Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

9. Budjetin ulkopuolinen valtiontalousPDF-versio

9.1. Budjetin ulkopuoliset valtion rahastot

Valtiolla on yksitoista talousarvion ulkopuolista rahastoa. Niiden yhteenlaskettujen tulojen arvioidaan v. 2020 olevan n. 4,9 mrd. euroa ja menojen 5,1 mrd. euroa. Rahastotalouden tuloja pienentää korkotulojen ja voitontuloutusten aleneminen. Rahastotalouden nettomääräiseksi alijäämäksi muodostuu 0,2 mrd. euroa. Rahastoista ehdotetaan tuloutettavaksi valtion talousarvioon yhteensä 1,9 mrd. euroa v. 2020. Tämä selittyy lähes kokonaan Valtion eläkerahastosta tehtävällä siirrolla, jolla osaltaan rahoitetaan talousarvioon sisältyviä eläkemenoja. Rahastoihin ehdotetaan puolestaan siirrettäväksi yhteensä 0,6 mrd. euroa. v. 2020, josta suurin liittyy Yleisradio Oy:n toiminnan rahoittamiseen Valtion televisio- ja radiorahaston kautta.

Budjetin ulkopuoliset valtion rahastot, milj. euroa

  2018 2019** 2020**
       
Verot ja veronluonteiset tulot yhteensä 168 419 419
Sekalaiset tulot 222 160 104
Eläkemaksut 1 419 1 414 1 445
Korkotulot ja voiton tuloutukset 924 490 482
Siirrot talousarviosta 560 522 624
Tulot pl. rahoitustaloustoimet 3 293 3 005 3 073
Myönnettyjen lainojen takaisinmaksut 1 969 1 938 1 886
Tulot yhteensä 5 262 4 943 4 959
       
Kulutusmenot 141 126 130
Siirtomenot 779 1 041 1 135
Korkomenot 1 2 1
Siirrot talousarvioon 1 870 1 909 1 948
Muut menot 13 21 21
Menot pl. rahoitustaloustoimet 2 802 3 099 3 235
Myönnetyt lainat ja muut finanssisijoitukset 1 599 1 478 1 894
Menot yhteensä 4 401 4 577 5 129
       
Nettorahoitusylijäämä/alijäämä 862 366 -170

Valtion asuntorahasto (VAR)

Valtion talousarviossa hyväksytyn valtuuden nojalla sosiaaliseen asuntotuotantoon myönnettävät lainat, korkotuet, avustukset ja asuntolainojen valtiontakauksista aiheutuvat menot maksetaan valtion asuntorahaston varoista. Rahaston varoista maksetaan myös sen mahdollisten velkojen menot.

Rahasto saa varansa aravalainojen koroista ja lyhennyksistä sekä valtiontakauksiin liittyvistä takausmaksuista. Rahoitusta rahastolle voidaan hankkia myös osana valtion lainanottoa.

Talousarviovuoden alussa rahasto on velaton eikä varainhankintatarvetta ole. Valtion asuntorahaston asuntolainasaatavien pääomien ennakoidaan olevan vuoden 2019 alussa n. 4,2 mrd. euroa ja rahastosta suoritettavan korkotuen piirissä olevan lainakannan n. 15,6 mrd. euroa. Takausvastuita rahastolla ennakoidaan olevan korkotukilainoissa n. 13,5 mrd. euroa, omistusasuntolainojen osatakauksissa n. 2,1 mrd. euroa, aravalainojen ensisijaislainoissa alle 0,03 mrd. euroa ja vanhojen aravalainojen konvertointitakauksista n. 0,3 mrd. euroa. Lisäksi vuokratalojen rakentamislainoista aiheutuvia vastuita ennakoidaan olevan n. 0,5 mrd. euroa. Takausvastuut kasvavat edelleen lähivuosina tuotantotukien muututtua korkotukilainoitukseksi ja erilaisten takausmallien lisääntyessä.

Vuonna 2020 rahaston tuloiksi asuntolainoista ja takausmaksuista ennakoidaan n. 440 milj. euroa. Uusien myönnettävien korkotukilainojen valtuudeksi ehdotetaan 1 410 milj. euroa, vuokra-asuntojen rakentamislainojen takausvaltuudeksi 285 milj. euroa ja asunto-osakeyhtiöiden perusparantamislainojen takausvaltuudeksi 100 milj. euroa. Rahastosta maksettavien avustusten, akordien ja kehittämisrahan valtuudeksi ehdotetaan yhteensä 202,3 milj. euroa. Vuonna 2020 rahastosta ehdotetaan siirrettäväksi valtion talousarvioon 6 milj. euroa, joka vastaa valtion talousarvion puolella kannettavaa rahaston oman pääoman korkokustannusta. Osana hallituksen kertaluonteisia ja määräaikaisia tulevaisuusinvestointeja Valtion asuntorahaston resursseja kohdennetaan mm. lähiöohjelman toteuttamiseen, energia-avustuksiin taloyhtiöille ja toimenpiteisiin, joilla parannetaan ikäihmisten mahdollisuuksia asua pidempään kotona.

Omistusasuntojen voimassa olevien lainatakausten enimmäismääräksi vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa vuoden 2020 lopussa ehdotetaan yhteensä 2,7 mrd. euroa, joka vastaa n. 148,6 mrd. euron lainakantaa.

Valtion eläkerahasto (VER)

Valtion eläkerahaston avulla varaudutaan valtion eläkejärjestelmän piiriin kuuluvien tulevien eläkkeiden maksamiseen ja pyritään tasaamaan tulevien vuosien eläkemenoja. Rahastoon kerätään työnantajan eläkemaksuina arviolta 985 milj. euroa v. 2020. Työntekijän eläkemaksuja ja työttömyysvakuutusmaksuja kerätään rahastoon arviolta yhteensä 475 milj. euroa. Näiden lisäksi rahastolle tilitetään siirtymämaksuina yhteensä 12 milj. euroa.

Valtion eläkerahaston sijoitusomaisuuden arvo oli maaliskuun 2019 lopussa 19,5 mrd. euroa, mikä on n. 21 % suhteessa valtion eläkevastuuseen vuoden 2018 lopussa. Sijoitussalkun arvo nousi n. 262 milj. eurolla edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Rahastolla on valtion eläkerahastosta annetussa laissa säädetty rahastointitavoite. Lain mukaan rahastoa kartutetaan, kunnes rahaston arvo vastaa 25 prosenttia valtion eläkevastuusta. Rahaston hallituksen hyväksymän strategian mukaan tavoitteeseen pyritään viimeistään v. 2033. Valtion eläkevastuu oli vuoden 2018 lopussa 92,1 mrd. euroa.

Rahaston tuloista siirretään valtion talousarvioon vuosittain 40 % valtion vuotuisesta eläkemenosta. Siirron talousarvioon arvioidaan olevan 1,9 mrd. euroa v. 2020.

Valtiovarainministeriön asettama strateginen tulostavoite on, että Valtion eläkerahaston sijoitustoiminta tuottaa pitkällä aikavälillä enemmän kuin valtion näkökulmasta riskitön sijoitusvaihtoehto, jolla tarkoitetaan valtion nettovelan kustannusta. Toiminnallisena tulostavoitteena on saavuttaa riskikorjattu sijoitustuotto, joka ylittää rahaston sijoitussuunnitelmassa määritellyn vertailuindeksin tuoton.

Maatilatalouden kehittämisrahasto (MAKERA)

Maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain (1966/657) 3 §:n mukaan kehittämisrahaston varoja voidaan käyttää maatilatalouden rakenteen parantamiseen, maaseutuelinkeinojen edistämiseen, maaseudun elinolosuhteiden ja toimeentulomahdollisuuksien parantamiseen sekä näiden toimenpiteiden kehittämisen edistämiseen. Yhtenä käyttökohteena ovat rahastosta myönnetyt kokonaan kansallisesti rahoitettavat investointiavustukset.

Vuonna 2020 rahaston käytettävissä olevat varat ovat arviolta 125,3 milj. euroa, kun huomioon on otettu vuodelta 2019 siirtyväksi arvioidut erät. Valtion vuoden 2020 talousarvioon sisältyy 58,3 milj. euron siirto maatilatalouden kehittämisrahastoon. Maatilatalouden kehittämisrahastossa ja talousarviossa käytettävissä olevat varat riittävät v. 2020 tavoitteiden mukaisten investointien rahoitukseen. Maatilatalouden kehittämisrahastosta arvioidaan myönnettävän v. 2020 avustuksia 89,5 milj. euroa.

Valtion ydinjätehuoltorahasto

Valtion ydinjätehuoltorahasto muodostuu Varautumisrahastosta, Ydinturvallisuustutkimusrahastosta ja Ydinjätetutkimusrahastosta. Varautumisrahaston pääoma muodostuu ydinjätehuoltomaksuista ja rahaston sijoitustoiminnan voitosta. Ydinjätehuoltomaksuja ovat velvollisia suorittamaan ne, joiden toiminnasta aiheutuu ydinjätettä eli voimayhtiöt Teollisuuden Voima Oyj ja Fortum Power and Heat Oy sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, jolla on FiR1-tutkimusreaktori. Rahastoinnin tavoitteena on varmistaa, että ydinjätehuollon vaatimat varat ovat tulevaisuudessa käytettävissä, mikäli em. jätehuoltovelvolliset eivät täyttäisi ydinjätehuoltoon liittyviä velvollisuuksiaan. Varautumisrahaston tase on vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan n. 2,7 mrd. euroa.

Valtion ydinjätehuoltorahaston tehtävänä on lisäksi periä ydinenergialaissa määritellyt veronluonteiset maksut ja jakaa kaikki näin kerätyt varat vuosittain ydinturvallisuuteen ja ydinjätehuoltoon liittyville tutkimushankkeille. Ydinlaitosten haltijoilta v. 2019 kerätyt maksut ovat yhteensä n. 8,8 milj. euroa ja jätehuoltovelvollisilta kerätyt maksut n. 3,5 milj. euroa. Ydinlaitosten haltijoilta v. 2020 kerättävien maksujen arvioidaan pysyvän vuoden 2019 tasolla. Jätehuoltovelvollisilta kerättävien maksujen arvioidaan kasvavan n. 0,2 milj. eurolla v. 2020. Maksuja kasvattaa Olkiluoto 3 -laitosyksikön liittyminen osaksi Teollisuuden Voima Oyj:n varautumisvelvollisuutta. Kerättävien maksujen arvioidaan olevan v. 2020 yhteensä n. 12,6 milj. euroa.

Huoltovarmuusrahasto

Huoltovarmuuskeskuksen hoidossa olevaan huoltovarmuusrahastoon tuloutetaan polttoaineiden ja sähkön valmisteverotuksen yhteydessä kannettava huoltovarmuusmaksu. Sen tuotto on vakiintunut runsaaseen 40 milj. euroon vuodessa. Rahasto omistaa kayttöomaisuusosakkeita, joiden tuotto varmistaa toistaiseksi rahaston maksuvalmiuden.

Rahaston varoilla turvataan kansalaisten, elinkeinoelämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömien taloudellisten toimintojen jatkuvuutta normaaliaikojen vakavissa häiriöissä ja poikkeusoloissa. Keskeisiä rahoitettavia toimintoja ovat varmuusvarastointi ja erilaiset tekniset varajärjestelyt, kriittisen infrastruktuurin turvaaminen sekä huoltovarmuuskriittisten toimipaikkojen varautumissuunnittelu. Varmuusvarastoja kierrätetään kauppatoimilla, joiden tuotto vaihtelee suuresti.

Valtioneuvosto asettaa huoltovarmuudelle kansalliset tavoitteet noin viiden vuoden välein annettavalla tavoitepäätöksellä. Joulukuussa 2018 annetut uudet tavoitteet siirtävät painopistettä entistä enemmän logistiikan ja teknisten järjestelmien turvaamiseen varmuusvarastoinnin sijasta. Luopuminen fossiilisista polttoaineista ja sähkömarkkinoiden muutokset edellyttävät energian huoltovarmuuden järjestämistä uudella tavalla lähivuosina.

Tilinpäätöksessä vuodelta 2018 jouduttiin öljyvarastojen arvoja alentamaan yhteensä 182 milj. eurolla tiettyjen öljytuotteiden maailmanmarkkinahintojen notkahdettua juuri ennen vuodenvaihdetta. Toisaalta viime tilikaudella eräiden öljytuotteiden hintataso jatkoi vahvistumista, minkä seurauksena aikaisempina tilikausina tehtyjä arvon alennuksia palautettiin 43 milj. euron arvosta.

Vaihto-omaisuuden arvon lasku mukaan luettuna tilikauden tulos oli 86 milj. euroa tappiollinen. Rahaston taseen loppusumma oli 1915 milj. euroa.

Valtioneuvoston alennettua öljyn ja viljan varmuusvarastointitavoitteita oli rahastoon vielä jäänyt valtion talousarvioon tuloutettavaa vapautunutta pääomaa 37 milj. euroa, joka siirretään valtion talousarvioon vuoden 2019 aikana.

Valtiontakuurahasto

Valtiontakuurahaston tarkoituksena on turvata Finnvera Oyj:n antamien vientitakuiden, takausten ja muiden valtiontakuurahastolain (444/1998) 4 §:ssä tarkoitettujen sitoumusten täyttäminen. Rahaston varoista hoidetaan myös entisen Valtiontakuukeskuksen ja sitä edeltäneiden Vientitakuulaitoksen ja Valtiontakauslaitoksen antamat takuut, takaukset ja muut vastuusitoumukset.

Valtiontakuurahaston vastuulla oleva Finnvera Oyj:n vientitakuu- ja erityistakauskanta oli vuoden 2018 lopussa n. 23,6 mrd. euroa. Nostettua riskiä oli 10,1 mrd. euroa ja nostamatonta (ml. tarjoukset) 13,5 mrd. euroa, joka suurimmalta osin tulee nostetuksi useiden vuosien ajanjaksolla tulevaisuudessa. Vastuukanta kasvoi edellisen vuoden lopusta n. 1 mrd. euroa. Toimialoista telakoiden ja varustamoiden osuus oli vuoden 2018 lopussa 55 % ja televastuiden 19 %. Vastuiden voimakas nousu vuodesta 2014 lähtien on johtunut pääosin telakoiden ja varustamoiden suurista risteilijätilauksista, joiden rahoitukseen Finnvera on osallistunut. Vastuukanta sisältää näitä tilauksia, jotka ajallisesti voivat hajautua lähes 10 vuoden päähän. Edelleenkin merkittävimpänä toimialakeskittymänä voidaan pitää telakka- ja varustamosektoria. Suuret yksittäiset vastuut tai vastuiden toimiala- ja maakasaumat luovat riskikeskittymiä myös tulevaisuudessa ja näitä pyritään suojaamaan mahdollisuuksien mukaan. Suurimpia vastuumaita ovat Yhdysvallat, Saksa, Brasilia, Venäjä ja Espanja. Valtiontakuurahastossa oli vuoden 2018 lopussa varoja n. 680 milj. euroa. Yhdessä Finnvera Oyj:n vienti- ja erityistakuurahaston n. 756 milj. euron kanssa rahastot muodostavat n. 1,4 mrd. euron puskurivarat kattamaan vientitakuu- ja erityistakauskannan. Rahastoon kertyy vuosittain tuloja n. 5 milj. euron arvosta pääasiassa takaisinperintäsaamistuloina.

Finnvera Oyj:n suuret riskikeskittymät ja yksittäiset muut riskipitoiset vastuut pitävät riskitason korkeana ja vaikka tappio-odotukset lyhyellä aikavälillä ovat alhaiset, niin keskittymät saattavat aiheuttaa luottotappioiden kasvua seuraavien vuosien aikana. Vuoden 2019 aikana rahaston kokonaisvastuiden määrä tullee kasvamaan ja on mahdollista, että vastuukanta kehittyy riskipitoisempaan suuntaan tulevaisuudessa ottaen huomioon muiden tekijöiden ohella myös valtion vientitakuista annetun lain (422/2001) 6 §:n mukaisen erityisriskinoton lisäämisen. Vuonna 2018 vastuista 69 % oli parhaimmissa riskiluokissa (A1-B1), n. 4 % heikoimmissa (B3-C) ja loppuosa eli 27 % oli B2-luokassa. Vuoden 2017 loppuun verrattuna portfolion riskiluokkajakauma on parantunut erityisesti muutamien suurten vastuiden riskiluokkamuutosten vuoksi. Suuret toimialakohtaiset riskikeskittymät ja kansainvälisen talouden epävakaa tilanne lisäävät kuitenkin tarvetta ylläpitää rahaston likvidejä varoja tasolla, jolla maksuvalmius säilytetään riskipositiota vastaavana.

Rahoitusvakausrahasto

Vuonna 2015 perustettu Rahoitusvakausvirasto hallinnoi talousarvion ulkopuolista rahoitusvakausrahastoa. Se muodostuu vakausmaksuin kartutettavasta kriisinratkaisurahastosta ja talletussuojamaksuin kartutettavasta talletussuojarahastosta.

Luottolaitosten maksamat vakausmaksut tilitetään edelleen EU:n yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (Single Resolution Fund, SRF). SRF kartutetaan tavoitetasolleen vuoteen 2023 mennessä, jonka jälkeen rahastoon kerätään varoja vain, mikäli sitä on ollut tarpeen käyttää kriisinratkaisutoimien yhteydessä. Vuodesta 2019 lukien Suomessa toimivien luottolaitosten vakausmaksujen yhteenlaskettu määrä nousi merkittävästi Nordea Pankki Oyj:n kotipaikan siirryttyä Suomeen.

Talletussuojarahasto kartutetaan luottolaitosten maksamilla talletussuojamaksuilla talletussuojadirektiivin edellyttämälle vähimmäistasolle 10 vuodessa (vuodet 2015—2024). Nordean siirtyminen Suomeen lokakuussa 2018 kasvatti Suomen talletussuojajärjestelmän piiriin kuuluvien korvattavien talletusten määrää merkittävästi ja siten myös vuotuisia talletussuojamaksuja kerättiin edellisvuosia enemmän. Tulevien vuosien talletussuojamaksujen arvioidaan pysyvän lähellä vuoden 2019 maksujen tasoa. Rahoitusvakausvirasto päättää korvausten maksamisesta ja vastaa korvausten maksatuksesta tallettajille, jos talletussuojarahaston varoja on tarpeen käyttää tallettajien saamisten turvaamiseksi.

Valtion televisio- ja radiorahasto

Valtion televisio- ja radiorahaston hallintoa hoitaa Liikenne- ja viestintävirasto. Yleisradio Oy:n julkisen palvelun kustannusten kattamiseksi on vuodesta 2013 alkaen ollut käytössä yleisradiovero. Julkisen palvelun kustannukset katetaan valtion televisio- ja radiorahastoon tehtävällä siirrolla, jonka suuruus v. 2020 on 533,2 milj. euroa. Rahoitus on siirretty kehysten ulkopuolelle Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta pohtineen parlamentaarisen ryhmän esityksen mukaisesti.

Maatalouden interventiorahasto (MIRA)

Maatalouden interventiorahastosta rahoitetaan EU-komission säätelemää maatalouden interventiotoimintaa. Arvioiden mukaan viljojen markkinahinnat pysyvät tasolla, jolla kiinnostusta interventiovarastointiin ei ole. Maitosektorin vaihteleva markkinatilanne saattaa johtaa siihen, että komissio avaa ajoittain rasvattoman maitojauheen interventiovarastoinnin.

Valtion talousarviosta interventiorahastoon tehtävällä siirrolla katetaan niitä rahaston menoja, joita ei rahoiteta EU:n maataloustukirahastosta. Vuonna 2020 valtion vastattavaksi arvioidaan jäävän lähinnä interventiovarastoinnista aiheutuvia menoja 0,2 milj. euroa, jotka katetaan valtion talousarviosta tehtävällä siirrolla.

Palosuojelurahasto

Palosuojelurahastolain (306/2003) mukaan tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseksi on Suomessa olevasta palovakuutetusta kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta vuosittain suoritettava palosuojelumaksu. Palosuojelumaksun on velvollinen suorittamaan jokainen, joka harjoittaa vakuutusliikettä Suomessa.

Palosuojelumaksukertymän arvioidaan v. 2020 olevan n. 11,8 milj. euroa.

Palosuojelurahaston keskeisimmät avustuskohteet ovat pelastusalan järjestöjen valistus- ja koulutustoiminta, pelastusalan tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien paloasema- ja kalustohankkeet. Rahastolla on merkittävä rooli erilaisten pelastustoimen kehittämishankkeiden sekä paloasemien ja kalustohankintojen rahoittajana pelastustoimen toimialalla.

Öljysuojarahasto (ÖSRA)

Öljysuojarahastosta korvataan öljyvahingoista, niiden torjunnasta ja ympäristön ennallistamisesta, öljyntorjuntakaluston hankinnasta ja torjuntavalmiuden ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia. Öljysuojarahasto saa varansa maahantuodusta ja Suomen kautta kuljetetusta öljystä perittävästä öljysuojamaksusta. Vuonna 2018 rahastosta maksettiin korvauksia 13 milj. euroa. Öljysuojamaksun määräaikaisen korotuksen (2011—2016) ja torjuntaviranomaisten arvioitua hitaammin toteutuneiden hankintojen vuoksi rahaston oma pääoma on noussut 40,2 milj. euroon. Öljysuojamaksu on 0,50 euroa öljytonnilta, maksun tuotto v. 2018 oli 8,3 milj. euroa.

9.2. Liikelaitokset

Valtiolla on kaksi liikelaitosta, Metsähallitus ja Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöihin sovelletaan vuoden 2010 lakia valtion liikelaitoksista (1062/2010). Metsähallituksesta on 15.4.2016 muodostettu valtion liikelaitos (laki Metsähallituksesta 234/2016, laki valtion metsätalousosakeyhtiöistä 235/2016), jonka toiminta ei enää perustu lakiin valtion liikelaitoksista (1185/2002). Metsähallitukseen ei myöskään sovelleta valtion liikelaitoksesta annettua lakia (1062/2010).

Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka tehtävänä on käyttää, hoitaa ja suojella hallinnassaan olevaa valtion suoraan omistamaa rakentamatonta maa- ja vesiomaisuutta. Metsähallitus harjoittaa liiketoimintaa ja hoitaa budjettivaroin laissa säädettyjä julkisia hallintotehtäviä. Metsätaloutta ja muuta markkinaehtoista liiketoimintaa Metsähallitus harjoittaa omistamiensa tytäryhtiöiden kautta. Metsähallituksen metsätalousliiketoiminta on yhtiöitetty valtion kokonaan omistamaan Metsähallitus Metsätalous Oy:öön. Metsähallitus maksaa voiton tuloutusta valtiolle käyttöoikeuskorvausten ja osinkojen perusteella. Metsähallituksen hallinnassa on n. 12,5 milj. hehtaaria valtion omistamia maa- ja vesialueita, joiden tasearvo on n. 3,8 mrd. euroa. Tästä tuottovaatimuksen alaista peruspääomaa on n. 2,6 mrd. euroa. Vuonna 2019 Metsähallituskonsernin ennakoitu liikevaihto on 362,8 milj. euroa ja vuositulos 128,8 milj. euroa. Vuoden 2020 tuloutus valtiolle on 138,9 milj. euroa.

Senaatti-kiinteistöt on valtion liikelaitos, jonka tehtävänä on tuottaa tilapalveluja ja niihin välittömästi liittyviä muita palveluja valtion virastoille ja laitoksille. Senaatti-kiinteistöt voi tuottaa palveluja myös sellaisille yhteisöille, joiden toiminta rahoitetaan pääosin valtion talousarvioon otetulla määrärahalla. Senaatti-kiinteistöjen tuloutus valtiolle v. 2020 on 35 milj. euroa. Aiempiin vuosiin verrattuna tuloutusta pienentää vuokratason alentaminen v. 2020 alusta lukien.

Valtion liikelaitostoiminta v. 2020

Liikelaitos (konserni) Liikevaihto Tilikauden tulos Sijoitetun pääoman tuotto Omavaraisuusaste Investointimenot Henkilöstö keskim.
  milj. € muutos, % milj. € liikevaihdosta (%) (%) (%) milj. € lkm
                 
Senaatti-kiinteistöt 619,0 -2,3 41,0 6,6 1,6 64,0 350 395
(konserni) 624,0 -2,2 38,0 6,1 1,5 63,0   395
Metsähallitus 113,1 1,3 125,9 111,3 4,8 99,0 9 145
(konserni) 356,7 -1,7 120,6 33,8 4,6 98,0   619
Yhteensä 732,1   166,9       359 540

Valtion liikelaitosten tuloutukset ja määrärahat v. 2020, milj. euroa

Liikelaitos Senaatti-
kiinteistöt
Metsähallitus Yhteensä
       
Tuloutukset talousarvioon      
— takausmaksut 1,0 - 1,0
— korot 4,5 - 4,5
— voiton tuloutukset 35,0 138,9 173,9
— lainojen takaisinmaksut 18,3 - 18,3
Yhteensä 58,8 138,9 197,7
       
Erityistehtävien määrärahat - 50,0 50,0

9.3. Valtion omistajapolitiikka

Valtion omistajapolitiikan lähtökohtana on yhteiskunnallisesti ja liiketaloudellisesti kestävä tulos. Valtion omistajapolitiikan ja omistajaohjauksen ensisijainen tavoite on yhtiöiden kehittäminen, omistaja-arvon pitkäjänteisen kasvun tukeminen ja vakaan osinkotason turvaaminen.

Valtio noudattaa omistajaohjauksessaan osakeyhtiölain mukaista tehtävien ja vastuiden jakoa yhtiön toimielinten ja omistajan välillä. Omistusjärjestelyt harkitaan aina yhtiökohtaisesti voimassa olevien eduskunnan antamien valtuuksien rajoissa. Valtio-omistaja edellyttää, että kaikki yhtiöt jatkavat yritysvastuun kehittämistä koko liiketoimintaansa ohjaavana teemana, osana strategiaa, riskiarviointeja sekä hallitus- ja johtoryhmätyöskentelyä sekä asettavat sille mitattavat tavoitteet.

9.4. Julkisyhteisöjen rahoitusasema ja velka jaoteltuna

Julkisyhteisöjen rahoitusasema on v. 2019 edelleen alijäämäinen. Valtionhallinnon ydinsektori, budjettitalous, pysyy tilinpidon käsittein myös alijäämäisenä, vaikka budjettitalouden velkaa lyhennettiin v. 2018. Valtionhallinto on alijäämäinen myös v. 2020. Paikallishallinnon ydinsektori, kunnat ja kuntayhtymät ovat myös alijäämäisiä. Sosiaaliturvarahastot ovat ylijäämäisiä. Ydinsektoreiden ulkopuolisten yksiköiden yhteenlaskettu alijäämä on n. 0,2 % suhteessa BKT:hen.

Julkisyhteisöjen sulautettu EDP-velka suhteessa BKT:hen pysyy ennallaan vuosina 2019 ja 2020. Ydinsektoreiden velkasuhde tasaantuu myös v. 2020, mutta kääntyy kasvu-uralle myöhemmin. Velasta suurin osa on valtion budjettitalouden velkaa. Myös kunnilla ja kuntayhtymillä on velkaa merkittävästi. Ydinsektoreiden ulkopuolisista yksiköistä lähinnä kiinteistöyhtiöillä ja muutamilla muilla yksiköillä on velkaa. Ydinsektoreiden ulkopuolisten yksiköiden velka kasvaa hitaasti yksiköiden alijäämän verran vuosittain. Julkisyhteisöjen alasektoreihin kuuluvista yksiköitä löytyy lista Tilastokeskuksen verkkosivuilta1).

Julkisyhteisöjen rahoitusasema ja velka suhteessa BKT:hen jaoteltuna ydinsektoreihin ja ydinsektoreiden ulkopuolisiin yksiköihin

  2017 2018 2019 2020
         
Julkisyhteisöt yhteensä        
Rahoitusasema suhteessa BKT:hen -0,7 -0,8 -1,0 -1,4
Velka suhteessa BKT:hen 60,8 58,9 58,8 58,8
         
Ydinsektorit yhteensä        
Rahoitusasema suhteessa BKT:hen -0,4 -0,6 -0,8 -1,2
Velka suhteessa BKT:hen 58,7 57,1 56,9 56,7
         
Ulkopuoliset yksiköt yhteensä        
Rahoitusasema suhteessa BKT:hen -0,3 -0,2 -0,2 -0,2
Velka suhteessa BKT:hen 2,1 1,9 2,0 2,1