Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         02. Valvonta
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
              50. Rintamalisät
              51. Sotilasvammakorvaukset
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2020

50. Veteraanien tukeminenPDF-versio

Selvitysosa:Luvun menot muodostuvat lähinnä sotainvalideille ja heidän puolisoilleen, sotilasinvalideille sekä rintamaveteraaneille maksettavista korvauksista, etuuksista ja kuntoutuksesta. Lisäksi kuntoutukseen ja laitoshuoltoon käytetään Veikkaus Oy:n tuottovaroja.

Sotilasvammakorvausten tavoitteena on korvata sodassa tai asepalveluksessa saatujen vammojen ja sairauksien aiheuttama haitta sekä turvata mahdollisuus itsenäiseen selviytymiseen. Tavoitteena on myös turvata toimeentulo niille sotainvalideille, jotka eivät muutoin saa riittävää toimeentuloa. Kuntoutustoiminnan tavoitteena on tukea itsenäistä selviytymistä ja siten lisätä sotainvalidien ja heidän puolisoiden mahdollisuuksia asua kotona mahdollisimman pitkään.

Edunsaajien määrät vuosina 2018—2020

  2018
toteutunut
2019
arvio
2020
arvio
       
Sotainvalidien määrä vuoden lopussa 1 084 770 546
Sotilasinvalidien määrä vuoden lopussa 1 967 1 888 1 740
Rintamaveteraanien määrä 10 670 8 000 5 400
Sotainvalidien omaisten määrä (= huoltoeläkkeensaajat) 3 897 3 412 2 730
Eräissä sotiin liittyvissä tehtävissä palvelleiden määrä 2 749 2 334 1 980
Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä 2 964 2 591 2 200

Sotilasvammalaki koskee sekä Suomen sodissa vuosina 1939—1945 vammautuneita (sotainvalidit) että varusmiespalveluksessa ennen vuotta 1991 loukkaantuneita tai vammautuneita henkilöitä (sotilasinvalidit). Teksteissä käytetään useimmiten ilmaisua ”sotainvalidi”. Ilmaisu pitää sisällään myös sotilasinvalidit, jotka ovat sotilasvammalain mukaan oikeutettuja samoihin etuuksiin ja palveluihin kuin sotainvalidit heille määritellyn työkyvyttömyysasteen (haitta-asteprosentin) mukaisesti.

30. Valtion korvaus sodista kärsineiden huoltoon (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 050 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää siirtoväen huollon järjestämisestä annetun lain (864/1949) 2 §:n nojalla kunnille suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksiin sijoitettujen sotasiirtolaisten määrän arvioidaan vuonna 2020 olevan 14. Määräraha jakautuu sekä korvausennakoiden että loppuerien maksamiseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaa sotasiirtolaisten yhteiskunnallisesta huollosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta kunnille.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Sotasiirtolaisten määrän väheneminen -200
Yhteensä -200

2020 talousarvio 1 050 000
2019 talousarvio 1 250 000
2018 tilinpäätös 702 098

50. Rintamalisät (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 7 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) rintamasotilaseläkelain (119/1977) mukaisen rintamalisän maksamiseen

2) ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain (988/1988) mukaisen rintamalisän maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Pienten eläkkeiden korotuksen vaikutus rintamalisiin (HO 2019) 300
Tarvearvion muutos -2 580
Tasomuutos (2019 I LTA) 80
Yhteensä -2 200

2020 talousarvio 7 300 000
2019 I lisätalousarvio 80 000
2019 talousarvio 9 500 000
2018 tilinpäätös 12 022 487

51. Sotilasvammakorvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 62 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sotilasvammalain (404/1948) ja muiden siihen liittyvien lakien sekä arpajaislain (1047/2001) 17 b §:n 2 momentin nojalla suoritettavien korvausten maksamiseen

2) sotainvalidien kuntoutukseen ja laitoshoitoon

3) kuntoutus- ja sairaanhoitokulujen asiantuntijapalkkioiden maksamiseen

4) kunnallisten avopalvelujen kustannusten korvaamiseen Ruotsissa asuville vähintään 10 prosentin sotainvalideille myös muiden kuin ateriapalvelujen osalta.

Selvitysosa:Pääosa sotilasvammakorvauksista muodostuu elinkoroista ja täydennyskoroista, sotainvalidien leskille ja lapsille maksettavista huoltoeläkkeistä sekä sairaanhoito- ja kuntoutuskustannuksista.

Elinkoron ja huoltoeläkkeiden saajia arvioidaan vuoden 2020 lopussa olevan noin 5 300, joista elinkoron saajia on 2 600.

Valtiokonttorin kustantamia ateriapalveluja käytti 31 henkilöä Ruotsissa vuonna 2019.

Sotilasvammalain (404/1948) 6 d § mahdollistaa sen, että kunnille ja kuntayhtymille korvattavia avohuoltokustannuksia voidaan rahoittaa Veikkaus Oy:n tuotosta. Veikkaus Oy tilittää tähän liittyen 25 000 000 euroa momentille 12.33.90. Määrärahassa on huomioitu sotilasvammalain nojalla korvattavia kunnallisia avopalveluja sotien johdosta vahingoittuneelle tai sairastuneelle sotainvalidille.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Sotainvalidien ja omaisten määrän väheneminen -23 378
Yhteensä -23 378

2020 talousarvio 62 000 000
2019 talousarvio 85 378 000
2018 tilinpäätös 71 227 528

52. Valtion korvaus sota- ja sotilasinvalidien kuntoutus- ja hoitolaitosten kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 25 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) arpajaislain (1047/2001) 17 b §:n 2 momentin ja sotilasvammalain (404/1948) 6 d §:n nojalla sotainvalidien kuntoutus- ja hoitolaitosten kustannuksiin suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen

2) neuvontapalvelutoimintaan suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.

Selvitysosa:Sota- ja sotilasinvalidien kuntoutus- ja hoitolaitoksina toimii vuonna 2020 arviolta 75 laitosta eripuolilla Suomea. Sotainvalidien ohella laitoksissa kuntoutetaan ja/tai hoidetaan myös muita asiakasryhmiä. Sotainvalidien ja heidän aviopuolisoiden kesken jaettuja kuntoutuspäiviä sekä sotainvalidien hoitopäiviä arvioidaan vuonna 2020 olevan näissä laitoksissa yhteensä noin 132 580. Kuntoutus- ja hoitolaitoksille maksetaan korvaus toteutuneiden hoitopäivien/käyntikertojen perusteella. Kilpailutuksella sekä laitosauditoinneilla hillitään hoitopäivä- ja käyntikertahintojen nousua sekä huolehditaan kuntoutus- ja hoitopalvelujen laatuun liittyvistä tavoitteista. Hankintasopimuksessa on sovittu kuntoutus- ja hoitolaitosten hoitopäivähinnat. Korvausta käytetään myös sotainvalidien neuvontapalvelutoimintaan.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Sotainvalidien määrän väheneminen -13 000
Yhteensä -13 000

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2020 talousarvio 25 000 000
2019 talousarvio 38 000 000
2018 tilinpäätös 40 000 000

53. Valtionapu sotainvalidien puolisoiden kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sotainvalidien puolisoiden ja vaikeavammaista sotainvalidia hoitaneiden leskien sekä sotaleskien kuntoutustoimintamenojen maksamiseen valtioneuvoston vahvistamien perusteiden mukaan

2) kuntoutuskustannuksiin liittyvien asiantuntijapalkkioiden maksamiseen.

Selvitysosa:Puolisokuntoutukseen oikeutettujen sotainvalidien puolisoiden ja leskien määrän arvioidaan vuonna 2020 olevan 2 200. Kuntoutusjakson pituus on kaksi viikkoa kuntoutettavaa kohti.

Kilpailutuksella sekä laitosauditoinneilla hillitään kuntoutuslaitosten hoitopäivähintojen nousua sekä huolehditaan kuntoutuspalvelujen laatuun liittyvistä tavoitteista.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kuntoutettavien määrän väheneminen -600
Yhteensä -600

2020 talousarvio 2 500 000
2019 talousarvio 3 100 000
2018 tilinpäätös 3 100 000

54. Rintama-avustus eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 20 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtioneuvoston vahvistamien perusteiden mukaan rintama-avustuksen maksamiseen eräille vaikeissa olosuhteissa Virossa ja muualla entisen Neuvostoliiton alueella eläville, Suomen puolustusvoimissa vuosien 1939—1945 sotiin osallistuneille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille

2) rintama-avustuksen myöntämiseen myös Suomessa pysyvästi asuville vapaaehtoisille rintamasotilaille.

Selvitysosa:Tavoitteena on tukea vaatimattomissa taloudellisissa oloissa elävien veteraanien toimeentuloa.

Toiminnan laajuus 2018—2020

  2018
toteutunut
2019
arvio
2020
arvio
       
Avustusta saavien lukumäärä 38 28 20
Avustus euroa/henkilö 2 000 2 000 2 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Rintama-avustusten saajien määrän väheneminen -25
Yhteensä -25

2020 talousarvio 20 000
2019 talousarvio 45 000
2018 tilinpäätös 100 000

55. Eräät kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) arpajaislain (1047/2001) 17 b §:n 2 momentin ja eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta annetun lain (1039/1997) nojalla kuntoutuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) kuntoutuskustannuksiin liittyvien asiantuntijapalkkioiden maksamiseen.

Selvitysosa:Kuntoutusta järjestetään laitos- ja avokuntoutuksena pääsääntöisesti samoissa kuntoutuslaitoksissa kuin veteraanikuntoutustakin. Kilpailutuksella sekä laitosauditoinneilla hillitään hoitopäivähintojen nousua sekä huolehditaan kuntoutuksen laatuun liittyvistä tavoitteista. Eräissä Suomen sotiin liittyvissä tehtävissä palvelleiden henkilöiden lukumäärän arvioidaan olevan 1 980 vuonna 2020, joista kuntoutettavien määrän arvioidaan olevan 700 henkilöä.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kuntoutettavien määrän väheneminen -1 000
Yhteensä -1 000

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2020 talousarvio 2 500 000
2019 talousarvio 3 500 000
2018 tilinpäätös 3 500 000

56. Rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 38 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) arpajaislain (1047/2001) 17 b §:n 2 momentin ja rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain (1184/1988) nojalla rintamaveteraanien kuntoutuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) rintamaveteraanikuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä matkakulujen maksamiseen

3) kuntoutuskustannusten asiantuntijapalkkioiden maksamiseen

4) kuntoutettavien kotona asumista tukevien palvelujen maksamiseen.

Selvitysosa:Veikkaus Oy:n tuottoihin perustuva määräraha vähentää vastaavasti määrärahan tarvetta momenteilta 33.50.57 ja 33.50.58.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos -20 400
Yhteensä -20 400

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2020 talousarvio 38 000 000
2019 talousarvio 58 400 000
2018 tilinpäätös 60 970 000

57. Valtionapu rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 8 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain (1184/1988) nojalla rintamaveteraanien kuntoutuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) rintamaveteraanikuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeiden maksamiseen

3) kuntoutushoitokustannusten asiantuntijapalkkioiden maksamiseen

4) kuntoutettavien kotona asumista tukevien palvelujen maksamiseen.

Selvitysosa:Kilpailutuksella sekä laitosauditoinneilla hillitään kuntoutuslaitosten hoitopäivähintojen nousua sekä huolehditaan kuntoutuspalvelujen laadusta.

Rintamaveteraanien lukumäärän arvioidaan olevan vuoden 2020 lopussa noin 5 400.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon ennakoitu palvelutarve sekä Veikkaus Oy:n tuotto momentille 33.50.56.


2020 talousarvio 8 000
2019 talousarvio 8 000
2018 tilinpäätös 8 000

58. Rintamaveteraanien kotiin vietävät palvelut (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 69 600 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain (1184/1988) nojalla rintamaveteraanien kotona asumista tukevien palvelujen maksamiseen.

Selvitysosa:Rintamaveteraanien lukumäärä arvioidaan olevan vuoden 2020 lopussa noin 5 400.

Laki rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain muuttamisesta tuli voimaan 1.11.2019 siten, että rintamaveteraaneille annetaan samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalideille.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon ennakoitu palvelutarve sekä Veikkaus Oy:n tuotto momentille 33.50.56.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Rintamaveteraaneille kotiin annettaviin palveluihin 50 100
Yhteensä 50 100

2020 talousarvio 69 600 000
2019 talousarvio 19 500 000