Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2021

20. Liikenteen ja viestinnän palvelutPDF-versio

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Selvitysosa:Liikenteen ja viestinnän viranomaispalveluilla turvataan liikennejärjestelmän toimivuutta ja turvallisuutta sekä luodaan edellytyksiä liikennejärjestelmän ja siihen liittyvien palvelujen innovatiiviseen kehittämiseen. Viestintäpalveluja ja -verkkoja hyödynnetään merkittävässä osassa yhteiskunnan palveluiden tuottamisessa ja kulutuksessa. Digitalisaatiokehityksen myötä luodaan uusia liikenteen ja viestinnän palveluja, joille viestintäverkot luovat edellytykset.

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 10/2021 vp (18.6.2021)

Koronatilanteen pitkittyessä valiokunta pitää tärkeänä, että hallitus esittää lisäystä lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden liikennöinnin tukeen (23,15 milj. euroa). Tuen tavoitteena on varmistaa ja edistää merikuljetusten riittävyyttä koronavirustilanteen jatkuessa. Myös julkisen liikenteen ostoihin ehdotetaan suurilla ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla sekä alueellisessa ja paikallisessa liikenteessä 22,8 milj. euroa, minkä lisäksi henkilöjunaliikenteen ostoihin ehdotetaan 11 milj. euron lisäystä.

Esityksessä korotetaan myös saaristoliikenteen yhteysalusliikennepalvelujen ostovaltuutta aiemmasta 9,3 milj. eurosta 26,8 milj. euroon. Näin voidaan käynnistää Kotka—Pyhtään ja Hiittisten reittien hankinnat. Kyseessä on Rajavartiolaitoksen kanssa toteutettava yhteishankinta, jossa jatketaan yhteistyötä öljyntorjuntavalmiuden ylläpidosta yhteysalusliikenteessä. Myös junaliikenteen ostoihin esitetään valtuutta (289,5 milj. euroa), jolla on tarkoitus solmia yhdeksänvuotinen henkilöjunaliikenteen hankintasopimus vuosille 2022—2030.

43. Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantaminen (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 89 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain (1277/2007) mukaisen tuen maksamiseen kauppa-alusluetteloon merkityille aluksille.

Selvitysosa:Aluksille maksettava tuki vastaa yleisesti verovelvollisten merenkulkijoiden osalta merenkulkijan kauppa-alusluetteloon merkityltä alukselta saamasta merityötulosta toimitettujen ennakonpidätysten sekä työnantajan merimieseläkevakuutusmaksun ja tapaturmavakuutusmaksun määrää. Rajoitetusti verovelvollisten osalta tuki vastaa vain toimitetun lähdeveron ja työnantajan maksaman sairausvakuutusmaksun määrää.

Vuonna 2021 tukea maksetaan 1.7.2020—30.6.2021 välisenä aikana syntyneistä kustannuksista. Matkustaja-aluksilla, jotka saavat kuljettaa enemmän kuin 120 matkustajaa, tuki vastaa verohallinnolle toimitettujen ja maksettujen työnantajasuoritusten osalta ennakonpidätysten, työnantajan sairausvakuutusmaksujen sekä lähdeveron määrää ajalta 1.11.2020—31.10.2021.

Vuonna 2019 tukea maksettiin 86,8 milj. euroa. Kauppa-alusluettelossa arvioidaan vuonna 2021 olevan 116 tuen piiriin kuuluvaa alusta, joista 100 on lastialuksia ja 16 matkustaja-aluksia. Luetteloon merkittyjen alusten bruttovetoisuuden arvioidaan olevan yhteensä noin 1 500 000 tonnia.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Tarvearvion muutos -3 000
Yhteensä -3 000

2021 talousarvio 89 000 000
2020 talousarvio 92 000 000
2019 tilinpäätös 86 835 757

Täydentävä talousarvioesitys HE 227/2020 vp (19.11.2020)

Momentille myönnetään 88 000 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Muutos talousarvioesityksen 89 000 000 euroon nähden on 1 000 000 euroa, missä on otettu huomioon lisäyksenä 6 000 000 euroa sen johdosta, että hallitus antaa eduskunnalle täydentävään talousarvioesitykseen liittyvän esityksen meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain (1277/2007) väliaikaisesta muuttamisesta ja vähennyksenä 7 000 000 euroa tarvearvion muutoksesta.

2021 talousarvio 88 000 000
2020 VII lisätalousarvio -12 000 000
2020 talousarvio 92 000 000
2019 tilinpäätös 86 835 757

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään 88 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain (1277/2007) mukaisen tuen maksamiseen kauppa-alusluetteloon merkityille aluksille.

50. Valtionavustus valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteuttamiseen (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää laajakaistarakentamisen tuesta annettavassa hallituksen esityksessä tarkoitetun Liikenne- ja viestintäviraston myöntämän valtion tuen maksamiseen.

Aiempina vuosina budjetoituja määrärahoja saa käyttää myös laajakaistahankkeen hallinnollisten tehtävien kustannuksiin enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen.

Valtuus

Liikenne- ja viestintävirasto oikeutetaan tekemään sitoumuksia 5 000 000 eurolla laajakaistahankkeiden avustamiseen.

Liikenne- ja viestintävirasto saa käyttää aiempien vuosien talousarvioissa myönnettyjä valtuuksia uuden lain mukaisiin sopimuksiin siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi laajakaistarakentamisen tuesta.

Valtion tuen edellytyksenä on, että hankekohtaisesti kunnat sitoutuvat rahoittamaan oman osuutensa julkisesta rahoitustuesta. Julkinen rahoitustuki voi olla enintään 100 % hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Laajakaistatukilain mukainen valtion rahoitusosuus on enintään 33 % laajakaistahankkeen tukikelpoisista kustannuksista ja kunnan rahoitusosuus 33 %. Kunnan rahoitusosuus on 8 % tai 22 % niissä kunnissa, joille laajakaistahankkeen rahoittaminen muutoin muodostaisi kohtuuttoman taloudellisen rasitteen kunnan taloudellinen kantokyky ja asukastiheys huomioon ottaen. Valtion tukea myönnetään näissä tapauksissa vastaavasti korotettuna, kuitenkin enintään 58 % hankkeen tukikelpoisista kustannuksista, jos kunnan maksuosuus on 8 % ja enintään 44 %, jos kunnan maksuosuus on 22 %.

Liikenne- ja viestintäministeriön digitaalisen infrastruktuurin strategian mukaan Suomi tavoittelee viestintäyhteyksien kehittymistä vähintään Euroopan komission tavoitteiden mukaisesti, joiden mukaan vuonna 2025 kaikilla kotitalouksilla tulisi olla mahdollisuus käyttää vähintään 100 Mbit/s yhteyksiä. Yhteyden nopeus on voitava kasvattaa yhteen gigabittiin sekunnissa. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa sitoudutaan tavoitteeseen. Hallituksen ohjelman mukaan nopeita yhteyksiä rakennetaan ensisijaisesti markkinaehtoisesti ja vasta toissijaisesti julkisen rahoituksen avulla.

Hallituksen ohjelman mukaan laajakaistan investointivelkaa puretaan jatkamalla laajakaistatukiohjelmaa. Hallitusohjelman mukaan tarkoituksena on luoda paremmin ohjattu laajakaistatukilaki, joka ottaa huomioon myös taajamien ongelmat. Ohjelma suunnataan alueille, joille kaupallista laajakaistaa ei ole tulossa ennen vuotta 2025. Uusi laki laajakaistarakentamisen tuesta liittyy valtion vuoden 2021 talousarvioesitykseen ja on tarkoitus käsitellä sen yhteydessä. Laki tulisi voimaan 1.1.2021.

Suomessa on tuettu laajakaistarakentamista julkisella tuella vuoden 2010 alusta, jolloin laaja-kaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annettu laki (1186/2009) tuli voimaan. Tukiohjelman mukainen valtiontuki kohdistettiin heinäkuuhun 2017 asti haja-asutusalueille, minkä jälkeen tukea on voinut saada myös muille alueille, joille ei ole markkinaehtoisesti kannattavaa investoida nopeaan verkkoon. Lain 7 §:n 3 momentin perusteella tukihakemus Liikenne- ja viestintävirastolle on tullut tehdä viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2018, joten lain 1186/2009 mukaisessa tukiohjelmassa ei enää voi käynnistää uusia laajakaistahankkeita.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2021 2022 2023 Yhteensä
vuodesta
2021
lähtien
         
Ennen vuotta 2021 tehdyt sitoumukset 6 464 - - 6 464
Vuoden 2021 sitoumukset 1 250 1 250 2 500 5 000
Menot yhteensä 7 714 1 250 2 500 11 646

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Laajakaistaohjelman jatkaminen (HO 2019 kertaluonteinen) 5 000
Yhteensä 5 000

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2021 talousarvio 5 000 000
2020 IV lisätalousarvio 10 605 000
2020 talousarvio
2019 tilinpäätös

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 36/2020 vp (11.12.2020)

Momentin määrärahalla (5 milj. euroa) tuetaan laajakaistarakentamista alueilla, joilla ei ole nopean laajakaistan kaupallista tarjontaa. Laajakaistarakentamisen tukea koskeva lainsäädäntö on uusittu, ja ensi vuoden alussa voimaan tulevassa laissa on muutettu tuen ehtoja mm. siten, että tukiohjelman piirissä olisivat kaikki asuin- ja sijaintipaikat riippumatta siitä, ovatko ne vakinaisia. Tuen avulla voitaisiin siten parantaa myös esimerkiksi vapaa-ajan asuntojen laajakaistayhteyksiä. Pääosin tukiohjelman ehdot säilyvät kuitenkin ennallaan (LiVM 17/2020 vp — HE 221/2020 vp).

Valiokunta pitää tärkeänä tukiohjelman jatkamista nykytilanteessa, jossa viestintäyhteyksien merkitys on entisestään korostunut etätöiden lisääntymisen vuoksi ja jossa laajakaistayhteyksien toimivuudessa on edelleen suuria alueellisia eroja. Vuoden 2019 lopussa vajaa miljoona kotitaloutta oli nopeiden kiinteiden viestintäyhteyksien ulottumattomissa. Myös erot nopeiden kiinteiden yhteyksien saatavuudessa ovat merkittäviä kaupunkien ja maaseutumaisten alueiden välillä. Suurimmissa kaupungeissa lähes 70 prosentilla kotitalouksista on kiinteä laajakaistayhteys käytössä, mutta maaseutumaisissa kunnissa vain reilulla 40 prosentilla on kiinteä laajakaistayhteys kotona.

On myös tärkeää, että viestintäyhteyksiä kehitetään vähintään Euroopan komission tavoitteiden mukaisesti, joiden mukaan vuonna 2025 kaikilla kotitalouksilla tulisi olla mahdollisuus käyttää yhteyksiä, joiden siirtonopeus on vähintään 100 Mbit/s ja joka voidaan kasvattaa yhteen gigabittiin sekunnissa. Myös hallitusohjelmassa on sitouduttu tähän tavoitteeseen.

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää laajakaistarakentamisen tuesta annettavassa hallituksen esityksessä tarkoitetun Liikenne- ja viestintäviraston myöntämän valtion tuen maksamiseen.

Aiempina vuosina budjetoituja määrärahoja saa käyttää myös laajakaistahankkeen hallinnollisten tehtävien kustannuksiin enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen.

Valtuus

Liikenne- ja viestintävirasto oikeutetaan tekemään sitoumuksia 5 000 000 eurolla laajakaistahankkeiden avustamiseen.

Liikenne- ja viestintävirasto saa käyttää aiempien vuosien talousarvioissa myönnettyjä valtuuksia uuden lain mukaisiin sopimuksiin siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty.

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 50 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 50 000 euroa viestintäverkkojen laadun ja saatavuuden kehittämiseen (RRF pilari2) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa. Määrärahaa saa käyttää yhtä määräaikaista henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Selvitysosa:Lisäys ja momentin perustelujen täydennys aiheutuvat EU:n elpymisvälineen tuloilla rahoitettavista menoista. EU:n elpymisväline voidaan ottaa käyttöön, kun neuvoston päätös Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä on hyväksytty kaikissa jäsenvaltioissa niiden valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti ja päätös on sen jälkeen tullut voimaan.

Lisämäärärahalla edistetään elpymis- ja palautumissuunnitelman tavoitetta kehittää viestintäyhteyksien laatua ja saatavuutta Suomessa myös niillä alueilla, joille edistykselliset viestintäyhteydet eivät kaupallisesti rakennu sekä koordinoida laajakaistarahoitusten yhteensovittamista sekä tiedottaa laajakaistasta aktiivisesti.

Elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisesti tavoitteena on palkata Suomen kansalliseen laajakaistatoimistoon koordinaattori, jonka tehtävänä on suunnitella niin kansallisten kuin EU:n laajakaistarahoitusten yhteensovittamista ja aktiivisesti tiedottamalla lisätä tietoutta yhteyksien rakentamisesta ja hyödyistä. Koordinaattorin työ linkittyy vahvasti väliaikaisiin elpymistoimiin ja on siten määräaikainen.

Tavoite liittyy laajempaan tavoitteeseen viestintäverkkojen laadun ja saatavuuden kehittämisestä, jolla pyritään turvaamaan nopeiden ja laadukkaiden viestintäyhteyksien saatavuus kaikille suomalaisille sekä Suomeen sijoittuneille yrityksille. Koordinaattorin palkkaaminen edesauttaisi sitä, että erilaiset laajakaistatuet voidaan hyödyntää tehokkaasti ja alueellisesti kattavasti.

2021 III lisätalousarvio 50 000
2021 talousarvio 5 000 000
2020 tilinpäätös 10 605 000
2019 tilinpäätös

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 50 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 50 000 euroa viestintäverkkojen laadun ja saatavuuden kehittämiseen (RRF pilari2) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa. Määrärahaa saa käyttää yhtä määräaikaista henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

51. Avustukset liikenteen ja viestinnän palveluihin (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 18 741 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) yleiseen tieliikenteen turvallisuustoimintaan sekä kehittämishankkeisiin, kokeiluihin ja turvallisuustutkimukseen tieliikenteen turvallisuustoiminnan edistämiseen myönnettävästä valtionavustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1207/2016) mukaisesti

2) henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- ja etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta annetun lain (971/2017) mukaisen avustuksen maksamiseen

3) valtionavustuksen maksamiseen rautatieliikenteen ammattikoulutuksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin

4) Saimaan alueen luotsaukseen luotsauslain (940/2003) mukaisen luotsauksen hintatuen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan kohtien 1) ja 4) osalta maksatuspäätösperusteisena.

Käyttösuunnitelma (euroa)

Tieliikenteen turvallisuustoiminta 8 100 000
Henkilöautojen konversiotuki 6 000 000
Rautatieliikenteen ammattikoulutus 841 000
Saimaan alueen luotsauksen hintatuki 3 800 000
Yhteensä 18 741 000

Selvitysosa:Tieliikenteen turvallisuustoiminnan määrärahalla edistetään tieliikenteen turvallisuutta koskevien liikennepoliittisten tavoitteiden toteutumista. Määräraha perustuu vakuutusyhtiöiltä kerättävään liikenneturvallisuusmaksuun, joka tuloutetaan momentille 11.19.05.

Henkilöautojen hankinta- ja konversiotuen tavoitteena on edistää autokannan uudistumista siten, että yhä useampi henkilöauto toimisi vaihtoehtoisilla käyttövoimilla tai polttoaineilla (sähkö, bio- ja maakaasu, korkeaseosetanoli) ja vähentää samalla liikenteestä aiheutuvia haitallisia päästöjä.

Rautatiealan koulutuksen määräraha on tarkoitettu rautatiealan toimijoista riippumattomalle ja laaja-alaista rautatiealan ammatillista koulutusta eri tehtäviin tarjoavalle oppilaitokselle tai osakeyhtiölle.

Luotsauslain mukaan Saimaan kanavalla ja Saimaan vesistöalueella peritään alennettuun yksikköhintaan perustuvaa luotsausmaksua. Alennettu yksikköhinta on enintään kaksi kolmasosaa varsinaisesta yksikköhinnasta. Tämän johdosta liiketaloudellisesti kannattamatonta Saimaan alueen lakisääteistä luotsausta varten on tarkoitus maksaa momentin mukaista hintatukea luotsauspalveluja tuottavalle yhtiölle. Luotsausmatkat ovat Saimaan alueella huomattavasti pidemmät kuin meriliikenteessä. Yleisen luotsausmaksun ja Saimaan luotsausmaksun välistä erotusta korvataan siten, että se on enintään Saimaan alueen (ml. kanava) alijäämän suuruinen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Arviomuutos -1 000
Yhteensä -1 000

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2021 talousarvio 18 741 000
2020 IV lisätalousarvio 32 300 000
2020 talousarvio 19 741 000
2019 tilinpäätös 20 141 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 36/2020 vp (11.12.2020)

Tieliikenteen turvallisuusmaksu. Ennaltaehkäisevä liikenneturvallisuustyö on rahoitettu vuodesta 2016 lähtien vakuutusyhtiöiltä kerättävällä liikenneturvallisuusmaksulla. Se perustuu liikenneturvallisuusmaksusta annettuun lakiin (471/2016), jonka mukaan moottoriajoneuvojen liikennevakuutuksista kertyvästä vakuutusmaksutulosta ohjataan yhden prosentin määräraha tieliikenteen turvallisuuden edistämiseen. Vakuutusmaksuista saatava tulokertymä on jäänyt viime vuosina arvioitua pienemmäksi, jolloin vajetta on jouduttu paikkaamaan budjettirahoituksella. Saadun selvityksen mukaan tulokertymä on pienentynyt pääasiassa vakuutusmaksujen halpenemisen ja liikennekäytössä olevien ajoneuvojen vähenemisen vuoksi; tulokertymän pienentyminen näyttää olevan pysyvää.

Ensi vuodelle tieliikenteen turvallisuustoimintaan osoitetaan 8,1 milj. euron rahoitus, joka on 1 milj. euroa kuluvaa vuotta vähemmän.

Valiokunta korostaa liikenneturvallisuustyön tärkeyttä ja toteaa, että liikenneturvallisuuden parantamista on painotettu hallitusohjelmassa ja myös EU on asettanut liikenneturvallisuuden parantamiseen liittyviä tavoitteita. Vaikka vakuutuksista saatu osuus tulee autoilijoilta, turvallisuustyö edistää kaikkien liikenteessä liikkujien, kuten kävelijöiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta.

Valiokunta katsoo, että liikenneturvallisuusjärjestelmän kehittämistarpeet ja esimerkiksi valtionavustusten kohdentuminen vesiliikenteen turvallisuuden parantamiseen on syytä selvittää. Toiminnan rahoituspohja tulee turvata pitkäjänteisesti kestävällä tavalla ja varmistaa sen riittävyys vuoden 2022 talousarvioesityksessä. Valiokunta katsoo, että rahoituksen taso on syytä turvata vuoden 2020 tasolla, jotta liikenneturvallisuustyössä voidaan jatkossakin varmistaa myös alueellinen kattavuus. Valiokunta pitää välttämättömänä, että Liikenneturvan, Liikennevakuutuskeskuksen ja Ahvenanmaan maakunnan hallituksen liikenneturvallisuustyön jatkuvuus kokonaisuutena varmistetaan.

Valiokunnan lausumaehdotus 3

Eduskunta edellyttää, että tieliikenteen turvallisuustoiminnan kehittämistarpeet selvitetään ja huolehditaan siitä, että liikenneturvallisuustyön rahoituspohja varmistetaan pitkäjänteisesti kestävällä tavalla.

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään 18 741 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) yleiseen tieliikenteen turvallisuustoimintaan sekä kehittämishankkeisiin, kokeiluihin ja turvallisuustutkimukseen tieliikenteen turvallisuustoiminnan edistämiseen myönnettävästä valtionavustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1207/2016) mukaisesti

2) henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- ja etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta annetun lain (971/2017) mukaisen avustuksen maksamiseen

3) valtionavustuksen maksamiseen rautatieliikenteen ammattikoulutuksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin

4) Saimaan alueen luotsaukseen luotsauslain (940/2003) mukaisen luotsauksen hintatuen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan kohtien 1) ja 4) osalta maksatuspäätösperusteisena.

Käyttösuunnitelma (euroa)

Tieliikenteen turvallisuustoiminta 8 100 000
Henkilöautojen konversiotuki 6 000 000
Rautatieliikenteen ammattikoulutus 841 000
Saimaan alueen luotsauksen hintatuki 3 800 000
Yhteensä 18 741 000

I lisätalousarvioesitys HE 17/2021 vp (25.2.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 23 150 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että Liikenne- ja viestintävirasto voi koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa käyttää lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden liikennöinnin tukeen ja sen toimeenpanoon 23 150 000 euroa, josta enintään 150 000 euroa saa käyttää avustuksen toimeenpanon ja valmistelun edellyttämiin juridisen tuen, konsultoinnin ja selvitysten aiheuttamiin menoihin.

Lisäksi momentin käyttösuunnitelma muutetaan seuraavaksi:

Käyttösuunnitelma (euroa)

Tieliikenteen turvallisuustoiminta 8 100 000
Henkilöautojen konversiotuki 6 000 000
Rautatieliikenteen ammattikoulutus 841 000
Saimaan alueen luotsauksen hintatuki 3 800 000
Lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden tuki 23 150 000
— mistä toimeenpanon ja valmistelun edellyttämät juridinen tuki, konsultointi ja selvitykset (enintään) 150 000
Yhteensä 41 891 000

Selvitysosa:Lisämäärärahalla on tarkoitus turvata Suomen välttämättömät liikenneyhteydet, huoltovarmuus ja Suomen ulkomaankaupan kuljetukset covid-19-pandemian edelleen jatkuessa sekä varmistaa säännöllinen rahdin kuljetus ja matkustajaliikenne Varsinais-Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä, Helsingin ja Viron sekä Vaasan ja Uumajan välillä. Merikuljetusten osuus Suomen viennin määrästä on 90 prosenttia ja tuonnista 80 prosenttia. Merikuljetusten korvaaminen maantiekuljetuksilla ei Suomen olosuhteissa ole mahdollista.

Covid-19-pandemian alettua maaliskuussa 2020 matkustaja-autolautat lopettivat liikennöinnin reitillä Helsinki—Ahvenanmaa—Tukholma. Välttämätön ja säännöllinen rahti- ja matkustajaliikenne vaarantuisi, jos lisää reittejä poistuisi liikenteestä, vuorovälit harvenisivat edelleen tai lisää matkustaja-aluksia poistuisi liikenteestä. Riski säännöllisestä liikenteestä poistumiseen kohdistuu erityisesti matkustaja-autolauttoihin, joista monien tulonmuodostus perustuu pitkälti matkustajilta saataviin tuloihin. Covid-19-pandemiasta johtuen matkustajamäärät ovat kuitenkin vähentyneet merkittävästi ja vaikuttaneet siihen, että kaikkien matkustaja-autolauttojen liikennöinti markkinaehtoisesti ei ole kannattavaa.

Kesäkuussa 2020 annetun valtioneuvoston asetuksen meriliikenteen tukemisesta (548/2020) mukaan toimivaltainen viranomainen voi asettaa julkisen palvelun velvoitteen ja myöntää valtionavustusta välttämättömäksi tunnistamansa matkustaja- tai rahtialusreitin liikennöinnin jatkumiseen, jos se katsoo, että markkinaehtoista liikennettä ei ole muutoin riittävästi tarjolla. Tällä hetkellä näin on toimittu viidellä yhteysvälillä. Asetuksen mukainen toimivaltainen viranomainen on Liikenne- ja viestintävirasto.

Määrärahan lisäyksen ja momentin perustelujen täydentämisen johdosta käyttösuunnitelmaan on lisätty uusi kohta Lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden tuki.

2021 I lisätalousarvio 23 150 000
2021 talousarvio 18 741 000
2020 VII lisätalousarvio 9 000 000
2020 IV lisätalousarvio 32 300 000
2020 talousarvio 19 741 000
2019 tilinpäätös 20 141 000

Eduskunnan kirjelmä EK 11/2021 vp (24.3.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 23 150 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että Liikenne- ja viestintävirasto voi koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa käyttää lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden liikennöinnin tukeen ja sen toimeenpanoon 23 150 000 euroa, josta enintään 150 000 euroa saa käyttää avustuksen toimeenpanon ja valmistelun edellyttämiin juridisen tuen, konsultoinnin ja selvitysten aiheuttamiin menoihin.

Lisäksi momentin käyttösuunnitelma muutetaan seuraavaksi:

Käyttösuunnitelma (euroa)

Tieliikenteen turvallisuustoiminta 8 100 000
Henkilöautojen konversiotuki 6 000 000
Rautatieliikenteen ammattikoulutus 841 000
Saimaan alueen luotsauksen hintatuki 3 800 000
Lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden tuki 23 150 000
— mistä toimeenpanon ja valmistelun edellyttämät juridinen tuki, konsultointi ja selvitykset (enintään) 150 000
Yhteensä 41 891 000

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 26 650 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että Liikenne- ja viestintävirasto voi koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa käyttää lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden liikennöinnin tukeen ja sen toimeenpanoon 46 300 000 euroa, josta enintään 300 000 euroa saa käyttää avustuksen toimeenpanon ja valmistelun edellyttämiin juridisen tuen, konsultoinnin ja selvitysten aiheuttamiin menoihin.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 3 500 000 euroa sähköisen raskaan liikenteen ekosysteemin kehittämiseen (RRF pilari3) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa. Määrärahaa saa käyttää sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää enintään yhtä määräaikaista henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

Momentin käyttösuunnitelma muutetaan seuraavaksi:

Käyttösuunnitelma (euroa)

Tieliikenteen turvallisuustoiminta 8 100 000
Henkilöautojen konversiotuki 6 000 000
Rautatieliikenteen ammattikoulutus 841 000
Saimaan alueen luotsauksen hintatuki 3 800 000
Lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden tuki 46 300 000
— mistä toimeenpanon ja valmistelun edellyttämät juridinen tuki, konsultointi ja selvitykset (enintään) 300 000
Sähköisen raskaan liikenteen ekosysteemin kehittäminen 3 500 000
Yhteensä 68 541 000

Selvitysosa:Lisäyksestä 3 500 000 euroa ja momentin perustelujen täydennys aiheutuvat EU:n elpymisvälineen tuloilla rahoitettavista menoista. EU:n elpymisväline voidaan ottaa käyttöön, kun neuvoston päätös Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä on hyväksytty kaikissa jäsenvaltioissa niiden valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti ja päätös on sen jälkeen tullut voimaan.

Lisämäärärahalla edistetään elpymis- ja palautumissuunnitelman tuottavuuskasvun tavoitetta. Sähköisen raskaan liikenteen ekosysteemin kehittäminen liittyy elpymis- ja palautumissuunnitelman sisältämään investointikokonaisuuteen Kansainvälisen kasvun kärkialaohjelmat (RRF pilari3). Investointikokonaisuuden tavoitteena on muun muassa luoda Suomeen useita yritysvetoisia kasvuekosysteemejä, joiden kohteena ovat kansainväliset kasvumarkkinat. Sähköisen raskaan liikenteen ekosysteemiä kehitetään myöntämällä toimialan yrityksille tukea sähköisen raskaan liikenteen hankkeisiin siten, että yrityksiltä edellytetään myös omarahoitusosuutta. Toimenpiteelle ei ole määritelty tavoitteita vihreästä tai digitaalisesta siirtymästä.

Lisäyksestä 23 150 000 euroa aiheutuu siitä, että turvataan Suomen välttämättömät liikenneyhteydet, huoltovarmuus ja Suomen ulkomaankaupan kuljetukset covid-19-pandemian edelleen jatkuessa sekä varmistetaan säännöllinen rahdin kuljetus ja matkustajaliikenne Varsinais-Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä, Helsingin ja Viron sekä Vaasan ja Uumajan välillä. Merikuljetusten osuus Suomen viennin määrästä on 90 prosenttia ja tuonnista 80 prosenttia. Merikuljetusten korvaaminen maantiekuljetuksilla ei Suomen olosuhteissa ole mahdollista.

Covid-19-pandemian alettua maaliskuussa 2020 matkustaja-autolautat lopettivat liikennöinnin reitillä Helsinki—Ahvenanmaa—Tukholma. Välttämätön ja säännöllinen rahti- ja matkustajaliikenne vaarantuisi, jos lisää reittejä poistuisi liikenteestä, vuorovälit harvenisivat edelleen tai lisää matkustaja-aluksia poistuisi liikenteestä. Riski säännöllisestä liikenteestä poistumiseen kohdistuu erityisesti matkustaja-autolauttoihin, joista monien tulonmuodostus perustuu pitkälti matkustajilta saataviin tuloihin. Covid-19-pandemiasta johtuen matkustajamäärät ovat kuitenkin vähentyneet merkittävästi ja vaikuttaneet siihen, että kaikkien matkustaja-autolauttojen liikennöinti markkinaehtoisesti ei ole kannattavaa.

Kesäkuussa 2020 annetun valtioneuvoston asetuksen meriliikenteen tukemisesta (548/2020) mukaan toimivaltainen viranomainen voi asettaa julkisen palvelun velvoitteen ja myöntää valtionavustusta välttämättömäksi tunnistamansa matkustaja- tai rahtialusreitin liikennöinnin jatkumiseen, jos se katsoo, että markkinaehtoista liikennettä ei ole muutoin riittävästi tarjolla. Tällä hetkellä näin on toimittu viidellä yhteysvälillä. Asetuksen mukainen toimivaltainen viranomainen on Liikenne- ja viestintävirasto.

Määrärahan lisäyksen ja momentin perustelujen täydentämisen johdosta käyttösuunnitelmaan on lisätty uusi kohta Sähköisen raskaan liikenteen ekosysteemin kehittäminen.

2021 III lisätalousarvio 26 650 000
2021 I lisätalousarvio 23 150 000
2021 talousarvio 18 741 000
2020 tilinpäätös 61 041 000
2019 tilinpäätös 20 141 000

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 26 650 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että Liikenne- ja viestintävirasto voi koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa käyttää lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden liikennöinnin tukeen ja sen toimeenpanoon 46 300 000 euroa, josta enintään 300 000 euroa saa käyttää avustuksen toimeenpanon ja valmistelun edellyttämiin juridisen tuen, konsultoinnin ja selvitysten aiheuttamiin menoihin.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 3 500 000 euroa sähköisen raskaan liikenteen ekosysteemin kehittämiseen (RRF pilari3) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa. Määrärahaa saa käyttää sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää enintään yhtä määräaikaista henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

Momentin käyttösuunnitelma muutetaan seuraavaksi:

Käyttösuunnitelma (euroa)

Tieliikenteen turvallisuustoiminta 8 100 000
Henkilöautojen konversiotuki 6 000 000
Rautatieliikenteen ammattikoulutus 841 000
Saimaan alueen luotsauksen hintatuki 3 800 000
Lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden tuki 46 300 000
— mistä toimeenpanon ja valmistelun edellyttämät juridinen tuki, konsultointi ja selvitykset (enintään) 300 000
Sähköisen raskaan liikenteen ekosysteemin kehittäminen 3 500 000
Yhteensä 68 541 000

IV lisätalousarvioesitys HE 209/2021 vp (4.11.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 30 219 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että Liikenne- ja viestintävirasto voi koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa käyttää lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden liikennöinnin tukeen ja sen toimeenpanoon 69 450 000 euroa, josta enintään 450 000 euroa saa käyttää avustuksen toimeenpanon ja valmistelun edellyttämiin juridisen tuen, konsultoinnin ja selvitysten aiheuttamiin menoihin.

Vuosien 2019 ja 2020 talousarvioissa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 7 069 000 euroa.

Momentin käyttösuunnitelma muutetaan seuraavaksi:

Käyttösuunnitelma (euroa)

Tieliikenteen turvallisuustoiminta 8 100 000
Henkilöautojen konversiotuki 13 069 000
Rautatieliikenteen ammattikoulutus 841 000
Saimaan alueen luotsauksen hintatuki 3 800 000
Lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden tuki 69 450 000
— mistä toimeenpanon ja valmistelun edellyttämät juridinen tuki, konsultointi ja selvitykset (enintään) 450 000
Sähköisen raskaan liikenteen ekosysteemin kehittäminen 3 500 000
Yhteensä 98 760 000

Selvitysosa:Lisäyksestä 23 150 000 euroa aiheutuu lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden tuesta covid-19-pandemiasta johtuen ja 7 069 000 euroa aiheutuu henkilöautojen hankinta- ja konversiotukeen myönnetyn määrärahan uudelleenbudjetoinnista.

Lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden tuella turvataan Suomen välttämättömät liikenneyhteydet, huoltovarmuus ja Suomen ulkomaankaupan kuljetukset covid-19-pandemian jatkuessa sekä varmistetaan säännöllinen rahdin kuljetus ja matkustajaliikenne Varsinais-Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä, Helsingin ja Viron sekä Vaasan ja Uumajan välillä.

Hallitus antaa eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta ja kaasukäyttöisen kuorma-auton hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta annetun lain 14 §:n muuttamisesta.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.

2021 IV lisätalousarvio 30 219 000
2021 III lisätalousarvio 26 650 000
2021 I lisätalousarvio 23 150 000
2021 talousarvio 18 741 000
2020 tilinpäätös 61 041 000
2019 tilinpäätös 20 141 000

Eduskunnan kirjelmä EK 44/2021 vp (1.12.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 30 219 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että Liikenne- ja viestintävirasto voi koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa käyttää lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden liikennöinnin tukeen ja sen toimeenpanoon 69 450 000 euroa, josta enintään 450 000 euroa saa käyttää avustuksen toimeenpanon ja valmistelun edellyttämiin juridisen tuen, konsultoinnin ja selvitysten aiheuttamiin menoihin.

Vuosien 2019 ja 2020 talousarvioissa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 7 069 000 euroa.

Momentin käyttösuunnitelma muutetaan seuraavaksi:

Käyttösuunnitelma (euroa)

Tieliikenteen turvallisuustoiminta 8 100 000
Henkilöautojen konversiotuki 13 069 000
Rautatieliikenteen ammattikoulutus 841 000
Saimaan alueen luotsauksen hintatuki 3 800 000
Lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden tuki 69 450 000
— mistä toimeenpanon ja valmistelun edellyttämät juridinen tuki, konsultointi ja selvitykset (enintään) 450 000
Sähköisen raskaan liikenteen ekosysteemin kehittäminen 3 500 000
Yhteensä 98 760 000

54. Saaristo- ja yhteysalusliikenteen ostot ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 19 136 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) saariston yhteysalusliikennepalveluihin ja niistä aiheutuviin kulutusmenoihin sekä selvityksiin ja tiedottamiseen

2) saariston yhteysalusliikenteen käyttämien laitureiden kunnostamiseen

3) yhteysalusliikennettä korvaavien yksityisluonteisten jääteiden kunnossapidon avustamiseen

4) aikaisempina vuosina myönnetyistä valtuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Lisäksi määrärahasta saa myöntää avustuksia saariston kulkuyhteyksiä hoitaville liikenteenharjoittajille valtioneuvoston asetuksen (371/2001) mukaisin perustein.

Määräraha budjetoidaan avustusten osalta maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oikeutetaan solmimaan vuonna 2021 viisivuotisia kokonaispalvelusopimuksia saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostamisesta enintään 9 300 000 euron kokonaiskustannusten määrästä.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuuksia ei ole käytetty.

Selvitysosa:Saariston kehityksen edistämisestä annetun lain (494/1981) mukaan valtion on pyrittävä huolehtimaan siitä, että saariston vakituisella väestöllä on käytettävissä kuljetuspalvelut.

Yhteysalusliikenne on Liikenne- ja viestintäviraston vastuulla olevaa liikennettä ja se kattaa lähes kaikki Saaristomeren ja Suomenlahden vakituisesti asutut saaret, joihin ei ole tieyhteyttä. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hankkii yhteysalusliikennepalvelut kilpailuttamalla. Yhteysalusliikenteen matkustajamäärän vuonna 2021 arvioidaan olevan n. 230 000. Kokonaispalvelusopimuksista aiheutuvat menot matkustajaa kohden ovat noin 75 euroa/matka ja yhteysalusreittien varrella olevaa vakinaista asukasta kohden n. 30 000 euroa vuodessa.

Avustuksilla pyritään säilyttämään kulkumahdollisuudet sellaisten saaristoalueiden asukkaille, joilla ei ole käytettävissä kiinteää tieyhteyttä tai varsinaista yhteysalusliikennettä. Avustus kohdistuu lähinnä Suomenlahden sekä Turunmaan saariston henkilö- ja tavarakuljetusten järjestämiseen.

Varsinais-Suomen ELY-keskus on vuoden 2020 aikana hankkimassa aikaisemmin myönnettyjen valtuuksien perusteella Nauvon pohjoisen ja Korppoon yhteysalusreittialueiden liikennepalvelut lyhytaikaisilla sopimuksilla 1.1.2021—30.4.2023 väliseksi ajaksi. Saariston vakituisen väestön vähentymisen johdosta erityisesti Korppoon reitillä on tehtävä rakenteellisia muutoksia, jonka vuoksi reitit tullaan yhdistämään 1.5.2023 alkaen yhteen palvelusopimukseen. Uudenlaiseen toimintamalliin siirtymisellä saavutetaan kustannussäästöjä verrattuna nykytilanteeseen. Yhdistetyn Nauvon pohjoisen ja Korppoon yhteysalusreitin hankinta käynnistetään vuoden 2021 aikana.

Uudella valtuudella turvataan yhteysalusliikennepalvelujen ostaminen kokonaispalveluna, jossa palveluntuottaja vastaa reiteillä liikennöivien alusten hankinnasta ja ylläpidosta. Sopimusten mukainen kokonaispalvelu koskisi ajanjaksoa 1.5.2023—30.4.2028. Yhteysalusliikennepalvelusta arvioidaan aiheutuvan menoja noin 1 860 000 euroa vuodessa vuosina 2023—2028. Tarvittavan valtuuden suuruus perustuu nykyisten sopimusten hintatasoon sekä pääosin nykyiseen toimintamalliin.

2021 talousarvio 19 136 000
2020 talousarvio 19 136 000
2019 tilinpäätös 17 986 000

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään 19 136 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) saariston yhteysalusliikennepalveluihin ja niistä aiheutuviin kulutusmenoihin sekä selvityksiin ja tiedottamiseen

2) saariston yhteysalusliikenteen käyttämien laitureiden kunnostamiseen

3) yhteysalusliikennettä korvaavien yksityisluonteisten jääteiden kunnossapidon avustamiseen

4) aikaisempina vuosina myönnetyistä valtuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Lisäksi määrärahasta saa myöntää avustuksia saariston kulkuyhteyksiä hoitaville liikenteenharjoittajille valtioneuvoston asetuksen (371/2001) mukaisin perustein.

Määräraha budjetoidaan avustusten osalta maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oikeutetaan solmimaan vuonna 2021 viisivuotisia kokonaispalvelusopimuksia saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostamisesta enintään 9 300 000 euron kokonaiskustannusten määrästä.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuuksia ei ole käytetty.

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oikeutetaan solmimaan vuonna 2021 viisivuotisia kokonaispalvelusopimuksia saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostamisesta enintään 26 800 000 euron kokonaiskustannusten määrästä.

Selvitysosa:Valtuutta tarkistetaan 17 500 000 eurolla 9 300 000 eurosta 26 800 000 euroon. Vuoden 2021 aikana on tarkoitus käynnistää myös Kotka—Pyhtään ja Hiittisten yhteysalusreittien hankinnat, jotka ovat samalla yhteishankintoja Rajavartiolaitoksen kanssa. Reiteillä on tarkoitus jatkaa vuonna 2013 alkanutta yhteistyötä öljyntorjuntavalmiuden ylläpidosta yhteysalusliikenteessä. Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Rajavartiolaitos ovat keskustelleet yhteistoiminnan jatkamisesta ja yhteishankinnasta sisältäen öljyntorjuntavalmiuden mainituilla kahdella yhteysalusreitillä. Osapuolet esittävät yhteistyön jatkamista aiempaa selkeämmällä vastuunjaolla, jossa Varsinais-Suomen ELY-keskus vastaisi yhteysalusliikennepalvelun kustannuksista 100 % ja Rajavartiolaitos vastaisi alusten öljyntorjuntavalmiudesta sekä sen ylläpidon kustannuksista 100 %.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2021 III lisätalousarvio
2021 talousarvio 19 136 000
2020 tilinpäätös 19 136 000
2019 tilinpäätös 17 986 000

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oikeutetaan solmimaan vuonna 2021 viisivuotisia kokonaispalvelusopimuksia saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostamisesta enintään 26 800 000 euron kokonaiskustannusten määrästä.

55. Julkisen henkilöliikenteen palvelujen ostot ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 108 224 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) liikenteenharjoittajille maksettaviin korvauksiin julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten mukaisesti siten kuin palvelusopimusasetuksessa (EY) N:o 1370/2007 säädetään

2) liikenteen palveluista annetussa laissa (320/2017) tarkoitettujen avustusten maksamiseen liikennepalvelujen käyttäjille

3) junaliikenteen palvelujen ostoihin

4) lentoliikenteen palvelujen ostoihin

5) alueellisen ja paikallisen liikenteen ostoihin ja lippujärjestelmän perustamis- ja käyttökustannuksiin

6) suurten kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen tukemiseen

7) keskisuurten kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen tukemiseen

8) liikennepalveluiden kehittämishankkeisiin ja muihin liikenteen palvelujen käyttöä edistäviin menoihin sekä liikkumisen ohjaukseen.

Määrärahasta saa myöntää avustusta liikenteen palvelujen valtionavustuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (509/2018) mukaisesti kunnille ja muille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Liikenne- ja viestintäministeriö oikeutetaan solmimaan sopimus junaliikenteen ostamisesta vuosina 2021—2029 enintään 289 530 000 euron määräisenä.

Selvitysosa:Määräraha on tarkoitettu liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) mukaisiin menoihin sekä eräisiin muihin joukkoliikenteen palvelujen tuottamiseen ja joukkoliikenteen edistämiseen ja kehittämiseen sekä liikkumisen ohjaukseen osoitettaviin menoihin.

Valtio korvaa alueellisia ostoja pääsääntöisesti suoraan liikenteenharjoittajille. Kunnat maksavat osuutensa kustannuksista. Bruttomallilla järjestettävän liikenteen osalta valtio saa lipputulot, jotka budjetoidaan valtion talousarvion tuloihin. Näiden tulojen lisäksi budjetoidaan myös valtakunnalliseen lippu- ja maksujärjestelmään liittyviä muita tuloja. Vuoden 2021 osalta momentin mitoituksessa on otettu huomioon 2 500 000 euroa lipputuloina, jotka on budjetoitu tuloarviona momentille 12.31.10.

Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)

Junaliikenteen ostot 32 170
Alueellisen ja paikallisen liikenteen ostot ja kehittäminen 32 329
Suurten kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen tuki 13 250
Ilmastoperusteiset toimenpiteet 20 000
Keskisuurten kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen tuki 8 125
Lentoliikenteen ostot 1 000
Kehittämishankkeet 750
Liikkumisen ohjaus 600
Yhteensä 108 224
Junaliikenteen ostot

Valtakunnallisen henkilöjunaliikenteen palvelutason turvaamiseksi, laadun ja määrän kehittämiseksi sekä sopimuskonstruktion uudistamiseksi ehdotetaan 289 530 000 euron valtuuden myöntämistä liikenne- ja viestintäministeriölle hankintasopimuksen tekemiseksi vuosille 2021—2029 VR-Yhtymä Oy:n kanssa. Valtuuden käytöstä aiheutuva määrärahatarve/vuosi on 32,17 milj. euroa.

Valtion ja VR-Yhtymä Oy:n välinen sopimus junaliikenteen ostoista vuodelle 2020 kattaa Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän alueen ulkopuolisen lähiliikenteen ja lisäksi kiskobusseilla hoidettavaa kaukoliikennettä. Ostoliikennesopimus sisältää 1,5 vuoden jatko-option 6/2022 asti. Käytännössä nykyisen sopimuksen voimassaoloa jatkettaisiin valtuuden puitteissa enintään 6/2021 asti, jonka jälkeen uusi laadittava hankintasopimus tulisi voimaan.

Valtion ja VR-Yhtymä Oy:n välinen ostoliikennesopimus ja liikenne- ja viestintäministeriön velvoiteliikennettä koskeva päätös vuodelle 2020 kattavat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän alueen ulkopuolisen lähiliikenteen, yöjunaliikenteen, kiskobussiliikenteen ja lisäksi muulla kalustolla hoidettavaa kaukoliikennettä.

Sopimuksella ostettavan liikenteen lisäksi VR-Yhtymä Oy on velvollinen hoitamaan henkilöjunaliikenteen yksinoikeutta koskevan käyttöoikeussopimuksen mukaista liikennettä siten kuin liikenne- ja viestintäministeriö velvoitepäätöksessään määrittelee.

Kauko- ja lähiliikenteen tukemisessa tavoitteena on pitää yllä ja nostaa junaliikenteen palvelutasoa ja joukkoliikenteen kulkutapaosuutta. Junaliikenteen ostoilla tyydytetään tarpeelliseksi arvioituja alueellisia ja valtakunnallisia matkustustarpeita siltä osin kuin näitä palveluja ei pystytä järjestämään markkinaehtoisesti ja siinä laajuudessa kuin vuosittain tarkoitukseen myönnettävä määräraha riittää. Ostoilla mahdollistetaan korkeampi palvelutaso kuin mihin pelkät suorat lipputulot antaisivat mahdollisuuden.

Alueellisen ja paikallisen liikenteen ostot ja kehittäminen

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset rahoittavat maaseudun peruspalveluluonteista julkista henkilöliikennettä. Lisäksi ne hankkivat alueensa liikennettä kilpailutetuilla sopimuksilla, joiden rahoitukseen kunnat voivat osallistua. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten myöntämän tuen perusteista säädetään liikenteen palvelujen valtionavustuksista annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Lisäksi rahoitusta käytetään lippujärjestelmän perustamis- ja käyttökustannuksiin.

Alueellisen ja paikallisen liikenteen kehittämistoimien painopisteenä ovat liikenteen suunnittelu ja henkilökuljetusten koordinoinnin edistäminen ja kehittäminen.

Suurten kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen tuki

Valtio avustaa Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymää sekä Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkiseutujen liikennepalveluja edellyttäen, että rahoitus on kytketty MAL-aiesopimuksessa sovittuihin liikenteen palvelujen kehittämistoimiin, joilla voidaan varmistaa rahoituksen vaikuttavuus ohjelman tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi valtio rahoituksellaan myötävaikuttaa siihen, ettei liittyminen julkisen henkilöliikenteen järjestämisestä vastaavaan viranomaiseen aiheuttaisi kunnalle kohtuutonta kustannustaakkaa. Energia- ja ilmastostrategian tavoitteiden edistämiseksi valtio avustaa suurten kaupunkiseutujen liikenteen palvelujen kehittämistä digitalisaation ja liikenteen palveluistumisen edistämiseksi sekä yhteentoimivien taustajärjestelmään perustuvien lippu- ja maksujärjestelmien kehittämiseksi.

Valtio avustaa suuria kaupunkiseutuja enintään 50 prosentilla hyväksyttävistä kustannuksista.

Keskisuurten kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen tuki

Valtio avustaa keskisuurten kaupunkiseutujen liikennepalveluja edellyttäen, että ne ovat laatineet aiesopimuksen liikenteen palvelujen kehittämisestä ja että ne osallistuvat kehittämistoimien rahoitukseen vähintään 50 prosentilla hyväksyttävistä kustannuksista. Energia- ja ilmastostrategian tavoitteiden edistämiseksi valtio avustaa keskisuurten kaupunkiseutujen liikenteen palvelujen kehittämistä digitalisaation ja liikenteen palveluistumisen edistämiseksi sekä yhteentoimivien taustajärjestelmään perustuvien lippu- ja maksujärjestelmien kehittämiseksi.

Lentoliikenteen ostot

Lentoliikennettä voidaan ostaa paikkakunnille, joille matka-aika Helsingistä junalla on yli 3 tuntia. Säännöllisen lentoliikenteen ostoilla turvataan erityisesti elinkeinoelämälle tarpeellisia yhteyksiä. Myös paikalliset ja alueelliset tahot osallistuvat kyseisten yhteysvälien rahoittamiseen. Vuonna 2019 Helsingin ja Savonlinnan välisessä ostoliikenteessä matkusti noin 10 500 matkustajaa. Helsinki—Savonlinna -reitin säännöllisen lentoliikenteen sopimus on voimassa 8.1.2018—18.12.2020, mutta 3.4.2020 allekirjoitetun sopimusmuutoksen perusteella ja koronaviruksen (Covid-19) aiheuttaman pandemian johdosta liikenne keskeytettiin toistaiseksi. Uuden hankinnan valmistelu on käynnissä.

Kehittämishankkeet

Valtakunnallisella strategisella kehittämistoiminnalla pyritään edistämään julkisen henkilöliikenteen toimintaedellytyksiä, kilpailukykyä ja houkuttelevuutta pitkällä aikavälillä. Kehittämishankkeiden valtion avustuksen edellytyksenä on, että valtionavustuksen saajat osallistuvat vähintään yhtä suurella panostuksella kustannuksiin ja että kehittämishankkeiden tulokset palvelevat myös valtakunnallisia kehittämistavoitteita.

Liikkumisen ohjaus

Liikkumisen ohjauksella myötävaikutetaan julkisen henkilöliikenteen ohella myös kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvattamiseen erityisesti kaupunkiseuduilla. Keinoina on muun muassa informaatio-ohjaus, markkinointi ja palvelujen kehittämisen tukeminen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Merenkurkun liikenne -250
Yhteensä -250

2021 talousarvio 108 224 000
2020 IV lisätalousarvio 100 000 000
2020 talousarvio 108 474 000
2019 tilinpäätös 93 774 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 227/2020 vp (19.11.2020)

Momentille myönnetään 119 724 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 11 500 000 euroa talousarvioesityksen 108 224 000 euroon nähden aiheutuu koronasta johtuvasta maakuntien lentoyhteyksien tukemisesta.

2021 talousarvio 119 724 000
2020 VII lisätalousarvio 111 000 000
2020 IV lisätalousarvio 100 000 000
2020 talousarvio 108 474 000
2019 tilinpäätös 93 774 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 36/2020 vp (11.12.2020)

Momentin määrärahaa (119,7 milj. euroa) käytetään junaliikenteen ostoihin (32,2 milj. euroa), alueellisen ja paikallisen liikenteen ostoihin ja kehittämiseen (32,3 milj. euroa), suurten kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen tukeen (13,3 milj. euroa) sekä keskisuurten kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen tukeen (8,1 milj. euroa). Ilmastoperusteisiin toimiin käytetään 20 milj. euroa. Lisäksi talousarviota täydentävässä esityksessä määrärahaan esitetään 11,5 milj. euron korotus maakuntien lentoyhteyksien tukemiseen.

Koronaepidemia on aiheuttanut tuntuvia menetyksiä julkisen liikenteen järjestäjille, ja momentin määrärahaa on siksi korotettu kuluvan vuoden aikana jo kahteen kertaan. Vuoden 2020 neljännessä lisätalousarviossa julkisen liikenteen resursseja korotettiin 100 milj. eurolla ja seitsemännessä lisätalousarviossa vielä 100 milj. eurolla. Lisäksi VR:n ostoliikenteeseen osoitettiin 11 milj. euron lisämääräraha.

Näistä lisäresursseista huolimatta julkisen liikenteen järjestäjien tilanne on vaikea, kun mm. etätöiden vuoksi työmatkaliikenne on vähentynyt merkittävästi ja liikkuminen on muutoinkin vähentynyt koronaepidemian vuoksi. Tämä on näkynyt niin junaliikenteessä, linja-autoliikenteessä kuin myös suurten kaupunkiseutujen julkisessa liikenteessä, joissa matkustajamäärät ja lipputulot ovat pudonneet merkittävästi. Myös palvelutarjontaa on jouduttu jonkin verran karsimaan.

Valiokunta korostaa julkisen liikenteen merkitystä yhteiskunnan toimivuudelle sekä työssäkäynnin ja eri alueiden ja toimintojen saavutettavuudelle. Esim. toimivat yhteydet kuntakeskuksiin turvaavat osaltaan peruspalvelujen saavutettavuutta ja edistävät muutoinkin maaseudun elinvoimaisuutta. Joukkoliikenteellä on keskeinen asema myös kestävän liikennejärjestelmän ja ilmastotyön edistämisessä, ja se tukee myös kaupunkiseutujen yritysten ja elinkeinoelämän toimintaa. On siksi tärkeää, että julkisen liikenteen rahoituksen riittävyyttä seurataan ja että hallituksella on valmiutta lisätä julkisen liikenteen tukea ensi vuoden lisätalousarvioissa siten, että julkisen liikenteen toimivuus ja toimintaedellytykset varmistetaan kriisivaiheen aikana.

Valiokunta on tyytyväinen kotimaan lentoliikenteen tukemiseen koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Asiaa pohtinut työryhmä ehdotti, että lentoliikennettä ostettaisiin Kokkolan, Joensuun, Kajaanin, Jyväskylän ja Kemin lentoasemille vuoden 2021 loppuun saakka, jolloin voidaan varmistaa lentoliikenteen ennakoitavuus vientivetoisille alueille. Kyseessä on tilapäisratkaisu, joten ensi vuoden aikana on selvitettävä pidemmän aikavälin ratkaisut sekä mahdollisuudet uusien markkinaehtoisten mallien kehittämiseen. Alueiden saavutettavuutta on tarkasteltava myös valtakunnallisessa 12-vuotisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa.

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään 119 724 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) liikenteenharjoittajille maksettaviin korvauksiin julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten mukaisesti siten kuin palvelusopimusasetuksessa (EY) N:o 1370/2007 säädetään

2) liikenteen palveluista annetussa laissa (320/2017) tarkoitettujen avustusten maksamiseen liikennepalvelujen käyttäjille

3) junaliikenteen palvelujen ostoihin

4) lentoliikenteen palvelujen ostoihin

5) alueellisen ja paikallisen liikenteen ostoihin ja lippujärjestelmän perustamis- ja käyttökustannuksiin

6) suurten kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen tukemiseen

7) keskisuurten kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen tukemiseen

8) liikennepalveluiden kehittämishankkeisiin ja muihin liikenteen palvelujen käyttöä edistäviin menoihin sekä liikkumisen ohjaukseen.

Määrärahasta saa myöntää avustusta liikenteen palvelujen valtionavustuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (509/2018) mukaisesti kunnille ja muille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Liikenne- ja viestintäministeriö oikeutetaan solmimaan sopimus junaliikenteen ostamisesta vuosina 2021—2029 enintään 289 530 000 euron määräisenä.

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 33 800 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää lentoliikennöinnin keskeytymisestä aiheutuvien kiinteiden kustannusten korvaamiseen liikenteenharjoittajalle.

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että aiemmin myönnetystä valtuudesta peruutetaan käyttämättä jäänyt osa 235 360 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että liikenne- ja viestintäministeriö oikeutetaan solmimaan sopimuksia junaliikenteen ostamisesta siten, että niistä saa aiheutua vuosina 2022—2030 menoja enintään 289 530 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu julkisen henkilöliikenteen palvelutason turvaamisesta koronatilanteen pitkittyessä. Lisäyksestä 22 800 000 euroa on tarkoitus käyttää julkisen henkilöliikenteen ostoihin suurilla ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla sekä alueellisessa ja paikallisessa liikenteessä ja 11 000 000 euroa henkilöjunaliikenteen ostoihin.

Perustelujen täydennys aiheutuu covid-19-tilanteen Helsinki—Savonlinna -väliselle lentoliikenteelle aiheutuvien vaikutusten hallinnasta.

Aiempi valtuus junaliikenteen ostamiseen peruutetaan niiltä osin, kuin valtuutta ei ole käytetty vuotta 2021 koskeviin koronatilanteesta aiheutuviin henkilöjunaliikenteen hankintasopimuksiin. Lisäksi vuoden 2021 aikana on tarkoitus tehdä vuosia 2022—2030 koskeva yhdeksänvuotinen henkilöjunaliikenteen hankintasopimus.

2021 III lisätalousarvio 33 800 000
2021 talousarvio 119 724 000
2020 tilinpäätös 319 474 000
2019 tilinpäätös 93 774 000

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 33 800 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää lentoliikennöinnin keskeytymisestä aiheutuvien kiinteiden kustannusten korvaamiseen liikenteenharjoittajalle.

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että aiemmin myönnetystä valtuudesta peruutetaan käyttämättä jäänyt osa 235 360 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että liikenne- ja viestintäministeriö oikeutetaan solmimaan sopimuksia junaliikenteen ostamisesta siten, että niistä saa aiheutua vuosina 2022—2030 menoja enintään 289 530 000 euroa.

IV lisätalousarvioesitys HE 209/2021 vp (4.11.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 13 800 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu tuesta maakuntien lentoyhteyksien turvaamiseksi. Hallitus on vuoden 2022 talousarviota koskevassa neuvottelussa sitoutunut turvaamaan vuonna 2021 käynnistetyn ostoliikenteen mukaiset lentoyhteydet 14.8.2022 saakka. Käynnissä olevan liikenteen sopimusoption käyttämisen vuoksi päätös rahoituksesta on tehtävä jo vuoden 2021 aikana.

2021 IV lisätalousarvio 13 800 000
2021 III lisätalousarvio 33 800 000
2021 talousarvio 119 724 000
2020 tilinpäätös 319 474 000
2019 tilinpäätös 93 774 000

Eduskunnan kirjelmä EK 44/2021 vp (1.12.2021)

Momentille myönnetään lisäystä 13 800 000 euroa.

60. Siirto valtion televisio- ja radiorahastoon (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään 543 286 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 §:n nojalla rahastoon tehtävään siirtoon.

Selvitysosa:Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain (745/1998) 3 §:n mukaan rahastolle suoritetaan korvaus valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta Yleisradio Oy:stä annetun lain (1380/1993) 7 §:ssä säädetyn julkisen palvelun kustannusten kattamiseksi. Määrärahan suuruus tarkistetaan vuosittain kustannustason muutosta vastaavasti. Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 5 §:n mukaan rahaston varoista käytetään Yleisradio Oy:n toiminnan rahoittamiseen vuosittain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu määrä. Varoja voidaan käyttää myös Yleisradio Oy:stä annetun lain 6 a §:ssä tarkoitetun ennakkoarvioinnin laatimisesta aiheutuvien palkkioiden maksamiseen ja rahaston hallinnoimiseen. Rahaston varoja voidaan käyttää muutoinkin televisio- ja radiotoiminnan edistämiseen.

Rahastoon tehtävä siirto Yleisradio Oy:n julkisen palvelun kustannusten kattamiseksi rahoitetaan yleisradioverolla.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Indeksitarkistus 2,1 % 11 174
Yhteensä 11 174

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.

2021 talousarvio 543 286 000
2020 talousarvio 532 112 000
2019 tilinpäätös 519 134 000