Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto ja tutkimus
       40. Luonnonvaratalous
       64. Metsähallitus

Talousarvioesitys 2020

10. Maaseudun kehittäminenPDF-versio

Selvitysosa:Tämä selvitysosa on luvuille 30.10 ja 30.20.

Toimintaympäristö

Suomen pinta-alasta valtaosa on maaseutua. Maaseudulla asuu noin kolmannes väestöstä. Maaseutualueet toimivat sekä yritystoiminnan että pysyvän ja vapaa-ajan asumisen ympäristönä. Maaseutualueiden mahdollisuudet liittyvät yritystoiminnan monipuolistumiseen sekä biotalouden kestävään ja monipuoliseen hyödyntämiseen. Maaseutualueilla on keskeinen merkitys myös ilmastonmuutoksen torjunnan kaltaisten haasteiden ratkaisussa. Yrittäjyyden ja asumisen mahdollisuuksien entistä parempi hyödyntäminen edellyttää sitä, että eri hallinnonalojen yhteistyöllä varmistetaan maaseudun hyvä saavutettavuus sekä perusrakenteiden ja palvelujen toimivuus. Maaseudun elinvoimaisuuden edistämiseksi ja palveluiden turvaamiseksi tarvitaan yhteiskunnan tuen lisäksi innovaatioita ja uusyrittäjyyttä sekä omaehtoista paikallista kehittämistä.

Maaseutualueiden elinkeinorakenteet vaihtelevat maaseututyypeittäin ja alueittain. Ydinmaaseudulla ja kaupunkien läheisellä maaseudulla elinkeinorakenne on monipuolinen ja työllistymisen mahdollisuudet ovat paremmat kuin harvaan asutulla maaseudulla. Mikro- ja pienyritysten määrä on kasvanut erityisesti kaupunkien läheisellä maaseudulla. Harvaan asutulla maaseudulla elinkeinorakenne on yksipuolisempi ja haavoittuvampi ja työllistymisen mahdollisuudet heikommat. Samanaikaisesti monilla maaseutuyrityksillä on puutetta ammattitaitoisesta työvoimasta. Maaseutualueiden tilanne on parempi Etelä- ja Länsi-Suomessa kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Monet maamme tulevaisuuden haasteista korostuvat maaseudulla. Vanhusten osuus väestöstä kasvaa erityisesti harvaan asutuilla maaseutualueilla. Maaseudun alhaisempi tulotaso sekä pitkät etäisyydet ja harva asutus vaikeuttavat mm. palvelujen ylläpitoa.

Kotimainen maataloustuotanto on ruokajärjestelmämme perusta. Maataloutta harjoitetaan koko maassa, vaikka tuotanto on viime vuosina keskittynyt tuotanto-oloiltaan suhteellisesti edullisimmille alueille. Maatilojen määrä on vähentynyt ja tilakoko kasvanut jo vuosikymmenien ajan, mutta tuotantomäärät ja peltoala ovat silti säilyneet suhteellisen vakaina.

Keskeisten tuotteiden tuotantomäärät vastaavat likimain kotimaista kulutusta lukuun ottamatta naudan- ja lampaanlihan, rukiin ja sokerin tuotantoa sekä valkuais- ja öljykasvien tuotantoa. Merkittävä määrä eläinten ruokintaan tarvittavasta täydennysvalkuaisesta joudutaan tuomaan, mikä on huoltovarmuuden kannalta ongelmallista.

Maatalouden rakennekehityksen arvioidaan jatkuvan edelleen. Tilamäärä vähenee, tuotanto tehostuu ja keskittyy suurempiin tuotantoyksiköihin. Keskimääräinen peltoala on kasvanut 20 hehtaarilla vuodesta 2000 ollen nyt noin 48 hehtaaria (luomutilat noin 59 ha). Vastaavasti myös kotieläintalouden tuotantoyksiköiden koko kasvaa ja tuotannossa otetaan käyttöön uutta teknologiaa.

Suhteellisen kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää, että maatalouden rakenne- ja tuottavuuskehitys on vähintään yhtä nopeaa kuin keskeisissä kilpailijamaissa. Rakennetuilla on keskeinen merkitys investointien edistäjänä. Osa maatiloista valitsee tuotannollisen erikoistumisen sijasta toiminnan monipuolistamisen, mikä näkyy muuta yritystoimintaa harjoittavien maatilojen suhteellisen osuuden kasvuna.

Maatalouden kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen on tärkeää, jotta kotimainen raaka-ainetuotanto säilyy, jolloin myös ruoan alkuperä tunnetaan mahdollisimman hyvin. Riittävä kannattavuus on myös edellytys tuotantoa kehittäville investoinneille ja sille, että tiloille saadaan tuotannon jatkajia. Investoinnit ja osaamisen kehittäminen parantavat tuotannon tehokkuutta, luonnonvarojen kestävää käyttöä ja ympäristön tilaa. Maatalouden taloudellinen toimintaympäristö on muuttunut vaikeammin ennakoitavaksi tuotteiden ja tuotantopanosten hintojen aikaisempaa suuremman vaihtelun vuoksi. Viime vuosina tuotantopanosten hinnat ovat nousseet tuotteiden hintoja nopeammin, mikä on heikentänyt tuotannon kannattavuutta erityisesti kotieläintaloudessa. Tuotteiden ja tuotantopanosten välinen hintasuhde on ollut maatalouden kannattavuuden kannalta epäedullinen alkaen vuodesta 2015 verrattuna vuosiin 2012—2014. Kasvukausien 2017—2018 heikot sääolosuhteet ovat edelleen heikentäneet kannattavuutta ja tilojen maksuvalmiutta. Vaikutukset heijastuvat tilojen talouteen vielä useamman vuoden ajan. Kilpailutilanteesta johtuen maatilojen mahdollisuudet parantaa kannattavuutta markkinaehtoisesti ovat rajalliset. Maataloustuotteiden myyntitulojen ja tuotantopanosten hintojen kehitykseen valtiovallan toimin ei voida juurikaan vaikuttaa.

Maataloustuotannon kannattavuuteen vaikuttavat myyntitulojen ja kustannusten ohella keskeisesti maatalouden EU:n rahoittamat ja kansalliset tuet. Niiden osuus maa- ja puutarhatalouden kokonaistuotosta on noin kolmannes. Tukikokonaisuus on rakennettu siten, että se on eri tuotantosuuntien ja alueiden kannalta mahdollisimman tasapainoinen. Viljelijöiden tulotasoon ja tuotannon kannattavuuteen vaikutetaan erityisesti EU:n suorien tukien (mom. 30.20.41), luonnonhaittakorvausten (mom. 30.20.44) ja maa- ja puutarhatalouden kansallisten tukien (mom. 30.20.40) avulla. Viljelijätuista noin puolet sisältyy maaseutuohjelmaan.

Vuosien 2018—2020 viljelijätuet ja tukien EU-osuudet (milj. euroa)1)

  2018
2019
arvio
2020
arvio
       
Eläinten hyvinvointikorvaukset (30.10.43) 68 68 62
— valtion osuus 39 39 36
— EU:n osuus 29 29 26
Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (30.20.40) 323 319 319
EU-tulotuki (30.20.41) 537 525 525
Peltoalaperusteiset ympäristökorvaukset, luonnonmukainen tuotanto ja ei-tuotannolliset investoinnit yhteensä (30.20.43) 290 290 153
— valtion osuus 168 168 89
— EU:n osuus 122 122 64
Luonnonhaittakorvaukset yhteensä (30.20.44) 519 548 497
— valtion osuus 422 451 410
— EU:n osuus 97 97 87
Yhteensä viljelijätuet 1 737 1 750 1 556
— valtion osuus 952 977 854
— EU:n osuus 785 773 702
— EU:n osuus, % 45 44 45

1) Taulukossa on tarkasteltu vuosiin 2018—2020 kohdistuvaa tukea. Tuen maksu voi jakautua tukivuodelle ja sitä seuraavalle vuodelle.

Maa- ja elintarviketalouden kilpailukyky Suomen olosuhteissa perustuu tulevaisuudessa entistä enemmän kaikkien ruokajärjestelmän toimijoiden vahvaan osaamiseen sekä innovaatioiden kehittämiseen ja nopeaan käyttöönottoon. Innovaatioita ovat mm. uudet biotalouden tuotteet, uudet tuotantoteknologiat ja uudet ympäristöystävälliset tuotantotavat. Kilpailukykyä voidaan lisätä kasvattamalla tuotannon jalostusarvoa, viennin kasvattamisella tai erikoistumalla esimerkiksi luomutuotantoon. Myös luonnontuoteala on kasvava sektori, joka tarjoaa erilaisia hyvinvointihyötyjä ja kaupallisia mahdollisuuksia.

Elintarvikesektori on teollisuuden aloista neljänneksi suurin. Kaikkiaan ruoka-ala työllistää Suomessa noin 340 000 henkeä eli 13 % työllisestä työvoimasta. Elintarvikkeiden jalostus on Suomessa polarisoitunut. Muutamalla suurella yrityksellä on alalla vahva rooli, vaikka henkilöstömäärällä mitattuna alan yrityksistä 99 % lukeutuu alle 250 henkilöä työllistäviin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Ruokajärjestelmän kannalta keskeistä on, että alalla on riittävästi vahvoja, innovatiivisia, kasvuhaluisia ja kilpailukykyisiä yrityksiä.

Kuluttajien valinnat ja ruokaosaaminen vaikuttavat vahvasti ruokajärjestelmään ja sen tulevaisuuteen. Entistä useammin kuluttajien ostopäätösten perusteena ovat oman terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ohella myös tuotantoeläinten hyvinvointi sekä tuotantoketjun ympäristökuormituskysymykset sekä sosiaaliset näkökulmat ja työllisyyskysymykset. Ruokajärjestelmä on monipuolistunut ja kansainvälistynyt, ja toisaalta kiinnostus mm. lähi- ja luomuruokaan on kasvanut. Ruoan alkuperä, tuotantotavat, ilmastovaikutukset, turvallisuus ja terveellisyys kiinnostavat kuluttajia. Viestinnän ja ruokakasvatuksen kautta voidaan lisätä tietoa vastuullisesta ja kestävästä ruokajärjestelmästä.

Ruokamarkkinoiden globalisoituminen tuo haasteita hallita ruokajärjestelmän riskejä kuten tauteja, jotka leviävät elintarvikkeiden, elävien eläinten tai eläintuotteiden sekä kasvien välityksellä maista, joiden tauti- ja hygieniatilanne on heikko tai joiden tuotanto-olosuhteet ovat sellaiset, että näitä riskejä ei pystytä täysin hallitsemaan. Valveutuneet kuluttajat edellyttävät vastuullista toimintaa kaupalta, teollisuudelta ja alkutuotannolta. Ruokajärjestelmän eri osat kytkeytyvät monin tavoin toisiinsa, ja tällöin yhden osapuolen menestyminen vaikuttaa muidenkin osapuolien menestymiseen. Tätä kokonaisuutta ohjataan ruokapolitiikalla. Valtioneuvoston ruokapoliittista selontekoa (Ruoka2030) toimeenpannaan parhaillaan.

Maatalouden ravinnepäästöt maaperään ja vesistöihin ovat vähentyneet maaseutuohjelman toimenpiteiden, ympäristötietoisuuden ja -osaamisen lisääntymisen, kulutustottumusten muutosten sekä uusien tarkennettujen tuotantomenetelmien ja luomutuotannon lisääntymisen seurauksena. Ilmastonmuutos, luonnonvarojen määrä ja laatu, kaavoitus ja muu yhdyskuntarakenteen ohjaus sekä energian tuotantotavat vaikuttavat olennaisesti myös ruokajärjestelmän ja maaseutualueiden kehitykseen. Tulevaisuudessa tärkeinä haasteina säilyvät ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen. Ne edellyttävät ratkaisuja, jotka vaikuttavat maankäyttöön, energian kulutukseen, ravinteiden kierrätykseen, maataloustuotantoon ja tuotantotekniikkaan. Kansallisen energia- ja ilmastostrategian tavoitteiden mukaisesti maatalousperäisten energialähteiden tuotanto ja käyttö lisääntyvät lähivuosina.

Keskeiset toimenpiteiden tavoitteet

Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2020 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti maaseudun kehittämisen (luku 30.10) ja maa- ja elintarviketalouden (luku 30.20) politiikkasektoreille seuraavat pääluokkaperusteluissa esitettyjä yhteiskunnallisia vaikuttavuustavoitteita tukevat toimenpiteiden tavoitteet. Määrärahat näiden tavoitteiden edistämiseen on budjetoitu lukujen 30.10 ja 30.20 momenteille.

  • — Ruoka on turvallista ja terveellistä
  • — Suomalaisen ruuan kysyntä ja vienti kasvavat
  • — Ruokajärjestelmä on kuluttaja- ja markkinalähtöinen
  • — Ruokajärjestelmä toimii kannattavasti
  • — Ruokajärjestelmän arvonlisä kasvaa ja se jakaantuu oikeudenmukaisesti
  • — Maatalouden tuotantorakenne ja tuottavuus parantuvat
  • — Tuotantopanokset säilyvät korkeatasoisina ja turvallisina
  • — Eläintaudit ja kasvintuhoojat ovat hallinnassa
  • — Eläinten hyvinvointi on korkealla tasolla ja mikrobilääkeresistenssi on hallinnassa
  • — Luonnonvaratalouden toimintaympäristö on kilpailukykyinen
  • — Luonnonvaroihin ja -tuotteisiin perustuva liiketoiminta on monipuolista ja jalostusaste kasvaa
  • — Luonnon aineettomien hyödykkeiden ja hyvinvointipalveluiden käyttö lisääntyy
  • — Uusiutuvien luonnonvarojen elinvoimaisuus, luonnon monimuotoisuus ja elinympäristöjen tila paranee sekä niiden käytön kestävyys turvataan
  • — Hillitään ilmastonmuutosta etenemällä kohti hiilineutraalisuutta, materiaalitehokkuutta ja suljettuja kiertoja
  • — Sopeudutaan ilmastonmuutokseen ja varaudutaan siitä aiheutuviin riskeihin
  • — Luonnonvaratalouden osaaminen, yhteistyö ja kumppanuudet vahvistuvat
  • — Maaseutualueiden yritysrakenne kehittyy ja uudistuu sekä yritysten kilpailukyky paranee
  • — Yrityksille on tarjolla osaavaa työvoimaa, rahoitusta ja palveluita
  • — Yhteiskunnan infrastruktuuri ja laadukkaat palvelut mahdollistavat hyvinvoinnin, asumisen ja elinkeinotoiminnan maaseudulla
  • — Alueellinen ja paikallinen yhteistyö sekä yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen vahvistuvat
  • — Päätöksenteossa huomioidaan vaikutukset maaseudulle
  • — Maaseutu-, saaristo- ja kaupunkialueiden vuorovaikutus toimii.
Maaseudun kehittämisen (30.10) sekä Maa- ja elintarviketalouden (30.20) politiikkasektorien tunnusluvut

Maaseudun kehittäminen1)

  2005 2010 2015 2017
         
Maaseutualueella sijaitsevien yritysten toimipaikkojen osuus kaikista toimipaikoista, % 32,2 37,3 37,4 36,3
Työllisyysaste yhteensä 64,3 65,0 64,5 65,0
— harvaan asuttu maaseutu 54,8 57,7 58,3 59,8
— ydinmaaseutu 62,4 63,2 63,4 64,2
— kaupunkien läheinen maaseutu 68,0 68,8 68,6 69,2
— kaupungit 65,1 65,5 64,6 64,9
Maaseutualueilla asuvien osuus väestöstä, % 32,0 31,0 29,7 29,0
Vakituisesti maaseutualueilla asuvien ja kesäasukkaiden osuus väestöstä, % 39,5 38,4 37,2 36,8
Maaseutualueilla yöpyneiden osuus kaikista yöpyneistä, % 35,5 33,9 33,2 32,3

1) Taulukon luvut koskevat Manner-Suomea (Lähde: Tilastokeskus, maaseutuindikaattorit).

Maaseutuohjelma (EU-osarahoitteiset)1)

  2007—2013
toteutuma
2014—2018
toteutuma
2014—2020
tavoite
       
Luodut uudet työpaikat 7 948 1 706 5 700
Tuetut yritykset, kpl 10 599 1 812 6 550
Koulutuksiin osallistuneet, hlö 39 456 3 777 25 000
Maatalouden investoinnit, kpl 1 771 4 038 7 000
Aloitustuet, kpl 2 942 495 2 700

1) Maaseutuohjelman 2014—2020 toteutus käynnistyi täysimääräisesti vuonna 2016. Rahoituskauden 2014—2020 toteutuma esitetään päättyneiden hankkeiden osalta.

Maa- ja elintarviketalous

  2016 2017 2018 2019—2020
tavoite
         
Maatalouden yrittäjätulo/FWU (euroa/vuosi)1) 12 500 18 600 15 700 kasvaa
Kotimaisen tuotannon osuus (%) kulutuksesta        
— liha yhteensä 81 80 80 kasvaa
— maitotuotteet yhteensä 67 68 67 kasvaa
Täydennysvalkuaisen omavaraisuusaste (%)2) 17 16,5 14,5 kasvaa
Maataloustuotannon arvo (milj. euroa)3) 3 691 3 666 3 610 kasvaa
Elintarviketuotannon bruttoarvo yhteensä (milj. euroa)4) 27 116 27 745 27 900 kasvaa
Elintarvikeviennin arvo (milj. euroa)5) 1 465 1 625 1 552 kasvaa

1) FWU on yrittäjäperheen työtunneista laskettu kokopäiväisesti työskentelevien yrittäjäperheen jäsenten lukumäärä (0,9 henkilöä tilaa kohti vuonna 2016). Maatalouden yrittäjätulo kuvaa keskimäärin yrittäjää kohti saatua tuloa vuodessa. Vuoden 2018 luku on ennuste.

2) Arvio kotimaisen rypsin, rapsin, härkäpavun ja herneen osuudesta kotieläinsektorin täydennysvalkuaisesta. Vuoden 2018 luku on ennuste.

3) Lähde: Luke. Sisältää myyntituottojen lisäksi myös omaan ruokatalouteen, rehukäyttöön ja jatkojalostukseen käytettyjen tuotteiden arvon sekä varastonmuutokset. Vuoden 2018 luku on ennuste.

4) Maatalouden, elintarviketeollisuuden, ravitsemistoiminnan sekä elintarvikkeiden tukku- ja vähittäiskaupan tuotannon bruttoarvo. Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito. Vuoden 2018 luku on arvio.

5) Lähde: Tulli/ETL. Luvut eivät sisällä rehuja.

Maatalouden ympäristökuormitus

  2000—2006
keskim.
2007—2013
keskim.
2015
toteutuma
2016
toteutuma
2017
toteutuma
2018—2020
tavoite
             
Valtakunnallinen typpitase, kg N/ha1) 53,8 46,3 50,1 48,8 53,7 <46,0
Valtakunnallinen fosforitase, kg P/ha1) 7,6 4,0 4,6 4,3 5,8 <5,0
Maataloussektorin kasvihuonekaasupäästöt, milj. tonnia CO2/ekv2) 6,4 6,4 6,5 6,5 6,5 <6,5
Maatalouden maankäyttösektorin kasvihuonekaasupäästöt, milj. tonnia CO2/ekv3) 7,6 7,7 7,7 7,9 7,9 <7,9
Maatalouden ammoniakkipäästöt kt/vuosi4) 30,9 30,8 28,8 28,6 27,7 <27,7

1) Typpi- ja fosforitase kuvaavat peltohehtaarille käytetyistä panoksista tulevien ja lopputuotteisiin sitoutuneiden ravinnemäärien erotusta (Lähde: Luonnonvarakeskus, Agrikaattori).

2) Maataloussektorin kasvihuonekaasupäästöiksi luetaan metaanipäästöt kotieläinten ruuansulatuksesta ja lannankäsittelystä, dityppioksidipäästöt lannankäsittelystä ja viljelymaasta sekä kalkituksen hiilidioksidipäästöt, Lähde: Tilastokeskus ”Kasvihuonekaasupäästöt 2017 EU:lle ja YK:n ilmastosopimukselle" 28.3.2019.

3) Maatalouden maankäyttösektorin (maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätaloussektori) kasvihuonepäästöjä ovat viljelysmaasta ja ruohikkoalueilta syntyvät hiilidioksidipäästöt, Lähde: Tilastokeskus "Kasvihuonekaasupäästöt 2017 EU:lle ja YK:n ilmastosopimukselle" 28.3.2019.

4) Lähde: Kaukokulkeutumissopimukselle toimitettu inventaarioraportti - Informative Inventory Report, IIR 2019 15.3.2019.

Luomu- ja lähiruoka

  2016 2017 2018 2019—2020
tavoite
         
Elintarvikealan mikro- ja pienyritysten1)        
— lukumäärä (kpl) 1 655 1 657 >1 655 kasvaa
— tuotannon jalostusarvo (milj. euroa) 670,9 653,9 >653,9 kasvaa
Luomuviljelty peltoala (%)2) 10,7 11,4 13,1 kasvaa
Luomukotieläintilojen lukumäärä (kpl)2) 959 974 1037 kasvaa
Luomuelintarvikevalmistajien lukumäärä (kpl)1) 697 >697 >697 kasvaa

1) Yritysten lukumäärätietojen tilastopohja muuttunut: Tilastokeskus. Tilastojen valmistumisen aikatauluista johtuen vuosien 2017 ja 2018 luvut ovat arvioita.

2) Lähde: Ruokavirasto.

Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu

  2016 2017 2018 2019—2020
tavoite
         
Vaarallisia tai helposti leviäviä eläintauteja (kpl)1) 15 13 5 0
Vaarallisia kasvintuhoojia (uusia pysyvästi) (kpl) 0 0 0 0
Eläinten hyvinvointikorvauksia saaneiden tilojen osuus kotieläintiloista (%) 43 50 52 kasvaa
Raportoidut elintarvikevälitteiset ruokamyrkytysepidemiat (kpl) 56 47 67 alle 45
— niissä sairastuneiden määrä (kpl) 1 382 983 1 415 alle 1 000
Salmonellan esiintyvyys (%)        
— elintarviketuotantoeläimissä ja elintarvikkeissa alle 1 alle 1 alle1 alle 1
— elintarviketuotantoeläinten rehuissa 0 0 0 0
OIVA-elintarvikehuoneistotarkastuksissa parhaimmat tasot (A ja B) saavuttaneet kohteet (%) 86 87 87 yli 85
Vaatimukset täyttävien tarkastuskohteiden osuus (%)        
— maatalouden tuotantopanokset (siemenet, lannoitevalmisteet, kasvinsuojeluaineet ja rehut) 89 90 93 yli 95
— luonnonmukainen ruokaketju 98 98 99 yli 95
— otantaan perustuva eläinsuojeluvalvonta 76 88 arvio 82 yli 85

1) Sisältää myös eläintautitapaukset luonnonvaraisilla eläimillä.

Talousarvion ulkopuoliset rahastot
Maatilatalouden kehittämisrahasto (Makera)

Kokonaan kansallisesti rahoitettavat investointiavustukset myönnetään ja maksetaan edelleen Makerasta. Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014—2020 rahoituskehystä on käytetty rakennetoimenpiteissä etupainotteisesti, jotta ohjelmakauden lopussa pystytään varmistamaan EU-rahoituksen kotiutus. Rahoituskauden loppua kohden investointikohteita siirretään yhä enemmän kansallisesti rahoitettavaksi. Rahoituksen riittävyyden turvaamiseksi Makeraan siirretään vuoden 2020 valtion talousarviosta 58,3 milj. euroa. Rahaston taloudellista tilannetta on tarkasteltu seuraavassa taulukossa. EU-osarahoitteiset investointi- ja aloitusavustukset rahoitetaan talousarviosta (mom. 30.10.40). Maatalouden investointeja ja tilanpidon aloittamista edistetään myös korkotuen avulla (mom. 30.10.41).

MAKERAsta ja talousarviosta myönnettävät maatalouden rakennetuet tukimuodoittain vuosina 2018—2020 (milj. euroa)

  2018
tilinpäätös
2019
arvio
2020
arvio
       
MAKERA      
Käytettävissä olevat varat yhteensä 158,53 113,39 125,25
— omat tulot1) (mm. lainojen lyhennykset ja korot) 14,23 13,38 10,92
— lainojen ja avustusten peruutukset 0,03 0,10 0,10
— tulot EU:lta + sekalaiset tulot 0,00 0,40 0,30
— edelliseltä vuodelta siirtyvä määrä 91,24 99,51 55,63
— muut tulot 4,03 - -
— siirto talousarviosta2) 49,00 - 58,3
       
LAINAT, yhteensä      
MAKERAsta (valtionlainat) 0,30 1,20 0,50
Korkotukilainat yhteensä (mom. 30.10.41) 205,00 250,00 250,00
       
AVUSTUKSET      
MAKERAsta 45,706 45,80 87,80
EU-osarahoitteiset avustukset (mom. 30.10.40) 91,173) 96,00 30,00
       
KORKOTUKILAINOJEN KORKOTUKI (mom. 30.10.41) 11,03 13,00 15,00

1) Sisältää myös kauppahintasaamiset ja tilojen myynnit.

2) Hallitusohjelman mukaisesti maatalouden kannattavuuden parantamiseen panostettiin Makeran kautta hallituskauden aikana vuosina 2016—2018. Vuoden 2018 siirto on hallitusohjelman mukainen 49,0 milj. euroa.

3) Sisältää vuodelta 2017 siirtyneen myöntämisvaltuuden 12 666 404 euroa.

Maatalouden interventiorahasto (Mira)

Maataloustuotemarkkinoiden liiallisia häiriötilanteita vakiinnutetaan EU:n markkinajärjestelmään sisältyvien markkina- ja interventiotoimien avulla. Interventiotoiminta on lähinnä tuotteiden varastointia. Toimien rahoitusta varten on maatalouden interventiorahasto, jonka menot rahoitetaan pääosin EU:n maatalouden tukirahaston varoista. Maatalouden interventiorahaston valtion vastattavaksi jäävät menot katetaan rahastoon tehtävällä budjettisiirrolla momentilta 30.20.60.

40. Maatalouden aloittamis- ja investointiavustukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 84 826 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ohjelmakauden 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa toteuttavien nuorten viljelijöiden ja nuorten elinkeinonharjoittajien tilanpidon aloitusavustusten sekä maatalouden investointiavustusten Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavan EU:n rahoitusosuuden sekä valtion rahoitusosuuden maksamiseen

2) ohjelmakauden 2014—2020 sitoumuksista aiheutuneiden velvoitteiden maksamiseen sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU 1306/2013) artiklojen 52 (sääntöjenmukaisuuden tarkastaminen) sekä 54 ja 56 (yhteiset säännökset ja maaseuturahastoa koskevat erityissäännökset sääntöjenvastaisuuksista) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2020 saa tehdä ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvia myöntämispäätöksiä 30 000 000 eurolla. Mikäli ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvaa vuoden 2019 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2020.

Selvitysosa:Nuoren viljelijän ja nuoren elinkeinonharjoittajan aloittamisavustukset sekä maatalouden investointiavustukset sisältyvät Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014—2020. Avustuksilla parannetaan maatalouden tuottavuutta ja kilpailukykyä, pienennetään tilanpidon aloittamiseen liittyvää taloudellista riskiä sekä osaltaan turvataan maataloustuotannon jatkumista. Investointeja tuetaan momentilta myönnettävien osarahoitteisten avustusten lisäksi korkotuella (mom. 30.10.41) sekä maatilatalouden kehittämisrahastosta myönnettävillä kansallisilla avustuksilla ja valtiontakauksilla.

Avustuspäätösten kokonaismääräksi arvioidaan 30 000 000 euroa. Tästä määrästä aloitusavustuksia arvioidaan olevan n. 13 000 000 euroa ja investointiavustuksia 17 000 000 euroa. Avustusten maksatus ajoittuu neljälle vuodelle.

Vuonna 2020 määrärahaa arvioidaan tarvittavan yhteensä 84 826 000 euroa, mistä EU:n rahoitusosuutta on 35 627 000 euroa ja kansallista osuutta 49 199 000 euroa. EU:n rahoitusosuus ohjelmakaudella 2014—2020 on 42 %.

Momentin menoihin liittyvät tulot on merkitty momentille 12.30.02.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (milj. euroa)

  20201) 2021 2022 2023 Yhteensä
vuodesta
2020 lähtien
           
Ennen vuotta 2020 tehdyt sitoumukset 66,5 28,6 4,8 - 99,9
Vuoden 2020 sitoumukset 20,0 6,1 3,0 0,9 30,0
Menot yhteensä 86,5 34,7 7,8 0,9 129,9

1) Osa menoista katetaan siirtyvällä erällä.

Ohjelmakauden rahoituskehys ja määrärahan arvioitu käyttö (milj. euroa)

  Ohjelmakauden 2014—2020 rahoituskehys Määräraha
Toimenpide EU valtio Julkinen
yhteensä
maksettu 2015—2018 budjetoitu
2019
esitys
2020
             
Aloitus- ja investointiavustukset 183,5 253,5 437,0 193,4 85,0 84,8

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Maaseutuohjelman muutos (siirto momentilta 30.10.43) 5 000
Maaseutuohjelman muutos (siirto momentilta 30.20.44) 25 000
Maaseutuohjelman rahoitussiirrot vuodelta 2022 vuodelle 2019 (poisto) -20 000
Tasomuutos -10 150
Yhteensä -150

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.


2020 talousarvio 84 826 000
2019 talousarvio 84 976 000
2018 tilinpäätös 75 276 000

41. Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 15 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007), maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999), kolttalain (253/1995), porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain (986/2011), porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain (45/2000), maaseutuelinkeinolain (1295/1990) ja maatilalain (188/1977) mukaisista korkotukilainoista luottolaitoksille suoritettavien korkohyvitysten maksamiseen.

Valtuus

Vuonna 2020 korkotukea saa hyväksyä enintään 250 000 000 euron lainapääomalle.

Selvitysosa:Maatalouden rakennetukilain nojalla myönnettävissä korkotukilainoissa vuosittainen korkotuki on vuodesta 2013 alkaen myönnetyissä lainoissa enintään kolme prosenttia jäljellä olevasta lainamäärästä ja aiemmin myönnetyissä vastaavasti enintään neljä prosenttia. Aikaisemman rahoituslainsäädännön nojalla vuosina 1996—2012 myönnetyissä lainoissa korkotuen enimmäismäärä on enintään neljä tai viisi prosenttia jäljellä olevasta lainamäärästä lainan myöntämisajankohdasta riippuen. Ennen vuotta 1996 myönnetyistä maaseutuelinkeinolain mukaisista lainoista maksetaan luottolaitokselle korkotukea 50 % luottolaitoksen perimästä kokonaiskorosta. Maatilalain mukaisille lainoille maksettavan korkohyvityksen määrä vaihtelee lainan myöntämisvuodesta ja lainalajista riippuen. Korkotukilainojen takaisin maksamatta oleva pääoma oli vuoden 2018 lopussa yhteensä n. 1,48 mrd. euroa. Määrärahan mitoituksessa on oletettu vuonna 2020 keskimääräiseksi korkotueksi 1 % korkotukilainojen pääomasta.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (milj. euroa)

  2020 2021 2022 2023 2024— Yhteensä vuodesta
2020
lähtien
             
Ennen vuotta 2020 myönnetyt korkotukilainat 13,9 13,1 11,5 10,0 76,6 125,1
Vuonna 2020 myönnettävät korkotukilainat 1,1 1,9 2,4 2,2 28,9 36,5
Menot yhteensä 15,0 15,0 13,9 12,2 105,51) 161,6

1) Vuodesta 2024 lähtien korkotuen määrän arvioidaan olevan 3 % korkotukilainojen pääomasta.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos 2 000
Yhteensä 2 000

2020 talousarvio 15 000 000
2019 talousarvio 13 000 000
2018 tilinpäätös 11 031 172

42. Luopumistuet ja -eläkkeet (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 44 800 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) luopumiseläkelain (16/1974) mukaisten korvausten maksamiseen

2) maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain (1293/1994) ja maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain (612/2006) mukaisten luopumistukien ja hoitokustannusten maksamiseen

3) EU:n ohjelmakauden 1995—1999 luopumistukijärjestelmän ja maatalouden metsätoimenpideohjelman sitoumuksista aiheutuneiden Suomen velvoitteiden maksamiseen kokonaan kansallisesti.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Luopumistuella edistetään yksikkökoon suurentamista ja sukupolvenvaihdoksia maa- ja porotaloudessa. Tavoitteena on myös alentaa maatalousyrittäjien keski-ikää. Uusia luopumistukipäätöksiä voitiin tehdä vuoden 2018 loppuun asti, minkä jälkeen maatalouden varhaiseläkkeiden myöntäminen ei ole enää mahdollista Euroopan unionissa.

Vuonna 2020 maksetaan kokonaan kansallisesti rahoitettavista neljästä maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmästä (ajanjaksot 2003—2006, 2007—2010, 2011—2014 ja 2015—2018) sekä aiempien vuosien luopumiseläkejärjestelmästä aiheutuvia menoja sekä niihin liittyviä sopimusten hoitokuluja.

Luopumistukien ja -eläkkeiden toteutuminen vuonna 2020

  Järjestelmän piiriin tullut sen voimassaoloaikana Eläkkeitä maksussa v. 2020 lopussa, arvio Keskimääräinen korvaus v. 2020, arvio
Tukimuoto Tiloja Luopujia kpl euroa/kk
         
Luopumiseläke     6 530 246
Luopumistuki 2003—2006 3 389 5 794 2 866
Luopumistuki 2007—2010 2 467 4 298 111 594
Luopumistuki 2011—2014 2 067 3 277 1 110 821
Luopumistuki 2015—2018 626 849 569 1 076
Yhteensä 8 549 14 218 8 322  

Vuosina 2019 ja 2020 määrärahan tarpeen arvioidaan jakautuvan seuraavasti (milj. euroa)

  2019
arvio
2020
arvio
     
Luopumiseläkkeet 23,05 20,68
Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosina 2003—2006 0,41 0,11
Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosina 2007—2010 1,90 1,24
Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosina 2011—2014 17,52 14,65
Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosina 2015—2018 5,14 6,85
Hoitokulu1) 0,98 0,79
Yhteensä 49,00 44,322)

1) Sosiaali- ja terveysministeriö on 11.1.2019 antamallaan päätöksellä (Dnro STM/5132/2018) vahvistanut hoitokulun perusteet vuosille 2019—2022.

2) Lisäksi momentilla on käytettävissä edelliseltä vuodelta siirtyvää määrärahaa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos 4 300
Yhteensä 4 300

2020 talousarvio 44 800 000
2019 talousarvio 40 500 000
2018 tilinpäätös 58 330 000

43. Eläinten hyvinvointikorvaukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 62 767 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ohjelmakauden 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa toteuttavien eläinten hyvinvointikorvausten Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavan EU:n rahoitusosuuden sekä valtion rahoitusosuuden maksamiseen

2) EU:n komission vuosille 2007—2013 hyväksymän ja vuodelle 2014 yhdellä vuodella jatkettujen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten eläinten hyvinvointia edistävien tukien maksamiseen

3) EU:n aikaisempien ohjelmakausien ja ohjelmakauden 2014—2020 sitoumuksista aiheutuneiden velvoitteiden maksamiseen sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU 1306/2013) artiklojen 52 (sääntöjenmukaisuuden tarkastaminen) sekä 54 ja 56 (yhteiset säännökset ja maaseuturahastoa koskevat erityissäännökset sääntöjenvastaisuuksista) sekä aikaisempien ohjelmakausien vastaavien säädösten mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Eläinten hyvinvointikorvaukset sisältyvät Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014—2020.

Eläinten hyvinvointikorvausten tavoitteena on eläinten hyvinvoinnin kohentuminen. Tavoitteena on tuotantoeläinten lajinmukaisemman hoidon edistäminen ja viljelijöiden tietoisuuden lisääminen eläinten hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Eläinten hyvinvointisitoumus voidaan tehdä naudoista, sioista, lampaista, vuohista sekä siipikarjasta. Eläinten hyvinvointisitoumuksissa viljelijä sitoutuu noudattamaan toimenpiteen ehtoja valitsemiensa eläinlajien osalta. Sitoumus on 1-vuotinen, mutta se voidaan uusia vuosittain.

Vuonna 2018 eläinten hyvinvointikorvaukseen oli sitoutunut n. 6 100 kotieläintuotannon harjoittajaa. Tuotantosuunnittain tarkasteltuna mukana on 52 % nautatiloista, 72 % sikatiloista, 47 % lammas- ja vuohitiloista sekä 81 % siipikarjatiloista.

Vuonna 2020 määrärahaa arvioidaan tarvittavan yhteensä 62 767 000 euroa, mistä EU:n rahoitusosuutta on 26 362 000 euroa ja kansallista osuutta 36 405 000 euroa. EU:n rahoitusosuus ohjelmakaudella 2014—2020 on 42 %.

Momentilta voidaan maksaa myös ohjelmakauden 2007—2013 mukaisia ja vuodelle 2014 yhdellä vuodella jatkettuja eläinten hyvinvointia edistäviä tukia. Momentin menoihin liittyvät tulot on merkitty momentille 12.30.02.

Ohjelmakauden rahoituskehys ja määrärahan arvioitu käyttö (milj. euroa)

  Ohjelmakauden 2014—2020 rahoituskehys Määräraha
Toimenpide EU valtio Julkinen
yhteensä
maksettu
2014—2018
budjetoitu
2019
esitys
2020
             
Eläinten hyvinvointikorvaukset 162,960 225,040 388,000 243,762 67,767 62,767

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Maaseutuohjelman muutos (siirto momentille 30.10.40) -5 000
Yhteensä -5 000

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.


2020 talousarvio 62 767 000
2019 talousarvio 67 767 000
2018 tilinpäätös 67 767 000

(44.) Maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2019 talousarvio 22 500 000
2018 tilinpäätös 7 500 000

50. Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 3 466 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maatalouden neuvontapalvelujen valtionavusta annetun valtioneuvoston asetuksen (431/2016) mukaisesti neuvontaan myönnettävien valtionapujen maksamiseen valtakunnallista, koko maan kattavaa neuvontaa harjoittaville yrityksille ja muille yhteisöille.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Valtionavulla turvataan alueellisesti ja sisällöllisesti kattava, kohtuuhintainen ja ammattitaitoinen neuvonta, joka omalta osaltaan luo edellytyksiä maataloustuotannon harjoittamiselle koko Suomessa. Valtionapua saavien neuvontajärjestöjen vaikuttavuutta mitataan mm. asiakkaiden määrällä. Noin 40 % maatalous- ja puutarhayrityksistä ovat neuvontajärjestöjen asiakkaita tai jäseniä.

Valtionavun käytölle on asetettu alustavat tavoitteet maaseudun elinkeinojen edistämiseksi:

1. Luodaan neuvonnan keinoin ja eri yhteistyömuotoja edistämällä edellytyksiä biotalouteen ja ruokaketjuun perustuvan markkinalähtöisen yritystoiminnan kilpailukyvylle ja jalostusasteen kasvulle sekä tuottavuuden ja tuotantorakenteen parantumiselle.

2. Edistetään neuvonnalla ja neuvonnan palveluja kehittämällä ympäristöystävällisempiä tuotantomenetelmiä ja uusiutuvien luonnonvarojen käytön kestävyyttä mm. tuotantopanosten optimaalisella ja kestävällä käytöllä sekä materiaalitehokkuuden parantamisella.

3. Edistetään neuvonnallisin ja kotieläinjalostuksellisin keinoin sekä mittareita ja menetelmiä kehittämällä ihmisten, eläinten ja kasvien terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta sekä ruokaketjun vastuullisuutta.

Määrärahan käyttöön liittyvät vuoden 2020 tavoitteet sovitaan tarkemmin maa- ja metsätalousministeriön ja neuvontajärjestöjen välisessä tulossopimuksessa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (Maatilojen neuvonta) (EK) -1 752
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (Suomen hevostietokeskus ry) (EK) -48
Yhteensä -1 800

2020 talousarvio 3 466 000
2019 talousarvio 5 266 000
2018 tilinpäätös 5 266 000

51. Porotalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 843 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää seuraaviin poronhoitolain (848/1990) mukaisiin Paliskuntain yhdistykselle myönnettäviin avustuksiin:

1) valtakunnan rajoilla sijaitsevien poroesteaitojen rakentamiseen ja kunnossapitoon myönnettävien valtionapujen maksamiseen

2) porotalouden edistämiseen tähtäävän neuvonta- ja kehittämistyön tukemiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Valtakunnan rajoilla olevien poroesteaitojen valtion vastuulla olevat velvoitteet perustuvat valtioiden välillä solmittuihin poroaitasopimuksiin ja koskevat Suomen ja Norjan sekä Suomen ja Venäjän rajoilla olevien poroaitojen rakennus- ja kunnossapitotoimenpiteitä.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Poroaitasopimusten mukaisten valtakunnan rajoilla sijaitsevien poroaitojen rakentaminen ja kunnossapito 987 000
Neuvontatyön tukeminen 803 000
Porotalouden koetoiminta 53 000
Yhteensä 1 843 000

2020 talousarvio 1 843 000
2019 talousarvio 1 843 000
2018 tilinpäätös 1 843 000

54. Rahapelitoiminnan tuotolla rahoitettava hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 40 092 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää arpajaislain (1047/2001) sekä rahapeliyhtiön tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen annetussa valtioneuvoston asetuksessa (14/2017) tarkoitettujen avustusten maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Veikkaus Oy:n tuotoista kohdennetaan 4 % hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen, jota vastaava tulo on merkitty momentille 12.30.20. Tuloja vastaavasti käytetään harkinnanvaraisesti myönnettävinä avustuksina osuus hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Lisäksi tuloja vastaavasti voidaan käyttää 168 000 euroa hevostalouden tutkimukseen (mom. 30.01.05) sekä 240 000 euroa hevostalouden edistämiseen tarkoitettujen avustusten myöntämisestä aiheutuviin kuluihin (mom. 30.01.01).

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2020 talousarvio 40 092 000
2019 talousarvio 40 092 000
2018 tilinpäätös 40 182 000

55. Valtionapu 4H-toimintaan (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 305 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää 4H-toiminnan tukemiseen.

Selvitysosa:4H-toiminta edistää maaseudun elinvoimaisuutta ja vetovoimaisuutta asuinympäristönä tarjoamalla monipuolista harrastus-, palvelu- ja kilpailutoimintaa, työllistämällä nuoria sekä tarjoamalla heille mahdollisuuksia yrittäjyyden kokeilemiseen mm. omia yrityksiä perustamalla.

4H-toiminnan painopisteitä ovat yritteliäisyyden ja yrittäjyyden edistäminen erityisesti maaseudulla (mm. ”kolme askelta työelämään” -toimintamalli), maaseudun palvelutarjonnan täydentäminen, metsäosaamisen lisääminen, haja-asutusalueiden harrastustoiminta, maaseudun ammatteihin liittyvät tiedot, taidot ja kokemukset sekä niitä tukeva kilpailutoiminta, lasten ja nuorten ruokakasvatus sekä kasvu aktiiviseksi kansalaiseksi.

4H-järjestössä on yhteensä n. 250 valtionavustusta saavaa yhdistystä, joiden toiminta kattaa n. 90 % Suomen kunnista. Jäseniä yhdistyksissä on n. 52 000.

Määrärahan käyttöön liittyvät vuoden 2020 tavoitteet sovitaan tarkemmin maa- ja metsätalousministeriön ja 4H-järjestöjen välisessä tulossopimuksessa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (4H-nuorisotyö) (EK) -600
Yhteensä -600

2020 talousarvio 3 305 000
2019 talousarvio 3 905 000
2018 tilinpäätös 3 905 000

63. Maaseudun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) maa- ja elintarviketalouden sekä maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoituksesta annetun lain (1413/2011) mukaisessa laajuudessa valtakunnallisten maaseudun sekä saariston tutkimus- ja kehittämishankkeiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen mukaan lukien hankkeisiin sisältyvät kulutusmenot

2) maa- ja elintarviketalouden sekä maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoituksesta annetun lain (1413/2011) mukaisen maaseutupolitiikan neuvoston toimintaan

3) julkisyhteisöjen hankkeiden toteuttamiseen tarvittavan enintään 10 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen

4) kylätoiminnan valtakunnalliseen kehittämiseen

5) saariston kehityksen edistämisestä annetun lain (494/1981) 14 §:ssä mainitun saaristoasiain neuvottelukunnan toimintaan.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Valtakunnalliset tutkimus- ja kehittämishankkeet 682 000
Kylätoiminnan valtionapu 1 100 000
Maaseutupolitiikan neuvosto 68 000
Saaristoasiain neuvottelukunta 150 000
Yhteensä 2 000 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (Kylätoiminnan valtionapu) (EK) -100
Kyläkaupat monipalvelukeskuksina -kokeiluhankkeet -1 000
Yhteensä -1 100

2020 talousarvio 2 000 000
2019 talousarvio 3 100 000
2018 tilinpäätös 2 000 000

64. EU:n ja valtion rahoitusosuus alueelliseen ja paikalliseen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 189 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ohjelmakauden 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa toteuttavien hankkeiden ja sen toteutukseen liittyvän teknisen avun Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavan EU:n rahoitusosuuden ja valtion rahoitusosuuden sekä perustelluissa tapauksissa ennakon maksamiseen

2) ohjelmakauden 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toteuttamiseen tarvittavan yhteensä enintään 223 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen sekä muiden välttämättömien kulutusmenojen maksamiseen

3) EU:n aikaisempien ohjelmakausien ja ohjelmakauden 2014—2020 sitoumuksista aiheutuneiden velvoitteiden maksamiseen sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU 1306/2013) artiklojen 52 (sääntöjenmukaisuuden tarkastaminen) sekä 54 ja 56 (yhteiset säännökset ja maaseuturahastoa koskevat erityissäännökset sääntöjenvastaisuuksista) sekä aikaisempien ohjelmakausien vastaavien säädösten mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2020 saa tehdä ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvia myöntämispäätöksiä 106 900 000 eurolla, josta osoitetaan 21 000 000 euroa paikalliseen kehittämiseen liittyviä toimia varten sekä 65 900 000 euroa muita tältä momentilta rahoitettavia toimia varten sekä 20 000 000 euroa teknistä apua varten.

Mikäli ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvia vuoden 2019 myöntämisvaltuuksia on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2020.

Selvitysosa:Momentin varoin rahoitetaan ohjelmakaudella 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisia maaseudun yritystoiminnan, palvelujen, kylien ja yhteistyön kehittämiseen, koulutukseen ja tiedonvälitykseen sekä Leader-toiminnalla toteutettavaan paikalliseen kehittämiseen liittyviä toimia.

Rahoitus toteutetaan yritystukina sekä paikallisina, alueellisina, alueiden välisinä, valtakunnallisina ja kansainvälisinä hankkeina. Tekninen apu tukee koko ohjelman toimeenpanoa. Ohjelman toteuttamiseen tarvittavat henkilötyövuodet vastaavat teknisen avun lisäksi nk. valtion hallinnon oman tuotannon hankkeissa vuosittain palkattavan henkilöstön enimmäismäärää. Teknistä apua on vuosina 2014—2023 käytettävissä ohjelmakauden 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimeenpanoa varten 871 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen, josta käytettiin 424,14 henkilötyövuotta vuoden 2018 loppuun mennessä.

Myöntämisvaltuuden jako elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille perustuu maa- ja metsätalousministeriön päätöksillä jokaiselle valitulle Leader-ryhmälle määriteltyyn suuntaa antavaan rahoitukseen paikalliseen kehittämiseen liittyviä toimia varten sekä hyväksyttyihin suunnitelmiin alueellisten varojen kohdentamiseksi muita tältä momentilta rahoitettavia toimia varten. Momentin menoihin liittyvät tulot on merkitty momentille 12.30.02.

Vuoden 2020 määrärahojen ja myöntämisvaltuuksien arvioitu jakautuminen (euroa)

  Määräraha Valtuus
     
Yhteensä, josta 189 700 000 106 900 000
— EU-osuus 87 000 000 48 164 000
— valtion osuus 102 700 000 58 736 000

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (milj. euroa)

  2020 2021 2022 2023 Yhteensä
vuodesta
2020 lähtien
           
Ennen vuotta 2020 tehdyt sitoumukset 139,838 102,243 54,328 3,391 299,800
Vuoden 2020 sitoumukset 49,862 36,457 19,372 1,209 106,900
Yhteensä 189,700 138,700 73,700 4,600 406,700

Ohjelmakauden rahoituskehys sekä myöntämisvaltuuden ja määrärahan arvioitu käyttö (milj. euroa)

        Määräraha
Ohjelma Ohjelmakauden
rahoituskehys
valtuutena
Budjetoitu
valtuutta
ohjelmakautena
Myöntämis-
valtuus
2020
maksettu
2014—2018
budjetoitu
2019
esitys
2020
             
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (ohjelmakausi 2014—2020) yhteensä 912,000 790,300 106,900 319,676 180,600 189,600
— josta tekninen apu 70,000 70,000 20,000 18,193 11,000 11,000
Ohjelmien korjaukset - - - 3,536 0,100 0,100
Kaikki yhteensä 912,000 790,300 106,900 323,212 180,700 189,700

Momentit 30.10.40, 30.10.43, 30.20.43 ja 30.20.44 ovat myös osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014—2020, jonka toimeenpanoon tarkoitetun teknisen avun valtuus ja määräraha ovat tällä momentilla.

Takaisinperinnästä aiheutuvat erät merkitään momentille 12.30.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tukiohjelman toteuttamiseen liittyvä muutos 9 000
Yhteensä 9 000

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.


2020 talousarvio 189 700 000
2019 talousarvio 180 700 000
2018 tilinpäätös 154 985 316