesta arvonlisäverollisesta kokonaiskustannuksesta, jos vähintään 50 % hankkeessa toteutettavista latauspisteistä toteutetaan vähintään 11 kilowatin tehoisina, jonka täyssähköauton lataaminen edellyttää. Avustuksen perusteena oleviin kustannuksiin hyväksytään sähköautojen latausinfrastruktuurin rakentamisen edellyttämät kiinteistön sähköliittymään, sähkönousuihin, sähköpääkeskukseen sekä putkitukseen ja kaapelointeihin kohdistuvat muutostyöt ja näihin liittyvät tavanomaiset maanrakennustyöt. Tarvekartoituksen ja suunnittelun kohtuulliset kustannukset ovat avustettavia, jos itse latausinfrastruktuurin parantamistoimenpide toteutetaan. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus tekee avustuspäätökset suunnitelmaan perustuvan kustannusarvion mukaisesti. Maksatus tapahtuu toteutuneiden kustannusten mukaan.

Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen hakijalle on myönnetty muuta avustusta samaan tarkoitukseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Hallitusohjelman mukaisesti avustetaan sähköautojen latausinfrastruktuurin kehittämistä asuinkiinteistöissä. Avustusta myönnetään asuinrakennuksen omistaville yhteisöille ja niiden omistuksessa oleville pysäköintiyhtiöille sähköautojen latauspisteiden edellyttämiin kiinteistöjen sähköjärjestelmiin kohdistuviin muutoksiin.

Avustusta myönnetään kiinteistön sähköverkon kapasiteettia ja toiminnallisuutta parantaviin muutostöihin. Varsinainen latauspiste on rajattu tuen ulkopuolelle, ellei se kuulu avustusta saavan yhteisön tai pysäköintiyhtiön omistukseen. Tämä johtuu latauspisteiden omistuksen ja hallinnan erilaisista ratkaisuista. Sähköisen liikenteen latausinfran rakentamisella tarkoitetaan asuinkiinteistön sähköjärjestelmiin kohdistuvia muutostöitä, joiden tarkoituksena on mahdollistaa sähköauton lataus­mahdollisuus vähintään viidellä autopaikalla. Avustuksen perusteena oleviin kustannuksiin hyväksytään sähköautojen latausinfrastruktuurin rakentamisen edellyttämät kiinteistön sähköliittymään, sähkönousuihin, sähköpääkeskukseen sekä putkitukseen ja kaapelointeihin kohdistuvat muutostyöt ja näihin liittyvät tavanomaiset maanrakennustyöt. Avustettavissa hankkeissa on syytä huomioida myös täyssähköautojen latausvalmius ainakin osalla paikoista varustamalla järjestelmä riittävällä sähkönsyöttökapasiteetilla ja tarvittaessa älykkäällä kuorman ohjauksella.

Arvio muutostöiden keskimääräisistä kustannuksista on noin 2 000 euroa autopaikkaa tai lataus­pistettä kohden. Määrärahalla voidaan avustaa sähköauton latausmahdollisuuden toteuttamista noin 9 000 autopaikalla vuosittain.

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2021 talousarvio 5 500 000
2020 IV lisätalousarvio 1 500 000
2020 talousarvio 5 500 000
2019 tilinpäätös 1 500 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 227/2020 vp (19.11.2020)

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuslain nojalla asuinrakennuksen omistaville yhteisöille sähköisen liikenteen latausinfran rakentamiseen. Sähköisen liikenteen latausinfran rakentamisella tarkoitetaan kiinteistön sähköjärjestelmiin kohdistuvia muutostöitä, joiden tarkoituksena on mahdollistaa sähköauton käyttökelpoinen toiminnallinen latausvalmius vähintään viidellä autopaikalla. Avustusta voidaan myöntää myös pysäköintiyhtiöille, jos ne ovat asuinrakennuksen omistavien yhteisöjen omistuksessa ja avustuksella toteutettavat latauspisteet on tarkoitettu asukaspysäköinnin käyttöön.

Selvitysosa:Päätösosan kappaleen kohta 1) korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdan 1).

Talousarvioesitykseen nähden momentin perusteluja on täydennetty lisäämällä latausvalmiuden määritelmä.

2021 talousarvio 5 500 000
2020 IV lisätalousarvio 1 500 000
2020 talousarvio 5 500 000
2019 tilinpäätös 1 500 000

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään 5 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuslain nojalla asuinrakennuksen omistaville yhteisöille sähköisen liikenteen latausinfran rakentamiseen. Sähköisen liikenteen latausinfran rakentamisella tarkoitetaan kiinteistön sähköjärjestelmiin kohdistuvia muutostöitä, joiden tarkoituksena on mahdollistaa sähköauton käyttökelpoinen toiminnallinen latausvalmius vähintään viidellä autopaikalla. Avustusta voidaan myöntää myös pysäköintiyhtiöille, jos ne ovat asuinrakennuksen omistavien yhteisöjen omistuksessa ja avustuksella toteutettavat latauspisteet on tarkoitettu asukaspysäköinnin käyttöön

2) kulutusmenojen maksamiseen liittyen avustuksen hakijoille suunnatun opas- ja ohjemateriaalin painatukseen ja muuhun viestintään, hankkeen kannalta tarpeellisiin virkamatkoihin sekä avustuksen myöntö- ja maksatusprosessiin liittyviin tietojärjestelmäkuluihin

3) kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

4) latauslaitteeseen liittyviin kustannuksiin, mikäli latauslaitteet ovat avustusta hakevan yhteisön suorassa omistuksessa tai pysäköintiyhtiön omistuksessa, jonka osakkeita avustusta hakeva yhteisö omistaa asukkaidensa autopaikoitusta varten.

Avustusta myönnetään 35 % toteutuneesta arvonlisäverollisesta kokonaiskustannuksesta, kuitenkin enintään 90 000 euroa hakijaa kohti. Avustusta voidaan myöntää 50 % toteutuneesta arvonlisäverollisesta kokonaiskustannuksesta, jos vähintään 50 % hankkeessa toteutettavista latauspisteistä toteutetaan vähintään 11 kilowatin tehoisina, jonka täyssähköauton lataaminen edellyttää. Avustuksen perusteena oleviin kustannuksiin hyväksytään sähköautojen latausinfrastruktuurin rakentamisen edellyttämät kiinteistön sähköliittymään, sähkönousuihin, sähköpääkeskukseen sekä putkitukseen ja kaapelointeihin kohdistuvat muutostyöt ja näihin liittyvät tavanomaiset maanrakennustyöt. Tarvekartoituksen ja suunnittelun kohtuulliset kustannukset ovat avustettavia, jos itse latausinfrastruktuurin parantamistoimenpide toteutetaan. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus tekee avustuspäätökset suunnitelmaan perustuvan kustannusarvion mukaisesti. Maksatus tapahtuu toteutuneiden kustannusten mukaan.

Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen hakijalle on myönnetty muuta avustusta samaan tarkoitukseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 7 500 000 euroa.

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 7 500 000 euroa sähköautojen latausinfrastruktuurin tukemiseen (RRF pilari1) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa. Myöntämispäätöksiä saa tehdä sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Selvitysosa:Lisäys ja momentin perustelujen täydennys aiheutuvat EU:n elpymisvälineen tuloilla rahoitettavista menoista. EU:n elpymisväline voidaan ottaa käyttöön, kun neuvoston päätös Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä on hyväksytty kaikissa jäsenvaltioissa niiden valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti ja päätös on sen jälkeen tullut voimaan.

Lisämäärärahalla toteutetaan Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Rahoitus on osa pilaria 1, ja se on 100 % vihreän siirtymän rahoitusta, ja avustukset myönnetään siten, että ne toteuttavat 100-prosenttisesti vihreän siirtymän sekä DNSH-periaatteen vaatimukset.

2021 III lisätalousarvio 7 500 000
2021 talousarvio 5 500 000
2020 tilinpäätös 7 000 000
2019 tilinpäätös 1 500 000

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 7 500 000 euroa.

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 7 500 000 euroa sähköautojen latausinfrastruktuurin tukemiseen (RRF pilari1) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa. Myöntämispäätöksiä saa tehdä sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

IV lisätalousarvioesitys HE 209/2021 vp (4.11.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu sähköisen liikenteen infrastruktuurin edistämisavustushakemusten suuresta määrästä.

2021 IV lisätalousarvio 2 000 000
2021 III lisätalousarvio 7 500 000
2021 talousarvio 5 500 000
2020 tilinpäätös 7 000 000
2019 tilinpäätös 1 500 000

Eduskunnan kirjelmä EK 44/2021 vp (1.12.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa.

55. Avustukset korjaustoimintaan (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 6 250 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuksista annetun lain (1087/2016) mukaisiin avustuksiin sekä ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmaan liittyviin avustuksiin sekä tilaisuuksien järjestämisestä, asiantuntijapalveluista ja virkamatkoista aiheutuviin kulutusmenoihin.

Selvitysosa:Avustuksia myönnetään iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen, hissien jälkiasentamiseen ja liikkumisesteiden poistamiseen asuinrakennuksissa sekä korjausavustuslain mukaisiin avustuksiin kuntotutkimusten ja korjaussuunnitelmien laatimiseen. Tämän lisäksi määrärahaa käytetään ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmaan liittyviin avustuksiin 350 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Ikääntyneiden asumisen toimintaohjelma (siirto momentilta 35.01.01) 350
Kuntotutkimusten ja korjaussuunnitelmien laatiminen (HO 2019) 1 000
Yhteensä 1 350

2021 talousarvio 6 250 000
2020 IV lisätalousarvio 390 000
2020 talousarvio 4 900 000
2019 tilinpäätös 15 500 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 36/2020 vp (11.12.2020)

Momentille esitetään 6,25 milj. euroa asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuksista annetun lain (1087/2016) mukaisiin avustuksiin sekä ikääntyneiden toimenpideohjelmaan liittyviin avustuksiin. Talousarvioesityksen lisäksi avustuksia esitetään myönnettäväksi Valtion asuntorahaston varoista 27,6 milj. euroa. Yhteensä rahoitus nousee 33,85 milj. euroon, kun vastaava summa oli 28,9 milj. euroa vuonna 2020.

Valiokunta pitää esitettäviä korjausavustuksia erittäin hyödyllisinä, koska niiden avulla pystytään edistämään vanhusten ja vammaisten kotona asumista. Esteetöntä liikkumista tukevat myös hissien jälkiasennukset ja hissien perusparannuksen yhteydessä tehtävät esteettömyyskorjaukset.

Valiokunta pitää hyvänä, että avustuksia voidaan lisäksi myöntää kosteus- ja mikrobivaurioituneiden sekä sisäilmaongelmaisten asuntojen kuntotutkimukseen ja perusparannuksen suunnitteluun. Hallitusohjelman mukaista linjausta tukee myös keväällä 2021 valmistuva hanke (Sisäilmaongelmista kärsivien auttaminen ja tukeminen), jonka tarkoituksena on selvittää mm. asumisterveysloukkutilanteisiin joutuneiden henkilöiden lukumäärää ja heidän tukemistaan.

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään 6 250 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuksista annetun lain (1087/2016) mukaisiin avustuksiin sekä ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmaan liittyviin avustuksiin sekä tilaisuuksien järjestämisestä, asiantuntijapalveluista ja virkamatkoista aiheutuviin kulutusmenoihin.

56. Avustukset asuinrakennusten öljylämmityksestä luopumiseksi (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 9 720 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuslain (688/2001) nojalla pientalojen omistajille myönnettävään avustukseen öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja lämmitysmuodon muuttamiseen öljylämmityksestä muihin lämmitysmuotoihin siten kuin öljylämmityksestä luopumisesta annettavalla asetuksella säädetään

2) avustuksen myöntämiseksi, maksatuksen toteuttamiseksi ja määrärahan käytön hallitsemiseksi sekä avustuksesta viestimiseksi tarpeellisten tietojärjestelmiin, virkamatkoihin sekä avustuksen hakijoille suunnatun opas- ja ohjemateriaalin painatukseen liittyvien kulutusmenojen maksamiseen.

Avustuksen myöntää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja maksatuksen hoitaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus.

Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen hakijalle on myönnetty muuta avustusta samaan tarkoitukseen tai jos asuinrakennusta käytetään EU-oikeuden valtiontukisäännöissä tarkoitettuun taloudelliseen toimintaan.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Avustusta voidaan myöntää kustannuksiin, jotka aiheutuvat ympärivuotisessa asuinkäytössä olevan pientalon öljylämmitysjärjestelmän poistamisesta ja muuttamisesta muihin lämmitysjärjestelmiin, ei kuitenkaan fossiilisia polttoaineita käyttäviin rakennuskohtaisiin lämmitysjärjestelmiin. Hallitusohjelman mukaan fossiilisen öljyn käytöstä lämmityksessä luovutaan asteittain 2030-luvun alkuun mennessä ja kannustetaan öljylämmitteisiä kiinteistöjä siirtymään muihin lämmitysmuotoihin 2020-luvun aikana erillisellä toimenpideohjelmalla.

Suomessa on arvioiden mukaan vielä noin 155 000 öljylämmitteistä pientaloa, joista arvioidaan noin 20 000 olevan vain vähäisellä käytöllä.

Syksyllä 2020 valmistellaan valtioneuvoston asetus vuonna 2021 myönnettäviä avustuksia varten. Asetuksen valmistelussa linjataan tarkennetut kriteerit avustuksen oikeudenmukaisen kohdentumisen varmistamiseksi ja asetetaan tulorajat tuen suuntaamiseksi erityisesti pienituloisimmille kotitalouksille.

Momentilla 32.01.02 on varattuna 280 000 euroa ELY-keskuksissa tapahtuvia pientalojen öljylämmityksestä luopumista koskevia avustuksen käsittelytehtäviä varten.

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2021 talousarvio 9 720 000
2020 IV lisätalousarvio 28 670 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 227/2020 vp (19.11.2020)

Momentille myönnetään 9 440 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Vähennys 280 000 euroa talousarvioesityksen 9 720 000 euroon nähden aiheutuu siirrosta momentille 32.01.02 asuinrakennusten öljylämmityksen luopumisavustusten käsittelyyn ELY-keskuksissa.

2021 talousarvio 9 440 000
2020 IV lisätalousarvio 28 670 000

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään 9 440 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuslain (688/2001) nojalla pientalojen omistajille myönnettävään avustukseen öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja lämmitysmuodon muuttamiseen öljylämmityksestä muihin lämmitysmuotoihin siten kuin öljylämmityksestä luopumisesta annettavalla asetuksella säädetään

2) avustuksen myöntämiseksi, maksatuksen toteuttamiseksi ja määrärahan käytön hallitsemiseksi sekä avustuksesta viestimiseksi tarpeellisten tietojärjestelmiin, virkamatkoihin sekä avustuksen hakijoille suunnatun opas- ja ohjemateriaalin painatukseen liittyvien kulutusmenojen maksamiseen.

Avustuksen myöntää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja maksatuksen hoitaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus.

Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen hakijalle on myönnetty muuta avustusta samaan tarkoitukseen tai jos asuinrakennusta käytetään EU-oikeuden valtiontukisäännöissä tarkoitettuun taloudelliseen toimintaan.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

I lisätalousarvioesitys HE 17/2021 vp (25.2.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 10 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu budjetoituun määrärahaan nähden suuremmasta avustushakemusten määrästä.

2021 I lisätalousarvio 10 000 000
2021 talousarvio 9 440 000
2020 IV lisätalousarvio 28 670 000

Eduskunnan kirjelmä EK 11/2021 vp (24.3.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 10 000 000 euroa.

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 15 000 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 25 000 000 euroa öljystä luopumisen avustuksiin (RRF pilari1) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa. Myöntämispäätöksiä saa tehdä sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Selvitysosa:Lisäys ja momentin perustelujen täydennys aiheutuvat EU:n elpymisvälineen tuloilla rahoitettavista menoista. EU:n elpymisväline voidaan ottaa käyttöön, kun neuvoston päätös Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä on hyväksytty kaikissa jäsenvaltioissa niiden valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti ja päätös on sen jälkeen tullut voimaan.

Lisämäärärahalla toteutetaan Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Rahoitus on osa pilaria 1, ja se on 100 % vihreän siirtymän rahoitusta, ja avustukset myönnetään siten, että ne toteuttavat 100-prosenttisesti vihreän siirtymän sekä DNSH-periaatteen vaatimukset.

2021 III lisätalousarvio 15 000 000
2021 I lisätalousarvio 10 000 000
2021 talousarvio 9 440 000
2020 tilinpäätös 28 670 000

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 15 000 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 25 000 000 euroa öljystä luopumisen avustuksiin (RRF pilari1) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa. Myöntämispäätöksiä saa tehdä sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

60. Siirto Valtion asuntorahastoon

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille ei myönnetä määrärahaa.

Korkotukilainat ja valtiontakaukset

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista tuettaviksi korkotukilainoiksi hyväksyä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) ja vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetun lain (574/2016) mukaisia lainoja yhteensä enintään 1 800 000 000 euroa. Lisäksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain mukaisiin lainoihin tulee lainojen hyväksymisvaltuuden mukainen valtionvastuu.

Vuonna 2021 saa vuokra-asuntojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetun lain (856/2008) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään 285 000 000 euroa.

Vuonna 2021 saa asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valtiontakauksesta annetun lain (941/2014) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään 100 000 000 euroa.

Vuonna 2021 saa valtiontakauksesta aravalainan takaisinmaksamiseksi annetun lain (868/2008) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään 1 000 000 000 euroa.

Omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetun lain (204/1996) mukaisten valtionvastuiden kokonaismäärä saa vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa olla yhteensä enintään 2 700 000 000 euroa vuoden 2021 lopussa.

Valtion asuntorahaston varoista maksetaan vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain (867/1980), asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (1205/1993), korkotuesta vuokra-asuntojen rakentamislainoille vuosina 2009 ja 2010 rakennusalan työllisyyden edistämiseksi annetun lain, vuokra-asuntojen rakentamisen lyhyestä korkotuesta annetun lain, omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain, asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun lain ja oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta annetun lain (639/1982) ja vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetun lain mukaiset korkotuet, korkohyvitykset ja luottovarauskorvaukset. Lisäksi asuntorahaston varoista katetaan vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain 9 ja 9 a §:ssä, asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 10 §:ssä, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa laissa, vuokratalojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetussa laissa, korkotuesta vuokra-asuntojen rakentamislainoille vuosina 2009 ja 2010 rakennusalan työllisyyden edistämiseksi annetussa laissa, vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetussa laissa, valtiontakauksesta aravalainan takaisin maksamiseksi annetussa laissa, omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetussa laissa sekä asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valtiontakauksesta annetussa laissa tarkoitetut valtionvastuut.

Lykkäykset, velkajärjestelyt ja akordit

Henkilökohtaisen aravalainan saajasta itsestään riippumattomista syistä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi voidaan vuonna 2021 aravalain 46 §:n ja arava-asetuksen (1587/1993) 28 §:n nojalla myöntää yhteensä enintään 10 000 euroa lykkäystä lainan korkojen, lyhennysten tai molempien maksamisesta.

Valtiokonttorilla on oikeus yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993) 78 §:ssä tarkoitetun vapaaehtoisen velkajärjestelyn yhteydessä ja yrityksen saneerauksesta annetun lain (47/1993) 97 §:ssä tarkoitetun vapaaehtoisen velkasaneerauksen yhteydessä luopua osasta valtion varoista myönnetyn asuntorahastoon takaisin maksettavan asuntolainan pääomaa ja korkoa.

Valtiokonttorilla on oikeus pakkohuutokaupan sijaan aravavuokra-asunnon tai arava-vuokratalon vapaaehtoiseen myyntiin ja oikeus luopua osasta valtion asuntolainan pääomaa, jos valtiolle syntyvien luottotappioiden arvioidaan vapaaehtoisella kaupalla jäävän pienemmiksi kuin pakkohuutokaupalla.

Vuonna 2021 Valtiokonttori saa käyttää Valtion asuntorahaston varoista enintään 300 000 euroa Valtion asuntorahaston saatavien turvaamiseen kuten saatavien perintään ja vakuusomaisuuden hoitoon, takautumisoikeuden käyttämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen, kiinnityksen haltijan vastuuvakuutuksen maksamiseen, kiinteistön tai muun omaisuuden ostamiseen konkurssi- tai ulosottohuutokaupassa tai muussa realisointijärjestelyssä, milloin se on rahaston laina-, takaus- tai muiden sellaisten saatavien turvaamiseksi tai takausvastuiden minimoimiseksi tarpeen sekä näin tulleen omaisuuden hoidosta ja realisoinnista aiheutuviin kustannuksiin.

Purettaessa pysyvästi tyhjilleen jääneitä aravavuokrataloja väestöltään vähenevillä alueilla tai, mikäli on välttämätöntä suurempien luottotappioiden estämiseksi asuntotarpeeltaan supistuvilla alueilla, saa vuonna 2021 valtion vastuulle aravarajoituslain (1190/1993) 17 a §:n ja 16 a §:n mukaisesti jättää aravalainapääomia yhteensä enintään 10 000 000 euroa, kuitenkin siten, että aravarajoituslain 16 a §:n mukaisten rajoitusakordien määrä on yhteensä enintään 2 000 000 euroa.

Avustukset

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista myöntää avustuksia erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun lain (1281/2004) mukaisia avustuksia yhteensä enintään 90 000 000 euroa.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista myöntää vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen talouden tervehdyttämisavustuksista annetun lain (1030/2008) mukaisia avustuksia yhteensä enintään 2 600 000 euroa, josta Valtiokonttori saa käyttää enintään 200 000 euroa taloudellisissa vaikeuksissa olevien asuntoyhteisöjen talouden tervehdyttämistä ja kunnossapidon suunnittelua edistävistä selvityksistä ja toimenpiteistä aiheutuviin kustannuksiin.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää asuntojen purkuavustuksia yhteensä enintään 8 000 000 euroa siten kuin aravavuokratalojen purkamiskustannuksiin myönnettävästä avustuksesta annetulla valtioneuvoston asetuksella (79/2006) on tarkemmin säädetty.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia hankekohtaisia avustuksia yhteensä enintään 25 000 000 euroa siten kuin asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen myönnettävistä valtionavustuksista annettavalla valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään. Lisäksi myönnettävistä avustuksista saa tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä mainittuun tarkoitukseen.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä enintään 39 000 000 euroa valtion ja MAL-seutujen välisiin maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksiin sitoutuneissa kunnissa niille, jotka rakennuttavat vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia vuokra-asuntoja muille kuin erityisryhmille. Käynnistysavustuksen suuruus on Helsingin seudulla 10 000 euroa ja Tampereen, Turun sekä Oulun seuduilla 3 000 euroa edellä tarkoitettua asuntoa kohden. Kaikilla MAL-sopimuksiin sitoutuneilla seuduilla puurunkoisille asuinkerrostaloille myönnetään lisäksi 5 000 euron erillinen asuntokohtainen käynnistysavustus. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä enintään 1 000 000 euroa MAL-sopimusalueiden ulkopuolisissa kunnissa niille, jotka rakennuttavat vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia vuokra-asuntoja puurunkoisiin asuinkerrostaloihin muille kuin erityisryhmille. Käynnistysavustuksen suuruus on 2 000 euroa edellä tarkoitettua asuntoa kohden. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Vuonna 2021 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää yhteensä enintään 900 000 euroa asumisneuvojatoimintaan. Avustuksen määrä on enintään 35 % kustannuksista. Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen saajalle on myönnetty muuta avustusta samoihin kustannuksiin.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia avustuksia lähiöiden elinvoiman edistämiseksi sekä segregaation ehkäisemiseksi yhteensä enintään 8 000 000 euroa. Avustusta voidaan myöntää kasvukeskuskaupungeille. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että lähiökehittämisestä on laadittu ympäristöministeriön hyväksymä suunnitelma ja lähiöiden kehittäminen on osa kunnan strategista suunnittelua. Avustusta voidaan myöntää alueen hiilineutraalisuuden edistämiseen, yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa vahvistavien tilojen ja toimintojen suunnitteluun, kehittämiseen ja toteuttamiseen sekä kehittämisen koordinointiin, täydennys-, lisä ja korjausrakentamisen edellytysten parantamiseen sekä ympäristön viihtyisyyden, laadun, toimivuuden, turvallisuuden, esteettömyyden ja viheralueiden parantamiseen kohdistuviin investointeihin. Avustusta voidaan myöntää myös tutkimuslaitoksille ohjelman tavoitteiden toteutumista tai edellä mainittujen hankkeiden toteutumista edistävään tutkimukseen. Lisäksi ympäristöministeriö voi käyttää 200 000 euroa vuodessa ohjelman toteuttamista tukevaan viestintään. Avustuksen määrä voi olla enintään 35 % hankkeen kustannuksista. Tutkimus- ja selvityshankkeissa avustus voi olla 80 %. Annettavista avustuksista saa tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä vuonna 2022 myönnettävistä avustuksista siten, että vuodesta 2021 lukien avustusten ja ehdollisten ennakkopäätösten yhteismäärä on enintään 16 000 000 euroa. Avustettavan hankkeen kustannukset hyväksyy ja avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Vuonna 2021 saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää asuinrakennuksille avustuksia energiatehokkuuden parantamiseen sekä älykkääseen ja joustavaan energiakulutukseen tähtääviin toimenpiteisiin yhteensä enintään 40 000 000 euroa siten, kuin energiatehokkuusavustuksista annettavalla asetuksella säädetään. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Vuonna 2021 saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää käyttötarkoituksen muutosavustuksia yhteensä enintään 1 000 000 euroa kasvaville kaupunkiseuduille toimisto- ja teollisuusrakennusten muuttamiseksi vuokra-asuntokäyttöön. Avustuksen määrä on enintään 10 % hyväksytyistä muutoskustannuksista. Asuntoja on käytettävä vuokra-asuntoina vähintään 5 vuotta. Jos avustus myönnetään vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisella vuokra-asumisen perusparannuslainalla lainoitettaviin kohteisiin, avustuksen määrä on enintään 20 % hyväksytyistä muutoskustannuksista. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Vuonna 2021 saa valtion asuntorahaston varoista myöntää asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuksista annetun lain (1087/2016) mukaisia avustuksia yhteensä enintään 27 600 000 euroa.

Valtion asuntorahaston varoista saa valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää hankekohtaisia avustuksia yhteensä enintään 10 000 000 euroa arava- ja korkotukivuokra-asuntojen kunnostamiseen ikääntyneille sopivaksi väestöltään vähenevillä alueilla. Avustuksesta annetaan valtionavustuslain nojalla valtioneuvoston asetus.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Vuonna 2021 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus saa käyttää Valtion asuntorahaston varoista enintään 700 000 euroa asumisen kehittämistoiminnan rahoittamiseen ympäristöministeriön vahvistaman käyttösuunnitelman mukaisesti.

Selvitysosa: Asumisneuvojatoiminnan avustamista jatketaan erityistä tukea asumisessaan tarvitsevien tukemiseksi. Toiminnalla voidaan vähentää vuokraveloista ja häädöistä aiheutuvia kustannuksia. Asumisneuvonta on yhä enemmän vaikeiden sosiaalisten ongelmien parissa työskentelemistä. Toimintaa on tarpeellista kehittää yhtäältä ympäristöministeriön hallinnonalalla liittyen kiinteistötalouden ylläpitoon ja toisaalta kokonaisvaltaisesti, laajempana asuinaluekohtaisesti vaikuttavampana sosiaalipalveluna, joka kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle.

Valtion ja suurten kaupunkiseutujen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksien kaavoitustavoitteiden saavuttamista tuetaan kunnallistekniikka-avustuksilla. Avustukset sidotaan kohtuuhintaisen asuntotuotannon toteutumiseen, kuntien välisen yhteistyön edistämiseen ja yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen. Työvoiman saatavuuden ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn turvaamiseksi korkotuettua normaalia vuokra-asuntotarjontaa edistetään korkotukilainotukseen liittyvällä vuokra-asuntojen käynnistysavustuksella, jotta asuntomarkkinat tarjoisivat tyydyttävissä määrin kohtuuhintaisia asuntoja pieni- ja keskituloisille kotitalouksille.

Valtion asuntorahasto on velaton eikä asuntorahastolla ole tarvetta uuteen varainhankintaan asuntorahastosta maksettavien velvoitteiden kattamiseksi.

2021 talousarvio
2020 IV lisätalousarvio
2020 talousarvio
2019 tilinpäätös

Täydentävä talousarvioesitys HE 227/2020 vp (19.11.2020)

Avustukset

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia hankekohtaisia avustuksia yhteensä enintään 25 000 000 euroa siten kuin asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen vuosina 2020—2023 myönnettävistä valtionavustuksista annetulla valtioneuvoston asetuksella (441/2020) tarkemmin säädetään. Lisäksi saa tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä mainittuun tarkoitukseen vuosina 2021—2023 myönnettävistä avustuksista siten, että vuodesta 2020 lukien avustusten ja ehdollisten ennakkopäätösten yhteismäärä on enintään 70 000 000 euroa.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä enintään 39 000 000 euroa valtion ja MAL-seutujen välisiin maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksiin sitoutuneissa kunnissa niille, jotka rakennuttavat vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia vuokra-asuntoja muille kuin erityisryhmille. Käynnistysavustuksen suuruus on Helsingin seudulla 10 000 euroa ja Tampereen, Turun sekä Oulun seuduilla 3 000 euroa edellä tarkoitettua asuntoa kohden. Kaikilla MAL-sopimuksiin sitoutuneilla seuduilla puurunkoisille asuinkerrostaloille myönnetään lisäksi 5 000 euron erillinen asuntokohtainen käynnistysavustus edellä tarkoitettua asuntoa kohden. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan luvun Avustukset neljännen ja viidennen kappaleen.

Talousarvioesitykseen nähden momentin perusteluja on täydennetty rajaamalla ehdollisten ennakkopäätösten kokonaismäärä euromääräisesti ja tarkentamalla, mille asunnoille käynnistysavustusta saa.

2021 talousarvio
2020 IV lisätalousarvio
2020 talousarvio
2019 tilinpäätös

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 36/2020 vp (11.12.2020)

Valtuudet ja rakentamisen elvytys

Asuntotuotannon korkotukilainojen hyväksymisvaltuudeksi esitetään 1,8 mrd. euroa, mikä on kaikkien aikojen ennätystaso ja 390 milj. euroa enemmän kuin vuoden 2020 varsinaisessa talousarviossa. Valtuus mahdollistaa arviolta 9 300 asunnon rakentamisen.

Yhteensä Valtion asuntorahastosta esitettävien valtuuksien määrä kohoaa 2,185 mrd. euroon, kun korkotukivaltuuksien lisäksi otetaan huomioon valtion takausvaltuudet täytetakauksellisen välimallin vuokrataloihin (285 milj. euroa) ja asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainoille (100 milj. euroa).

Valiokunta pitää esitettyjä valtuuksia tarpeellisina ja korkotukilainojen hyväksymisvaltuuden korotusta perusteltuna. Rakentamisen ennustetaan vähenevän vuonna 2021, mikä puoltaa elvyttävän valtion tukeman asuntotuotannon lisäämistä. Rakennusalan suhdanneryhmä arvioi aloitusten laskevan noin 30 000 asuntoon, kun vastaava luku on noin 34 000 asuntoa vuonna 2020. Hyväksymisvaltuuden korotus on askel kohti hallitusohjelmaan kirjatun 10 000 pitkällä korkotukilainalla rahoitetun asunnon vuosittaista rakentamista, mutta sen saavuttaminen edellyttää vielä huomattavia lisätoimia.

Valiokunnan näkemyksen mukaan monimuotoisen ja eri hallintamuotoja sisältävän asuntotarjonnan merkittävä lisääminen kasvukeskusalueille, missä asunnoilla on pitkäaikaista kysyntää, edesauttaa parhaiten asuntomarkkinoiden toimivuutta ja asumisen kohtuuhintaisuutta. Samalla edistetään työvoiman liikkuvuutta, elinkeinoelämän toimivuutta ja mahdollistetaan siten taloudellista kasvua.

Valiokunta painottaa ylipäätään asuntopolitiikan pitkäjänteisyyden parantamista ja pitää hyvänä, että vuoden 2020 lopussa valmistuu kokonaisvaltainen asuntopoliittinen ohjelma vuosille 2021—2028. Tavoitteena on lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain uudistamista koskevan esityksen valmistuminen vuoden 2021 loppuun mennessä. Yhdessä nämä hankkeet tukevat myös alueidenkäytön ja rakentamisen ilmasto- ja vähähiilisyystavoitteiden saavuttamista.

Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimukset

Valiokunta pitää MAL-sopimusmenettelyä edelleen toimivana välineenä asuntotuotannon ohjaamiseen ja toteaa lisäksi, että valtion tukeman asuntotuotannon edistäminen MAL-alueilla tukee myös asuntojen kohtuuhintaisuuden toteutumista maan tiukimmilla asuntomarkkinoilla. Näin ollen on hyvä, että hallitusohjelman mukaisesti suurten kaupunkiseutujen MAL-sopimuksia (Helsinki, Tampere, Turku ja Oulu) on jatkettu. Sopimukset pidennettiin 12-vuotisiksi, ja niitä päivitetään rullaavasti neljän vuoden välein. Myös neuvottelut MAL-sopimuskäytännön laajentamisesta Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kaupunkiseuduille on käynnistetty. Valiokunta edellyttää, että uusille alueille kohdennetaan riittävä rahoitus tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vuonna 2021 Valtion asuntorahastosta on tarkoitus edistää MAL-sopimuksiin liittyvää valtion tukemaa asuntotuotantoa myöntämällä käynnistysavustuksia, joiden suuruus on yhteensä 39 milj. euroa (Helsingin seudulla 10 000 euroa/asunto ja Tampere, Turku ja Oulu 3 000 euroa/asunto). Tämän ohella tuetaan puurakentamista 5 000 euron asuntokohtaisella käynnistysavustuksella puurunkoisille kerrostaloille. Lisäksi asuntorakentamisen edellyttämiin kunnallistekniikka-avustuksiin osoitetaan 25 milj. euroa ja MAL-sopimusten mukaisia liikennehankkeita tuetaan pääluokasta 31.

Valiokunta pitää myönteisenä, että myös MAL-sopimusalueiden ulkopuolisissa kunnissa esitetään puurakentamisen edistämistä 2 000 eurolla/asunto valtion tukemassa asuntotuotannossa (yhteensä 1 milj. eurolla). Tämä vahvistaa osaltaan rakentamisen kestävää kehitystä koko maassa.

Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että vuodelle 2021 näille alueille ei enää edellä mainitun lisäksi esitetä elvytystoimena hyväksyttyä 1 000 euron asuntokohtaista käynnistysavustusta valtion tukemassa normaalissa asuntotuotannossa (vuoden 2020 neljäs lisätalousarvio).

Valiokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena näin lyhytjänteistä toimintaa vaan painottaa, että valtion tukipolitiikan (ml. tukimuodot ja avustusprosentit) tulee olla pitkäjänteistä ja ennakoivaa. Valiokunta viittaa myös keskeneräisiin suunnitteluvaiheessa oleviin hankkeisiin sekä yhä jatkuvaan talouden elvytystarpeeseen ja palauttaa kyseisen 1 000 euron asuntokohtaisen käynnistysavustuksen MAL-alueiden ulkopuolisille alueille ja muuttaa vastaavasti momentin päätösosaa. Samalla valiokunta pitää tarpeellisena varmistaa, etteivät uudet MAL-sopimuksista neuvottelevat seutukunnat jää vastaavan käynnistysavustustuen ulkopuolelle sopimusten voimaantullessa vuonna 2021.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan muutos pystytään toteuttamaan esitettyjen määrärahavaltuuksien puitteissa, ja tarvittaessa hallitus huolehtii valtuuksien lisäämisestä vuoden 2021 lisätalousarvioesityksessä. Lisätalousarvioesityksissä on otettava huomioon myös mahdolliset uusien MAL-sopimusten aiheuttamat korotukset avustuksiin.

Väestöltään vähenevät alueet

Hallitusohjelman mukaisesti kuntia ja yhteisöjä autetaan sopeuttamaan kiinteistökantaansa vähenevään kysyntään. Vuonna 2021 Valtion asuntorahastosta on tarkoitus osoittaa valtion tukeman asuntokannan sopeuttamiseen purkuavustusta (8 milj. euroa), purkuakordeja (8 milj. euroa) ja rajoitusakordeja (2 milj. euroa). Käytössä ovat myös avustukset vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen talouden tervehdyttämiseen (2,6 milj. euroa) ja ARA-asuntojen kunnostamiseen ikääntyneille (10 milj. euroa). Lisäksi purkuavustusta korotettiin asetusmuutoksella alkuvuodesta 2020 määräajaksi jopa 90 prosenttiin tietyissä tilanteissa.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan avustusvaltuudet ovat riittävällä tasolla. Valiokunta pitää kuitenkin tarpeellisena, että niiden käyttöä ja myöntövaltuuksien ajantasaisuutta seurataan aktiivisesti ja samalla minimoidaan valtion luottotappioriskiä. Tarpeen on myös edelleen kannustaa taloyhtiöitä puuttumaan ongelmiin riittävän varhaisessa vaiheessa.

Valiokunta pitää myönteisenä, että väestöltään vähenevien alueiden asumisen haasteita tarkastellaan tarkemmin asuntopoliittisessa kehittämisohjelmassa.

Lähiöohjelma ja segregaation ehkäiseminen

Valiokunta pitää tärkeänä, että valtion asuntorahastosta esitetään myönnettäväksi avustuksia lähiöiden elinvoiman edistämiseen ja segregaation ehkäisemiseen yhteensä enintään 8 milj. euroa. Lähiöohjelmalla jatketaan asuinalueiden kehittämistä ja edistetään lähidemokratiaa. Toimenpiteet kohdistuvat erityisesti suurempien kaupunkiseutujen keskuskaupunkien lähiöihin, mutta ohjelman puitteissa on mahdollista jakaa tietoa myös muiden lähiöalueiden kehittämiseen.

Erityisryhmien investointiavustukset

Erityisryhmien investointiavustuksen myöntövaltuudeksi esitetään 90 milj. euroa. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella esitetty valtuus on riittävä. Valiokunta pitää kuitenkin tarpeellisena seurata aktiivisesti sen käyttöä ja tarvittaessa korottaa valtuutta vuoden 2021 lisätalousarvioesityksissä. Tämä on erityisen tärkeää tulevana vuonna, kun vapaarahoitteisen rakentamisen ja asuntotuotannon arvioidaan laskevan.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että investointiavustukset suunnataan pitkäkestoisen tarpeen perusteella. Valtion tukemat tavalliset vuokra-asunnot keskittyvät kasvukeskuksiin, mutta erityisryhmien asuntoja tarvitaan myös muille paikkakunnille. Avustusten myöntämisessä on siten otettava huomioon kunkin erityisryhmän paikkakuntakohtainen asuntotarve ja tulevat palvelurakenteen muutokset. Tärkeää on myös selvittää mahdollisuudet tavallisten asuin- ja muiden rakennusten peruskorjaamiseen erityisryhmien käyttöön sekä tavallisen asuntokannan hyödyntäminen.

Valiokunta käy seuraavassa läpi tärkeimmät investointiavustukseen oikeutetut ryhmät.

Ikääntyneet.Ikääntyneiden palveluasumiseen kohdistetut investointiavustukset ovat erittäin tarpeellisia. Ne ovat muodostaneet yli puolet koko avustusmäärärahasta vuosina 2015—2020. Viime vuosina avustukset ovat perustellusti painottuneet yhteisölliseen senioriasumiseen ja välimuotoisiin asumisratkaisuihin.

Valiokunta pitää myönteisenä, että ympäristöministeriö on lisäksi käynnistänyt kehittämishankkeen, jossa kartoitetaan kuntien vuokrataloyhtiöiden korjaamismahdollisuuksia ikääntyneille sopiviksi ja niiden mahdollisuuksia hyödyntää väestöltään vähenevissä kunnissa käytössä olevaa korjausavustusta (10 milj. euroa). Käynnissä on myös ajankohtainen Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelma, jonka painopisteinä ovat kansalaisten ja kuntien ennakoinnin ja varautumisen vahvistaminen ikääntyneiden asumisessa, asumisratkaisujen kehittäminen ja tarjonnan lisääminen sekä korjausavustusten käytön tehostaminen.

Nuoret ja opiskelijat.Valiokunta toteaa, että myös opiskelija- ja nuorisoasuntohankkeiden tukeminen on edelleen tarpeellista. Opiskelija-asuntojen kysynnässä on kuitenkin huomattavia alueellisia eroja: kasvukeskuksissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla, kysyntä on voimakasta, mutta joillakin paikkakunnilla asuntojen vajaakäyttö on kasvanut.

Kehitysvammaiset.Valiokunnan saaman selvityksen mukaan yli 300 vammaista henkilöä asuu yhä laitoksissa, vaikka valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti päämääränä on, että vuoden 2020 jälkeen laitosasuminen loppuu. Laitoshoidon purkamista ja asuntohankkeiden investointiavustusta tulee siten jatkaa. Myös Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) avustaa tukiasuntojen hankintaa vammaisille ihmisille.

Asunnottomat.Valiokunnan saaman selvityksen mukaan asunnottomille (vuoden 2019 lopussa 4 600 yksinelävää asunnotonta ja 264 asunnotonta perhettä ja pariskuntaa) tarkoitetut raskaan tuen kohteet on jo rakennettu. Asunnottomat ohjataan hajautetusti tavalliseen asuntokantaan.

Valiokunta toteaa, että asunnottomuuden poistaminen on vaikeaa, koska tilanteeseen ajautuu koko ajan uusia ihmisiä. Näin ollen asunnottomuutta synnyttäviin juurisyihin tulee pystyä puuttumaan entistä varhaisemmassa vaiheessa. Myönteistä on siten, että vuoden 2020 alussa käynnistettiin yhteistyöohjelma asunnottomuuden puolittamiseksi vuoteen 2023 mennessä. Ohjelmassa on kohtuuhintaisen asuntotarjonnan lisäämisen ohella tarkoitus parantaa erityisesti asumisneuvonnan saatavuutta sekä vahvistaa asunnottomuustyötä ja siihen liittyvää osaamista kuntien peruspalveluissa. On myös hyvä, että kunnat voivat hakea avustuksia asunnottomuuden poistamiseksi, ja tarkoitus on lisäksi kehittää asunnottomuuden tilastointia (3,3 milj. euroa mom. 35.20.32).

Valiokunta on huolestunut koronakriisin aiheuttamista taloudellisista vaikeuksista ja pitää myös tästä syystä tärkeänä seurata tarkasti asunnottomuuden kehitystä. Oleellista on lisäksi huolehtia siitä, etteivät kaikkein huonoimmassa asemassa olevat jää yhteiskunnan digitaalisen palvelujärjestelmän ulkopuolelle.

Mielenterveyskuntoutujat.Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vuonna 2020 ei ole saapunut yhtään mielenterveyskuntoutujien avustushakemusta, koska heidän asuintarpeisiinsa vastaavat monesti parhaiten hajautetut asumisratkaisut eli tavalliset asunnot ja pienet asuntoryhmät.

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille ei myönnetä määrärahaa.

Korkotukilainat ja valtiontakaukset

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista tuettaviksi korkotukilainoiksi hyväksyä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) ja vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetun lain (574/2016) mukaisia lainoja yhteensä enintään 1 800 000 000 euroa. Lisäksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain mukaisiin lainoihin tulee lainojen hyväksymisvaltuuden mukainen valtionvastuu.

Vuonna 2021 saa vuokra-asuntojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetun lain (856/2008) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään 285 000 000 euroa.

Vuonna 2021 saa asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valtiontakauksesta annetun lain (941/2014) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään 100 000 000 euroa.

Vuonna 2021 saa valtiontakauksesta aravalainan takaisinmaksamiseksi annetun lain (868/2008) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään 1 000 000 000 euroa.

Omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetun lain (204/1996) mukaisten valtionvastuiden kokonaismäärä saa vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa olla yhteensä enintään 2 700 000 000 euroa vuoden 2021 lopussa.

Valtion asuntorahaston varoista maksetaan vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain (867/1980), asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (1205/1993), korkotuesta vuokra-asuntojen rakentamislainoille vuosina 2009 ja 2010 rakennusalan työllisyyden edistämiseksi annetun lain, vuokra-asuntojen rakentamisen lyhyestä korkotuesta annetun lain, omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain, asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun lain ja oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta annetun lain (639/1982) ja vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetun lain mukaiset korkotuet, korkohyvitykset ja luottovarauskorvaukset. Lisäksi asuntorahaston varoista katetaan vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain 9 ja 9 a §:ssä, asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 10 §:ssä, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa laissa, vuokratalojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetussa laissa, korkotuesta vuokra-asuntojen rakentamislainoille vuosina 2009 ja 2010 rakennusalan työllisyyden edistämiseksi annetussa laissa, vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetussa laissa, valtiontakauksesta aravalainan takaisin maksamiseksi annetussa laissa, omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetussa laissa sekä asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valtiontakauksesta annetussa laissa tarkoitetut valtionvastuut.

Lykkäykset, velkajärjestelyt ja akordit

Henkilökohtaisen aravalainan saajasta itsestään riippumattomista syistä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi voidaan vuonna 2021 aravalain 46 §:n ja arava-asetuksen (1587/1993) 28 §:n nojalla myöntää yhteensä enintään 10 000 euroa lykkäystä lainan korkojen, lyhennysten tai molempien maksamisesta.

Valtiokonttorilla on oikeus yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993) 78 §:ssä tarkoitetun vapaaehtoisen velkajärjestelyn yhteydessä ja yrityksen saneerauksesta annetun lain (47/1993) 97 §:ssä tarkoitetun vapaaehtoisen velkasaneerauksen yhteydessä luopua osasta valtion varoista myönnetyn asuntorahastoon takaisin maksettavan asuntolainan pääomaa ja korkoa.

Valtiokonttorilla on oikeus pakkohuutokaupan sijaan aravavuokra-asunnon tai arava-vuokratalon vapaaehtoiseen myyntiin ja oikeus luopua osasta valtion asuntolainan pääomaa, jos valtiolle syntyvien luottotappioiden arvioidaan vapaaehtoisella kaupalla jäävän pienemmiksi kuin pakkohuutokaupalla.

Vuonna 2021 Valtiokonttori saa käyttää Valtion asuntorahaston varoista enintään 300 000 euroa Valtion asuntorahaston saatavien turvaamiseen kuten saatavien perintään ja vakuusomaisuuden hoitoon, takautumisoikeuden käyttämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen, kiinnityksen haltijan vastuuvakuutuksen maksamiseen, kiinteistön tai muun omaisuuden ostamiseen konkurssi- tai ulosottohuutokaupassa tai muussa realisointijärjestelyssä, milloin se on rahaston laina-, takaus- tai muiden sellaisten saatavien turvaamiseksi tai takausvastuiden minimoimiseksi tarpeen sekä näin tulleen omaisuuden hoidosta ja realisoinnista aiheutuviin kustannuksiin.

Purettaessa pysyvästi tyhjilleen jääneitä aravavuokrataloja väestöltään vähenevillä alueilla tai, mikäli on välttämätöntä suurempien luottotappioiden estämiseksi asuntotarpeeltaan supistuvilla alueilla, saa vuonna 2021 valtion vastuulle aravarajoituslain (1190/1993) 17 a §:n ja 16 a §:n mukaisesti jättää aravalainapääomia yhteensä enintään 10 000 000 euroa, kuitenkin siten, että aravarajoituslain 16 a §:n mukaisten rajoitusakordien määrä on yhteensä enintään 2 000 000 euroa.

Avustukset

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista myöntää avustuksia erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun lain (1281/2004) mukaisia avustuksia yhteensä enintään 90 000 000 euroa.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista myöntää vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen talouden tervehdyttämisavustuksista annetun lain (1030/2008) mukaisia avustuksia yhteensä enintään 2 600 000 euroa, josta Valtiokonttori saa käyttää enintään 200 000 euroa taloudellisissa vaikeuksissa olevien asuntoyhteisöjen talouden tervehdyttämistä ja kunnossapidon suunnittelua edistävistä selvityksistä ja toimenpiteistä aiheutuviin kustannuksiin.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää asuntojen purkuavustuksia yhteensä enintään 8 000 000 euroa siten kuin aravavuokratalojen purkamiskustannuksiin myönnettävästä avustuksesta annetulla valtioneuvoston asetuksella (79/2006) on tarkemmin säädetty.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia hankekohtaisia avustuksia yhteensä enintään 25 000 000 euroa siten kuin asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen vuosina 2020—2023 myönnettävistä valtionavustuksista annetulla valtioneuvoston asetuksella (441/2020) tarkemmin säädetään. Lisäksi saa tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä mainittuun tarkoitukseen vuosina 2021—2023 myönnettävistä avustuksista siten, että vuodesta 2020 lukien avustusten ja ehdollisten ennakkopäätösten yhteismäärä on enintään 70 000 000 euroa.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä enintään 39 000 000 euroa valtion ja MAL-seutujen välisiin maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksiin sitoutuneissa kunnissa niille, jotka rakennuttavat vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia vuokra-asuntoja muille kuin erityisryhmille. Käynnistysavustuksen suuruus on Helsingin seudulla 10 000 euroa ja Tampereen, Turun sekä Oulun seuduilla 3 000 euroa ja muilla MAL-sopimuksiin sitoutuneilla seuduilla 1 000 euroa edellä tarkoitettua asuntoa kohden. Kaikilla MAL-sopimuksiin sitoutuneilla seuduilla puurunkoisille asuinkerrostaloille myönnetään lisäksi 5 000 euron erillinen asuntokohtainen käynnistysavustus edellä tarkoitettua asuntoa kohden. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä enintään 1 000 000 euroa MAL-sopimusalueiden ulkopuolisissa kunnissa niille, jotka rakennuttavat vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia vuokra-asuntoja muille kuin erityisryhmille. Käynnistysavustuksen suuruus on 1 000 euroa edellä tarkoitettua asuntoa kohden. Avustus myönnetään 2 000 eurolla korotettuna, mikäli kohde on puurunkoinen asuinkerrostalo. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Vuonna 2021 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää yhteensä enintään 900 000 euroa asumisneuvojatoimintaan. Avustuksen määrä on enintään 35 % kustannuksista. Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen saajalle on myönnetty muuta avustusta samoihin kustannuksiin.

Vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia avustuksia lähiöiden elinvoiman edistämiseksi sekä segregaation ehkäisemiseksi yhteensä enintään 8 000 000 euroa. Avustusta voidaan myöntää kasvukeskuskaupungeille. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että lähiökehittämisestä on laadittu ympäristöministeriön hyväksymä suunnitelma ja lähiöiden kehittäminen on osa kunnan strategista suunnittelua. Avustusta voidaan myöntää alueen hiilineutraalisuuden edistämiseen, yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa vahvistavien tilojen ja toimintojen suunnitteluun, kehittämiseen ja toteuttamiseen sekä kehittämisen koordinointiin, täydennys-, lisä ja korjausrakentamisen edellytysten parantamiseen sekä ympäristön viihtyisyyden, laadun, toimivuuden, turvallisuuden, esteettömyyden ja viheralueiden parantamiseen kohdistuviin investointeihin. Avustusta voidaan myöntää myös tutkimuslaitoksille ohjelman tavoitteiden toteutumista tai edellä mainittujen hankkeiden toteutumista edistävään tutkimukseen. Lisäksi ympäristöministeriö voi käyttää 200 000 euroa vuodessa ohjelman toteuttamista tukevaan viestintään. Avustuksen määrä voi olla enintään 35 % hankkeen kustannuksista. Tutkimus- ja selvityshankkeissa avustus voi olla 80 %. Annettavista avustuksista saa tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä vuonna 2022 myönnettävistä avustuksista siten, että vuodesta 2021 lukien avustusten ja ehdollisten ennakkopäätösten yhteismäärä on enintään 16 000 000 euroa. Avustettavan hankkeen kustannukset hyväksyy ja avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Vuonna 2021 saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää asuinrakennuksille avustuksia energiatehokkuuden parantamiseen sekä älykkääseen ja joustavaan energiakulutukseen tähtääviin toimenpiteisiin yhteensä enintään 40 000 000 euroa siten, kuin energiatehokkuusavustuksista annettavalla asetuksella säädetään. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Vuonna 2021 saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää käyttötarkoituksen muutosavustuksia yhteensä enintään 1 000 000 euroa kasvaville kaupunkiseuduille toimisto- ja teollisuusrakennusten muuttamiseksi vuokra-asuntokäyttöön. Avustuksen määrä on enintään 10 % hyväksytyistä muutoskustannuksista. Asuntoja on käytettävä vuokra-asuntoina vähintään 5 vuotta. Jos avustus myönnetään vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisella vuokra-asumisen perusparannuslainalla lainoitettaviin kohteisiin, avustuksen määrä on enintään 20 % hyväksytyistä muutoskustannuksista. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Vuonna 2021 saa valtion asuntorahaston varoista myöntää asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuksista annetun lain (1087/2016) mukaisia avustuksia yhteensä enintään 27 600 000 euroa.

Valtion asuntorahaston varoista saa valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää hankekohtaisia avustuksia yhteensä enintään 10 000 000 euroa arava- ja korkotukivuokra-asuntojen kunnostamiseen ikääntyneille sopivaksi väestöltään vähenevillä alueilla. Avustuksesta annetaan valtionavustuslain nojalla valtioneuvoston asetus.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Vuonna 2021 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus saa käyttää Valtion asuntorahaston varoista enintään 700 000 euroa asumisen kehittämistoiminnan rahoittamiseen ympäristöministeriön vahvistaman käyttösuunnitelman mukaisesti.

IV lisätalousarvioesitys HE 209/2021 vp (4.11.2021)

Avustukset

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää asuinrakennuksille avustuksia energiatehokkuuden parantamiseen sekä älykkääseen ja joustavaan energiakulutukseen tähtääviin toimenpiteisiin yhteensä enintään 50 000 000 euroa siten kuin asuinrakennusten energia-avustuksista vuosille 2020—2022 annetulla asetuksella säädetään.

Selvitysosa:Energiatehokkuusavustuksen 10 000 000 euron lisäyksellä tuetaan asuntokannan lämmitysenergiankulutuksen ja siitä aiheutuvien ilmastopäästöjen pienentämistä merkittävästi säädöksillä asetettua vaatimustasoa enemmän. Elokuun puoliväliin menneessä avustuksia on ehditty jo myöntää 38,9 milj. euroa eli lähes koko 40 milj. euron valtuus. Määrärahan lisäyksellä turvataan avustusjärjestelmän jatkuminen katkeamattomana, millä estetään rakennusten korjausten siirtämisiä.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2021 IV lisätalousarvio
2021 talousarvio
2020 tilinpäätös
2019 tilinpäätös

Eduskunnan kirjelmä EK 44/2021 vp (1.12.2021)

Avustukset

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2021 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää asuinrakennuksille avustuksia energiatehokkuuden parantamiseen sekä älykkääseen ja joustavaan energiakulutukseen tähtääviin toimenpiteisiin yhteensä enintään 50 000 000 euroa siten kuin asuinrakennusten energia-avustuksista vuosille 2020—2022 annetulla asetuksella säädetään.

64. Avustukset rakennusperinnön hoitoon (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 1 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) avustuksiin yksityisille omistajille, kunnille, kuntayhtymille ja rakennusperinnön hoitoa edistäville yhteisöille kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön kunnossapitoon, suojeluun ja parantamiseen

2) rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) 13 §:n nojalla suoritettaviin korvauksiin ja suojelun toteuttamisesta valtiolle aiheutuviin menoihin

3) maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 57 §:n 3 momentin mukaisiin avustuksiin kunnille

4) viranomaisen rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) 17 §:n nojalla teettämien välttämättömien kunnostus- ja ennalleen saattamistöiden kustannuksiin.

Avustusta rakennusperinnön hoitoon saa myöntää enintään 50 % toimenpiteiden kustannuksista.

Selvitysosa:Määrärahaa käytetään pääasiassa yksityisten omistajien sekä rakennusperinnön hoitoa omistajan tai haltijana edistävien yhteisöjen avustamiseen arvokkaan rakennusperinnön säilymisen turvaamiseksi suojeluarvojen mukaisella tavalla.

2021 talousarvio 1 700 000
2020 IV lisätalousarvio 800 000
2020 talousarvio 1 700 000
2019 tilinpäätös 850 000