Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

02. YhteisöveroPDF-versio

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille arvioidaan kertyvän 3 218 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena pois lukien tuloarvioon kohdistuvat muut kuin säännönmukaisen verotuksen palautuksiin liittyvät oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella.

Selvitysosa:Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992). Vero on 20 % yhteisön verotettavasta tuloksesta. Momentille kertyy valtion osuus vuoden aikana kertyvästä yhteisöjen tuloverosta ja yhteisön yleisradioverosta. Yhteisöveron saajia ovat valtio ja kunnat.

Yhteisöveroennusteen perusteena ovat tuoreimmat toteutumatiedot ja arviot kunkin verovuoden lopullisesta verosta. Verovuoden 2021 yhteisöveron määrää ennustetaan arvioidun yritysten tuloskehityksen perusteella vuodesta 2020 vuoteen 2022. Arvio verovuoden 2021 lopullisen yhteisöveron määrästä perustuu lisäksi verovuoden 2019 verotuksen valmistumisesta saatuihin ennakkotietoihin ja verovuoden 2020 toteutuneisiin kertymiin. Yritysten tuloskehitystä arvioidaan lähinnä kansantalouden tilinpidon toimintaylijäämän muutoksen avulla. Yritysten tuloskehitys ei täysin seuraa toimintaylijäämän muutoksia. Varsinkin voimakkaiden suhdannevaihteluiden oloissa toimintaylijäämän antama kuva yritysten tuloksista saattaa poiketa huomattavasti todellisuudesta. Ennusteen laadinnassa toimintaylijäämä tarjoaa kuitenkin luontevan lähtökohdan tarkasteltaessa yhteisöverokertymän kehitystä suhteessa koko talouden aktiviteettia kuvaavaan kasvuennusteeseen. Yhteisöveroennustetta täydennetään tarvittaessa yritysten tulostietojen ja kertymätietojen pohjalta. Yhteisövero on suhdanneherkimpiä veromuotoja, jonka tuotto on vaihdellut muita veromuotoja enemmän. Muutokset talouden kehityksessä ja yritysten tulosnäkymissä voivat nopeasti aiheuttaa suuriakin muutoksia yhteisöveron tuottoon. Vuonna 2020 koronapandemian seurauksena tapahtunut talouden huomattava notkahdus alensi myös yhteisöveron tuottoa merkittävästi.

Toimintaylijäämän, yritysten tuloskehityksen ja yhteisöveron lopullisen veron arvioitu kehitys

  2018 2019
ennuste
2020
ennuste
2021
ennuste
         
Toimintaylijäämän muutos, % 5,5 1,9 -8,4 7,4
Verovuoden lopullinen vero, milj. euroa 5 911 5 845 5 345 5 574
— valtion osuus yhteisöveron tuotosta, % 68,65 68,70 57,87 55,71

Osana kuntatalouden tukemiseen liittyvää kokonaisuutta vuonna 2021 sekä varhaiskasvatusmaksujen alentamisen kompensoimiseksi hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan, että kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta korotetaan 12 prosenttiyksiköllä verovuodelle 2021 ja 2 prosenttiyksikköä verovuodesta 2022 alkaen. Muutos alentaa valtion yhteisöveron tilityksiä vuonna 2021 noin 612 milj. eurolla. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi yritysten tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyvästä tutkimusyhteistyön määräaikaisesta lisävähennyksestä vuosina 2021—2024. Sen arvioidaan pienentävän valtion yhteisöverokertymää vuonna 2021 n. 6 milj. eurolla ja yhteisöveron maksuunpanoa vuositasolla n. 8 milj. eurolla. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaisesti muutoksen verotuottovaikutus kompensoidaan nettomääräisesti kunnille. Kompensaatio toteutetaan muuttamalla yhteisöveron jako-osuuksia siten, että esityksen verotuotto kunnille on neutraali. Koronapandemian vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneiden yritysten tilanteen helpottamiseksi vuonna 2020 voimaan tulleen maksujärjestelyhuojennuksen päättymisen arvioidaan kasvattavan valtion yhteisöverokertymää 12 milj. eurolla vuonna 2021. Osana pandemiaan liittyvää kuntien tukemisen toimenpiteiden kokonaisuutta kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta korotettiin 10 prosenttiyksiköllä verovuodelle 2020. Yhteisöverokertymän jaksotuksesta johtuen muutoksen arvioidaan vähentävän valtion yhteisöveron tilityksiä vuonna 2021 edelleen noin 60 milj. eurolla. Lisäksi vuosina 2020—2023 voimassaolevat irtaimen käyttömaisuuden korotetut poistot vaikuttavat ajanjaksolla verotuottoa alentavasti. Vuonna 2021 vaikutuksen yhteisöveron maksuunpanoon arvioidaan olevan noin -200 milj. euroa.

Valtiolle suoritettavalla vuotuisella verolla on kerätty Yleisradio Oy:n toiminnan rahoittamiseksi tarvittavat varat vuodesta 2013 alkaen. Yhteisön yleisradioveroa kertyy lähes 30 milj. euroa vuositasolla.

Verovuoden vero kertyy useamman kalenterivuoden aikana ja näin ollen momentin kertymä koostuu eri verovuosilta tilitetystä yhteisöverosta. Verovuoden lopullisesta yhteisöverosta kertyy suurin osa saman vuoden aikana ennakoina. Verovuoden päättymisen jälkeen ennen verotuksen valmistumista maksettavien lisäennakoiden määrä vaihtelee vuosittain huomattavasti. Yrityksille myös palautetaan hakemuksesta ennakoita ennen verotuksen valmistumista. Verotuksen valmistumisen jälkeen kertyy jäännösveroja ja kertymää pienentävät yrityksille takaisin maksettavat ennakonpalautukset. Vuonna 2021 kertyy vielä veroja verovuosilta 2020 ja 2019.

Ennuste yhteisöveron kertymästä vuonna 2021

   
Yhteisöveron kertymät eri verovuosilta, milj. euroa  
— verovuodelta 2022 453
— verovuodelta 2021 4 244
— verovuodelta 2020 1 011
— aikaisemmilta verovuosilta 35
Yhteensä 5 743
— josta valtion osuus 3 218

Elinkeinoverotukseen sisältyy 35 verotukea, joista 19:lle on laskettu arvio verotuen suuruudesta. Yhteisöveromomentille kohdistuvista verotuista merkittävimpiä ovat irtaimen käyttöomaisuuden poistojärjestelmään sisältyvä verotuki, verovuositasolla arvioituna yhteensä n. 925 milj. euroa, ja käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoittojen verovapaus, n. 378 milj. euroa. Irtaimen käyttömaisuuden poistojen osalta edellä arvioitu summa sisältää myös ansio- ja pääomatuloveromomentille kohdistuvaa verotukea. Irtaimen käyttöomaisuuden poisto-oikeutta kasvatettiin verovuosille 2020—2023, mikä myös kasvatti verotuen määrää. Verotukien määritelmät sekä arviot niiden vaikutuksista verotuottoihin riippuvat verotukilaskennassa käytetystä normiverojärjestelmästä ja laskentamenetelmistä. Jaksotusluonteisille verotuille arvio voidaan esittää joko verovelan korkona tai verovuositason vaikutuksena. Verotukilaskelmien perustana olevaa normiverojärjestelmää ja laskentamenetelmiä on kuvattu Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen valmisteluraportissa Verotuet Suomessa 2009. Lisätietoa verotuista ja niiden laskennasta löytyy valtiovarainministeriön verkkosivuilta osoitteesta www.vm.fi/verotuet.


2021 talousarvio 3 218 000 000
2020 V lisätalousarvio 139 000 000
2020 IV lisätalousarvio -368 000 000
2020 II lisätalousarvio -1 422 000 000
2020 talousarvio 4 367 000 000
2019 tilinpäätös 4 150 481 200

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 227/2020 vp (19.11.2020)

Momentille arvioidaan kertyvän 3 213 000 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Vähennys 5 000 000 euroa talousarvioesityksen 3 218 000 000 euroon nähden aiheutuu hallituksen antamasta talousarvioesitykseen liittyvästä esityksestä, jonka mukaan elinkeinotulon, maatilatalouden tulon ja metsätalouden pääomatulon kertapoisto- ja menojäännösrajoja korotetaan. Hallitusohjelman mukaisesti veroperustemuutos kompensoidaan nettomääräisesti kunnille muuttamalla yhteisöveron jako-osuuksia siten, että esityksen verotuottovaikutus kunnille on neutraali.


2021 talousarvio 3 213 000 000
2020 V lisätalousarvio 139 000 000
2020 IV lisätalousarvio -368 000 000
2020 II lisätalousarvio -1 422 000 000
2020 talousarvio 4 367 000 000
2019 tilinpäätös 4 150 481 200

 

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille arvioidaan kertyvän 3 213 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena pois lukien tuloarvioon kohdistuvat muut kuin säännönmukaisen verotuksen palautuksiin liittyvät oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella.

 

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentilta vähennetään 5 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys johtuu huojennetun maksujärjestelyn jatkamisesta vuonna 2021, mikä alentaa kertymäennustetta.

Hallitus on antanut eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laeiksi veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain ja veronkantolain väliaikaisesta muuttamisesta.


2021 III lisätalousarvio -5 000 000
2021 talousarvio 3 213 000 000
2020 tilinpäätös 2 787 601 286
2019 tilinpäätös 4 150 481 200

 

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentilta vähennetään 5 000 000 euroa.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 209/2021 vp (4.11.2021)

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 123 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys johtuu ennakoitua suuremmista kertymätiedoista sekä veropohjaennusteen päivittymisestä.


2021 IV lisätalousarvio 123 000 000
2021 III lisätalousarvio -5 000 000
2021 talousarvio 3 213 000 000
2020 tilinpäätös 2 787 601 286
2019 tilinpäätös 4 150 481 200

 

Eduskunnan kirjelmä EK 44/2021 vp (1.12.2021)

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 123 000 000 euroa.