Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

01. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 955 078 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) ulkomaalaisille oppilaille annettavasta sotilaskoulutuksesta ja Puolustusvoimien joukkojen kansainvälisestä harjoitustoiminnasta ja sen valmisteluista sekä muusta Puolustusvoimien kansainvälisestä yhteistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) enintään 1 200 000 euroa palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamiseen Puolustusvoimien toiminnallisiin tarpeisiin perustuen tai puolustusministeriön määräämäksi siirtymäajaksi puolustushallinnon rakennemuutoksen henkilöstöjärjestelyihin liittyvistä syistä tai muihin puolustushallinnon vastaaviin tarpeisiin perustuen

3) enintään 155 000 euroa sotainvalideille ja sotaveteraaneille, maanpuolustustyölle, partiolaistoimintaan sekä merkittäville urheilu- ja muille vastaaville tapahtumille suoritettavan liiketaloudellisin perustein hinnoitellun maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen

4) Puolustusvoimien toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja monikansallisten yhteishankintajärjestelyjen kuluosuuksiin

5) Vapaudenristin Ritarikunnan menoihin

6) kotimaisen puolustusteollisuuden vientiedellytysten ja kansainvälistymisen tukemiseen liittyvien menojen maksamiseen

7) Ilmavoimien tukikohtien kehittämisestä aiheutuviin menoihin

8) Puolustusvoimien tarpeita vastaavaan museotoimintaan liittyvien menojen maksamiseen

9) vapaaehtoisen asepalveluksen kutsuntaterveystarkastuksista aiheutuviin menoihin.

Valtuus

1) Vuonna 2021 saa tehdä Puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtion talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2021—2025 enintään 149 946 000 euroa (Vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuus).

2) Vuonna 2021 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen tilausvaltuuksien käyttämättä olevaa määrää vastaavasti kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

3) Aiemmin hyväksytyistä tilausvaltuuksista saa aiheutua valtiolle menoja valtuuksissa olevista vuosittaisista enimmäismääristä poiketen, mutta pysyen kuitenkin kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

Uusiin tilausvaltuuksiin sisältyvien tavaroiden ja palvelujen hintojen tarkistuksista aiheutuvien lisämenojen maksamiseen käytetään Puolustusvoimien toimintamenoihin vuosittain myönnettäviä määrärahoja.

Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat sekä niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina.

Selvitysosa:Momentin bruttomenojen 1 990,5 milj. euroa arvioidaan jakautuvan seuraavasti: palkkausmenot 816,0 milj. euroa, materiaalin kunnossapidon ja joukkojen varustamisen menot (pl. palkat) 392,7 milj. euroa, kiinteistömenot 268,5 milj. euroa, asevelvollisten koulutuksen ja ylläpitohuollon menot (pl. palkat) 149,5 milj. euroa sekä muut toimintamenot 363,8 milj. euroa.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2021 2022 2023 2024 2025— Yhteensä vuodesta 2021 lähtien
             
Vanhat tilausvaltuudet            
Vuoden 2016 toimintamenojen tilausvaltuus 5 600         5 600
Vuoden 2017 toimintamenojen tilausvaltuus 8 754         8 754
Vuoden 2018 toimintamenojen tilausvaltuus 1 500 4 800       6 300
Vuoden 2019 toimintamenojen tilausvaltuus 34 899 8 250       43 149
Vuoden 2020 toimintamenojen tilausvaltuus 90 965 19 645 10 773 10 241   131 624
Vanhat tilausvaltuudet yhteensä 141 718 32 695 10 773 10 241   195 427
             
Uusi tilausvaltuus            
Vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuus 13 412 99 654 23 360 9 015 4 505 149 946
Uusi tilausvaltuus yhteensä 13 412 99 654 23 360 9 015 4 505 149 946
             
Valtuudet yhteensä 155 130 132 349 34 133 19 256 4 505 345 373

Momentilta palkattavan henkilöstön määrä kasvaa noin 80 henkilötyövuodella vuoteen 2020 verrattuna lähinnä hallitusohjelman mukaisesta henkilöstölisäyksestä ja sopimussotilaiden määrän muutoksesta johtuen.

Vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuudella turvataan käytettävyystavoitteiden edellyttämät järjestelmien huolto- ja ylläpitosopimukset, pitkän toimitusajan varaosahankinnat sekä tarvittavat muut palvelut vuosille 2021—2025.

Sekä aiemmin hyväksytyt tilausvaltuudet että uusi tilausvaltuus kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2019
toteutuma
2020
varsinainen
talousarvio
2021
esitys
       
Bruttomenot 1 953 983 1 962 224 1 990 459
Bruttotulot 30 229 29 976 35 381
Nettomenot 1 923 754 1 932 248 1 955 078
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 228 885    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 237 381    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2019
toteutuma
2020
varsinainen
talousarvio
2021
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 2 130 2 240 2 190
— muut tuotot 14 943 15 364 15 284
Tuotot yhteensä 17 073 17 604 17 474
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 16 197 16 390 16 370
— osuus yhteiskustannuksista 253 301 306
Kustannukset yhteensä 16 450 16 691 16 676
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 623 913 798
Kustannusvastaavuus, % 104 105 105
       
Hintatuki 155 155 155
       
Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen 778 1 068 953

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Henkilö- ja tehtävämäärän lisääminen (HO 2019) 2 000
Kertausharjoitusten lisääminen (HO 2019) 300
Kiinteistöomistuksen valvonta (1 htv) 80
Kustannustasotarkistus (2019) -5 862
Kustannustasotarkistus (2021) 16 585
Monitoimihävittäjien hankinnan valmistelu (siirto momentilta 27.10.19) 1 000
Määräaikainen henkilöstö (Elvytys) 2 500
PHRAKL:n TUVE-hanke ja asianhallintajärjestelmä -2 000
Siirto momentille 27.10.18 -9 282
Sopimussotilaat 1 900
Sopimussotilaat (Elvytys) 2 500
Sotilastiedustelulaki 2 300
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (pyöristysero) 1
JTS-miljardin tuottavuussäästö -4 818
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-konsernin liikelaitosten vuokrissa -10 660
Palkkausten tarkistukset 26 286
Yhteensä 22 830

2021 talousarvio 1 955 078 000
2020 IV lisätalousarvio 31 004 000
2020 I lisätalousarvio 600 000
2020 talousarvio 1 932 248 000
2019 tilinpäätös 1 932 250 000

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 227/2020 vp (19.11.2020)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 968 938 000 euroa.

Valtuus

1) Vuonna 2021 saa tehdä Puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtion talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2021—2025 enintään 152 933 000 euroa (Vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuus).

2) Vuoden 2020 Puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia saa tehdä siten, että niistä saa aiheutua valtion talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2021—2024 enintään 125 624 000 euroa (Vuoden 2020 toimintamenojen tilausvaltuus).

Selvitysosa:Päätösosan ensimmäinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen, päätösosan valtuuskohdan kohta 1) korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan kohdan 1) ja päätösosan valtuuskohdan kohta 2) lisätään talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan kohdaksi 2), jolloin talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan kohdat 2) ja 3) muuttuvat kohdiksi 3) ja 4).

Lisäys talousarvioesityksen 1 955 078 000 euroon nähden on 13 860 000 euroa, josta 7 100 000 euroa aiheutuu varusmiesten ruokarahakustannuksista ja 6 760 000 euroa eräiden hankintojen siirrosta momentilta 27.10.18.

Vuoden 2020 toimintamenojen tilausvaltuuden enimmäismäärän vähentäminen 6 000 000 eurolla ja vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuuden enimmäismäärän lisääminen 2 987 000 eurolla johtuvat tilausvaltuuksilla tehtävien sopimusten tarkentumisesta.

Tilausvaltuuksiin ehdotettavat muutokset toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.

Tilausvaltuuksien muutosten johdosta valtuustaulukko muuttuu seuraavaksi:

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2021 2022 2023 2024 2025— Yhteensä vuodesta 2021 lähtien
             
Vanhat tilausvaltuudet            
Vuoden 2016 toimintamenojen tilausvaltuus 5 600         5 600
Vuoden 2017 toimintamenojen tilausvaltuus 8 754         8 754
Vuoden 2018 toimintamenojen tilausvaltuus 1 500 4 800       6 300
Vuoden 2019 toimintamenojen tilausvaltuus 34 899 8 250       43 149
Vuoden 2020 toimintamenojen tilausvaltuus 84 965 19 645 10 773 10 241   125 624
Kunnossapidon kumppanuus 2020 (Millog 2020) -tilausvaltuus 126 092 126 092 126 092 126 092 502 368 1 006 736
Vanhat tilausvaltuudet yhteensä 261 810 158 787 136 865 136 333 502 368 1 196 163
             
Uusi tilausvaltuus            
Vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuus 18 137 97 995 24 820 3 700 8 281 152 933
Uusi tilausvaltuus yhteensä 18 137 97 995 24 820 3 700 8 281 152 933
             
Valtuudet yhteensä 279 947 256 782 161 685 140 033 510 649 1 349 096

2021 talousarvio 1 968 938 000
2020 VII lisätalousarvio 11 091 000
2020 IV lisätalousarvio 31 004 000
2020 I lisätalousarvio 600 000
2020 talousarvio 1 932 248 000
2019 tilinpäätös 1 932 250 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 36/2020 vp (11.12.2020)

Momentille esitetään noin 1,969 mrd. euroa, joka on noin 36,7 milj. euroa enemmän kuin vuoden 2020 varsinaisessa talousarviossa.

Talousarvioesitys sisältää hallitusohjelmassa linjatut lisäykset henkilöstömäärään (2 milj. euroa) ja kertausharjoituksiin (0,3 milj. euroa). Lisäykset tehdään asteittain vuosina 2020—2023 siten, että henkilöstö kasvaa yhteensä 100 henkilötyövuodella (7 milj. euroa) ja kertausharjoitukset yhteensä 1 500 kertausharjoituskoulutetulla (1,5 milj. euroa). Vuonna 2021 henkilöstön määrän arvioidaan olevan 12 108 henkilötyövuotta ja kertausharjoituksissa koulutetaan yhteensä 19 300 reserviläistä.

Myönteistä on myös, että sopimussotilaiden palkkaamiseen esitetään 4,4 milj. euron lisäystä, jolla määrä nousee tarpeen kattavaan yli 400 henkilötyövuoteen (sopimus on usein 6 kk). Sopimussotilasjärjestelmän avulla kouluttajamäärä pystytään pitämään 2,5:ssä koulutusjoukkuetta kohti, ja se on myös tärkeä rekrytointiväylä erilaisiin tehtäviin Puolustusvoimissa.

Henkilöstö. Valiokunta pitää esitettyjä henkilöstölisäyksiä tarpeellisina, mutta toteaa samalla, että kantahenkilökunnan riittävyyteen ja jaksamiseen on edelleen syytä kiinnittää huomiota. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tehdyt lisäykset eivät riitä vastaamaan Puolustusvoimien haasteisiin. On tärkeää, että henkilöstömäärän tasoa ja rahoitusta arvioidaan ja linjataan vuonna 2021 valmistuvassa uudessa puolustusselonteossa.

Varusmieskoulutus. Hallitus täydensi talousarvioesitystä esittämällä momentille 7,1 milj. euron lisäystä, joka kattaa koronaepidemian myötä käyttöönotettujen järjestelyiden aiheuttamat lisäkustannukset 6 kuukauden ajalle (noin 1,2 milj. euroa/kk). Puolustusvoimat varautuu näin jatkamaan varusmieskoulutusta nykyisillä poikkeusjärjestelyillä. Mikäli koronakriisi jatkuu myös loppuvuoden 2021, tulee rahoitusta korottaa vuoden 2021 lisätalousarvioesityksissä.

Valiokunta pitää Puolustusvoimien koronaviruksen vastaisia toimia varusmieskoulutuksessa erittäin onnistuneina sekä koronaviruksen leviämisen estämisen että varusmiesten omasta palveluksestaan tekemien loppuarvioiden perusteella. Koulutukseen osallistuu vuosittain noin 20 000 varusmiestä, joten siihen nähden tautitapausten määrä on ollut pieni. Puolustusvoimat siirtyi koronaepidemian myötä nopealla aikataululla uuteen koulutusrytmiin, jossa koulutettavat osastot ovat kukin vuorollaan neljä viikkoa palveluksessa ja kaksi viikkoa vapaalla.

Kertausharjoitukset.Valiokunnan saaman selvityksen mukaan reserviläiskoulutusta on koronaepidemiasta huolimatta pystytty pääsääntöisesti järjestämään suunnitellusti. Kansainvälisten harjoitusten turvallisuutta ei kuitenkaan ole täysin pystytty turvaamaan, joten niihin ei ole osallistuttu eikä niitä ole myöskään Suomessa järjestetty.

Valiokunta lisää momentille 200 000 euroa Ilmavoimien toteuttamiin lentotoimintaharjoituksiin Kauhavan lentokentällä vuonna 2021.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 969 138 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) ulkomaalaisille oppilaille annettavasta sotilaskoulutuksesta ja Puolustusvoimien joukkojen kansainvälisestä harjoitustoiminnasta ja sen valmisteluista sekä muusta Puolustusvoimien kansainvälisestä yhteistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) enintään 1 200 000 euroa palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamiseen Puolustusvoimien toiminnallisiin tarpeisiin perustuen tai puolustusministeriön määräämäksi siirtymäajaksi puolustushallinnon rakennemuutoksen henkilöstöjärjestelyihin liittyvistä syistä tai muihin puolustushallinnon vastaaviin tarpeisiin perustuen

3) enintään 155 000 euroa sotainvalideille ja sotaveteraaneille, maanpuolustustyölle, partiolaistoimintaan sekä merkittäville urheilu- ja muille vastaaville tapahtumille suoritettavan liiketaloudellisin perustein hinnoitellun maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen

4) Puolustusvoimien toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja monikansallisten yhteishankintajärjestelyjen kuluosuuksiin

5) Vapaudenristin Ritarikunnan menoihin

6) kotimaisen puolustusteollisuuden vientiedellytysten ja kansainvälistymisen tukemiseen liittyvien menojen maksamiseen

7) Ilmavoimien tukikohtien kehittämisestä aiheutuviin menoihin

8) Puolustusvoimien tarpeita vastaavaan museotoimintaan liittyvien menojen maksamiseen

9) vapaaehtoisen asepalveluksen kutsuntaterveystarkastuksista aiheutuviin menoihin.

Valtuus

1) Vuonna 2021 saa tehdä Puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtion talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2021—2025 enintään 152 933 000 euroa (Vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuus).

2) Vuoden 2020 Puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia saa tehdä siten, että niistä saa aiheutua valtion talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2021—2024 enintään 125 624 000 euroa (Vuoden 2020 toimintamenojen tilausvaltuus).

3) Vuonna 2021 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen tilausvaltuuksien käyttämättä olevaa määrää vastaavasti kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

4) Aiemmin hyväksytyistä tilausvaltuuksista saa aiheutua valtiolle menoja valtuuksissa olevista vuosittaisista enimmäismääristä poiketen, mutta pysyen kuitenkin kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

Uusiin tilausvaltuuksiin sisältyvien tavaroiden ja palvelujen hintojen tarkistuksista aiheutuvien lisämenojen maksamiseen käytetään Puolustusvoimien toimintamenoihin vuosittain myönnettäviä määrärahoja.

Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat sekä niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina.

 

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentilta vähennetään 6 107 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2021 saa tehdä Puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtion talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2021—2026 enintään 180 008 000 euroa (Vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuus).

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 13 658 000 euroa vuoden 2020 toteutuneen indeksikehityksen mukaista kustannustasotarkistusta sekä lisäyksenä 7 100 000 euroa poikkeusjärjestelyihin liittyvistä varusmiesten ruokarahojen kustannuksista, 212 000 euroa Finavian lentokenttämaksuista, 179 000 euroa vuoden 2020 valuuttakurssimuutoksista ja 60 000 euroa hengityssuojainten puhdistusvalmiuden ylläpidosta.

Vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuuden enimmäismäärän lisäys 27 075 000 eurolla 180 008 000 euroon ja menoajoituksen muutokset aiheutuvat kuljetushelikopterikaluston laitekorjaussopimuksesta, kuljetuskonekaluston määräaikaishuollon sopimuksesta ja Ilmavoimien tukikohtien kehittämishankkeen menoajoitusmuutoksista.

Momentille ei tilausvaltuusmuutoksen johdosta ehdoteta lisämäärärahaa, ja se toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.

Valtuustaulukko muuttuu tilausvaltuusmuutoksen johdosta seuraavaksi:

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2021 2022 2023 2024 2025— Yhteensä vuodesta 2021 lähtien
             
Vanhat tilausvaltuudet            
Vuoden 2016 toimintamenojen tilausvaltuus 5 600         5 600
Vuoden 2017 toimintamenojen tilausvaltuus 8 754         8 754
Vuoden 2018 toimintamenojen tilausvaltuus 1 500 4 800       6 300
Vuoden 2019 toimintamenojen tilausvaltuus 34 899 8 250       43 149
Vuoden 2020 toimintamenojen tilausvaltuus 84 965 19 645 10 773 10 241   125 624
Kunnossapidon kumppanuus 2020 (Millog 2020) -tilausvaltuus 126 092 126 092 126 092 125 692 502 768 1 006 736
Vanhat tilausvaltuudet yhteensä 261 810 158 787 136 865 135 933 502 768 1 196 163
             
Uusi tilausvaltuus            
Vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuus 6 387 98 745 45 190 12 400 17 286 180 008
Uusi tilausvaltuus yhteensä 6 387 98 745 45 190 12 400 17 286 180 008
             
Valtuudet yhteensä 268 197 257 532 182 055 148 333 520 054 1 376 171

2021 III lisätalousarvio -6 107 000
2021 talousarvio 1 969 138 000
2020 tilinpäätös 1 974 942 999
2019 tilinpäätös 1 932 250 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentilta vähennetään 6 107 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2021 saa tehdä Puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtion talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2021—2026 enintään 180 008 000 euroa (Vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuus).

 

IV lisätalousarvioesitys HE 209/2021 vp (4.11.2021)

Momentilta vähennetään 2 961 000 euroa.

Vuoden 2020 talousarviossa myönnetystä kaksivuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 6 439 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 11 750 000 euroa Ilmavoimien tukikohtien kehittämishankkeen menoajoitusmuutoksesta ja 800 000 euroa hankintojen siirrosta momentille 27.10.18 sekä lisäyksenä 6 439 000 euroa peruutetun määrärahan uudelleenbudjetoinnista, 2 200 000 euroa sopimussotilaiden (85 htv) palkkaamisesta, 380 000 euroa Afganistanin suojausoperaation lisäpalkoista, 344 000 euroa siirrosta momentilta 27.10.50 ja 226 000 euroa viranomaisten yhteisen kenttäjohtamisjärjestelmän rakentamiskustannuksista.

Ilmavoimien tukikohtien kehittämishankkeeseen liittyvä vähennys liittyy vuoden 2021 kolmannessa lisätalousarviossa tehtyyn vuoden 2021 toimintamenojen tilausvaltuuden muutokseen, jossa vuoden 2021 maksatuksia siirrettiin vuodelle 2023.

Peruutettu määräraha on budjetoitu uudelleen, koska toimintamenojen tilausvaltuuksilla tehtyjen materiaalin kunnossapitohankintojen maksuajankohdat ovat siirtymässä tältä osin vuodelle 2022, eikä vuoden 2020 siirtomääräraha ole tuolloin enää käytettävissä.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.


2021 IV lisätalousarvio -2 961 000
2021 III lisätalousarvio -6 107 000
2021 talousarvio 1 969 138 000
2020 tilinpäätös 1 974 942 999
2019 tilinpäätös 1 932 250 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 44/2021 vp (1.12.2021)

Momentilta vähennetään 2 961 000 euroa.

Vuoden 2020 talousarviossa myönnetystä kaksivuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 6 439 000 euroa.