Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

30. Valtion korvaukset kotouttamisesta (arviomääräraha)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 171 160 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) ja valtioneuvoston asetusten (1393/2011 ja 115/2012) mukaisesti:

1) kunnille maksettaviin laskennallisiin korvauksiin, jotka aiheutuvat lain 2 §:n 2 tai 3 momentissa määriteltyjen henkilöiden kuntaan osoittamisesta, ohjauksesta, neuvonnasta ja muusta kotoutumista tukevan toiminnan sekä alkukartoituksen järjestämisestä

2) toimeentulotuesta, tulkkauksen järjestämisestä, erityiskustannusten korvaamisesta ja paluumuuton tukemisesta kunnalle aiheutuviin kustannuksiin sekä pakolaisten kuntaan muuttamisen odotusajalta kertyvien vuokrien maksamiseen

3) alaikäisten oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta perheryhmäkotiin, muuhun asuinyksikköön sekä perhehoidosta, asumisen tukipalveluista ja muista lastensuojelun palveluihin rinnastettavista toimenpiteistä kunnalle aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen 25 ikävuoteen saakka ja käräjäoikeuden heille osoittaman edustajan palkkioiden maksamiseen

4) edellä mainittujen perheryhmäkotien tai muiden asuinyksiköiden kustannusten ennakoiden maksamiseen, jos se on toiminnan järjestämisen kannalta perusteltua

5) kuntaan sijoitettujen tai kunnassa asuvien ihmiskaupan uhrien kunnille sosiaali- ja terveys- sekä muiden palvelujen järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista maksettaviin korvauksiin

6) entisen Neuvostoliiton alueelta paluumuuttajina tulleiden henkilöiden, joille on myönnetty oleskelulupa ulkomaalaislain (301/2004) 48 §:n tai 49 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella, toimeentulotuen sekä heille annetun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta kunnille sekä Suomen sodissa vapaaehtoisina palvelleiden hoidosta ja huollosta aiheutuviin kustannuksiin

7) edellä mainittujen henkilöiden perustoimeentulotuen maksamisesta aiheutuvien kustannusten ennakoiden maksamiseen Kansaneläkelaitokselle.

Määrärahaa saa käyttää myös Kansaneläkelaitokselle kotoutumislain 51 §:n 2 momentin perusteella korvattaviin entisen Neuvostoliiton alueelta tulleista paluumuuttajista aiheutuviin perustoimeentulotuen kustannuksiin. Kustannus on arviolta 130 000 euroa/vuosi vuoteen 2022 saakka.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Kotoutumislain 2 §:n 2 tai 3 momentissa määritellyistä henkilöistä maksettavien korvausten piirissä olevien määrä arvioidaan kolmen edellisen vuoden aikana maahan saapuneiden oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden ja perheenyhdistämisen kautta maahan tulleiden lukumäärän sekä talousarviovuodelle esitetyn arvion perusteella. Kiintiöpakolaisten osalta maksettavien korvausten piirissä olevien lukumäärä arvioidaan neljän edellisen vuoden aikana maahan saapuneiden lukumäärän sekä talousarviovuodelle esitetyn arvion perusteella. Arvio vuoden 2021 pakolaiskiintiöksi on 1 050 henkilöä.

Kotoutumislain 45 §:n mukaisesti kuntaan osoittamisesta, ohjauksesta, neuvonnasta ja muusta kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä maksettavaa laskennallista korvausta maksetaan kunnalle kolmelta vuodelta alkaen siitä, kun ensimmäinen kotikuntamerkintä on tehty. Kiintiöpakolaisten osalta korvausta maksetaan neljältä vuodelta.

Korvausta voidaan maksaa jatkuvan oleskeluluvan saavien ja kunnan asukkaaksi siirtyvien ihmiskaupan uhrien osalta pakolaisia vastaavalla tavalla. Kunnilla on mahdollisuus hakea ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskukselta korvausta kunnassa asuvien ihmiskaupan uhrien osalta uhrin asemasta johtuvien palvelujen järjestämisestä.

Kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntiin ohjautumista edistetään tehostamalla kuntakorvausjärjestelmän toimivuutta sekä tiivistämällä valtionhallinnon eri toimijoiden ja kuntien välistä yhteistyötä.

Kotoutumislain mukaisen maahanmuuttajalle tehtävän alkukartoituksen tekee kunta tai TE-toimisto.

Kansaneläkelaitokselle korvataan perustoimeentulotuen maksamisesta aiheutuneet kustannukset.

Vaikuttavuus
  2019
toteutuma
2020
tavoite
2021
tavoite
       
Pakolaisten toteutuneet kuntasijoituspaikat, vähintään (lkm) 1 367 3 000 2 550

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

Paluumuuttajien kustannukset 2 500 000
— Toimeentulotuki 6 kk 200 000
— Toimeentulotuki 5 v 300 000
— Erityiskustannukset 1 400 000
— Heimoveteraanit 600 000
Laskennalliset korvaukset pakolaisista (14 478 henkilöä; 0—6 v. 6 845 €, muut 2 300 €) 46 460 000
Muut pakolaisista maksettavat kuntakorvaukset 120 800 000
— Toimeentulotuki (2 063 euroa/vuosi/hlö) 29 852 000
— Erityiskustannukset (2 140 euroa/vuosi/hlö) 30 975 000
— Tulkkipalvelut (1 132 euroa/vuosi/hlö) 16 376 000
— Korvaukset alaikäisten huollosta (12 000 euroa/vuosi/hlö) 43 597 000
Alkukartoituksen kustannukset(2 000 henkilöä; laskennallinen korvaus 700 euroa/hlö) 1 400 000
Yhteensä 171 160 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Alaikäisten yksintulleiden jälkihuollon ikärajan nosto 2 600
Ilman huoltajaa olevien alaikäisten hoivan kustannukset -7 674
Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden määrän muutos -13 493
Pakolaiskiintiön nosto (HO 2019) 1 040
Pakolaiskiintiön nosto 1 050 henkilön tasoon 1 100
VN-päätös 175 haavoittuvassa asemassa olevat 2 269
Yhteensä -14 158

2021 talousarvio 171 160 000
2020 IV lisätalousarvio
2020 talousarvio 185 318 000
2019 tilinpäätös 201 619 847

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)