Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2020

54. (31.30.64 ja 66) Saaristo- ja yhteysalusliikenteen ostot ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 19 136 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) saariston yhteysalusliikennepalveluihin ja niistä aiheutuviin kulutusmenoihin sekä selvityksiin ja tiedottamiseen

2) saariston yhteysalusliikenteen käyttämien laitureiden kunnostamiseen

3) yhteysalusliikennettä korvaavien yksityisluonteisten jääteiden kunnossapidon avustamiseen

4) aikaisempina vuosina myönnetyistä valtuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Lisäksi määrärahasta saa myöntää avustuksia saariston kulkuyhteyksiä hoitaville liikenteenharjoittajille valtioneuvoston asetuksen (371/2001) mukaisin perustein.

Määräraha budjetoidaan avustusten osalta maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oikeutetaan solmimaan vuonna 2020 viisivuotisia kokonaispalvelusopimuksia saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostamisesta enintään 17 500 000 euron kokonaiskustannusten määrästä.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuuksia ei ole käytetty.

Selvitysosa:Saariston kehityksen edistämisestä annetun lain (494/1981) mukaan valtion on pyrittävä huolehtimaan siitä, että saariston vakituisella väestöllä on käytettävissä kuljetuspalvelut.

Yhteysalusliikenne on Liikenne- ja viestintäviraston vastuulla olevaa liikennettä ja se kattaa lähes kaikki Saaristomeren ja Suomenlahden vakituisesti asutut saaret, joihin ei ole tieyhteyttä. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hankkii yhteysalusliikennepalvelut kilpailuttamalla. Yhteysalusliikenteen matkustajamäärän vuonna 2020 arvioidaan olevan n. 220 000. Kokonaispalvelusopimuksista aiheutuvat menot matkustajaa kohden ovat noin 80 euroa/matka ja yhteysalusreittien varrella olevaa vakinaista asukasta kohden n. 30 000 euroa vuodessa.

Avustuksilla pyritään säilyttämään kulkumahdollisuudet sellaisten saaristoalueiden asukkaille, joilla ei ole käytettävissä yhteysalusliikennettä. Avustus kohdistuu lähinnä Suomenlahden sekä Turunmaan saariston henkilö- ja tavarakuljetusten järjestämiseen.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksella on voimassa olevat sopimukset Nauvon eteläisen ja poikittaisen sekä Houtskari—Iniön yhteysalusreittialueiden liikennepalveluiden tuottamisesta vuosina 2013—2021. Sopimukset päättyvät vuoden 2021 lopussa ja uusien sopimusten hankinta on tarkoitus käynnistää vuoden 2020 aikana.

Uusilla valtuuksilla turvataan kyseisten reittien yhteysalusliikennepalvelujen ostaminen kokonaispalveluna, jossa palveluntuottajat vastaavat näillä reiteillä liikennöivien alusten hankinnasta ja ylläpidosta. Sopimusten mukainen kokonaispalvelu koskisi ajanjaksoa 1.5.2022—30.4.2027. Yhteysalusliikennepalveluista arvioidaan aiheutuvan menoja noin 3 500 000 euroa vuodessa vuosina 2022—2027. Tarvittavan valtuuden suuruus perustuu nykyisten sopimusten hintatasoon sekä pääosin nykyiseen toimintamalliin.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Yhteysalusliikenteen laiturien korjaukset 1 250
Siirtyvien erien taso (HO 2019) -100
Yhteensä 1 150

2020 talousarvio 19 136 000
2019 talousarvio 17 986 000
2018 tilinpäätös 17 986 000