Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

10. Valtion kokonaistuotto- ja kululaskelma ja -tasePDF-versio

Luku sisältää talousarviotalouden, talousarviotalouden ulkopuolella olevien valtion rahastojen (11 kpl) sekä valtion liikelaitoskonsernien (Metsähallitus ja Senaatti-kiinteistöt) tuotto- ja kululaskelmista sekä taseista yhdistellyt valtion kokonaistuotto- ja kululaskelman ajanjaksolta 1.1.—30.6.2019 ja kokonaistaseen tilanteesta 30.6.2019. Kokonaislaskelmien tarkoituksena on yleiskatsauksellisen kokonaiskuvan antaminen suoraan eduskunnan ja valtioneuvoston ohjausvallan alaisesta valtiontaloudesta (valtio-oikeushenkilöstä).

10.1. Valtion kokonaistuotto- ja kululaskelma ajalta 1.1.—30.6.2019

Valtion kokonaistuotto- ja kululaskelman kulujäämä 1.1.—30.6.2019 oli 22,2 milj. euroa, ja pienentynyt 39 milj. euroa suhteessa vertailukauteen (1.1.—30.6.2018: 61,3 milj. euroa). Kokonaistuotto- ja kululaskelman kulujäämä oli 706 milj. euroa (1.1.—30.6.2018: 753 milj. euroa) heikompi kuin talousarviotalouden kulujäämästä, valtion liikelaitosten voitosta sekä talousarvion ulkopuolisten valtion rahastojen tuottojäämästä suoraan yhteenlaskettu tuottojäämä. Ero johtuu sisäisten erien eliminoimisesta, joista suurimpia ovat siirrot rahastoista ja voitontuloutukset liikelaitoksista talousarviotalouteen.

Tuotto- ja kulujäämät tarkasteluajanjaksoilta 1.1.—30.6.2019 ja 1.1.—30.6.2018 (milj. euroa)

  Talousarviotalouden kulujäämä Rahastojen tuottojäämä Liikelaitosten voitto Kokonaislaskelmien kulujäämä
         
1—6/2018 -206 793 104 -61
1—6/2019 -226 799 111 -22

Valtion kokonaistuotto- ja kululaskelma 1.1.—30.6.2019 (1 000 euroa)1)

  Talousarviotalous Rahastot Liikelaitoskonsernit Eliminoinnit 1.1.—30.6.2019 1.1.—30.6.2018
             
TOIMINNAN TUOTOT            
Maksullisen toiminnan tuotot 410 822 45 885 175 501 793 631 415 701 246
Vuokrat ja käyttökorvaukset 19 394 2 135 336 366 313 815 44 079 66 262
Muut toiminnan tuotot 263 743 1 274 789 16 788 157 451 1 397 868 1 578 082
       
TOIMINNAN KULUT            
Aineet, tarvikkeet ja tavarat            
 Ostot tilikauden aikana 254 910 40 090 32 378 10 251 317 128 357 377
 Varastojen lisäys (-) tai vähennys (+) 143 3 245 60   3 448 2 737
Henkilöstökulut 2 338 480 3 321 46 441 137 475 2 250 767 2 029 297
Vuokrat 365 160 2 970 44 468 313 815 98 782 121 578
Palvelujen ostot 1 265 144 25 249 139 568 720 1 429 241 1 351 645
Muut kulut 337 214 17 433 52 612 8 505 398 754 370 676
Valmistevaraston lisäys (-) tai vähennys (+) -10       -10 36
Valmistus omaan käyttöön -29 307       -29 307 -42 593
Poistot 564 813 7 586 114 482   686 881 691 750
             
JÄÄMÄ I -4 402 589 1 222 915 98 646   -3 082 322 -2 536 913
             
RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT            
Rahoitustuotot 1 131 681 307 799 2 176 61 231 1 380 425 1 413 263
Rahoituskulut -306 071 -151 824 -12 469 3 336 -467 028 -583 040
Osuus osakkuusyritysten tuloksesta2)     1 635   1 635 4616
             
SATUNNAISET TUOTOT JA KULUT            
Satunnaiset tuotot 94 990       94 990 16 291
Satunnaiset kulut -2 297       -2 297 -1 378
             
JÄÄMÄ II -3 484 286 1 378 890 89 988   -2 074 597 -1 687 162
             
SIIRTOTALOUDEN TUOTOT JA KULUT            
Tuotot            
 Paikallishallinnolta 70 845       70 845 64 783
 Euroopan unionin toimielimiltä ja muilta elimiltä 743 085 -1 237     741 848 712 655
 Muut siirtotalouden tuotot 1 019 917   21 099 1 010 299 30 717 63 029
Kulut            
 Paikallishallinnolle 6 232 983 11 818     6 244 802 6 284 519
 Sosiaaliturvarahastoille 7 165 921       7 165 921 6 885 218
 Elinkeinoelämälle 1 064 417 44 648   21 099 1 087 966 1 173 385
 Voittoa tavoittelemattomille yhteisöille 1 425 862 40 799     1 466 661 1 448 008
 Kotitalouksille 2 185 086 1 187     2 186 273 2 172 621
 Euroopan unionin toimielimille ja muille elimille 1 335 273 216 102     1 551 375 993 635
 Ulkomaille 370 178       370 178 367 765
 Muut siirtotalouden kulut (ml. yliopistot) 2 496 992 302 486   299 758 2 499 721 2 545 721
             
JÄÄMÄ III -23 927 153 760 613 111 087   -23 804 085 -22 716 904
             
TUOTOT VEROISTA JA PAKOLLISISTA MAKSUISTA            
Verot ja veronluonteiset maksut 23 624 318 38 308   -42 558 23 705 183 22 585 120
Muut pakolliset maksut 76 625       76 625 70 480
             
Vähemmistöosuus2)     52   52 41
             
TILIKAUDEN TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ -226 210 798 921 111 138 706 074 -22 225 -61 263

1) Valtio, valtion talousarvion ulkopuoliset rahastot ja liikelaitokset eivät laadi välitilinpäätöstä kesäkuun lopun tilanteesta, minkä vuoksi kokonaislaskelmissa saattaa ilmetä jaksotuksen eriaikaisuuden aiheuttamia täsmäämättömyyksiä.

2) Osuus osakkuusyritysten tuloksesta, Vähemmistöosuus: Sisältää liikelaitoskonsernien tiedot

Valtion kokonaistuotto- ja kululaskelman erien keskeisimmät muutokset verrattaessa alkuvuotta 2019 alkuvuoteen 2018 olivat:

  • — Toiminnan tuotot vähenivät 272 milj. euroa ja olivat 2 073 milj. euroa. Tuottojen vähentymiseen vaikutti mm. vertailuvuotta pienemmät osakemyynnit.
  • — Toiminnan kulut kasvoivat edellisestä vuodesta 273 milj. euroa 5 156 milj. euroon. Euromääräisesti merkittävintä kulujen kasvu oli henkilöstökuluissa (221 milj. euroa) sekä palvelujen ostoissa (78 milj. euroa). Henkilöstökulujen kasvusta noin puolet selittyy tulorekisterin käyttöönoton aiheuttamasta eläkemaksujen kohdentumisesta alkuvuoteen 2019 ja valtion virka- ja työehtosopimuksessa sopimuskaudelle 2018—2020 sovitun erillisen kertaerän kohdentumisesta tammikuulle 2019. Kertaerä oli suuruudeltaan 9,2 % yleisen virka- ja työehtosopimuksen 7 §:n mukaisesta kuukausipalkkauksesta.
  • — Rahoituskulut vähenivät 116 milj. euroa ja olivat 467 milj. euroa.
  • — Siirtotalouden kulut kasvoivat 703 milj. euroa ja olivat yhteensä 22 573 milj. euroa. Kulujen kasvu oli suurinta siirtotalouden kuluissa Euroopan unionin toimielimille ja muille elimille (558 milj. euroa), mikä johtuu Suomen taloudellisen tilanteen parantumisen EU-jäsenmaksuja kasvattavasta vaikutuksesta sekä Iso-Britannialle myönnettävän maksuhelpotuksen rahoituksesta. Siirtotalouden kulut sosiaaliturvarahastoille kasvoivat (281 milj. euroa), mihin vaikuttivat mm. kilpailukykysopimuksessa tehdyt sosiaaliturvamaksujen muutokset.
  • — Tuotot veroista ja pakollisista maksuista kasvoivat 1 126 milj. euroa ja olivat 23 782 milj. euroa.

10.2. Valtion kokonaistase 30.6.2019

Kokonaistaseen omaisuusrakenne poikkeaa valtion talousarviotalouden taseen omaisuusrakenteesta. Liikelaitosten omaisuuserät, kuten rakennukset ja maa-alueet, näkyvät talousarviotalouden taseessa sijoituksina liikelaitosten peruspääomiin, kun taas kokonaistaseessa ne raportoidaan omaisuuserän luonteen mukaisesti.

Valtion kokonaistase 30.6.2019 (1 000 euroa)1)

  Talousarviotalous Rahastot Liikelaitoskonsernit Eliminoinnit 30.6.2019 30.6.2018
             
VASTAAVAA            
KANSALLISOMAISUUS        
Maa- ja vesialueet 32 923   995 746   1 028 670 995 196
Rakennusmaa- ja vesialueet 16 158   38 396   54 553 50 143
Rakennukset 413 001   194 374   607 375 521 741
Muu kansallisomaisuus 53 666       53 666 48 878
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 33 830       33 830 107 616
             
KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET            
AINEETTOMAT HYÖDYKKEET            
Aineettomat oikeudet 28 582 892 86   29 560 42 063
Muut pitkävaikutteiset menot 584 424   34 564   618 988 490 557
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 298 054   2 611   300 665 233 061
             
AINEELLISET HYÖDYKKEET        
Maa- ja vesialueet 9 043 1 182 2 890 504   2 900 729 2 902 009
Rakennusmaa- ja vesialueet 1 108 764   445 134   1 553 898 1 562 726
Rakennukset ja rakennelmat 212 371   2 984 307   3 196 678 3 267 105
Rakenteet 17 871 200   25 336   17 896 536 17 865 651
Koneet ja laitteet ja kalusteet 574 317 14 015 24 380   612 713 601 410
Muut aineelliset hyödykkeet 11 858 14 506 88 729   115 093 132 067
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 1 085 908   223 677 12 830 1 297 205 1 196 751
             
KÄYTTÖOMAISUUSARVOPAPERIT JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET            
Käyttöomaisuusarvopaperit 16 891 110 496 674 5 733   17 393 518 15 494 493
Liikelaitoskonsernien peruspääomat ja muun oman pääoman ehdoin sijoitetut pääomat1) 6 051 320     6 053 810 -2 489  
Euromääräiset sijoitukset 2 137 091 14 998 070     17 135 161 17 957 411
Valuuttamääräiset sijoitukset   4 153 822     4 153 822 3 256 226
Osuudet omistusyhteysyrityksissä2)     209 679   209 679 213 544
Saamiset omistusyhteysyrityksiltä2)     61 000   61 000 65 000
             
KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET YHTEENSÄ 46 864 042 19 679 162 6 995 740   67 472 755 65 280 074
             
VAIHTO- JA RAHOITUSOMAISUUS            
VAIHTO-OMAISUUS          
Aineet ja tarvikkeet 436 445       436 445 440 092
Keskeneräinen tuotanto 5 015       5 015 4 905
Valmiit tuotteet/Tavarat 41 410 1 131 543 12 708   1 185 662 1 360 466
Muu vaihto-omaisuus     23 775   23 775  
             
PITKÄAIKAISET SAAMISET            
Pitkäaikaiset saamiset 3 870 410 24 695 52 006 1 103 153 2 843 958 4 873 540
             
LYHYTAIKAISET SAAMISET            
Myyntisaamiset 85 114 73 095 60 879 4 426 214 663 151 735
Lainasaamiset 92 897 1 659 779   90 059 1 662 617 1 640 235
Siirtosaamiset 28 159 49 794 5 306 127 973 -44 714 130 967
Muut lyhytaikaiset saamiset 182 789 60 891 38 663 13 014 269 329 394 279
Ennakkomaksut 842 964 675     843 639 881 818
             
RAHOITUSOMAISUUSARVOPAPERIT JA MUUT LYHYTAIKAISET SIJOITUKSET          
Euromääräisten joukkovelkakirjalainojen ostot           686 708
Muut euromääräiset sijoitukset 266 486 219 940     486 426 750 000
Valuuttamääräisten joukkovelkakirjojen ostot           500 054
             
RAHAT, PANKKISAAMISET JA MUUT RAHOITUSVARAT 9 020 792 4 903 917 182 138 4 085 396 10 021 451 3 164 906
             
VAIHTO- JA RAHOITUSOMAISUUS YHTEENSÄ 14 872 481 8 124 328 375 475   17 948 265 14 979 705
             
VASTAAVAA YHTEENSÄ 62 286 101 27 803 490 8 599 731 11 490 209 87 199 114 81 983 352
             
VASTATTAVAA            
OMA PÄÄOMA            
Valtion pääoma 1.1.1998 -30 048 198       -30 048 198 -30 048 198
Talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen pääomat   -18 653 688     -18 653 688 -16 159 263
Liikelaitoskonsernien pääomat1)     6 054 340 6 053 810 531 295,45
Talousarviosiirrot   -692 930   -692 930    
Edellisten tilikausien pääoman muutos -31 134 436 46 252 845 761 717 -57 895 15 938 022 15 045 927
Tilikauden tuotto-/kulujäämä -226 210 798 921 111 138 706 074 -22 225 -1 063 270
             
VÄHEMMISTÖOSUUS            
Vähemmistöosuus2)     4 894   4 894 5 629
             
RAHASTOJEN PÄÄOMAT            
Muut valtion rahastot ja lahjoitetut varat 7 237       7 237 8 804
             
VARAUKSET            
Varaukset     27 925   27 925 4 493
             
VIERAS PÄÄOMA            
PITKÄAIKAINEN            
Otetut euromääräiset lainat 96 904 543   1 273 964 997 367 97 181 140 93 661 316
Otetut valuuttamääräiset lainat 567   3 000   3 567 1 201 031
Pitkäaikaiset siirtovelat 126 719       126 719 57 592
Muut pitkäaikaiset velat 514 573   3 097   517 670 407 725
             
LYHYTAIKAINEN            
Seuraavana tilikautena maksettavat lyhennykset 6 650 722       6 650 722 6 693 272
Lyhytaikaiset lainat 10 645 446 3 000 230 924 4 281 239 6 598 131 3 111 179
Valtion hoitoon jätetyt vieraat varat 482 587       482 587 428 291
Saadut ennakot 534 374 13 35 416 12 380 557 423 675 104
Ostovelat 256 141 3 504 23 668 17 219 266 095 215 946
Siirtovelat 1 431 863 39 531 46 519   1 517 914 1 694 665
Muut lyhytaikaiset velat 6 140 293 52 294 23 127 172 945 6 042 770 6 042 831
             
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 123 687 709 98 342 1 639 716 5 481 150 119 944 617 114 188 935
             
Virhetilit -121       -121 -17
             
VASTATTAVAA YHTEENSÄ 62 286 101 27 803 490 8 599 731 11 490 209 87 199 114 81 983 352

1) Valtio ei laadi välitilinpäätöstä kesäkuun lopun tilanteesta, minkä vuoksi kokonaislaskelmissa saattaa ilmetä jaksotuksen eriaikaisuuden aiheuttamia täsmäämättömyyksiä. Valtion talousarviotalouden ja liikelaitoskonsernien kirjaukset koskien liikelaitoskonsernien omaa pääomaa ja muuta omaa pääomaa eivät tästä syystä täsmänneet 30.6.2019 ja/tai 30.6.2018, minkä vuoksi näille tileille jäi saldoa.

2) Osuudet omistusyhteysyrityksissä, Saamiset omistusyhteysyrityksiltä, Vähemmistöosuus: Sisältää liikelaitoskonsernien tiedot

Valtion kokonaistase on kasvanut 30.6.2018 ja 30.6.2019 välillä 5 216 milj. euroa, mikä näkyy erityisesti vieraan pääoman ja rahoitusomaisuuden kasvuna. Valtion kassa oli suhteellisen suuri kesäkuun 2019 lopussa, koska alkuvuoden lainanotolla varauduttiin suureen sarjaobligaation erääntymiseen heinäkuun 2019 alussa (5 mrd. euroa).

10.3. Taseen ulkopuoliset valtiontakaukset ja -takuut

Talousarviotalouden, talousarvion ulkopuolisten valtion rahastojen ja valtion liikelaitosten taseiden ulkopuoliset kokonaisvastuut olivat valtion vuoden 2018 tilinpäätöksessä yhteensä 184,2 mrd. euroa. Suurin yksittäinen vastuu oli valtion eläkevastuu, n. 92,1 mrd. euroa.

Voimassa olevat valtiota rasittavat valtiontakaukset ja -takuut olivat 30.6.2019 yhteensä 56,9 mrd. euroa. Kasvua alkuvuodesta oli 0,3 mrd. euroa. Voimassa olevan lainsäädännön ja eduskunnan tekemien takaus- ja takuupäätösten nojalla valtiontakauksiin ja -takuisiin käytettävissä oleva enimmäismäärä oli 30.6.2019 yhteensä 105,5 mrd. euroa.

Voimassa olevat valtiontakaukset ja -takuut sekä käytettävissä oleva enimmäismäärä 30.6.2019 (mrd. euroa)

  2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Voimassa 30.6.2019 Käytettävissä enimmäismäärä
                   
Finnvera 14,8 14,6 17,5 22,6 22,6 27,7 30,3 30,2 49,4
Opintolainat 1,5 1,6 1,8 2,0 2,3 2,7 3,4 3,7 4,6
ERVV1) 5,1 6,2 6,6 6,2 6,3 7,0 7,0 6,9 14,0
Suomen Pankki 0,8 0,7 0,6 0,5 0,6 0,4 0,5 0,6 8,1
Valtion rahastot 10,2 11,2 11,8 12,3 13,2 13,8 14,6 15,0 17,6
Muut 1,2 0,8 0,9 0,6 1,1 0,6 0,8 0,5 11,8
Yhteensä 33,7 35,0 39,2 44,2 46,1 52,3 56,6 56,9 105,5

1) Euroopan rahoitusvakausväline

10.4. Liikenneväylien korjausvelka

Liikenneväyliin liittyvän infrastruktuurin hankintamenopohjainen tasearvo oli 20,1 mrd. euroa 31.12.2018. Liikenneväylät muodostivat 43,0 % valtion käyttöomaisuudesta ja muista pitkäaikaisista sijoituksista, jotka olivat yhteensä 46,8 mrd. euroa.

Valtion käyttöomaisuus ja muut pitkäaikaiset sijoitukset (mrd. euroa)

  2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018
                       
Väylärakenteet ja maapohjat 18,2 18,6 18,8 18,9 19,0 19,1 19,6 19,6 19,8 19,9 20,1
Käyttöomaisuusarvopaperit ja muut pitkäaikaiset sijoitukset 20,0 20,4 20,7 21,6 22,7 22,0 22,5 22,7 23,1 23,1 24,7
Muu käyttöomaisuus 1,6 1,7 1,6 1,7 1,7 1,8 1,8 1,8 1,9 1,9 2,0
Käyttöomaisuus ja muut pitkäaikaiset sijoitukset yht. 39,7 40,6 41,0 42,2 43,3 42,9 43,8 44,1 44,7 44,8 46,8

Liikenneväyläinvestoinnit, poistot ja tasearvojen muutos vuosina 2000—2018 (milj. euroa)

  Tie Rata Vesi Väylät yhteensä
  Investoinnit Poistot Muutos Investoinnit Poistot Muutos Investoinnit Poistot Muutos Investoinnit Poistot Muutos
                         
2000 291 399 -107 282 203 78 5 15 -10 578 617 -38
2001 224 399 -175 143 211 -68 6 16 -10 372 626 -253
2002 591 488 103 250 224 26 15 14 1 857 726 131
2003 398 508 -110 290 229 61 8 14 -6 696 751 -55
2004 628 555 73 348 137 211 1 14 -12 977 706 271
2005 420 582 -161 303 148 155 6 12 -6 729 742 -13
2006 425 609 -184 255 141 115 11 12 0 692 761 -69
2007 455 633 -178 256 153 103 9 11 -2 721 797 -77
2008 642 484 158 363 162 202 6 12 -6 1 011 658 353
2009 753 507 245 357 179 178 5 12 -7 1 115 699 416
2010 542 515 27 381 239 142 29 10 19 951 764 188
2011 619 536 83 320 243 76 5 10 -5 944 789 155
2012 504 560 -56 372 246 126 0 10 -9 877 816 61
2013 481 562 -81 412 160 252 8 10 -2 901 732 169
2014 729 579 149 427 162 266 8 10 -2 1 164 751 413
2015 559 596 -38 259 174 85 6 11 -5 823 781 43
2016 629 610 20 315 187 127 19 9 9 963 807 156
2017 589 630 -41 302 197 105 17 10 8 908 837 71
2018 802 649 154 314 207 107 23 10 13 1 140 866 274
Yht. 10 282 10 402 -120 5 950 3 602 2 348 189 221 -33 16 420 14 225 2 195

Väyläomaisuuden investoinnit sisältävät sekä uusinvestointeja että korvaus- ja korjausinvestointeja. Koko väyläomaisuuden hankintamenopohjaisen tasearvon kasvusta huolimatta väyliin liittyy korjausvelkaa. Tieväylien poistot ovat olleet tarkastelukaudella n. 120 milj. euroa suuremmat kuin investoinnit ja vesiväylien osalta vastaavasti n. 33 milj. euroa. Taulukon yhteensä rivillä esitettävää väylien investointien ja poistojen erotusta voidaan hankintamenopohjaisessa tarkastelussa pitää 2000-luvulla syntyneenä minimikorjausvelkana. Rataväylien investoinnit ovat 2000-luvulla puolestaan olleet n. 2,35 mrd. euroa suuremmat kuin poistot.

10.5. Valtion investoinnit

Alla olevaan taulukkoon on koottu talousarviotalouden, talousarviotalouden ulkopuolisten valtion rahastojen sekä valtion liikelaitoskonsernien investoinnit vuosilta 2012—2018 ja alkuvuodelta 2019. Talousarviotalouden investoinnit ovat esitetty nettomääräisinä vähentämällä kansallisomaisuuteen, käyttöomaisuuteen ja muihin pitkäaikaisiin sijoituksiin sekä pitkäaikaisiin saamisiin tehdyistä investoinneista kyseisten omaisuuslajien luovutukset. Keskeneräisten rakenteet on esitetty taulukossa valmiissa rakenteissa. Taulukon ennakkomaksut sisältävät vähäisiä sekalaisia käyttöomaisuushankintoja. Rahastojen osalta investoinnit on laskettu omaisuuslajien tasearvojen muutoksista ja oikaistu tehtyjen poistojen määrällä. Liikelaitoskonsernien tiedot ovat Metsähallituksen ja Senaatti-kiinteistöjen tilinpäätöksessään ilmoittamia rahamääräisiä investointeja. Tarkasteluajanjaksolla vuosina 2012—2018 talousarviotalouden kokonaisinvestoinnit olivat keskimäärin 1,3 mrd. euroa ja liikelaitoskonsernien yhteensä keskimäärin 264 milj. euroa vuosittain. Talousarviotalouden reaali-investoinnit ovat puolestaan olleet tarkastelujaksolla vuosittain n. 1,1 mrd. euroa. Talousarviotaloudessa tehdyt investoinnit käyttöomaisuusarvopapereihin ja muihin pitkäaikaisiin sijoituksiin sekä rahastotaloudessa tehdyt investoinnit ovat vaihdelleet voimakkaammin. Tämä johtuu arvopapereiden ostoista ja myynneistä sekä pitkäaikaisten saamisten määrän muutoksista.

Talousarviotalouden, talousarvion ulkopuolisten valtion rahastojen sekä valtion liikelaitoskonsernien tekemien investointien määrä 2012—2018 ja 30.6.2019 (milj. euroa)

TALOUSARVIOTALOUS 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 30.6.2019
                 
KANSALLISOMAISUUS 18,9 32,9 34,2 14,4 12,7 11,7 15,4 4,5
AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 56,6 58,3 55,9 60,1 73,5 64,2 95,5 38,4
AINEELLISET HYÖDYKKEET                
Maa- ja vesialueet (sis. Rakennusmaa- ja vesialueet) 46,9 23,2 19,6 17,6 16,9 16,7 18,1 8,4
Rakennukset ja rakennelmat 1,4 1,6 3,2 7,0 5,0 5,5 4,4 0,8
Rakenteet 768,9 866,1 860,5 776,0 860,7 841,0 935,5 245,2
Koneet ja laitteet 93,8 79,7 90,1 83,9 83,2 83,6 98,7 34,8
Kalusteet 4,1 3,7 1,7 1,6 2,5 2,5 3,8 0,5
Muut aineelliset hyödykkeet 0,9 0,9 0,2 0,2 0,2 0,0 0,1 0,0
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankkeet 55,8 64,9 103,5 92,2 30,1 25,7 17,8 21,1
Yhteensä 1 047 1 131 1 169 1 053 1 085 1 051 1 189 354
                 
KÄYTTÖOMAISUUSARVOPAPERIT JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET                
Käyttöomaisuusarvopaperit 1 041,1 -651,5 255,2 59,5 229,0 -148,1 -230,6 25,5
Sijoitukset liikelaitoksiin 0,0 0,0 0,0 -15,0 0,0 0,0 0,0 0,0
Pitkäaikaiset euromääräiset sijoitukset -18,4 1,4 11,0 51,6 -20,3 100,3 55,7 32,1
Pitkäaikaiset saamiset 1 783,9 1 536,0 -72,6 60,5 -189,2 -200,7 -2 057,1 172,8
Yhteensä 2 807 886 194 157 19 -248 -2 232 230
                 
Talousarviotalous yhteensä 3 854 2 017 1 362 1 210 1 104 802 -1 043 584
                 
TALOUSARVION ULKOPUOLISET VALTION RAHASTOT                
                 
Valtion Eläkerahasto 496,8 834,8 143,3 368,4 -61,3 243,7 838,3 -385,4
Huoltovarmuusrahasto 140,5 42,8 51,7 -151,4 384,4 37,7 -188,7 -1,4
Valtion asuntorahasto -561,2 -672,2 -505,0 -592,9 -615,8 -577,0 -478,9 0,0
Muut valtion talousarvion ulkopuoliset rahastot -20,0 -18,1 3,3 1,8 -2,6 419,1 21,5 119,9
Rahastot yhteensä 56 187 -307 -374 -295 123 192 -267
                 
LIIKELAITOSKONSERNIT1)                
                 
Metsähallituskonserni 23,2 23,3 18,2 18,4 15,7 19,1 23,8 7,0
Senaatti-kiinteistöt konserni 217,8 231,7 238,8 268,4 261,4 238,1 251,9 123,2
Liikelaitoskonsernit yhteensä 241 255 257 287 277 257 276 130
                 
Kaikki yhteensä 4 151 2 460 1 313 1 122 1 086 1 183 -575 448

1) Tiedot sisältävät liikelaitoskonsernien raportoimat rahamääräisten investointien määrät

10.6. Valtion suoraan omistamat julkisesti noteeratut osakkeet

Käyttöomaisuuteen ja muihin pitkävaikutteisiin sijoituksiin sisältyvät talousarviotalouden suoraan omistamat julkisesti noteeratut Finnair Oyj:n, Fortum Oyj:n ja Neste Oil Oyj:n osakkeet. Niiden kirjanpitoarvo oli 5,1 mrd. euroa ja markkina-arvo 15,5 mrd. euroa 31.12.2018. Osakkeiden markkina-arvo 15.8.2019 oli 17,9 mrd. euroa. Markkina-arvon kasvu alkuvuonna 2019 johtuu pääasiassa Neste Oil Oyj:n osakekurssin vahvistumisesta.

Valtion suoraan omistamien julkisesti noteerattujen osakkeiden arvon kehitys vuosina 2009—2018 ja 15.8.2019 (mrd. euroa)

  2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 15.8.2019
                       
Julkisesti noteerattujen osakkeiden markkina-arvo 10,4 12,1 8,6 7,8 9,5 10,9 10,2 11,5 15,2 15,5 17,9
Julkisesti noteerattujen osakkeiden kirjanpitoarvo 5,7 5,7 5,7 5,7 5,7 5,7 5,7 5,7 5,7 5,1 5,1
Markkina-arvon ja kirjanpitoarvon erotus 4,7 6,4 2,9 2,1 3,8 5,2 4,5 5,8 9,5 10,4 12,8

10.7. Negatiivinen oma pääoma

Sekä valtion talousarviotalouden taseen että valtion kokonaistaseen osoittama valtion oma pääoma on negatiivinen. Valtion kokonaistaseen osoittama negatiivinen oma pääoma 30.6.2019 (-32,8 mrd. euroa) on rahastojen ja liikelaitosten positiivista omista pääomista johtuen talousarviotalouden negatiivista omaa pääomaa (-61,4 mrd. euroa) olennaisesti pienempi.

Oman pääoman kehitys 2009—2018 ja 30.6.2019 (mrd. euroa)

  2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 30.6.2019
                       
Talousarviotalouden oma pääoma -15,8 -24,9 -30,4 -37,1 -44,2 -50,3 -55,1 -59,0 -62,0 -61,2 -61,4
Rahastojen oma pääoma1)           26,7 26,5 27,0 27,4 27,5 27,7
Liikelaitosten oma pääoma1)           6,8 6,7 6,8 6,9 6,9 6,9
Kokonaistaseen oma pääoma           -22,7 -27,7 -31,5 -33,7 -32,8 -32,8

1) Rahastojen ja liikelaitosten oma pääoma on esitetty vain valtion kokonaistaseen laatimisvuosilta.

Valtion talousarviotalouden aloittavassa taseessa 1.1.1998 oma pääoma oli n. 30 mrd. euroa negatiivinen. Tilanne johtui sekä valtion ankarasta velkaantumisesta 1990-luvun alussa että aloittavan taseen laatimisessa tehdyistä ratkaisuista. Osa kansallisomaisuudesta jätettiin taseen ulkopuolelle ja valtion yhtiöomaisuus arvostettiin erittäin varovaisesti.

Vuosina 1998—2008 valtion tuotto- ja kululaskelmat olivat pääsääntöisesti positiivisia. Tämä vahvisti valtion varallisuusasemaa ja v. 2008 valtion talousarviotalouden oma pääoma oli enää 8,1 mrd. euroa negatiivinen.

Valtion talousarviotalouden tilinpäätökset ovat olleet tappiollisia vuodesta 2009 lähtien vuotta 2018 lukuun ottamatta. Tämä on heikentänyt valtion varallisuusasemaa ja johtanut valtion negatiivisen oman pääoman kasvuun. Vuodesta 2012 alkaen valtion varallisuusasema on ollut nimellisarvoisesti heikompi kuin vuoden 1998 aloittavassa taseessa. Valtion omaisuus ei ole kasvanut samassa suhteessa kuin vieras pääoma, mikä tarkoittaa, että lainanotolla on katettu myös juoksevia kuluja.