Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

01. Ansio- ja pääomatuloverotPDF-versio

Talousarvioesitys HE 146/2020 vp (5.10.2020)

Momentille arvioidaan kertyvän 10 006 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena pois lukien tuloarvioon kohdistuvat muut kuin säännönmukaisen verotuksen palautuksiin liittyvät oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella.

Selvitysosa:Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992). Momentille kertyvät luonnollisten henkilöiden ansiotuloista valtion progressiivisen tuloveroasteikon mukaan maksettava vero ja kaksiportaisen veroasteikon mukaan maksettava pääomatulovero. Lisäksi momentille kertyvät rajoitetusti verovelvollisten maksama lähdevero sekä henkilön yleisradiovero.

Verotuloennusteen pohjana ovat viimeksi valmistuneen verotuksen eli verovuoden 2018 ansio- ja pääomatuloverojen määrät. Ennuste vuoden 2021 verokertymästä perustuu vuosien 2019 ja 2020 verokertymätietoihin sekä ennusteeseen veronalaisten tulojen kehityksestä vuosina 2019—2021. Ennusteessa huomioidaan veroperusteisiin vuosina 2019 ja 2020 tehdyt ja vuodelle 2021 esitetyt muutokset sekä ennakkotiedot verovuoden 2019 verotuksen valmistumisesta. Vuosien 2020 ja 2021 verokertymäennusteisiin liittyy merkittävää epävarmuutta johtuen covid-19 -pandemian talousvaikutuksista, joiden ennustaminen on erittäin vaikeaa.

Ansiotulojen merkittävin erä on palkkatulot, joiden kehitykseen vaikuttavat työllisyyden ja ansiotason kehitys. Toinen merkittävä ansiotuloerä on eläketulot, joiden arvioidaan kasvavan palkkatuloja nopeammin lähivuosina eläkkeelle siirtyvien määrän kasvaessa ja keskimääräisen eläketulon noustessa. Palkkatulojen arvioidaan supistuvan vuonna 2020 covid-19 -kriisin seurauksena ja palaavan kasvu-uralle vuonna 2021. Työttömyysturvaetuuksien arvioidaan kasvavan vuonna 2020. Pääomatulojen arvioidaan supistuvan vuonna 2020. Pääomatuloja ovat mm. luovutusvoitot, osinkotulot, vuokratulot, puun myyntitulot sekä yritystulon pääomatulo-osuus. Näistä merkittävimpiä ovat osinkotulot sekä luovutusvoitot, joita syntyy muun muassa arvopaperi- ja kiinteistökaupasta ja joiden kehitys riippuu varallisuusarvojen kehityksestä.

Veronalaisten ansio- ja pääomatulojen arvioitu kehitys

Veronalaiset tulot, taso ja muutos 2019
ennuste
milj. €
% 2020
ennuste
milj. €
% 2021
ennuste
milj. €
%
             
Ansiotulot, mistä 137 128 3,0 138 275 0,8 141 146 2,1
— palkkatulot 92 119 3,7 90 276 -2,0 92 894 2,9
— eläketulot 32 774 3,0 34 043 3,9 34 845 2,4
— työttömyysturvaetuudet 3 540 -7,6 5 368 51,6 4 531 -15,6
             
Pääomatulot, mistä 13 995 4,9 12 530 -10,5 13 257 5,8
— luovutusvoitot 4 900 0,1 4 625 -5,6 4 799 3,8
— osinkotulot 4 937 12,7 4 125 -16,4 4 279 3,7

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laeiksi vuoden 2021 tuloveroasteikosta sekä tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tulotietojärjestelmästä annetun lain 13 §:n muuttamisesta. Pääministeri Marinin hallituksen ohjelman mukaisesti ansiotuloveroperusteisiin ehdotetaan tehtäväksi ansiotasoindeksin muutosta vastaava indeksitarkistus. Asuntolainan korkovähennysoikeutta supistetaan hallitusohjelman mukaisesti. Vähennysoikeutta supistetaan vuosina 2021—2023 viisi prosenttiyksikköä vuodessa siten, että vuonna 2023 asuntolainan korkojen vähennyskelpoisuus poistuu kokonaan. Työsuhdematkalipun verovapaata osuutta korotetaan ja verotusta yksinkertaistetaan. Täyssähköautojen vapaan autoedun ja käyttöedun verotusarvoa alennetaan määräaikaisesti vuosina 2021—2025. Sähköautojen latausetu vapautetaan verosta määräaikaisesti vuosina 2021—2025. Työsuhdepolkupyöräetu säädetään 1 200 euroon saakka verovapaaksi. Joukkoliikenteen osuus työsuhde-etuna tarjottavasta liikkumispalvelupaketista rinnastetaan verovapaaseen työsuhdematkalippuun. Urheilijarahastoon siirrettävän tulon enimmäismäärää korotetaan ja väliaikaisena toimena pidennetään erityisen työntekemispaikan enimmäisaikaa 3 vuodesta 3,5 vuoteen. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen listaamattomien osakeyhtiöiden henkilöstöantien verotusta koskevaksi sääntelyksi. Huojennuksen arvioidaan pienentävän ansio- ja pääomatuloveron tuottoa vuodesta 2021 alkaen. Vuonna 2020 toteutetun verotuksen maksujärjestelyjen ehtojen huojennuksen seurauksena verotulojen kertymää siirtyy vuodelta 2020 vuodelle 2021. Muutosten vaikutus valtion ansio- ja pääomatuloverojen tuottoon on esitetty alla olevassa taulukossa (osan muutoksista vaikutus arvioidaan vähäiseksi, minkä vuoksi niitä ei ole sisällytetty taulukkoon). Lisäksi vuosina 2020—2023 voimassa olevat irtaimen käyttömaisuuden korotetut poistot vaikuttavat ajanjaksolla ansio- ja pääomatuloveron tuottoa alentavasti. Vuonna 2021 vaikutuksen ansio- ja pääomatuloveron maksuunpanoon arvioidaan olevan -20 milj. euroa.

Ansio- ja pääomatuloverotukseen esitettävien veroperustemuutosten vaikutus valtion verotuottoon vuonna 2021 ja vuositasolla (milj. euroa)

  Vaikutus verokertymään
vuonna 2021
Vaikutus maksuunpantujen verojen määrään verovuositasolla
     
Ansiotuloverotuksen indeksitarkistus -204 -222
Asuntolainan korkovähennysoikeuden rajaaminen 7 8
Listaamattomien osakeyhtiöiden henkilöstöanteja koskeva sääntely -4 -4
Työsuhdematkalipun verovapaan osuuden korotus -2,5 -2,5
Täyssähköautojen autoedun ja käyttöedun verotusarvon alentaminen -0,5 -0,5
Sähköautojen latausedun määräaikainen verovapaus -2 -2
Työsuhdepolkupyöräedun verovapaus -0,5 -0,5
Yhteensä -206,5 -223,5
— josta verotuottoa lisäävät 7 8
— josta verotuottoa vähentävät -213,5 -231,5
Maksujärjestelyjen huojennuksen vaikutus kertymäaikatauluun 35 -

Kunkin verovuoden ansio- ja pääomatulovero kertyy useamman kalenterivuoden aikana, joten momentin kertymä koostuu eri verovuosilta maksuunpantujen verojen tilityksistä. Momentin kertymään vaikuttavat myös verontilityksissä sovellettavat veronsaajien jako-osuudet ja niiden mahdolliset oikaisut. Ansio- ja pääomatuloverojen kertymäaikataulua sekä jako-osuuksia ja niiden merkitystä tuloennusteessa on kuvattu tarkemmin valtiovarainministeriön muistiossa Budjettitalouden tuloarvioiden laadintamenettelyt valtiovarainministeriössä (www.vm.fi).

Verovuosina 2018—2021 maksuunpantujen verojen määrät (milj. euroa)

  2018
toteutuma
2019
ennuste
2020
ennuste
2021
ennuste
         
Progressiivinen tulovero 5 557 5 815 5 622 5 818
Pääomatulovero 3 110 3 392 3 080 3 256
Yleisradiovero 492 494 502 502

Arvio valtion ansio- ja pääomatuloveron kertymästä vuonna 2021 (milj. euroa)

   
Ansio- ja pääomatulovero 8 963
Rajoitetusti verovelvollisten maksama lähdevero 541
Yleisradiovero 502
Yhteensä 10 006

Ansio- ja pääomaverotuloennusteeseen liittyvät riskit aiheutuvat yleensä suurelta osin pääomatuloennusteen epävarmuudesta sekä mahdollisista veronsaajien jako-osuuksien oikaisuista. Myös lähdeveron tuotto on vaihdellut arvaamattomasti, pääasiassa johtuen aikaisempina vuosina maksettujen lähdeverojen palautuksista. Pääomatulojen kehitys on epätasaisempaa kuin ansiotulojen ja ne reagoivat talouden suhdanteisiin ansiotuloja voimakkaammin. Lisäksi pääomatulojen ennustamista vaikeuttaa se, että niistä saadaan suhteellisen vähän toteutumatietoa ennen verotuksen valmistumista. Vuoden 2021 talousarvioesitystä laadittaessa tuoreimmat valmistuneen verotuksen mukaiset tiedot pääomatuloista ovat vuodelta 2018. Talousarviovuoteen ja sitä edeltävään verovuoteen liittyvät jako-osuuksien oikaisut saattavat muuttaa momentin kertymää useilla kymmenillä tai jopa sadoilla miljoonilla euroilla. Etenkin suhdannekäänteiden yhteydessä näitä muutoksia on vaikea ennakoida. Vuoden 2021 ennusteessa merkittävin riski liittyy covid-19 -kriisin vaikutusten arviointiin.

Ansio- ja pääomatuloverotuksessa on määritelty 51 verotukea, joista 38:lle pystytään esittämään arvio tuen määrästä. Vaikutukset on arvioitu kaavamaisesti muiden verotukien vaikutuksista irrallaan, eikä yksittäisen verotuen poistaminen välttämättä kasvattaisi verotuloja tuen määrää vastaavasti. Osa ansio- ja pääomatuloverotuksen verotuista on luonteeltaan enemmän verotuksen yleiseen tasoon vaikuttavia vähennyksiä kuin suppealle ryhmälle kohdennettuja tukia. Tällaisia vähennyksiä ovat esimerkiksi ansiotulovähennys ja työtulovähennys, joilla säädellään työhön kohdistuvaa verorasitusta, sekä eläketulovähennykset, joilla säädellään eläkkeiden verotuksen tasoa. Erityistapaus on laskennallisen asuntotulon verovapaudesta muodostuva verotuki, joka on ennemminkin teoreettinen verotuki kuin varsinainen verotuksessa myönnettävä huojennus.

Ansio- ja pääomatuloverotuksen verotukien arvioidaan vähentävän kaikkien veronsaajien verotuottoja yhteensä noin 18,8 mrd. euroa (sisältäen laskennallisen asuntotulon verovapaudesta muodostuvan verotuen, n. 4,3 mrd. euroa) v. 2021. Tästä valtion veroihin kohdistuva vaikutus on noin 10,1 mrd. euroa.

Ansio- ja pääomatuloverotuksen verotukien euromäärää kasvattaa listaamattomien osakeyhtiöiden henkilöstöantien verotuksen huojentaminen, työsuhdematkalipun verovapaan osuuden korottaminen, urheilijarahastoon siirrettävän tulon enimmäismäärän korottaminen sekä työtulovähennyksen korottaminen. Verotukien lukumäärää kasvattavat täyssähköautojen autoedun arvon määräaikainen alentaminen, sähköautojen latausedun määräaikainen verovapaus sekä työsuhdepolkupyörän verovapaus. Asuntolainan korkovähennyksen supistaminen pienentää verotukien euromäärää.

Arvio ansio- ja pääomatuloverotuksen verotuista vuosina 2019—2021 (milj. euroa, kaikki veronsaajat yhteensä)

  2019 2020 2021
       
Lakisääteisten eläke-, työttömyysvakuutus- ja sairausvakuutusmaksujen vähennyskelpoisuus 3 700 3 700 3 725
Työtulovähennys 3 385 3 639 3 690
Kotitalousvähennys 455 365 380
Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennyskelpoisuus 190 180 180
Valtionverotuksen eläketulovähennys 260 235 215
Vapaaehtoisen eläkevakuutusmaksun vähennyskelpoisuus 70 75 65
Lapsilisien verovapaus 485 490 490
Eräiden muiden sosiaalietuuksien verovapaus 970 980 985
Asuntolainan korkojen vähennyskelpoisuus 70 52 25
Laskennallisen asuntotulon verovapaus 4 000 4 100 4 300
Oman asunnon myyntivoiton verovapaus (suuruusluokka-arvio) 1 500 1 500 1 500
Muut 3 152 3 228 3 256
Yhteensä 18 237 18 544 18 811

2021 talousarvio 10 006 000 000
2020 IV lisätalousarvio 4 000 000
2020 II lisätalousarvio -1 094 000 000
2020 talousarvio 10 672 000 000
2019 tilinpäätös 9 897 220 113

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 227/2020 vp (19.11.2020)

Momentille arvioidaan kertyvän 9 712 000 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Vähennys talousarvioesityksen 10 006 000 000 euroon nähden on 294 000 000 euroa, mistä 162 000 000 euroa aiheutuu vuoden 2019 verotuksen valmistumisesta saaduista ennakkotiedoista, 129 000 000 euroa lähdeveroennusteen alentumisesta ja 3 000 000 euroa hallituksen antamasta talousarvioesitykseen liittyvästä esityksestä, jonka mukaan elinkeinotulon, maatilatalouden tulon ja metsätalouden pääomatulon kertapoisto- ja menojäännösrajoja korotetaan.


2021 talousarvio 9 712 000 000
2020 VII lisätalousarvio -155 000 000
2020 IV lisätalousarvio 4 000 000
2020 II lisätalousarvio -1 094 000 000
2020 talousarvio 10 672 000 000
2019 tilinpäätös 9 897 220 113

 

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2020 vp (21.12.2020)

Momentille arvioidaan kertyvän 9 712 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena pois lukien tuloarvioon kohdistuvat muut kuin säännönmukaisen verotuksen palautuksiin liittyvät oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella.

 

I lisätalousarvioesitys HE 17/2021 vp (25.2.2021)

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 207 000 000 euroa.

Selvitysosa:Muutos johtuu momentin tuottoarvion noususta joulukuun 2020 ennustepäivityksen yhteydessä. Arviota korottivat ennustettua suuremmat kertymät sekä veropohjaennusteen päivittyminen aikaisempaa positiivisemmaksi.


2021 I lisätalousarvio 207 000 000
2021 talousarvio 9 712 000 000
2020 VII lisätalousarvio -155 000 000
2020 IV lisätalousarvio 4 000 000
2020 II lisätalousarvio -1 094 000 000
2020 talousarvio 10 672 000 000
2019 tilinpäätös 9 897 220 113

 

Eduskunnan kirjelmä EK 11/2021 vp (24.3.2021)

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 207 000 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 95/2021 vp (27.5.2021)

Momentilta vähennetään 107 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys johtuu huojennetun maksujärjestelyn jatkamisesta vuonna 2021, mikä alentaa kertymäennustetta 20 000 000 euroa. Tämän lisäksi verotuloennuste aleni 87 000 000 euroa talousarvioon verrattuna johtuen pääasiassa lähdeveroennusteen päivittymisestä.

Hallitus on antanut eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laeiksi veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain ja veronkantolain väliaikaisesta muuttamisesta.


2021 III lisätalousarvio -107 000 000
2021 I lisätalousarvio 207 000 000
2021 talousarvio 9 712 000 000
2020 tilinpäätös 9 317 154 368
2019 tilinpäätös 9 897 220 113

 

Eduskunnan kirjelmä EK 20/2021 vp (23.6.2021)

Momentilta vähennetään 107 000 000 euroa.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 209/2021 vp (4.11.2021)

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 1 204 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys johtuu ennustettua paremmasta talouskehityksestä, jonka seurauksena ennustetta vuoden 2021 ansio- ja pääomatuloista on korotettu. Kertymäarvion päivityksessä on huomioitu lähdeveroennusteen päivitys sekä valtion vuoden 2021 jako-osuuden oikaisu ja ennakkotieto verovuoden 2020 maksuunpanotilityksestä. Erityisesti lähdeveron kertymään ja palautuksiin liittyy epävarmuutta.


2021 IV lisätalousarvio 1 204 000 000
2021 III lisätalousarvio -107 000 000
2021 I lisätalousarvio 207 000 000
2021 talousarvio 9 712 000 000
2020 tilinpäätös 9 317 154 368
2019 tilinpäätös 9 897 220 113

 

Eduskunnan kirjelmä EK 44/2021 vp (1.12.2021)

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 1 204 000 000 euroa.